Suomen Sadankomitealiitto on minulle tuntematon yhdistys, mutta siitä oli eilen otettava selvää, kun Turun Sanomien sivuilla se mainittiin. Liitto luovutti itsenäisyyspäivänä vuoden 2007 rauhanpalkinnon Turun Mikaelin seurakunnalle. Palkinto luovutettiin Helsingissä kirkkoherra Jouni Lehikoiselle ravintola Dubrovnikissa. Mikaelin seurakunta sai palkinnon siitä hyvästä, että se otti suojelukseensa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen Naze Aghain. Rauhanpalkinnolla Suomen Sadankomitea haluaa muistuttaa, että avoimessa oikeusvaltiossa viranomaisten epäoikeudenmukaiset päätökset pitää voida kyseenalaistaa. Kyseenalaistaminen lienee täysin mahdollista näinä päivinä ilman että kirkon tai yleishyödyllisten järjestöjen tarvitsee tunkea nenäänsä asiaan. Omalta kannaltaan negatiivisen ratkaisun saanut voi valittaa useampaan kertaan ja eri tahoille, joten kyseenalaistamisen mahdollisuuden olemassaoloa ei liene kukaan voi kiistää. Palkinnon antamisen lisäksi Sadankomitea kiittää Mikaelin seurakunnan ihmisoikeuksien ensisijaisuutta korostavan toiminnan olleen kansalaistottelemattomuuden parhaimpien perinteiden mukaista. On se kyllä fantastista, että kirkko näyttää esimerkkiä kansalaistottelemattomuudessa. Kaltoinkohdeltuja nimittäin riittäisi pilvin pimein. Suomessa on paljon ihmisiä, suomalaisia, jotka ovat syystä tai toisesta pudonneet muiden kyydistä ja jääneet sosiaalisen verkoston ulkopuolelle. Turun Mikaelin seurakunnan kirkonmiehet ja kirkonnaiset, käyttäkää yhtä paljon medianäkyvyyttä, rahaa ja aikaa niihin suomalaisiin, turkulaisiin, joilla menee ihan oikeasti huonosti. Auttakaa suomalaisia köyhiä, vanhuksia, pitkäaikaistyöttömiä, moniongelmaisia alkoholisteja ja hoitopaikkojen puutteesta kärsiviä mielenterveyspotilaita ja huumeidenkäyttäjiä. Perätkää heille oikeutta ja apua isoon ääneen lehdissä ja televisiossa, näyttäkää esimerkkiä. Kun tästä maasta löytyy tuhansia ja tuhansia kymmenyksensä kitisemättä maksaneita, jotka tarvitsisivat apua, te olette heidän sijastaan nostaneet jalustalle yhden ulkomaalaisen.

Sadankomitealiitolle ja kansainvälisille kumppaneillenne toivotan kaikkea hyvää matkallanne riisumaan maailmaa joukkotuhoaseista, miinoista, rypälepommeista ja muusta väkivaltaan ja sotaan liittyvästä. Tavoitteenne ovat epäilemättä hyviä. Ehkäpä keskenään tappelevat ja toisiaan räjäyttelevät saman maan kansalaiset esimerkiksi Somaliassa ja Irakissa ottavat oppia rauhanomaisista vaikuttamisen tavoistanne, mikä epäilemättä ratkaisisi monia ongelmia sekä paikan päällä että Euroopassa.

Octavius kommentoi tänään kirjoitustani “Varissuo-Lausteen Asukkaan ääni 29.11.2007″. Hyvä, että hän teki niin. Blogiin kirjoittaminen, varsinkin silloin kun siihen kirjoittaa muusta kuin siitä mitä teki tänään, on pikkuisen riskaabelia, koska tällöin on hyvin tärkeää että puhuu totuudenmukaisesti. Kun menin kuulemaan asukkaiden ääntä, odotin kuulevani nimenomaan rehellistä puhetta. Toivoin mahdollisuutta suoraan puheeseen nimenomaan yleisöltä, mutta samaan aikaan lapsellisesti kuvittelin että myös vastaajina olleet panelistit olisivat tehneet niin. Jukka Paaso, jonka aiempia lausuntoja Octavius referoi kommentissaan, ei puhunut mitenkään kauhean paljon ja kun hän puhui, hän keskittyi pääasiassa siihen mitä rakennetaan, minne ja miksi. Ei Paaso maahanmuuttajista sen kummemmin jutellut, tai yrittänyt osoittaa yleisön mielipiteitä tai ehdotuksia vääriksi. Se mitä Paaso sanoi poliittisesta ilmapiiristä ja siitä seuraavista yhteiskunnallisista valinnoista oli mielestäni hyvin sanottu, koska se on aivan totta. Yhtä totta on, että Paaso ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen millainen Turun poliittinen ilmapiiri on tai millainen sen pitäisi olla. Jukka Paaso ei mielestäni tehnyt tilaisuudessa mitään niin repäisevää, että minun olisi tehnyt mieli googlata hänen tekemisiään tai sanomisiaan sen enempää. Ehkä olisi pitänyt, sillä vasta nyt (Octaviuksen ansiosta) tiedän, että ehkä Paaso ei ollut oikea ihminen vastaamaan Varissuon asukkaiden kysymyksiin. Hänen lehdissäkin julkaistuista mielipiteistään voi päätellä, että ehkä hän ei tämän alueen ongelmia edes pidä ongelmina. Miten hän tällöin voisi visioida alueen tulevaisuutta tai parantaa nykytilannetta? Toki on mahdollista että hän on jossain välissä muuttanut mielipidettään. Siitä huolimatta, tämän alueen ongelmia ratkaisemaan tarvitaan ennen kaikkea niitä ihmisiä, jotka haluavat niin tehdä. En tiedä miten paljon Jukka Paaso arkkitehtina voi asialle tehdä. Mikäli hänellä on jonkinlainen mielipidevaikuttajan asema, se on tietenkin eri asia.

Kirjoituksessani kerroin tilaisuudesta ja siitä mitä siellä sanottiin. Ihan hyvä sinänsä etten tiennyt panelisteista etukäteen tai jälkeenkään mitään sen kummempaa, kuten nyt tiedän Paasosta. Kirjoituksessani puhuin siis totta, mutta puhuivatko panelistit omissa puheenvuoroissaan? Tämä on hyvä muistutus siitä, miten politiikkaa tai jonkinlaista vaikuttamista harrastavat tai siihen pyrkivät ihmiset todennäköisesti osaavat puhua vain ja ainoastaan siitä, mitä kuulija haluaa kuulla. Onko tämä se silmänkääntötemppu, millä missiurheilijajuontajat ja ties monennenko kauden kansanedustajat aina vain löytävät itsensä kuluttamasta eduskunnan tuoleja? Juttelimme tänään töissä hiukan äänestämisestä ja totesimme, että jatkossa olisi syytä tutkimalla tutkia ehdokkaan tekemisiä ja sanomisia menneen vaalikauden ajalta ennen kuin äänestämme häntä. Vanhemman polven edustajat eivät välttämättä käytä Internetiä lainkaan, eivätkä välttämättä saa muilla keinoilla tarkkoja tietoja, joten heidät on helppo hurmata vaalien alla tarjoiltavalla rusinapullalla ja kahvilla. Niiden, joilla mahdollisuus edes pienen selvitystyön tekemiseen on, kannattaisi nähdä hiukan aikaa ja vaivaa. Mitä ihmeellisempiä syitä äänestyskäyttäytymiseen kuitenkin on nuorilla ja vanhoilla ja se demokratiassa suotakoon.

Huomenna on itsenäisyyspäivä, ehkä kirjoitan tunnelmista ja ajatuksista enemmän huomenissa. Tänään avomies on viettämässä pikkujoulua Vantaalla asti, joten saan rauhassa pelata pleikkaria vaikka koko illan. Lahjoimme itseämme viime viikolla jo hyvissä ajoin ennen virallista joulupukkipäivää ja tuhlasimme etukäteen veronpalautuksia ostamalla PS3:n. Pelaaminen sopii minulle siksi, että käyn läpi kausia, jolloin pelaisin vaikka päivät pitkät ja sitten menee pitkä aika, että teen kaikkea muuta, joka on kaikilla ajankäytön mittareilla järkevämpää ja hyödyllisempää. Nyt kun ulkona sataa vettä ja on muutenkin kamalaa ja ankeaa niin mikäs sen mukavampaa kuin löhötä nojatuolissa ja hapettaa pari überpahista.

Tänään Kulmakunta-lehdessä ei ollut kommenttipalstaa, mutta siinä oli kyllä artikkeli viime viikon asukasillasta. Sen voi käydä lukemassa osoitteessa www.kulmis.fi.

Loppuun liitän vielä kuvan meidän Joikusta, komeasta kollista. Kuvia kissoista ja muusta mukavasta on ollut tarkoitus laittaa nettisivuilleni, mutta niin se on vaan jäänyt kaiken muun tekemisen jalkoihin. Joiku on karismaattinen ja lempeä luonne. Minä rakastan sitä oikein paljon. Rakastan minä Leiaakin, vaikka se onkin vähän pahankurinen ja vaativa. Mutta sellaisia naisenpuolet ovat. Joskus hyvin hyvin harvoin.

On olemassa mahdollisuus, että referoin Asukkaan ääni -tapahtumaa suorapuheisemmin kuin joku muu olisi tehnyt. Suorasanaisuus ja kiertelemättömyys kumpuavat jostain selkäytimestä ja niitä on itse asiassa hyvin vaikea piilottaa, vaikka joskus siihen olisi syytäkin. Pidän niitä tyypillisinä pohjalaisen luonteenpiirteinä. Toisaalta samat luonteenpiirteet tulevat toisissa ihmisessä voimakkaammin esille kuin toisissa, vaikka heidän taustansa olisivatkin hyvin samankaltaiset. Pohjalaisetkin voivat olla hyvin ujoja otsa rutussa kulkijoita, mutta tarpeen vaatiessa rohkeita oman mielipiteensä sanojia.

Tasapainon vuoksi on hyvä perehtyä myös vastapuolen näkemyksiin siitä, miltä Asukkaan ääni kuulosti. Varsinaista muistiota tilaisuudesta ei vielä löydy netistä, mutta seuraavista linkeistä voitte lukea lyhyet yleiskatsaukset:

http://www.turku.fi/Public/default.aspx?contentid=81282&nodeid=12770

http://www.turku.fi/uutiskirje-varissuo-lauste

Joulukuu on yliopistolla yleensä aika hiljainen, sillä luentokurssit useimmiten päättyvät marraskuun lopulla. Tänään vaihdoin statukseni opiskelijasta takaisin työläiseksi. Palasin töihin joulukuun ajaksi, koska yliopistolla ei tapahdu mitään muutamaa tenttiä ihmeellisempää ja onhan se kiva ansaita vähän rahaakin säästöillä elelemisen sijaan. Töissäkin ylimääräinen käsipari on tarpeen, kun aika moni pyrkii pitämään lomia joulun tienoilla.

Olen keskeneräisten opiskelujeni takia ihmeellisessä väliinputoajatilanteessa taloudellisen tuen suhteen. Koska ansioni ylittävät tulorajat sekä tänä vuonna, että ensi vuonna sikäli kuin olen ihan normaalisti töissä loppuvuoden 2008 ajan opintovapaani päätyttyä keväällä, en voi nostaa opintotukea. Tukikuukausia on ihan reippaasti käyttämättä, mutta minulla ei ole mitään syytä nostaa tukea, koska joudun sen kuitenkin maksamaan takaisin. Olen aiemminkin joutunut palauttamaan tukea, koska en ollut osannut ennustaa tulevaisuutta, enkä täten tiennyt että tulen saamaan kokopäiväisen työpaikan, josta maksetaan Kelan mielestä hirveän paljon palkkaa. Tyhmä minä. Tästä kokemuksesta viisastuneena tiedän miten ei ainakaan kannata toimia.

Tuloni ovat syksyn ajat olleet tasan 0 euroa kuukaudessa. Opintolainaa olisin toki saanut nostaa yllin kyllin, mutta sitä on jo ennestään ihan tarpeeksi. Olen kustantanut normaalit menot säästöilläni, mikä on sinänsä ihan ok. Elämistä vartenhan ne ovat.

Kuukauden työskentely ei tuo pientä muutosta ainoastaan rahatilanteeseeni, vaan arkirutiineihini. Kirjoitin aiemmassa blogimerkinnässä siitä, miten paljon pidän shoppailusta. Täsmennettäköön tässä vielä, että erityisen paljon pidän vaatteiden ja kenkien ostamisesta. Työni on sellainen, johon mielelläni pukeuden siististi ja siellä tulee eteen myös tilanteita, joissa vaatetuksen on ehdottomasti oltava asiallinen. Syksyn ajan olen kuitenkin pitänyt joko verkkareita, tuulihousuja tai farkkuja joka ikinen päivä. Pääasiassa verkkareita ja tuulihousuja. Jalassa on ollut tennarit tai lenkkarit. Näine hyvineni olen istuskellut joko kotona tai yliopistolla ja olo on ollut mitä mainioin. Neljän tunnin luentosessiot eivät tunnu missään, kun vaatteet eivät purista tai kiristä, eikä jalkoja ole ahdettu muodikkaisiin saappaisiin. Eilen illalla iski pienoinen hätä, kun mietin mitähän laittaisin aamulla päälleni töihin. Kun en muuta keksinyt niin laitoin tuulihousut. Hyvin niillä pärjäsi, mutta ehkä silti skarppaan huomenna ja valitsen jotain fiksumpaa. Vaihtelu ainakin virkistää jos ei muuta.

Yliopistolla vietetty aika on saanut minut jälleen kerran pohtimaan miten köyhiä suomalaiset opiskelijat ovatkaan. Mielestäni yliopiston campus-alue muistuttaa Pariisin tai Milanon muotimessuja, niin viimeisen päälle tälläytynyttä porukkaa siellä liikkuu. Koko “look” on huippuunsa hiottu hiusten väristä ja leikkauksesta kengänkärkiin saakka. Jos haluat pysyä muodin mukana, tarvitset siihen pätäkkää. Millä rahalla köyhät opiskelijat siis itsensä vaatettavat. En minä sitä sano, etteikö opiskelijoiden joukkoon mahtuisi sellaisia, joilla ei ihan oikeasti ole yhtään ylimääräistä euroa. Silti väitän, että on aikamoinen määrä myös niitä, joiden vanhemmat esimerkiksi kustantavat kaikki elämiseen ja asumiseen liittyvät menot. Opintotuki on tällöin pelkkää käyttörahaa, jolla voi humputella. Opiskelijat bilettävät, juopottelevat, käyvät elokuvissa, teatterissa, konserteissa ja ruotsinlaivoilla. He matkustelevat ulkomailla. Nuorena pitää tehdä kaikkea kivaa, olen ehdottomasti sitä mieltä, mutta silti ihmettelen millä köyhät opiskelijat kustantavat kaikki nämä huvitukset. Viimeaikaisten opintotuen korotuspaineiden tiimoilta lehdissä on ollut paljon köyhien opiskelijoiden haastatteluja. He ovat kertoneet tulonsa ja menonsa, ja ynnäyksien tuloksena on todettu että rahaa menee enemmän kuin sitä tulee. En ole vielä ymmärtänyt miten se on mahdollista, vaikka olen kuullut näitä tarinoita useita. Lainaa ei yleensä kukaan ole ottanut tai edes halua ottaa, koska ei halua olla velkaa pankille eikä myöskään luota tulevaisuuteen sen vertaa että uskoisi pystyvänsä maksamaan lainansa takaisin. Suomessa tavallisen ansiotyöläisen osa on sikäli kurja, että eipä täällä ilman lainan ottamista taida kovin pitkälle pötkiä. Jos köyhä opiskelija kauhistelee parikymppisenä sitä, ettei halua ottaa tonnia lainaa elämistä varten, niin mietin miten kauhealta hänestä tuntuu sitten muutaman vuoden kuluttua, kun oman asunnon tai peräti talon hankkiminen (lainarahalla) alkaa kiinnostaa.

Korostan jälleen, etten missään tapauksessa kiistä sitä, etteikö Suomessa olisi oikeasti todella köyhiä opiskelijoita. Osalle köyhyys on tietynlainen elämäntapa. Vaatteet haetaan pelastusarmeijalta tai uffilta silloin harvoin kun haetaan, ja ruoka dyykataan roskiksista. Heidän lisäkseen löytyy köyhiä, jotka eivät ole sitä oman valintansa takia. He eivät pidä köyhänä olemisesta, mutta eivät satu omaamaan runsaita rahalahjoituksia antavia sukulaisia tai työpaikkaa. Satunnaiset työkeikat eivät tuo pitempiaikaista helpotusta rahatilanteeseen. Nämä opiskelijat eivät myöskään nosta lainaa, vaikka niin tekemällä tilanne helpottuisi.

Köyhien opiskelijoiden lisäksi on opiskelijoita, jotka pärjäävät ihan ok, vaikka virallisten köyhyysmittareiden alapäähän edelleen sijoittuvatkin. Heitä sponssaavat sukulaiset tai sitten he käyvät töissä ja ovat lisäksi nostaneet opintolainaa. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Olen opintojeni ohella ollut töissä enemmän tai vähemmän säännöllisesti ja akuuteimpaan tarpeeseen nostanut reippaasti opintolainaa. En ole koskaan pitänyt minään itsetarkoituksena kituuttaa makaronilla ja kaurapuurolla. Kyllä elämästä pitää mahdollisuuksiensa mukaan nauttia, myös opiskeluaikana. Itse olen sitä tehnyt osittain velkarahalla, enkä kadu yhtään. Kyllä työtä tekevälle löytyy (meillähän on työvoimapula tai ainakin sellainen on ihan takuuvarmasti tulossa) ja työtä tekemällä velkaansa saa pikkuhiljaa makseltua takaisin. Suomen (ja Pohjoismaiden) ilmainen korkeakoulujärjestelmä, jonka käymisestä vieläpä maksetaan, on erinomaisen hieno systeemi eikä siitä kannata luopua. Monessa maassa se mitä valtio meille tarjoaa on pelkkää utopiaa ja yliopistoista valmistuneilla voi olla kymmenien tuhansien edestä velkaa. Jatkuvan kitinän ja lisärahan pyytämisen sijaan toivoisinkin suomalaisilta opiskelijoilta pientä vastuunottoa omasta elämästään. Opintolainan ehdot eivät ole sieltä hirveimmästä päästä, joten eiköhän sen takaisinmaksustakin selviä. Nyt kun opintojen kestoa on rajattu, useampi varmaan joutuukin turvautumaan lainaan.

Mielenkiinnolla odotan mitä opintojen keston rajaamisesta seuraa. Töissä käymällä omaksuu valtavasti taitoja, joita ei opi millään luentokurssilla tai tenttikirjaa lukemalla. Opintoputkesta putkahtavat voivat olla työelämässä täysin kädettömiä ja monitaidottomia. Teoriaa kyllä osataan ja paljon hienoja sivistyssanoja, mutta Track changes tai CTRL+C ei sano mitään. Työvoimapulan edessä ei liene niin väliäkään.