Mar 01 2007
Mikä on maahanmuuttaja?
Kävin eilen oikein mukavan keskustelun maahanmuutosta ja maahanmuuttajista. Hedelmällisen ja mukavan keskustelusta teki epäilemättä se, että olimme kaikki samoilla linjoilla asian suhteen.
Olen usein pyöritellyt mielessäni termiä “maahanmuuttaja” ja miettinyt kuka sen on keksinyt ja miten se on päätynyt kattamaan kutakuinkin jokaisen ulkomaan kansalaisen, joka tulee tänne viipymään pidemmäksi aikaa. Pidän hyvin harhaanjohtavana sitä, että kun viestintävälineet kertovat Suomeen tulleista ulkomaalaisista he puhuvat näistä kaikista maahanmuuttajina. Samassa porukassa ovat korkeasti koulutetut amerikkalaiset Nokian insinöörit ja lukutaidottomat somalialaiset musliminaiset. Jos tehdään tutkimuksia siitä, halutaanko Suomeen lisää maahanmuuttajia, ei ihmisten anneta kertoa haluavatko he nimenomaan amerikkalaisia tai ehkäpä intialaisia insinöörejä, puolalaisia peltiseppiä vai kaapu päällä kulkevia ammattitaidottomia afgaaneja. Riittää, jos haluaa lisää maahanmuuttajia. Se tulee tulkita niin, että kaikki käy.
Muuttaminen tarkoittaa mielestäni sitä, että henkilö tekee tietoisen päätöksen lähteä kotipaikkakunnaltaan joko toiselle paikkakunnalle kotimaassaan tai kokonaan toiseen maahan. Päätös on harkittu ja suunniteltu ja sen pontimena on ehkä opiskelu tai työskentely kohdepaikassa. Joku ehkä muuttaa aviopuolison takia. EU-kansalainen voi muuttaa toiseen EU-maahan ja voi (kohdemaasta ja kielitaidosta riippuen) olla suhteellisen luottavainen sen suhteen, että koulutettuna henkilönä hän tulee löytämään työtä suhteellisen nopeasti jos sellaista ei ole jo valmiiksi. Muuttaja siis siirtyy toiseen paikkaan aikeenaan viipyä siellä joku rajallinen aika. Hän voi myös muuttaa toiseen paikkaan toistaiseksi, ilman suunnitelmaa palata tiettynä ajankohtana.
Internetistä löytää helposti useita määritelmiä mm. käsitteille muuttaja, maahanmuuttaja ja maahanmuutto. Kaikki määritelmät ovat enemmän tai vähemmän samanlaisia ja rinnastavat keskenään työn perässä muuttavat, turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset ja avioliiton kautta muuttavat. Millähän perusteella näitä kaikkia voidaan kutsua maahanmuuttajiksi? Maahanmuuttajien yhteydessä puhutaan paljon kotouttamisesta ja integraatiosta. Tarvitsevatko kaikki maahanmuuttajat yksilöllistä kotouttamissuunnitelmaa? Osallistuvatko kaikki maahanmuuttajat, myös Nokian insinöörit ja telakan ranskalaiset tai puolalaiset hitsaajat, maahanmuuttajien kotouttamiseen? Käyvätkö kaikki tänne muuttaneet ulkomaalaiset kotoutumiskursseilla? Saavatko kaikki uussuomalaiset ulkomaalaiset maahanmuuttajat Suomen valtiolta monenlaisia mukavia, ilmaisia ja ilmeisen välttämättömiä asioita, jotka heidän todetaan tarvitsevan tullakseen kokonaisvaltaisiksi ja tasa-arvoisiksi suomalaisen yhteiskunnan jäseniksi? Näitä asioita ovat ainakin asunto, vaatteet, huonekalut, astiat, päivittäiset elintarvikkeet, kännykkä, kodinkoneet, Internet-yhteys, hygieniatuotteet, viihde-elektroniikka, harrastusvälineet, mahdollisesti auto ja lomamatkat entiseen kotimaahan.
Epäilen että eivät saa.
Mielestäni on tullut aika, jolloin suomalaisille on tehtävä selväksi mistä maahanmuuttajat tulevat, miksi he tulevat ja ketä he ovat. Kun puhutaan kotouttamisesta, on kerrottava ketä se koskee. Ilman 100 % varmaa tietoa oletan kuulopuheiden ja rivien välistä lukemisen perusteella, että nuo yllä mainitsemani asiat ja muut kotouttamistoimenpiteet menevät ryhmälle ulkomaalaisia, joilla on mahdollisesti negatiivisesti koettuja ominaisuuksia. Ryhmään kuuluvat lähinnä muslimaista tulleet pakolaiset, turvapaikanhakijat, ankkurilapset ja ilman perusteita maahan pyrkivät. He eivät ole koulutettuja, he eivät välttämättä osaa lukea tai kirjoittaa edes omaa kieltään, heillä ei ole ammattitaitoa eikä rahaa. Suomalaiset veronmaksajat kustantavat koko tuon maahanmuuttajaryhmän lystin, joten mielestäni heillä on oikeus tietää mistä maksavat. Suomessa on paljon esimerkiksi virolaisia ja venäläisiä maahanmuuttajia, mutta tuskin heidän osuutensa yhteiskunnan ilmaisten palvelujen nauttijoista on suhteessa kovinkaan suuri. On väärin oikeasti töitä tekeviä ja itse elämisensä kustantavia Suomessa oleskelevia ulkomaalaisia kohtaan antaa ymmärtää, että he kaikki vaativat ja saavat yhteiskunnalta monenmoista kaunista ja hyvää. Kun on kyse vain ja ainoastaan monitaidottomille pakolaisille tarkoitetuista koulutuksista ja palveluista on se tehtävä selväksi myös asioista uutisoitaessa. Sekin voidaan ihan samalla perusteella kertoa, jos on kyse kenelle tahansa ulkomaalaiselle tarkoitetusta suomen kielen alkeiskurssista.
Se, että pakolaisiin liittyy monia asioita, jotka voidaan mieltää negatiivisiksi, on mielestäni sivuseikka eikä se saisi häiritä tosiasioiden tunnustamista. Asioiden piilottelulla lisätään ulkomaalaisvastaisuutta, jota täällä väitetään niin hirveästi olevan.
Eilisessä juttutuokiossa eräs keskustelija käytti varsin mielenkiintoista termiä: pakolaislotto. Siitä lisää myöhemmin, nyt saunomaan.