Hiljattain eräs henkilö tiedusteli minulta, miksi kirjoitukseni ovat niin kriittisiä ja tummasävyisiä. Miksi en voisi kirjoittaa välillä ihanista ja mukavista elämään kuuluvista asioista. Meillä jokaisella on elämässämme omat ilomme ja hankaluutemme, joista ammennamme eväitä jatkoa varten kukin omalla tavallamme. Itse olen kokemuksieni myötä opetellut elämään enemmän juuri tätä hetkeä ja nautiskelemaan pienistä jutuista, joita joskus synkkänä tuntina voi joutua oikein hakemalla hakemaan. Tämä päivä on ollut kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis, joten se on oivallinen kuvaus yhdestä elämän positiivisesta puolesta. Tämä päivä kertoo rakkaudesta.

Aika on kulunut tänään oikein hyvin siivotessa, sillä huomenna luoksemme saapuu muutamia ystäviä juhlistamaan vuoden vaihtumista. Nakkien ja perunasalaatin lisäksi tarjolla tulee olemaan täytekakkua, sillä avomieheni syntymäpäivää juhlitaan samalla kertaa. Kumpikaan meistä ei ole mikään häävi kokki, joten pyysin kummipoikamme äitiä kakuntekijäksi, sillä tiedän hänen olevan siinä hommassa erinomaisen hyvä. Alunperin kävin tilaamassa kakun leipomosta, mutta 48 euron (!) hinnan takia tulin katumapäälle ja peruin tilaukseni seuraavana aamuna. Onneksi ystävä leipoo ja kokkaa mielellään, haaveilee jopa pienimuotoisesta yritystoiminnasta. Toivon hänelle onnea ja rohkeutta haaveensa toteuttamiseen.

Meidän kahden aikuisen taloudessamme minä teen suurimman osan kotitöistä, kuten useimmat naiset ilmeisesti tekevät. Minua se ei haittaa lainkaan, sillä siivoaminen, pyykinpesu ja muut rutiinihommat nyt vain sattuvat olemaan mielestäni ihan mukavaa ajankulua. Ruuanlaitto ei tosiaan luonnistu oikein meiltä kummaltakaan, joten se aiheuttaa ajoittain pientä hammastenkiristystä, sillä syödähän pitää ja parhaiten maistuisi ihan tavallinen kotiruoka. Yhteistä arkeamme ja parisuhdettamme mietiskellessäni palaan joskus ajassa taaksepäin, kun silloin joskus luulin olevani kovankin luokan feministi. Silloinen näkökulmani oli hyvinkin mustavalkoinen. Tasa-arvo oli sitä että kaikki jaetaan tasan. Eihän se niin ole. Ei sinun tarvitse tyhjentää tiskikonetta tänään vain siksi että minä tein sen eilen.

Minä arvostan hyvin paljon sitä, että mieheni osaa korjata, asentaa, rakentaa ja remontoida. Hän hoitaa kaikki työt hyvin ja huolellisesti. Mies on kunnostanut kotimme lattiasta kattoon ja jopa muuttanut vaatehuoneen saunaksi, jossa voi löylyttelyn lisäksi katsella vaikka elokuvia. Minä olen ollut apuna ja tukena, pidellyt rimoja ja paneeleita, kantanut lautoja ja koonnut kaappeja. Pyrin aina sopivan tilanteen tullen antamaan miehelle positiivista palautetta. Saunomisen yhteydessä on helppo mainita hänelle, kuinka hienon saunan hän onkaan meille rakentanut. Vastaavasti hän kiittelee minua siitä, miten mukavaa onkaan tulla töistä puhtaaseen kotiin. Rakkautta on toisen arvostaminen ja myös sen osoittaminen, kertominen. Suomalaiselle mentaliteetille ei ole kauhean tyypillistä se, että toiselle ihmiselle kerrotaan sen enemmän hyviä kuin huonojakaan asioita. Halutessaan palautetta voi kuitenkin opetella antamaan.

Sunnuntaisiivous tehtiin yksissä tuumin, kaikessa rauhassa ja siihen menikin lukuisine taukoineen monen monta tuntia. Välillä tuo toinen osapuoli katosi pölyrätti kädessään, mutta löytyi sitten sohvalta naureskelemassa Al Bundylle tai pelaamasta Guitar Heroa. Meillä on kivaa yhdessä senkin takia, että huvitumme samankaltaisista asioista. Pulmusten tolkutonta menoa on katsottu dvd:ltä joskus tuntikausia ja Guitar Heron pelaamiseen on hurahdettu molemmat. Selailemme Riemurasian ja Pommikoneen videoklippejä ja kuvia ja naureskelemme itsemme kipeiksi. Yhdessä nauraminen ja samantapaisen huumorintajun jakaminen on hyvin vapauttavaa. Siivouksen lomassa kävimme myös keskustelua siitä, olisiko meidän mahdollista ostaa kotisiivouspalvelua vaikka edes kerran tai pari kuukaudessa. Innostuimme samantien tutkimaan asiaa netistä ja alkuinnostus latistui hetimmiten. Jos nyt ihan rehellinen olen, niin kyllä 30 euroa tunnin siivouksesta on aika kova hinta kotitalousvähennyksestä huolimatta. Päätimme harkita asiaa ja tutkia vaihtoehtoja tarkemmin sitten kun palaan töihin keväällä opintovapaani päätyttyä-

Akateemista termiä käyttäen minä olen humanisti, mutta pidän itseäni hyvin rationalistisena humanistina. Mies on teekkari ja niiiin järkevä kaikessa. Olen tullut siihen tulokseen, että ilmeisesti melkein minkä tahansa asian voi selittää matemaattisesti. Kaikkeen on olemassa jokin teoria tai logiikka, ja mitä tahansa probleemaa voidaan lähestyä ja tulkita eri näkökulmista. Jopa naisen logiikkaa. Minä en osaa käyttää kaavoja tai funktioita, mutta naisen logiikkaa sitäkin paremmin. Sovellaan sitä tapauskohtaisesti ja närkästyn kovin, kun mies ei teorioitani nielekään. Päinvastoin, hän pystyy asiallisesti ja perustellusti kumoamaan näkemykseni ja sekös ottaa päähän. Intän aikani vastaan, mutta sitten rupeaa minuakin naurattamaan oma viisastelu. Taito se on sekin, että pystyy myöntämään olevansa väärässä.

Toiselle rakkaus on yhtä ja toiselle toista. Minulle se on yhdessä olemista, tekemistä ja kokemista. Me olemme keskenämme hyviä kavereita ja keskustelukumppaneita sekä toistemme parhaita tukijoita ja luotettuja.

Huomenna pidetään hauskaa. Varissuon nuoriso onkin valmistautunut uuteen vuoteen jo parina iltana paukuttelemalla papatteja ja mitä lie pommeja. Toivotaan huomisillan melskeeseen mukaan vastuullisia nuoria ja vielä vastuullisempia vanhempia, jotka pyrkivät estämään kaikenlaisten onnettomuuksien ja silmävammojen syntymisen.

Iloista vuodenvaihdetta!

(Hyvää syntymäpäivää, kultaseni.)

Elämme jokseenkin vaarallisia aikoja. Mitä voimme sanoa, ettemme sano jotain väärää. Mitä voimme ajatella tai tuntea, ettei se loukkaa jotakuta tai peräti riko lakia. Mitä on länsimainen yksilön vapaus ja demokratia, josta olemme olleet niin kovin ylpeitä.

Olen mietiskellyt noita asioita paljon. Niistä on keskusteltu myös perhepiirissä ja kotona avopuolison kanssa. Olemme pohtineet, onko vaikeuksiin joutumisen raja madaltunut, miten paljon ja mistä syystä.

Linkin takaa löytyy hyviä kysymyksiä. Uskallan väittää, että ne herättävät ajatuksia. Eri asia sitten on millaiset ihmiset sen uskaltavat ääneen myöntää.

http://pommikone.ma.cx/kuvia/2007_elokuu/?f=spot_the_racist.jpg

Palasimme eilen illalla Turkuun vietettyämme viisi päivää perheeni luona Pohjanmaalla. Sielläkin oli ihanaa, kuten yleensäkin. Lunta ei ollut, mutta pakkasta ja viimaa riitti. Vanhempieni koirien lenkitys oli hankalaa, sillä paikoitellen teitä ja peltoja peitti liukastakin liukkaampi kirkas jää. Siinä lipesi helposti omat ja koirien jalat, mikä oli molempien osapuolten terveydelle haitallista. Onneksi vältyimme vahingoilta.

Jouluun mahtui keskusteluja, kuulumisia ja hauskoja juttuja. Söimme, joimme ja nauroimme. Lahjoimme toisiamme hyödyllisillä ja mieltä lämmittävillä tavaroilla. Veljeni luona istuimme iltaa ja pelasimme pokeria. Siitä saisi halutessaan helposti uuden paheen aikaiseksi, sen verran hauskaa oli varsinkin isommalla porukalla pelatessa.

Kaiken sen hyvinvoinnin ja hyvän mielen keskellä ajatuksissamme ja sanoissamme pyöri myös erään perheystävän vaikea tilanne. Vanhempani viettivät hänen luonaan aikaa päivittäin. Kukkia ei kannata kantaa kuolleille vaan eläville. Ystävyys, välittäminen ja oman ajan antaminen lienevät lahjoista parhaimpia missä elämäntilanteessa tahansa.

Kotiin päästyämme vastaan säntäsivät kaksi iloista kissaa. Normaalisti ne viedään aina lomiemme ajaksi kissahotelliin, mutta tänä vuonna olin kovin myöhään liikkeellä ja kaikki paikat oli jo varattu siinä vaiheessa kun itse niitä aloin marraskuun puolivälissä kyselemään. Mietin jo, että näinköhän tulee koettua ensimmäinen joulu Varissuolla. Laitoin kuitenkin rappukäytävän ilmoitustaululle lapun, jossa tiedustelin josko joku naapureista ennättäisi käydä Leiaa ja Joikua hoitamassa, korvausta vastaan tietenkin. Alakerran rouva ilmoittautui ilomielin tehtävään ja hyvin hän olikin kateista huolta pitänyt. Hän tarjosi meille eilen iltakahvit ja kertoi mitä kaikkea hauskaa kissat olivat puuhastelleet. Olivat ne silti onnellisia kun oma väki tuli kotiin. Kehräsivät ja kurnuttivat ja naukuivat ja hankasivat itseään armottomasti housunlahkeisiin, hännät väpättäen. Kipittivät perässä vessaan, makuuhuoneeseen, keittiöön ja taas takaisin. Ihanaa olla taas kotona, kissojen kanssa.

Blogiini en minilomani aikana kirjoittanut, mutta viimeisimpään merkintääni tulleet kommentit luin. Päätin ensimmäisen kirjoituksen julkaistessani, että en ala helposti sensuroimaan mitään kommentteja, sikäli kuin niitä saan. Päätin, että julkaisen editoimatta kaiken, mikä ei sisällä omaan tai jonkun toisen nimeltä mainitun henkilön persoonaan kohdistuvaa panettelua tai loukkausta. En ole juurikaan joutunut puuttumaan mihinkään. Hyvä niin. Seuraan erinäisiä blogeja sekä keskustelupalstoja mielenkiinnolla, mutta en itse pahemmin kommentoi mitään, paitsi joskus tosi harvoin. Olen miettinyt pitäisikö minun erikseen vastata saamiini kommentteihin, sillä toistaiseksi en ole sitäkään kummemmin harrastanut. Ehkä toivon, että kirjoittaja esittäisi selkeän pyynnön mikäli haluaisi minulta jonkinlaista vastakaikua…?

Nimimerkillä Ciclista kirjoittava henkilö on kuitenkin urakoinut blogini kommentoijan roolissa, mikä on sinänsä kiva juttu. Kirjoitan itse omaan blogiini tuodakseni esiin ajatuksiani ja kertoakseni kuulumisiani. Tämä toimii myös jonkin sortin päiväkirjana, kuten tästäkin kirjoituksesta voi päätellä. Kommentointimahdollisuus on olemassa, koska ei ole mitään syytä sille, miksei sen kannattaisi olla olemassa. Käsittelen blogissani myös joitakin yhteiskunnallisia aiheita, joten on päivänselvää että lukijalla pitää olla mahdollisuus esittää oma, poikkeavakin näkemyksensä. Niitä näkemyksiä omaaville ehdottaisin kuitenkin toisten blogeissa mellastamisen sijaan oman blogin perustamista. Oletetaan, että minä tai joku muu kirjoittaa  blogiinsa kirjoituksen, joka käsittelee maahanmuuttoa kriittisesti. Miksei joku sitä puolustava voi kirjoittaa vastaavan, jossa pyrkii kumoamaan esitetyt (kriittiset) näkemykset tai kokemukset, kenties perusteiden ja jopa todisteiden avulla? Luulen, että toisten moitiskelun sijaan se tuottaisi parempia tuloksia ja ylipäätään tasaväkisempää peliä, sekä avittaisi meitä kaikkia asiasta kiinnostuneita avoimempaan keskusteluun.

En ole muuttamassa blogini sisältöä tulevien kirjoitusten osalta enkä rajoittamassa kommenttien jättämistä mitenkään. Kiva olla taas täällä tuulisessa Turussa, bloggaamassa ja muutenkin.

Olen terve, nuori suomalainen nainen. Ennen kaikkea suomalaisuuteni ansiosta minulla on vapaus nähdä ja kokea, toteuttaa ja ilmaista itseäni. Vain maailma on rajana. En epäile hetkeäkään etteikö olisi onni syntyä suomalaiseksi.

Vapauteni mukana tulee vastuu. Minun täytyy ensisijaisesti kantaa vastuu omista valinnoistani. Valintani esimerkiksi koulutuksen, työnteon ja rahankäytön suhteen määrittelevät pitkälti sen minkälaisiin asioihin voin panostaa ja mistä on luovuttava. Olen oman elämäni herra, sillä kukaan muu ei voi elää tai tehdä valintoja puolestani. Kukaan ei voi myöskään ottaa harteilleen mahdollisista vääristä valinnoista johtuvia seuraamuksia, jotka voivat aiheuttaa surua, pelkoa tai vaikkapa taloudellista huolta. Sen vastuun kannan itse.

Muut suomalaiset ovat kanssani täysin tasavertaisessa asemassa siten, että heilläkin on vapaus, oikeus, valita se polku, jota pitkin kulloinkin kulkea. Koskaan ei kuitenkaan tiedä etukäteen mitä yllättävää nurkan takana voi piillä. Vapauden ja mahdollisuuksien kirjon eteen voi tulla itsestä riippumattomia jyrkkiä hidasteita tai täydellisiä pysähdyksiä, joiden takia elämän sisältö voi kutistua olemattomiin. Vapaus on edelleen olemassa, mutta mahdollisuus nauttia siitä 100-prosenttisesti on kadonnut.

Olen aina ollut heikomman puolella, ollut valmis pistämään itseni likoon puolustaakseni reilua peliä ja pienemmän oikeuksia. Annan mieluusti oman ääneni asioille, joihin uskon ja joiden puolesta kannattaa mielestäni taistella. Näin toimiessani otan sen riskin, että suututan jonkun tai jonkin minua niin paljon vahvemman, että joudun kokemaan täydellisen tappion. Nuorelle 29-vuotiaalle naiselle se on aika iso riski. Nykypäivän suomalaiselle naiselle se on aika iso riski. Toivon itselleni rohkeutta jatkaa. Rohkeutta sanoa ja seistä sanojeni takana pää pystyssä, pelkäämättä. Mielipiteensä voi esittää ja silti samanaikaisesti kunnioittaa vastakkaisen mielipiteen omaavaa täysin tasavertaisena ihmisenä. Tasa-arvoa on se, että kuulee ja kuuntelee myös toista osapuolta.

Suomessa elintasoerot kasvavat. Köyhät ovat yhä köyhempiä. Köyhyydestä ja työttömyydestä kärsivien väestönosien laajeneminen on pysäytettävä, ennen kuin ongelmia on niin paljon, ettei niitä voida enää hallita tai korjata. Suomen ei tule kasvattaa sen ulkomaalaisväestön määrää, jolla on tyypillisesti jo tullessaan hyvin moninaisia ongelmia vaikkapa äärimmäisen traumaattisten kokemusten takia. Suomeen tulleet maahanmuuttajat päätyvät helposti, jopa todennäköisesti, juuri siihen väestönosaan, johon erityyppiset ongelmat kasautuvat ja jonka seurauksena syntyy uusia ongelmia. Suomen ei tule kasvattaa myöskään sen suomalaisväestön määrää, jolla on potentiaalia köyhtyä, kurjistua ja syrjäytyä entistä enemmän. Näillä negatiivisilla ominaisuuksilla on taipumusta kulkea jopa suvussa.

Emme voi auttaa muita ennen kuin opimme auttamaan itseämme ja lähimmäisiämme. Koko maailman parantamisella saavutetaan vain hetkittäistä helpotusta ja toivonpilkahduksia sen sijaan, että korjattaisiin tilanne.

Jos Perussuomalaiset hyväksyvät, asetun ehdolle ensi syksyn kunnallisvaaleissa.

Kiitos perheelleni siitä, että olette opettaneet lähimmäisenrakkautta ja näyttäneet esimerkkiä miten toiselle voi olla apuna ja tukena.

“Viittaan 12.12.07 olleeseen pääkirjoitukseen, jossa todetaan meitä suomalaisia olevan liian vähän työelämään. Siksi työvoiman maahantuonti. Tietääkseni ei ole pitkäkään aika siitä kun puolimiljoonaa ihmistä sai kalossinkuvan takapuoleen. Meikäläinen poistettiin työn ilosta 50:nä. On aivan turha vinkua tekijöiden puutetta. Koko homma on vain poliitikkojen kohellusta ja oman lompakon täyttämistä.”

Voiko tätä asiaa enää paremmin tiivistää?

Miten on mahdollista julistaa voimistuvaa työvoimapulaa samalla kun maassa on edelleen kymmeniä tuhansia suomalaisia työttömiä. Koulutettuja, kokeneita ja päteviä työttömiä. Epäilemättä osa näistä kalossinkuvan takapuoleensa saaneista nykyisistä pitkäaikaistyöttömistä on eri syistä pudonnut työmarkkinoiden ulkopuolelle lopullisesti, mutta kaikista työttömistä heidän osuutensa lienee varsin pieni. On myös tiettyjä alueita, joilla töitä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, jolloin tehtävän työn ja työvoiman määrä eivät kohtaa. Entä sitten kaupunkien ja erityisesti Etelä-Suomen työttömät? Ei Suomessa ole pulaa työvoimasta, vaan Suomessa on pulaa halvasta työvoimasta.

Vapaan liikkuvuuden ansiosta (?!) kuka tahansa EU-maan kansalainen saa tulla tänne hakemaan ja tekemään töitä. Ruotsissa on esimerkiksi valtavia määriä monikulttuurisia moniosaajia, joista lienee aika moni saanut jopa Ruotsin kansalaisuuden. Kuitenkin moniosaajien parissa myös Ruotsissa työttömyysprosentit hipovat jossain korkealla. Jos moniosaajat kuitenkin haluavat ansaita omat rahansa ja tehdä töitä itsensä ja perheensä eteen sen sijaan että nautiskelisivat ruotsalaisten avosylin tarjoamasta sosiaaliturvasta, niin miksi he eivät tule tänne helpottamaan työvoimapulaamme? Miksi Suomen kannattaisi haalia moniosaajia Turkista, Egyptistä tai muualta Afrikasta, jos heitä on työttöminä runsain mitoin autolauttamatkan takana? Luulisi tulevan halvemmaksi, jos rekrytointipisteitä pystytettäisiin Malmöön tai Tukholman lähiöihin. Työnantajan ei pitäisi olla mahdollista palkata EU:n ulkopuolelta tulevaa työnhakijaa siinä tapauksessa, jos samaa paikkaa on hakenut täysin pätevä suomalainen.

En voi tietää miltä irtisanotusta keski-ikäisestä naisesta tai miehestä tuntuu, kun hän kuuntelee päättäjien ilmaisemaa sydäntä riipaisevaa huolta ja hätää työvoiman puutteesta. Oletan, että päällimmäisenä tunteina hän kokee nöyryytystä, pettymystä, vihaakin. Työhaluisella ja työhön kykenevällä suomalaisella on oltava oikeus ja mahdollisuus työhön.

“Silmä silmästä, hammas hampaasta, näin meillä Varissuolla. Väkivallan uhkaa ja väkivaltaa lasten elämässä. Varissuo ei ole lapseni ja hänen tovereidensa silmin turvallinen. On käyty kimppuun, kuristettu ilman syytä, kiristetty rahaa, hakattu silmät mustiksi, uhattu mattoveitsellä, muilutettu isolla joukolla ja potkittu päästä jalkoihin mustelmille. Kaikki tämä viimeisen kahden vuoden aikana ja tekijät ovat lapsia! Ja nämä lapset kasvavat. Turhautuneita? Syrjäytyneitä? Jengiytyneitä?”

Vanhempi ei halua lapselleen tapahtuvan mitään pahaa, vaan päinvastoin, hän haluaa varjella lastaan kaikelta mahdolliselta ikävältä. Se on luonnollista, täysin normaalia halua suojella ja puolustaa jälkeläistään leijonan lailla. Millaisia ajatuksia varissuolaisten vanhempien päässä pyörii, kun he tietävät tällaisten asioiden tapahtuvan omille tai naapureiden lapsille tai lasten koulutovereille? Lapsella on oltava oikeus kokea olonsa turvalliseksi koulussa ja ikätovereiden parissa myös koulun ulkopuolella. Jos tätä oikeutta uhataan jonkun tai joidenkin toimesta, tilanteeseen on puututtava välittömästi. Yhdysvalloissa asuessani näin miten helposti koulusta annetaan esimerkiksi kenkää määrätyksi ajaksi rangaistukseksi siitä, että on käyttäytynyt huonosti tai rikkonut yhteisiä sääntöjä. Siihen ei totisesti tarvittu paljoakaan, mutta pelko väliaikaisesta erottamisesta oli kuitenkin oppilaiden keskuudessa tehokas huonoa käyttäytymistä ehkäisevä keino. Amerikka on valtava maa ja siellä on valtavia kouluja, joiden oppilasaines poikkeaa toisistaan monin tavoin lukuisista syistä. Moniongelmaisista kouluista tai suurimpia häiriöitä aiheuttavista oppilasryhmistä voitaneen kuitenkin tehdä jonkinlaisia yleistyksiä. Halutaanko Varissuolle luoda koulu- ja kasvuympäristö, jossa mielipidekirjoituksessa mainitut väkivallanteot ja kiusaaminen lisääntyvät ja pahenevat? Näin käy, jos turhautumista, syrjäytymistä ja jengiytymistä ei estetä. Niin voidaan tehdä siitä huolimatta millainen oppilas- tai nuorisoporukka tätä vakavaa harmia aiheuttaa

Minulla ei ole lapsia, ehkä jonain päivänä tulee olemaan. Tarjoaisiko Turku ja Varissuo lapsilleni vakaan, laadukkaan ja turvallisen ympäristön ensin päiväkodissa ja sitten myöhemmin pitkällä peruskoulutaipaleella? Voisiko sen joku taho taata vai kannattaisiko perhe perustaa jossain ihan muualla?

Tapahtuipa tässä ihan hiljattain, että bussikorttiini piti ladata uusi 30 päivän kausi. Onneksi minulla oli tarpeeksi käteistä lähtiessäni aamulla kotoa, sillä bussikuskit ovat joskus varoitelleet, että vaikka pankkikortillakin maksaminen käy, niin siitä voi kuulemma mennä koko lipunmyyntilaitteisto sekaisin. En ole siis koskaan sitä vaihtoehtoa kokeillut.

Marssin siis rahoineni pysäkille, jolle ensimmäisenä saapuneessa bussissa oli ulkomaalaistaustainen kuljettaja, todennäköisesti arabi. Tässä vaiheessa on todettava, että Turun busseissa on vielä hippunen inhimillisyyttä jäljellä, jos vertaa esimerkiksi Helsingin tilanteeseen. Sopivana kellonaikana on täysin mahdollista vaihtaa jopa muutama mukava sana kuljettajan kanssa. Turussa on myös jonkin verran ulkomaalaisia kuljettajia, mutta ei lähellekään yhtä paljon kuin heitä on Helsingissä. Syynä tähän voi olla se, että Turussa bussikuskin palkalla vielä pärjännee jotakuinkin normaalisti, kun taas Helsingissä ammatista on alhaisen palkkauksen ja arvostuksen puutteen takia tullut suomalaisten vieroksuma. Pääsääntöisesti ulkomaalaiset bussikuskit ainakin täällä Turussa ovat hyvin ystävällisiä, mutta kaasujalka heillä on vähän kevytkenkäisempi ja liikennesääntöjen noudattamisessa he ovat pikkuisen suurpiirteisempiä. Ulkomaalaisella kuskilla on myös todennäköisemmin mukanaan “sidekick”, tai sanoisinko apukuski.

Apukuskin tehtävänä on seisoa kuljettajan vieressä ajon ajan. Seisoessaan hän pitää kiinni lähimmästä kaiteesta tai penkinreunasta. Matkan aikana kuski ja apukuski käyvät innokasta keskustelua omalla kielellään. Kun bussi pysähtyy pysäkille ottamaan kyytiin uusia matkustajia apukuski pyrkii väistämään parhaansa mukaan, mutta ei välttämättä onnistu siinä aina. Tässä vaiheessa kyydissä olija voi havaita uusien matkustajien ilmeissä pientä ärtymystä siitä, että esim. kortinlukijan edessä on joku tukkimassa tietä. Apukuskin ollessa mukana itse kuski yleensä ajaa rauhallisemmin, mikä lienee suoraa seurausta siitä, että hän samanaikaisesti keskittyy ajatustenvaihtoon.

Bussissa, jonka kyytiin nousin tarkoituksenani ensin ladata lisää päiviä korttiini ja sen jälkeen körötellä töihin, oli hyvin ystävällinen ja varsin selkeästi suomea artikuloiva kuljettaja sekä apukuski. Kun olin esittänyt asiani, kuski vaihtoi sujuvasti omalle kielelleen. Hänellä vaikutti olevan pienoisia ongelmia rahastus- ja latauslaitteen kanssa, mutta onneksi apukuski osasi neuvoa. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen apukuski otti bussikorttini ja piteli sitä oikeassa paikassa latauslaitteen päällä. Samanaikaisesti hän ja kuski edelleen kävivät keskustelua, ilmeisesti miettien mitä nappuloita laitteesta pitää painaa. Lataus onnistui lopulta moitteettomasti; sain korttini, vaihtorahani ja kohteliaan “ole hyvä” niiden kera. Ajattelin, että ehkä tässä tapauksessa apukuski on saman firman kuljettaja ja on nyt matkalla mukana opastamassa uutta kuljettajaa, jonka kanssa hänellä on yhteinen äidinkieli. Teoria olisi ollut muuten hyvä, mutta apukuski loppujen lopuksi hyppäsi kyydistä pois jokusen kilometrin jälkeen.

Tässä tarinassa ei ole sinänsä mitään hauskaa, mutta minua tilanne huvitti. Haluan korostaa, että en huvittunut mitenkään ilkeämielisellä tai väheksyvällä tavalla. Suomalaisillakin kuljettajilla on joskus hyvin harvoin apukuskeja, mutta he kököttävät kiltisti siinä kuljettajaa lähimpänä olevalla istuimella eivätkä vahingossakaan häiritse silloin kun matkustajia nousee kyytiin. Keskustelu on myös tyypillisesti katkonaista, enkä osaisi kuvitella että suomalainen apukuski noin rohkeasti hyppäisi keskellä asiakaspalvelutilannetta ja osallistuisi omin käsin kortin lataamiseen. Joku matkustaja voisi jopa suuresti pahastua sellaisesta toiminnasta, eikä suomalainen varmaan uskaltaisi ottaa sitä riskiä. Minä huvituin tilanteesta siksi, että se tuli niin yllättäen ja spontaanisti. Apuahan me kaikki joskus tarvitsemme työssä ja sen ulkopuolella, joten eipä kai tuo tapa ollut huonompi kuin mikään muukaan. Apukuskitkin noin yleensä saavat hermostumisasteen nousemaan pykälällä vain silloin kun he ovat ihan selkeästi ihmisten tiellä ja kun keskustelun desibelit käyvät normaalia korkeammiksi.

Bussikuskeille nostan hattua, olivatpa he suomalaisia tai ulkomaalaisia. Siivoojan lisäksi bussinkuljettaja on varmaan toinen ammatti, jossa saa oikein hakemalla hakea katsekontaktia tai kuulla ihan peruskäytöstapoihin kuuluvia sanoja, kuten “Hei!”, “Kiitos!” ja “Ole hyvä!”. En osaa sanoa kokevatko kuljettajat, että heitä väheksytään, mutta tuskinpa kyyditettävien käyttäytyminen saa heitä tuntemaan itseään kovin arvostetuiksi. Sen sijaan, että ihmiset helposti moitiskelevat kuljettajia ärtyneiksi ja äkäisen näköisiksi murahtelijoiksi, heidän kannattaisi aamulla kyytiin noustessaan katsoa ratin takana olevaa henkilöä silmiin ja toivottavaa reippaasti hyvät huomenet. Vain hyvin harvoin vastatervehdys jää saamatta. Monia asiakaspalvelijoita ammatissa kuin ammatissa kuitenkin kohdellaan kuin ilmaa.

Bussikuskit voivat saada myös lavallisen valituksia niskaansa, jos vuoro on myöhässä. Myöhästyminen ei ole johtunut valittavasta asiakkaasta itsestään, mutta mahdollisesti toisesta, aiemmin kyytiin nousseesta asiakkaasta. Octavius kirjoitti eilen blogissaan hyvin hauskasti ja ah niin totuudenmukaisesti ostoksia tekevästä naisesta. Samantapaista käytöstä näkee ah niin usein myös bussissa. Kun ensin on varmistettu kuskilta, että onhan tämä se ja se bussi ja meneehän tämä sinne ja sinne, niin johan päästään siihen vaiheeseen, jolloin tiedustellaan mitähän matka maksaa. (Nämä kaikki tiedot ovat saatavilla useimpien bussipysäkkien katoksissa olevilta ilmoitustauluilta.) Hinta ei tiettävästi kirvoita mitään kommentteja, mutta hyvin usein käteiset ovat jossain todella syvällä käsveskan ja kukkaron syövereissä. Sekunnit raksuttavat, jopa minuutit, ja kas, vuoro on äkkiä “myöhässä”. Tähän voidaan myös yhdistää tilanne, jossa samainen henkilö tukkii myös muiden pääsyn bussiin etsiessään rahaa lipun ostoa varten samalla viivästyttäen pysäkkipysähdystä entisestään. Bussikäyttäytymisestä on ohje mm. kotiin jaetussa aikataulussa. Siinä neuvotaan, että henkilöiden jotka maksavat käteisellä tulisi pitäytyä oikealla puolella ja bussikortin leimaavien vasemmalla. Kun käteisellä maksava hoitaa asiaansa hänen tulisi seisoa kuljettajan edessä siten, että hänen vasemmalta puoleltaan pääsevät muut, eli bussikortilla matkustavat esteettömästi käyttämään korttiaan lukulaitteessa. Kaiken järjen mukaan tällä ohjeella pyritään ajan säästämiseen ja mahdollisimman sujuvaan toimintaan otettaessa uusia matkustajia autoon. Joillekin on kuitenkin ylitsepääsemätöntä hyväksyä se, että joku muu voisi päästä kyytiin ennen häntä. Tällöin on kätevää jumittaa mahdollisimman keskellä käytävää ja käyttää vaikkapa käsilaukkua lisäesteenä. Suomalaisia kun ollaan niin harva kehtaa väkisin tunkeutua ohi, vaikka varmaan mieli tekisikin. Monet ovat ne kerrat, kun näitä asioita hämmästellään yleisönosastokirjoituksissa ja toivotaan kanssamatkustajilta pientä ajattelua ja huomaavaisuutta. Ken kuuntelee, ken ei, ja loppuja ei kiinnosta.

Onkohan tämä tyypillistä vain Turussa vai myös muualla…?

Kävimme eilen katselemassa autoja useammassakin autokaupassa Turussa ja Raisiossa. Miehen vanha, ihan oikeasti vanha auto alkaa kirjaimellisesti vetelemään viimeisiään, joten uusi on hankittava. Minä voisin kuvitella pärjäileväni ilmankin, mutta mies tarvitsee autoa työnsä takia. Minulla ei ole koskaan ollut autoa, mutta lähitulevaisuudessa minusta tulee sellaisen osaomistaja. Olen aina pärjännyt julkisen liikenteen, polkupyörän tai omien jalkojeni avulla. Irlannissa asuessani Dublinin silloinen julkinen liikenne oli mielestäni aika onnetonta, joten kävelin kolmen kilometrin matkan töihin edes takaisin. Siihen meni noin puoli tuntia vähemmän aikaa kuin jos olisin käyttänyt bussia. Turussa olen ollut tyytyväinen joukkoliikenteen käyttäjä. Kesäisin pyöräilen silloin kun säät ovat suotuisat. Kyllä täältä Varissuolta laskettelee keskustaan alamäkeä pitkin, vaikka vähän sataa tihkuttaisikin, mutta takaisin tuleminen on vastenmielisempää. Opiskelijalle kuukauden bussikortti on vieläpä mukavan edullinen, 28 euroa, joten sitähän suhaa linja-autolla ihan ilokseen. Soisin hintojen laskevan myös tavallisille aikuisille työssäkäyville, sillä sen luulisi kannustavan vähempään autonkäyttöön. Turussa ei kuitenkaan ilmeisesti ole tarpeeksi autoja ja autoilijoita keskustassa, kun toriparkkia niin touhukkaasti puuhataan. Kaupungin keskustan ja kauppatorin ympäristön näivettymistä pelätään, mutta tuskin sitä pelastaa uusi parkkihalli kun jo käytössä olevatkin taitavat pyöriä alikäytöllä.

Jouluksi matkustamme Pohjanmaalle perheeni luo. Juna vie perille lähes kuuden tunnin matkan jälkeen. Junassa matkustaminen on mukavaa ja opiskelijahinnalla suht edullista. Normaalihintaiset liput ovatkin sitten ihan pöyristyttävän kalliita – tässä suhteessa emme ole lainkaan eurooppalaisia. Vain muutaman kerran olen matkannut entisille kotiseuduille autolla, niin paljon mukavampaa junakyyti on. Aika kuluu leppoisasti elokuvia katsellen tai lukien.

Auton ostamisesta tulee kuitenkin totta myös minun kohdallani ihan pikapuoliin. Mielenkiintoista. Nettiauto.comia on selailtu urakalla. Merkistä ja muista enemmän tai vähemmän tärkeistä spekseistä on päästy yhteisymmärrykseen. Ensimmäinen kriteerini on se, että auto ei ole vihreä. Värillä on väliä tässä asiassa.

En ole perehtynyt yrittäjän oikeuksiin rajoittaa yrityksensä palveluja käyttäviä henkilöitä heidän ominaisuuksiensa takia, mutta fiilispohjalta ajattelisin että kai sitä nyt itse saa päättää kenelle myy ja kenelle ei. Omapahan on yrityksensä. Siitä huolimatta eilinen Aamuset-lehden artikkeli aiheutti pientä hämmennystä:

aamuset_vain-naisille.jpg

Joko olen koko elämäni kulkenut laput silmillä tai sitten en vain ole tarpeeksi usein tapahtuman nyt muistaakseni törmännyt liikkeisiin tai yrittäjiin, jotka haluavat asiakkaikseen vain miehiä tai naisia. Tiedän, että kampaajat ja parturit ovat perinteisesti palvelleet vain naisia tai vain miehiä, mutta sellainen yksilöivä yritystoiminta kyseisellä alalla lienee Suomessa nykyään varsin vähäistä. Toki naisille on omia kuntoklubeja, salivuoroja ja kerhoja, miehillekin kai jotain vastaavia ja niin edelleen. Al-Hashimin liikeidea on sinänsä ihan ok, koska nyt niillä naisilla, jotka eivät voi ilman huivia näyttäytyä julkisissa tiloissa tai edes kampaajalla, on paikka mihin huoletta mennä. Näin heidän ei tarvitse pyytää tai vaatia erityiskohtelua kaikkia asiakkaita tasapuolisesti palvelevissa liikkeissä, eikä niiden liikkeiden omistajien tai työntekijöiden tarvitse suorittaa erityiskohtelun edellyttämiä toimenpiteitä.

Ainoa asia mikä minua hiukan kummastuttaa on se, että artikkelin mukaan kampaamoille ei ole annettu starttirahaa kymmeneen vuoteen, mutta Al-Hashimin yritys sellaisen sai. Voisiko samalla periaatteella perustaa kampaamon, joka tarjoaa erinäisiä kauneuteen liittyviä palveluja vain pohjoismaalaisille tai vain valkoihoisille naisille? Saisikohan tähänkin ideaan starttirahaa. Käyn itse ahkerasti kampaajalla siitä syystä, että hiukseni eivät ole luonnostaan näin vaaleat ja vaaleana pysyminen vaatii huoltotoimenpiteitä tiuhaan tahtiin. Ulkomailla asuessani päähäni on laitettu sellaisia myrkkyjä, että tuntui kuin nahka olisi sulanut kalloon kiinni. Tämä johtui nimenomaan hiusten käsittelyyn käytettävien aineiden erilaisuudesta. Erimaalaisten tai eri rotuja edustavien ihmisten hiuslaatu vaihtelee, eivätkä minun pohjoismaiset kutrini tarvitse vaalentuakseen yhtä vahvoja kemikaaleja kuin esimerkiksi italiaanon. Väärillä aineilla kampaaja voi siis periaatteessa pilata asiakkaan hiukset. Jos kampaaja tietää, että hänen taitonsa eivät riitä, tai käytettävissä olevat hiustenkäsittelyaineet eivät tehoa kunnolla tummaihoisten ihmisten paksuun ja pikimustaan hiukseen, voiko hän ihan laillisesti sulkea liikeideansa ulkopuolelle ihmiset, joilla on tumma iho ja paksut, pikimustat hiukset? Kieltäytymällä palvelemasta näitä asiakkaita yrittäjä minimoi tai jopa kokonaan estää asiakkaan hiusten pilaamisen mahdollisuuden.

Naisyrittäjä, joka palvelee vain naisia, on saanut starttirahaa. Kuka on ensimmäinen mies, joka rohkenee tehdä saman tempun ja mainostaa yritystään rohkeasti sanoin “Vain miehet ovat tervetulleita”? Voisin kuvitella, että sen seurauksena jokin taho nostaisi älämölön, mutta se varmaan riippuu siitä millainen mies tuon tempun tekee.

Tällä viikolla Varissuolta lähetetään iloisia terveisiä ja myös muutamia mielipidekirjoituksia.

Tekstiviestipalstan satoa:

“Kiitos vaan siitä, kun Varissuon asioihin aiotaan puuttua. Minäkin antaisin yhden neuvon! Ostoskeskuksen alikulun silta on korjattu, mutta sementtiseinä paistaa sielläkin joka puolella. Eikö sitä saataisi vähemmäksi!”

Joku jossakin on ilmeisesti aikonut puuttua Varissuon asioihin. Se on totta, että Itäkeskusta on jonkin verran korjattu ulkopuolelta syksyn kuluessa. Fakta kuitenkin on, että Varissuolla ei paljon muuta ole kuin ankeaa sementtiä ja ruskeaa tiiltä. Siinä riittääkin korjaamista. Luulen, että tästä alueesta ei kaunista saa enää tekemälläkään. Perusparannuksiin ja yleisen siisteyden ylläpitämiseen kaipaisin kuitenkin satsausta taloyhtiöiltä ja omistajilta. Toisaalta on olemassa mahdollisuus, että korjatut tai uusitut tilat ja rakennukset tärvellään samantien. Sellaista porukkaa, jolle mikään toisen oma tai yhteinen kaikkien käytössä oleva omaisuus ei ole pyhää, täältä(kin) löytyy.

“Hyvä Varissuo! Et itke kohtaloa, se on oikea asenne. Varissuo on hyvä asuinalue. Kun perheeni kanssa asuimme Littoisissa, meitä varoitettiin Varissuosta. Nyt en ymmärrä näitä puheita, sillä ei se ole sen kummempi paikka kuin muutkaan. Pienellä alueella asuu runsaasti ihmisiä. Vanhin poikamme asuu Varissuolla ja on tyytyväinen.”

Eivät varissuolaiset itke, he ovat ennemminkin turhautuneita. He toivoisivat alueelleen enemmän satsauksia ja kokevat sen luisuvan pois käsistään. Tämä lähiö kulkee heikoilla hangilla, mutta täältä löytyy edelleen asukkaita, jotka eivät ole menettäneet uskoaan tai toivoaan. Niin, minäkin asun Varissuolla, mutta en ikinä sanoisi että tämä ei ole sen kummempi paikka kuin muutkaan. Kyllä tämä on. Itäkeskuksessa asioidessaan voi hetken luulla olevansa jonkin arabimaan basaarissa. Tämä edellyttää sitä, että katsoo oikeaan suuntaan ja että juuri sillä hetkellä käytävällä parveilee sankoin joukon tummatukkaisia uussuomalaisia. Aikaisin aamulla jälkimmäinen on epätodennäköinen tilanne. Olen asunut ulkomailla, muualla Suomessa sekä mm. ihan Turun keskustassa. Tämä on ensimmäinen paikka, jossa en koskaan lähde iltaisin ulos yksin. Olen kuullut liian monta ikävää juttua, jotta kokisin palavaa tarvetta todistaa ne kaikki vääriksi ja pelkiksi liioitelluiksi huhupuheiksi. Jos Varissuo ei ole sen kummempi paikka, miksi etenkin suomalaiset lapsiperheet muuttavat pois?

En minä puhu Varissuon ja sen asukkaiden puolesta siksi, että tämä olisi mielestäni erityisen ihqu betonilähiö, jossa on positiivista voimaa ja resursseja vaikka muille jakaa. Ei minusta ole mitään kaunista siinä, että toisilleen täysin vieraat ihmiset, jotka parhaimmassa tapauksessa edustavat vastakkaisia kulttuureja tai uskontoja laitetaan asumaan limittäin, lomittain ja päällekkäin rumiin lähiökerrostaloihin. En minä näe mitään ihailtavaa siinä, että kielitaidottomia ja työttömiä ulkomaalaisia, työttömiä ja moniongelmaisia suomalaisia köyhiä sullotaan samaan paikkaan. Koen, että tällä pyritään vahvistamaan asumiseen perustuvaa luokkayhteiskuntaa. Siitä huolimatta asun itsekin tällä hetkellä Varissuolla. Haaveilen siitä, että jonain päivänä voin muuttaa täältä johonkin pieneen kaupunkiin tai maaseutukuntaan, jossa olisi oma talo ja piha, tai edes rivitaloasunto ja vähän pikkuisempi piha. Mikäli onni on myötä, minulla on ihan realistinen mahdollisuus saavuttaa haaveeni lähitulevaisuudessa. Kaikilla ihmisillä samaa mahdollisuutta ei ole eikä tule koskaan olemaankaan, siksi me tarvitsemme halvempaa ja helpompaa asumista tarjoavia lähiöitä nyt ja tulevaisuudessa. Toki kaikki ihmiset eivät edes jaa haavettani, mutta toisaalta en usko kenenkään unelmoivan myöskään asumisesta Varissuon kaltaisessa sekametelisopassa, jossa ongelmien määrä pikkuhiljaa kasautuu. Kaikilla suomalaisilla on oltava mahdollisuus elää kunnollisissa ja toimivissa kodeissa, joissa asumisesta heillä on varaa maksaa kohtuullinen korvaus. Suomalaisen on voitava poistua kodistaan töihin, kouluun tai kauppareissulle ilman, että hänen täytyy pelätä. Tämän yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että jokaisella suomalaisella on katto päänsä päällä. Tämän yhteiskunnan on taattava yhteiskuntarauha siten, että mihinkään ei pääse muodostumaan sellaisten ryhmien asumiskeskittymiä, joissa väkivalta ja pelko ovat pinnalla.

Pekka Tauriainen kirjoitti tänään Kulmakunnan pääkirjoituksessa työvoimapulasta ja siitä, kuinka vain muuttajat auttavat kyseisessä ongelmassa. Tauriaisen mielestä me tarvitsemme sekä pakolaisia, että muita maahanmuuttajia. Hän kysyy, eikö ole jo hyvä asia, jos terveistä ja nuorista pakolaismiehistä ja -naisista saadaan koulutettua ammattimiehiä. Jos “jos” toteutuisikin, sitä hidastavat seuraavat asiat:

1. Monet pakolaiset ovat ammatti-, luku- ja kirjoitustaidottomia aikuisia. Tästä lähtötilanteesta vieraan kielen opettelu lienee todella hidas prosessi, jonka lopputuloksena saavutettu kielitaidon taso todennäköisesti vaihtelee.

2. Ilman kirjallista kielitaitoa ei voi opiskella/kouluttautua miksikään tai mitenkään. Vaihtoehtoisesti on luotava kokonaan uusiin menetelmiin perustuvia koulutusohjelmia.

3. Pakolaisen peruskoulutus voi olla olematon. Monissa maissa tyttöjä ei kouluteta missään elämänvaiheessa. Suomalainen lapsi puolestaan aloittaa valmistautumisen rooliinsa yhteiskunnassa menemällä 6-vuotiaana eskariin. Yhdeksän vuoden peruskoulun jälkeen seuraa erinäisiä yleissivistäviä tai ammattiopintoja, joiden seurauksena saavutetaan ne tiedot ja taidot, joiden mukaan tässä yhteiskunnassa toimitaan. Oppiminen on kestänyt vuosia ja vuosia. Millaisella intensiivikurssilla pakolaisena tänne tullut kohtaan 1 sopiva aikuinen ihminen voisi omaksua vastaavat taidot?

4. Pakolaisnaiset ovat usein muslimeja. Heidän kulttuurinsa/uskontonsa/miehensä voi kieltää työskentelyn tai edes poistumisen kotoa muuten kuin aviomiehen tai muun sukulaismiehen seurassa.

5. Etenkin muslimeiden syntyvyys on korkea. Terveen naisen on mahdollista olla joko viimeisillään raskaana, äitiyslomalla tai kotihoidontuella pitkiä, vuosien pituisia jaksoja, jolloin hän ei kuulu työvoimareserviin.

6. Vaikka mikään kohdista 1-5 ei pitäisi paikkaansa pakolaisnaisen kohdalla, monissa kulttuureissa naiset eivät edes halua tai pidä velvollisuutenaan käydä töissä ja maksaa veroja. Onko heillä jokin syy muuttaa täällä tapojaan varsinkin kun suomalaisessa yhteiskunnassa voi huoletta elää tekemättä päivääkään ansiotyötä?

Suomessa väitetään olevan pulaa työvoimasta, mutta alat ovat usein sellaisia, joissa palkat ovat kehnoja. Jos suomalainen ei niillä elä, miksi ulkomaalainen eläisi sen paremmin. Pääkirjoituksessaan Pekka Tauriainenkin toteaa, että monet ulkomaalaiset ovat toimeentulon vuoksi ilmoittautuneet työttömiksi. Tulkitsen tämän niin, että työttömänä oleminen on taloudellisesti kannattavampaa kuin töissä käyminen. Ulkomaalaisten rahtaaminen tänne pienipalkkaisia töitä tekemään vahvistaa luokkayhteiskuntaa. Alimmalle kastille tarvitaan halpoja asuinalueita. Varissuosta ilmeisesti halutaan tehdä sellainen alue.

Myös arkkitehti Jukka Paason kirjoitus on tämän päivän Kulmakunta-lehdessä. Voit käydä sen lukemassa netissä. Paaso kehuu varissuolaisia suuriksi kulttuurien sulattajiksi ja uskoo, että kantaväestön ja muuttajien välit voidaan rakentaa toimiviksi pitkäjännitteisellä työllä. En tiedä olenko minä murheellinen pessimisti, toivonsa menettänyt realisti vai vain niin väsynyt, etten näe enää metsää puilta tuijotettuani koko kuluneen päivän tietokoneen näyttöä, mutta suhtaudun sulatusuunina toimimiseen ja välien rakentamiseen paljon mustavalkoisemmin. Mikäli ulkomaalaisten määrä Varissuolla kasvaa, suomalaisväestön muutto pois jatkuu. Niin kauan, kun ulkomaalaiset haluavat ylläpitää omaa kulttuuriaan eivätkä hyväksy meidän kulttuuriamme ja vaativat erikoiskohtelua, suomalaiset eivät haluakaan tehdä heidän kanssaan lähempää tuttavuutta. Sinä ajanjaksona ennen kuin Varissuosta tulee ulkomaalaisvoittoinen, väkivalta, rikollisuus ja turvattomuus alueella lisääntyy. Suomalaisiltakin palaa käämit ennen pitkää ja heissä syttyy halu puolustaa omaa kotiaan ja kulttuuriaan. Puolustamiseen käytettyjä keinoja voimme arvailla, esimerkkejä lienee löydettävissä muualta Euroopasta, jossa ulkomaalaisväestön vahvistuminen on pidemmällä. Kun Varissuolla ei ole enää suomalaisia joiden kanssa eripuraa syntyy, etniset ryhmät tappelevat keskenään entistä enemmän.

Toivottavasti menen synkkine ennustuksineni päin palmupuuta. Entä jos en menekään? Minä en halua että Varissuosta tai mistään muustakaan Suomen lähiöstä tulee etnisviritteistä uussuomalaisten slummia. En halua että siitä tulee suomalaistenkaan slummia. Kaikki yhteiskunnan jäsenet eivät voi olla kauniita ja rikkaita, mutta oikeilla ratkaisulla voimme estää liian leveiden kuilujen ja luokkaerojen syntymisen.

Olen hämmästynyt. Se julkaistiin tämän päivän Turun Sanomissa. Vain otsikkoa oli muutettu – paremmaksi, myönnän sen.

Skannattu kappale: