Tapahtuipa tässä ihan hiljattain, että bussikorttiini piti ladata uusi 30 päivän kausi. Onneksi minulla oli tarpeeksi käteistä lähtiessäni aamulla kotoa, sillä bussikuskit ovat joskus varoitelleet, että vaikka pankkikortillakin maksaminen käy, niin siitä voi kuulemma mennä koko lipunmyyntilaitteisto sekaisin. En ole siis koskaan sitä vaihtoehtoa kokeillut.

Marssin siis rahoineni pysäkille, jolle ensimmäisenä saapuneessa bussissa oli ulkomaalaistaustainen kuljettaja, todennäköisesti arabi. Tässä vaiheessa on todettava, että Turun busseissa on vielä hippunen inhimillisyyttä jäljellä, jos vertaa esimerkiksi Helsingin tilanteeseen. Sopivana kellonaikana on täysin mahdollista vaihtaa jopa muutama mukava sana kuljettajan kanssa. Turussa on myös jonkin verran ulkomaalaisia kuljettajia, mutta ei lähellekään yhtä paljon kuin heitä on Helsingissä. Syynä tähän voi olla se, että Turussa bussikuskin palkalla vielä pärjännee jotakuinkin normaalisti, kun taas Helsingissä ammatista on alhaisen palkkauksen ja arvostuksen puutteen takia tullut suomalaisten vieroksuma. Pääsääntöisesti ulkomaalaiset bussikuskit ainakin täällä Turussa ovat hyvin ystävällisiä, mutta kaasujalka heillä on vähän kevytkenkäisempi ja liikennesääntöjen noudattamisessa he ovat pikkuisen suurpiirteisempiä. Ulkomaalaisella kuskilla on myös todennäköisemmin mukanaan “sidekick”, tai sanoisinko apukuski.

Apukuskin tehtävänä on seisoa kuljettajan vieressä ajon ajan. Seisoessaan hän pitää kiinni lähimmästä kaiteesta tai penkinreunasta. Matkan aikana kuski ja apukuski käyvät innokasta keskustelua omalla kielellään. Kun bussi pysähtyy pysäkille ottamaan kyytiin uusia matkustajia apukuski pyrkii väistämään parhaansa mukaan, mutta ei välttämättä onnistu siinä aina. Tässä vaiheessa kyydissä olija voi havaita uusien matkustajien ilmeissä pientä ärtymystä siitä, että esim. kortinlukijan edessä on joku tukkimassa tietä. Apukuskin ollessa mukana itse kuski yleensä ajaa rauhallisemmin, mikä lienee suoraa seurausta siitä, että hän samanaikaisesti keskittyy ajatustenvaihtoon.

Bussissa, jonka kyytiin nousin tarkoituksenani ensin ladata lisää päiviä korttiini ja sen jälkeen körötellä töihin, oli hyvin ystävällinen ja varsin selkeästi suomea artikuloiva kuljettaja sekä apukuski. Kun olin esittänyt asiani, kuski vaihtoi sujuvasti omalle kielelleen. Hänellä vaikutti olevan pienoisia ongelmia rahastus- ja latauslaitteen kanssa, mutta onneksi apukuski osasi neuvoa. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen apukuski otti bussikorttini ja piteli sitä oikeassa paikassa latauslaitteen päällä. Samanaikaisesti hän ja kuski edelleen kävivät keskustelua, ilmeisesti miettien mitä nappuloita laitteesta pitää painaa. Lataus onnistui lopulta moitteettomasti; sain korttini, vaihtorahani ja kohteliaan “ole hyvä” niiden kera. Ajattelin, että ehkä tässä tapauksessa apukuski on saman firman kuljettaja ja on nyt matkalla mukana opastamassa uutta kuljettajaa, jonka kanssa hänellä on yhteinen äidinkieli. Teoria olisi ollut muuten hyvä, mutta apukuski loppujen lopuksi hyppäsi kyydistä pois jokusen kilometrin jälkeen.

Tässä tarinassa ei ole sinänsä mitään hauskaa, mutta minua tilanne huvitti. Haluan korostaa, että en huvittunut mitenkään ilkeämielisellä tai väheksyvällä tavalla. Suomalaisillakin kuljettajilla on joskus hyvin harvoin apukuskeja, mutta he kököttävät kiltisti siinä kuljettajaa lähimpänä olevalla istuimella eivätkä vahingossakaan häiritse silloin kun matkustajia nousee kyytiin. Keskustelu on myös tyypillisesti katkonaista, enkä osaisi kuvitella että suomalainen apukuski noin rohkeasti hyppäisi keskellä asiakaspalvelutilannetta ja osallistuisi omin käsin kortin lataamiseen. Joku matkustaja voisi jopa suuresti pahastua sellaisesta toiminnasta, eikä suomalainen varmaan uskaltaisi ottaa sitä riskiä. Minä huvituin tilanteesta siksi, että se tuli niin yllättäen ja spontaanisti. Apuahan me kaikki joskus tarvitsemme työssä ja sen ulkopuolella, joten eipä kai tuo tapa ollut huonompi kuin mikään muukaan. Apukuskitkin noin yleensä saavat hermostumisasteen nousemaan pykälällä vain silloin kun he ovat ihan selkeästi ihmisten tiellä ja kun keskustelun desibelit käyvät normaalia korkeammiksi.

Bussikuskeille nostan hattua, olivatpa he suomalaisia tai ulkomaalaisia. Siivoojan lisäksi bussinkuljettaja on varmaan toinen ammatti, jossa saa oikein hakemalla hakea katsekontaktia tai kuulla ihan peruskäytöstapoihin kuuluvia sanoja, kuten “Hei!”, “Kiitos!” ja “Ole hyvä!”. En osaa sanoa kokevatko kuljettajat, että heitä väheksytään, mutta tuskinpa kyyditettävien käyttäytyminen saa heitä tuntemaan itseään kovin arvostetuiksi. Sen sijaan, että ihmiset helposti moitiskelevat kuljettajia ärtyneiksi ja äkäisen näköisiksi murahtelijoiksi, heidän kannattaisi aamulla kyytiin noustessaan katsoa ratin takana olevaa henkilöä silmiin ja toivottavaa reippaasti hyvät huomenet. Vain hyvin harvoin vastatervehdys jää saamatta. Monia asiakaspalvelijoita ammatissa kuin ammatissa kuitenkin kohdellaan kuin ilmaa.

Bussikuskit voivat saada myös lavallisen valituksia niskaansa, jos vuoro on myöhässä. Myöhästyminen ei ole johtunut valittavasta asiakkaasta itsestään, mutta mahdollisesti toisesta, aiemmin kyytiin nousseesta asiakkaasta. Octavius kirjoitti eilen blogissaan hyvin hauskasti ja ah niin totuudenmukaisesti ostoksia tekevästä naisesta. Samantapaista käytöstä näkee ah niin usein myös bussissa. Kun ensin on varmistettu kuskilta, että onhan tämä se ja se bussi ja meneehän tämä sinne ja sinne, niin johan päästään siihen vaiheeseen, jolloin tiedustellaan mitähän matka maksaa. (Nämä kaikki tiedot ovat saatavilla useimpien bussipysäkkien katoksissa olevilta ilmoitustauluilta.) Hinta ei tiettävästi kirvoita mitään kommentteja, mutta hyvin usein käteiset ovat jossain todella syvällä käsveskan ja kukkaron syövereissä. Sekunnit raksuttavat, jopa minuutit, ja kas, vuoro on äkkiä “myöhässä”. Tähän voidaan myös yhdistää tilanne, jossa samainen henkilö tukkii myös muiden pääsyn bussiin etsiessään rahaa lipun ostoa varten samalla viivästyttäen pysäkkipysähdystä entisestään. Bussikäyttäytymisestä on ohje mm. kotiin jaetussa aikataulussa. Siinä neuvotaan, että henkilöiden jotka maksavat käteisellä tulisi pitäytyä oikealla puolella ja bussikortin leimaavien vasemmalla. Kun käteisellä maksava hoitaa asiaansa hänen tulisi seisoa kuljettajan edessä siten, että hänen vasemmalta puoleltaan pääsevät muut, eli bussikortilla matkustavat esteettömästi käyttämään korttiaan lukulaitteessa. Kaiken järjen mukaan tällä ohjeella pyritään ajan säästämiseen ja mahdollisimman sujuvaan toimintaan otettaessa uusia matkustajia autoon. Joillekin on kuitenkin ylitsepääsemätöntä hyväksyä se, että joku muu voisi päästä kyytiin ennen häntä. Tällöin on kätevää jumittaa mahdollisimman keskellä käytävää ja käyttää vaikkapa käsilaukkua lisäesteenä. Suomalaisia kun ollaan niin harva kehtaa väkisin tunkeutua ohi, vaikka varmaan mieli tekisikin. Monet ovat ne kerrat, kun näitä asioita hämmästellään yleisönosastokirjoituksissa ja toivotaan kanssamatkustajilta pientä ajattelua ja huomaavaisuutta. Ken kuuntelee, ken ei, ja loppuja ei kiinnosta.

Onkohan tämä tyypillistä vain Turussa vai myös muualla…?

Trackback URI | Comments RSS