Syksyinen, synkkä ja sateinen lauantai takana. Kävimme päivällä kaupungilla shoppailemassa, mutta silakkamarkkinoilla emme muistaneet edes piipahtaa vaikka tarkoitus oli. En ostanut itselleni mitään vaatteita, vaikka niiden hankkiminen on yksi ehdottomista mielipuuhistani. Tänään odottelin kiltisti, kun avomies valitsi itselleen uutta päällepantavaa. Eipä siinä kyllä kauan mennyt. Kotiin palattuamme tehtiin lihapyöryköitä ja perunamuusia. Käytiin saunassa ja sen päälle nautiskelin kylmän tanskalaisen oluen. Aika tavallinen tavallisen suomalaisen lauantai, joka on ollut mukava ja leppoisa siihen saakka, kun luin Iltasanomien sivuilta Tuusulan raiskausyrityksestä. Tässä vaiheessa en tiedä mitä kansalaisuutta Tuusulan tapaukseen liittyneet kolme miestä edustavat, mutta tunnustan, heti ajattelin että kun on kolmen koplasta kyse niin ei kai ne nyt suomalaisia voi olla. Olivat tekijät keitä hyvänsä, ärsyynnyin kovasti koko asiasta. Samantien rupesi ärsyttämään väkivalta yleensä ja se miten lepsusti Suomen lainsäädäntö siihen mielestäni suhtautuu.

Olen sitä mieltä, että väkivaltarikoksiin syyllistyneet ulkomaan kansalaiset tulisi karkottaa välittömästi rangaistuksen suorittamisen jälkeen. Yksikin kerta on liikaa. Siitä ensimmäisestä henkeen tai terveyteen kohdistuneesta väkivaltaisesta teosta pitäisi tulla se ainoa, jonka kyseinen henkilö tekee Suomessa. Sillä, kohdistuiko väkivalta Suomen tai muun maan kansalaiseen ei ole mitään väliä, kunhan varmistetaan ettei kyseinen henkilö tule koskaan tekemään vastaavaa tekoa täällä uudestaan.

Ylipäänsä Suomessa pääsee liian helpolla, jos on syyllistynyt väkivaltarikoksiin. Isompia rahallisia korvauksia ja useampi vuosi kuritushuonetta niin eiköhän ala rikokset vähentyä.

Raiskauksista haluaisin sanoa muutaman sanan, ja erityisesti naisille. Nyt puhun nimenomaan tällaisista yhden tai useamman tuntemattoman mieshenkilön tekemistä puskaraiskauksista tai niiden yrityksistä. Suurin osa raiskauksistahan tapahtuu kotona tai jonkin tuttavan luona, oman puolison tai jonkun muun lähipiiriin kuuluvan mieshenkilön tekemänä. Lisäksi on näitä juttuja, joissa on lähdetty pienoisessa tuubassa jonkin tosi mukavan tyypin mukaan baarista. Niihinkään en halua tässä yhteydessä sen enempää puuttua. (Puska)raiskaus ei ole uhrin syytä, mutta siitä huolimatta haluan kysyä:

Miksi te tytöt ja naiset kävelette yöllä yksin ulkona? Miksi te ette lähtiessänne pyydä seuraksenne tuttua miestä tai kaveriporukkaa? Miksi te ette matkusta määränpäähänne taksilla?

Raiskaajat eivät ole ainoa vaara, joka pimeillä kaduilla, kujilla ja puistoissa ehkä vaanii. Tämä maailma ja kotisi ympäristö ei yksinkertaisesti ole enää turvallinen, vaikka kaikki me varmasti haluaisimme ajatella niin. Maailma on raaistunut ja kaikkialta löytyy monenlaista pahaa tahtoa, jonka kohteeksi kuka vain voi joutua. Yksinäisen kulkijan kimppuun voi käydä sekavassa mielentilassa oleva huumeidenkäyttäjä, joka tarvitsee rahaa. Yhtä hyvin paikkakunnan teinipahisjengi voi keksiä että juuri sinua olisi kiva vähän mukiloida ihan vain huvin vuoksi. Tai sitten sinun päällesi voi käydä yksi tai useampi suomalainen tai ulkomaalainen mies, joka haluaa raiskata sinut.

Meillä on oikeus kävellä ulkona yksin juuri silloin kun haluamme, mutta onko se sellainen oikeus jota kannattaa rajattomasti käyttää, jos seurauksena voi olla ikuiset henkiset ja ruumiilliset arvet. Jos naiset eivät kuljeskelisi keskellä yötä yksin ulkona alueilla, joissa ei ole muita ihmisiä liikkeellä, näitä puskaraiskauksia tai niiden yrityksiä ei tapahtuisi. Tällä ajatuksella haluan perätä naisilta vastuuta. En vastuuta raiskaajista, raiskauksista tai niiden yrityksistä, vaan vastuuta itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan.

En koskaan liiku omalla asuinalueellani yksin pimeän tultua. Täällä on tapahtunut ja voi tapahtua uudelleen noita aiemmin mainitsemiani skenaarioita. Minulla ei ole mitään tarvetta kokeilla onneani asian suhteen.