Olen kirjoittanut tämän artikkelin yhdessä toisen henkilön kanssa. Hän ei halua tuoda nimeään julki, joten teksti julkaistaan minun blogissani minun nimeni alla.

Asiaan.

Maailmassa on viitisentoista valtiota, jotka ottavat vastaan kiintiöpakolaisia. Suomi on yksi näistä. Näin todetaan UVI:n sivuilla. Viitisentoista valtiota kaikista maailman maista ei ole kovin monta. Jos vain noin 15 valtiota haluaa vapaaehtoisesti ottaa vastaan pakolaisia, voidaan ajatella että kyseessä on pieni hyväntahtoisten maiden kerho, jotka kokevat velvollisuudekseen sijoittaa uudelleen pakolaisia. Suomi on ilmeisesti sitoutunut johonkin sopimukseen, joka velvoittaa meidät kantamaan vastuumme maailman pakolaisjoukosta. Joukon suuruus vaihtelee lähteistä ja laskentatavasta riippuen, joka tapauksessa kyse on miljoonista henkilöistä. Suomeen tuosta joukosta päätyy noin 750 henkilöä vuodessa.

Koko kiintiöpakolaisasia on Suomen itselleen järjestämä velvollisuus, joka kiillottaa Suomen kuvaa korkeintaan noin 15 muun maan joukossa. Muita maailman maita järjestelmä ei ilmeisesti kiinnosta pätkän vertaa. Miksi Suomen pitää tässäkin asiassa olla mallioppilaan roolissa? (Vrt. Suomelle epäedulliset päästökaupat, maamiinoista luopuminen ja kaikki mahdolliset EU-direktiivit, joita Suomessa ollaan etunenässä noudattamassa. Tästä joukosta kuitenkin poislukien autoverotus.)

Mitä vaikutuksia pakolaisten ottamisesta seuraa? Pakolaisten ottaminen ei millään tavalla ratkaise lähtömaan ongelmia. Pakolaisten ottaminen ei mitenkään puutu siihen, mikä pakolaisuutta aiheuttaa. Toisin sanoen, jollei pakolaisuutta aiheuttaviin ongelmiin puututa, ei pakolaisten määrä kyseisestä maasta myöskään koskaan lopu. Pakolaisia tulee olemaan niin kauan, kunnes ongelmat ratkaistaan paikallisella tasolla eikä siirtelemällä ihmisiä paikasta toiseen. YK:n pakolaisjärjestön kanssa tekemämme sopimuksen takia esimerkiksi Ruandan tai Somalian ongelmista on tullut sopimusteknisistä syistä myös meidän ongelmiamme. Haluan tässä korostaa, että mielestäni toisia ihmisiä pitää ehdottomasti auttaa, myös muiden maiden kansalaisia. Auttaminen pitäisi kuitenkin toteuttaa siten, että opetetaan ihmisiä auttamaan itse itseään, heidän omassa asuinympäristössään ja oman kulttuurinsa ehdoilla. Ihmisten siirtely maasta toiseen korjaa vain niiden onnekkaiden pakolaislotossa voittaneiden tilanteen siten, että heidän elintasonsa nousee sadanteen potenssiin. Jäljelle jääneiden pakolaisten ja lähtömaan tilanne säilyy yhtä kurjana kuin siihenkin asti. Pois lähteneiden pakolaisten tilalle tulee uusia. Se, että joku yksittäinen henkilö pääsee viralliseksi UNHCR:n luokittelemaksi pakolaiseksi ja sitä kautta parempaan elintasoon tänne Suomeen, on todennäköisyydeltään samaa luokkaa kuin lotossa voittaminen. Veikkauksen lotossa mahdollisuus täysosumaan on noin 1/15 000 000. Jos viikossa pelaa 5 riviä, niin se tekee 260600 riviä vuodessa ja parantaa mahdollisuuksia. Tämä alkaa olla samassa kertaluokassa 750 pakolaispaikan ja maailman pakolaismäärän kanssa. Jos Suomessa alettaisiin tarjota köyhyyteen ratkaisuksi loton pelaamista, niin kyllä meille nauraisivat aidan seipäätkin. Sen sijaan kun maailman pakolaisille tarjotaan samanlaista peliä, se on humaani hyvän tahdon ele ja sillä lunastetaan salonkikelpoisuus isojen poikien pöydissä. Nykyisenlaisella pakolaislotolla ei siis ole mitään todellista vaikutusta lähtömaan tilanteeseen, vaan se tarjoaa pienellä todennäköisyydellä yksittäiselle henkilölle merkittävän elintason nousun. Se on epätasa-arvoista.

Tämä noin 750 henkilön Suomeen vuosittain haettava joukko on nimenomaan se ryhmä ihmisiä, joka integroituu ja työllistyy kaikkein heikoimmin. Ryhmän ottamisesta tänne ei ole mitään hyötyä lähtömaalle eikä Suomelle, hyötyjiä ovat vain nuo 750 henkilöä, jotka pääsevät osalliseksi sellaisista rahoista ja elintasosta, joita he eivät ehkä tienneet olevan olemassakaan. Meiltä tulee siis aina löytymään integroimatonta, työtöntä ja pelkillä tulonsiirroilla elävää ulkomaalaisväestöä, koska valtio pitää siitä huolen hakemalla heitä tänne. Suomalaisen sosiaalipolitiikan lähtökohta on ymmärtää ja auttaa, mutta mitään ei saa vaatia. Hyvinvointivaltiomme ei edellytä mitään, vaan ihmisen tilanteen muuttaminen on ihmisen oma valinta, eikä sitä voida häneltä vaatia sosiaalietuuksien saamiseksi. Suomalainen sosiaalipolitiikka on täysin hampaaton myös esimerkiksi moniongelmaisten puistokemistien ja vaikkapa koulunsa jättäneiden nuorten kohdalla, joita ei yksinkertaisesti huvita tai kiinnosta mikään. Jos henkilö ei halua itse parannusta tilanteeseensa, kukaan ei sitä edellytä. Täällä voi kirjaimellisesti syntyä ja kuolla tekemättä päivääkään mitään hyödyllistä yhteiskuntamme hyväksi. Kun sosiaalipolitiikka on näin suosiollinen omiakin kansalaisia kohtaan, ei ole ihmekään jos sen ansiosta täysin vieraista kulttuureista tulevat tai varta vasten haetut eivät integroidu.

Päätelmäni tästä kokonaisuudesta on se, että kiintiöpakolaisjärjestelmä on niin pienten piirien puuhastelua, että sillä ei ratkaista maailman ongelmapesäkkeiden pulmia. Hyvän tahdon eleistä pitäisi siirtyä tekoihin paikan päällä. Ihmiset ovat onnellisimpia, kun heidän ympärillään on perhettä ja sukua sekä muita mahdollisimman samankaltaisia ihmisiä. Miksi pakolaiset olisivat tästä poikkeus. Siirtäminen täysin vieraaseen kulttuuriin ei tuo onnellisuutta muuten kuin taloudellisista näkökohdista.

Huom! Seuraavassa kappaleessa annetut www-sivuilta löytyvät tiedot koskevat vain Turkua! Mielenkiinnon vuoksi aion perehtyä tarkemmin myös muiden isompien kaupunkien vastaavaan tarjontaan.

Määritelmiä erilaisille maahanmuuttajille löytyikin lähempää kuin arvasinkaan. Lyhyitä ja ytimekkäitä selityksiä löytyy täältä. Kaikki maahanmuuttajat eivät kuitenkaan kelpaa Turun ulkomaalaistoimiston asiakkaiksi. Asiakkaiksi luokitellut löytyvät täältä. Ulkomaalaistoimisto voi kuitenkin tarvittaessa tarjota auttavan kätensä muillekin, kuin asiakkaiksi luokiteltuihin ryhmiin kuuluville. Se on kerrottu ulkomaalaistoimiston tehtävissä. Turun kaupungin sivustoilla luvataan maahanmuuttajille myös omakielistä palvelua, mutta vain jos puhut jotain täällä mainituista kielistä.

Yhtä kaikki maahanmuuttajia on monenlaisia ja olisi jo korkea aika puhua kustakin ryhmästä sillä nimellä, joka kyseistä ryhmää parhaiten kuvaa. Kun kerrotaan maahanmuuttajien palveluista, kerrottakaan silloin mitä ne tarkalleen ovat ja ketä ne koskevat.

Kuten edellinen sisäministeri Kari Rajamäki asian ilmaisi: “On myös äärettömän tärkeää osata pitää turvapaikanhakijat ja työperäiset maahanmuuttajat erillään. Nyt porvarihallituksen ruotsinkielisillä ja vihreillä ministereillä tuntuvat menevän ihanasti sekaisin pakolaiset, turvapaikanhakijat sekä työperäiset maahanmuuttajat.”