Olin tänään Turun messukeskuksessa kuuntelemassa Itsenäisyys 90 -juhlakonserttia. Se oli mahdollisesti viimeinen kerta, jolloin veteraani- ja perinnekuorot laulavat yhdessä pataljoonan vahvuudella.

Tilaisuus oli kaunis ja vaikuttava, ilmassa oli ylpeyttä ja rakkautta isänmaatamme kohtaan. Harmaahiuksiset, suoraselkäiset veteraanit ja nuoremman polven mieskuorojen edustajat lauloivat vahvasti ja tunteella. Jorma Hynnisen soolot olivat hienoja. Kappaleet Vartiossa, Veteraanin iltahuuto ja Finlandia saivat minut kyynelehtimään.

Sotien jälkeen Suomi on valinnut demokratian ja markkinatalouden. Itäpuolellamme Venäjä valitsi kommunismin. Me tiedämme miten meidän kävi ja miten heidän kävi. Välissämme on vain raja, mutta meidät erottaa tekemämme valinnat. Suomi on mitä se on, koska sen itsenäistä päätäntävaltaa on puolustettu ja raskaiden aikojen jälkeen on nähty suurta vaivaa ja uurastettu väsymättömästi. Sukupolvesta toiseen. Meidän on kiittäminen veteraaneja monista asioista, mutta nyt on meidän vuoromme kantaa vastuu. Haluammehan, että myös lapsemme ja heidän lapsensa saavat nauttia ja olla ylpeitä siitä kaikesta kauniista ja hyvästä, mitä tässä maassa on.

Suomi ja suomalainen kulttuuri ovat ansaittuja ja itse aikaansaatuja. Ne tekevät meistä sen mitä me olemme. Pieni kansamme on pärjännyt vuodesta toiseen oman vahvan kulttuurimme ja kansamme ansiosta. Mikä vika on siis nykypäivässä, tässä kulttuurissa, menneiden ja uudempien sukupolvien työn tuloksessa? Miksi meidän kulttuurimme ei ole hyvä, jos se ei ole monikulttuurinen? Eikö Suomi ja suomalainen voi pärjätä ilman monikulttuurisuutta?

Ihmisen tai maan ei tarvitse olla monikulttuurinen siten kuin se meille markkinoitujen ihanteiden mukaan ymmärretään, jotta se voi menestyä. Ihminen ja maa voi olla kansainvälinen, osallistua kansainväliseen liike-elämään, tieteelliseen tutkimukseen ja urheilukisoihin, vaikka vaaliikin omaa kulttuuriaan. Ihminen ja maa voi menestyä myös näin, me olemme siitä esimerkki. Suomen kulttuuria ei tarvitse vaihtaa tai sekoittaa toiseen, koska se on hyvä ihan omana itsenään.

Minä toivon, että suomalaiset vaalisivat perintöään. Toivon, että suomalaiset ymmärtäisivät paremmin oman arvonsa ja tajuaisivat kuinka lujaa tekoa me oikeasti olemme olleet ja olemme edelleen. En tiedä miten paljon yksi ihminen voi saada aikaan, mutta aion tehdä kaiken mitä voin näiden asioiden eteen.

Suomi on hyvä maa, sitä kannattaa puolustaa.

Voi härregud tuota Big Brotheria. Kaikenlaista soopaa sitä katselijoille tarjoillaankin. Ja ihmiset vielä maksavat siitä. Niin, mekin maksettiin, 25,90 euroa siitä hyvästä, että voimme kotosalla seurata netti-tv:n kautta talon tapahtumia kunnes voittaja on selvinnyt.

Kaksi vuotta sitten seurasin Suomen ensimmäistä Big Brotheria vain televisiosta tulleiden lähetysten kautta. Joskus luin ohjelman www-sivuille päivitettäviä uutisia. Mielestäni voittajaksi valikoitunut Perttu oli ohjelmassa kerrassaan mainio tyyppi. Eivät ne muutkaan hassumpia olleet, mutta Perttu tarjoili kyllä mukavaa viihdettä arki-iltojen päätteeksi. Viime vuonna ostin katseluoikeuden koko kaudelle, koska maksu ei tuntunut liian kovalta ja ajattelin että tiedossa olisi samanlaista huumoripitoista toimintaa kuin edeltävänäkin vuonna. En pettynyt! Kakin höpinät ja vitsit naurattivat kerran jos toisenkin. Mieleen jäi myös mielestäni loistavasti onnistunut viikkotehtävä, jossa asukkaat olivat olevinaan Espanjassa. Nauraa sai myös viinanhuuruisten seksibileiden sekoiluille.

Entäs sitten kuluva tuotantokausi? En tiedä olisiko ohjelmasta mahdollista tehdä enää yhtään tylsempää.

Big Brother / Subtv on astunut vanhempien saappaisiin ja valvoo, etteivät ohjelmaa katsovat nuoret henkilöt pääse näkemään huonoa käytöstä, tupakointia, alkoholin juomista ja laiskottelua päiväunien ottamisen muodossa. Big Brother tai joku vielä isompi Big Brotheria käskyttävä isoveli on ilmiselvästi vakuuttunut, että on heidän velvollisuutensa huolehtia siitä, etteivät ohjelmaa seuraavat ihmiset pääse turmeltumaan nähtyään aiemmin mainitsemiani ikäviä asioita.

Kun on kyseessä alle 18-vuotias henkilö, tai tapauskohtaisesti jopa sitä vanhempikin, on kyseisen henkilön vanhempien asia huolehtia siitä, minkälaisia ohjelmia henkilö seuraa ja minkälaisia vaikutteita hän näkemistään asioista omaksuu. Vanhemman tehtävä on seurata lapsensa käyttäytymistä ja kontrolloida sitä. Vanhemman on tehtävä lapselleen selväksi onko rellestäminen, tupakointi, juopottelu, laiskottelu ja kiroilu hyväksyttävää tai suotavaa käytöstä vai ei. Vanhemman on opetettava lapselleen milloin, jos milloinkaan, ja miten tuollaisia asioita voi harrastaa ja mikä on perustelu hänen antamilleen ohjeille asian suhteen.

Minä en tiedä milloin moralisointi, opettaminen ja kasvattaminen on siirtynyt vanhemmilta televisio- tai elokuvayhtiöille, tai vaikkapa videopelejä tekeville firmoille. Yritykset ovat saaneet monenmoista satikutia julkisuudessa, kun kehtaavat levittävää kaikenlaista haitallista materiaalia pelien, elokuvien ja televisiosarjojen, musiikinkin, kautta. Lapset kuulemma oppivat niistä kauheita asioita ja siirtyvät sanoista kauheisiin tekoihin. Olen itse aina uskonut vanhempieni sanaa ennen kuin sitä mitä näen tai kuulen televisiossa. Onkohan minua kasvatettu jotenkin hullusti? Luulin, että vanhemmat haluavat opettaa lapsilleen mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on tarua ja mikä totta, mikä on hyvää käytöstä ja mikä huonoa. Ilmeisesti näin ei kaikkien kohdalla ole, kun televisio-ohjelman pitää alkaa makuuttamaan ihmisiä vaaleanpunaisissa ruumisarkuissa, jotta ohjelmaa katsovat ihmiset eivät aloittaisi tupakanpolttoa tai jos jo polttavat, lopettavat sen välittömästi.

Suomalaisia ohjataan, neuvotaan, sivistetään ja moralisoidaan erilaisten projektien ja kampanjoiden puitteissa niin mielettömän paljon, että herää kysymys, kuka onkaan kenestä vastuusta. Onko yhteiskunta vastuussa meistä kaikista? Onko kenelläkään suoranaista vastuuta toisesta henkilöstä, esimerkiksi perheenjäsenestään, vai seisooko kaiken takana joku vieras ja tuntematon? Ylenpalttisella holhouksella on ainakin joissain tilanteissa ajauduttu siihen, että me pyrimme nimenomaan välttämään vastuuta. Kun jokin menee pieleen, voimme aina syyttää jotain julkista toimijaa, vaikkapa televisio-ohjelmaa. “Meidän Mari pinnaa koulusta ja juo alkoholia jopa keskellä viikkoa, koska BB-talon asukkaatkin saavat tehdä niin arkipäivänä.” “Ei meidän Kalle muuten olisi hyökännyt sen koulukaverinsa kimppuun, mutta kun hän pelasi GTA:a ja siinä näytettiin miten ihmisiä pahoinpidellään niin, ettei heille käy kuinkaan. Ei Kalle voinut tietää että kaverilta murtuisi kallo.”

No, nuo olivat tietenkin hyvin kärjistettyjä keksittyjä esimerkkejä, mutta pakko niissä on olla hitunen totta, koska niin paljon mediaa ja viihdeteollisuutta nuorisonkin käyttäytymishäiriöistä syytetään. Auttaisikohan käyttäytymiseen liittyviin ongelmiin paremmin kotikasvatus sekä tiukempi kuri kotona JA koulussa.

Mene ja tiedä. Minulla ei ole lapsia, joten on täysin mahdollista että havaintoni ympäröivästä yhteiskunnasta tämän aiheen suhteen ovat täysin vääriä.