Suomen Sadankomitealiitto on minulle tuntematon yhdistys, mutta siitä oli eilen otettava selvää, kun Turun Sanomien sivuilla se mainittiin. Liitto luovutti itsenäisyyspäivänä vuoden 2007 rauhanpalkinnon Turun Mikaelin seurakunnalle. Palkinto luovutettiin Helsingissä kirkkoherra Jouni Lehikoiselle ravintola Dubrovnikissa. Mikaelin seurakunta sai palkinnon siitä hyvästä, että se otti suojelukseensa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen Naze Aghain. Rauhanpalkinnolla Suomen Sadankomitea haluaa muistuttaa, että avoimessa oikeusvaltiossa viranomaisten epäoikeudenmukaiset päätökset pitää voida kyseenalaistaa. Kyseenalaistaminen lienee täysin mahdollista näinä päivinä ilman että kirkon tai yleishyödyllisten järjestöjen tarvitsee tunkea nenäänsä asiaan. Omalta kannaltaan negatiivisen ratkaisun saanut voi valittaa useampaan kertaan ja eri tahoille, joten kyseenalaistamisen mahdollisuuden olemassaoloa ei liene kukaan voi kiistää. Palkinnon antamisen lisäksi Sadankomitea kiittää Mikaelin seurakunnan ihmisoikeuksien ensisijaisuutta korostavan toiminnan olleen kansalaistottelemattomuuden parhaimpien perinteiden mukaista. On se kyllä fantastista, että kirkko näyttää esimerkkiä kansalaistottelemattomuudessa. Kaltoinkohdeltuja nimittäin riittäisi pilvin pimein. Suomessa on paljon ihmisiä, suomalaisia, jotka ovat syystä tai toisesta pudonneet muiden kyydistä ja jääneet sosiaalisen verkoston ulkopuolelle. Turun Mikaelin seurakunnan kirkonmiehet ja kirkonnaiset, käyttäkää yhtä paljon medianäkyvyyttä, rahaa ja aikaa niihin suomalaisiin, turkulaisiin, joilla menee ihan oikeasti huonosti. Auttakaa suomalaisia köyhiä, vanhuksia, pitkäaikaistyöttömiä, moniongelmaisia alkoholisteja ja hoitopaikkojen puutteesta kärsiviä mielenterveyspotilaita ja huumeidenkäyttäjiä. Perätkää heille oikeutta ja apua isoon ääneen lehdissä ja televisiossa, näyttäkää esimerkkiä. Kun tästä maasta löytyy tuhansia ja tuhansia kymmenyksensä kitisemättä maksaneita, jotka tarvitsisivat apua, te olette heidän sijastaan nostaneet jalustalle yhden ulkomaalaisen.

Sadankomitealiitolle ja kansainvälisille kumppaneillenne toivotan kaikkea hyvää matkallanne riisumaan maailmaa joukkotuhoaseista, miinoista, rypälepommeista ja muusta väkivaltaan ja sotaan liittyvästä. Tavoitteenne ovat epäilemättä hyviä. Ehkäpä keskenään tappelevat ja toisiaan räjäyttelevät saman maan kansalaiset esimerkiksi Somaliassa ja Irakissa ottavat oppia rauhanomaisista vaikuttamisen tavoistanne, mikä epäilemättä ratkaisisi monia ongelmia sekä paikan päällä että Euroopassa.

Octavius kommentoi tänään kirjoitustani “Varissuo-Lausteen Asukkaan ääni 29.11.2007″. Hyvä, että hän teki niin. Blogiin kirjoittaminen, varsinkin silloin kun siihen kirjoittaa muusta kuin siitä mitä teki tänään, on pikkuisen riskaabelia, koska tällöin on hyvin tärkeää että puhuu totuudenmukaisesti. Kun menin kuulemaan asukkaiden ääntä, odotin kuulevani nimenomaan rehellistä puhetta. Toivoin mahdollisuutta suoraan puheeseen nimenomaan yleisöltä, mutta samaan aikaan lapsellisesti kuvittelin että myös vastaajina olleet panelistit olisivat tehneet niin. Jukka Paaso, jonka aiempia lausuntoja Octavius referoi kommentissaan, ei puhunut mitenkään kauhean paljon ja kun hän puhui, hän keskittyi pääasiassa siihen mitä rakennetaan, minne ja miksi. Ei Paaso maahanmuuttajista sen kummemmin jutellut, tai yrittänyt osoittaa yleisön mielipiteitä tai ehdotuksia vääriksi. Se mitä Paaso sanoi poliittisesta ilmapiiristä ja siitä seuraavista yhteiskunnallisista valinnoista oli mielestäni hyvin sanottu, koska se on aivan totta. Yhtä totta on, että Paaso ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen millainen Turun poliittinen ilmapiiri on tai millainen sen pitäisi olla. Jukka Paaso ei mielestäni tehnyt tilaisuudessa mitään niin repäisevää, että minun olisi tehnyt mieli googlata hänen tekemisiään tai sanomisiaan sen enempää. Ehkä olisi pitänyt, sillä vasta nyt (Octaviuksen ansiosta) tiedän, että ehkä Paaso ei ollut oikea ihminen vastaamaan Varissuon asukkaiden kysymyksiin. Hänen lehdissäkin julkaistuista mielipiteistään voi päätellä, että ehkä hän ei tämän alueen ongelmia edes pidä ongelmina. Miten hän tällöin voisi visioida alueen tulevaisuutta tai parantaa nykytilannetta? Toki on mahdollista että hän on jossain välissä muuttanut mielipidettään. Siitä huolimatta, tämän alueen ongelmia ratkaisemaan tarvitaan ennen kaikkea niitä ihmisiä, jotka haluavat niin tehdä. En tiedä miten paljon Jukka Paaso arkkitehtina voi asialle tehdä. Mikäli hänellä on jonkinlainen mielipidevaikuttajan asema, se on tietenkin eri asia.

Kirjoituksessani kerroin tilaisuudesta ja siitä mitä siellä sanottiin. Ihan hyvä sinänsä etten tiennyt panelisteista etukäteen tai jälkeenkään mitään sen kummempaa, kuten nyt tiedän Paasosta. Kirjoituksessani puhuin siis totta, mutta puhuivatko panelistit omissa puheenvuoroissaan? Tämä on hyvä muistutus siitä, miten politiikkaa tai jonkinlaista vaikuttamista harrastavat tai siihen pyrkivät ihmiset todennäköisesti osaavat puhua vain ja ainoastaan siitä, mitä kuulija haluaa kuulla. Onko tämä se silmänkääntötemppu, millä missiurheilijajuontajat ja ties monennenko kauden kansanedustajat aina vain löytävät itsensä kuluttamasta eduskunnan tuoleja? Juttelimme tänään töissä hiukan äänestämisestä ja totesimme, että jatkossa olisi syytä tutkimalla tutkia ehdokkaan tekemisiä ja sanomisia menneen vaalikauden ajalta ennen kuin äänestämme häntä. Vanhemman polven edustajat eivät välttämättä käytä Internetiä lainkaan, eivätkä välttämättä saa muilla keinoilla tarkkoja tietoja, joten heidät on helppo hurmata vaalien alla tarjoiltavalla rusinapullalla ja kahvilla. Niiden, joilla mahdollisuus edes pienen selvitystyön tekemiseen on, kannattaisi nähdä hiukan aikaa ja vaivaa. Mitä ihmeellisempiä syitä äänestyskäyttäytymiseen kuitenkin on nuorilla ja vanhoilla ja se demokratiassa suotakoon.

Huomenna on itsenäisyyspäivä, ehkä kirjoitan tunnelmista ja ajatuksista enemmän huomenissa. Tänään avomies on viettämässä pikkujoulua Vantaalla asti, joten saan rauhassa pelata pleikkaria vaikka koko illan. Lahjoimme itseämme viime viikolla jo hyvissä ajoin ennen virallista joulupukkipäivää ja tuhlasimme etukäteen veronpalautuksia ostamalla PS3:n. Pelaaminen sopii minulle siksi, että käyn läpi kausia, jolloin pelaisin vaikka päivät pitkät ja sitten menee pitkä aika, että teen kaikkea muuta, joka on kaikilla ajankäytön mittareilla järkevämpää ja hyödyllisempää. Nyt kun ulkona sataa vettä ja on muutenkin kamalaa ja ankeaa niin mikäs sen mukavampaa kuin löhötä nojatuolissa ja hapettaa pari überpahista.

Tänään Kulmakunta-lehdessä ei ollut kommenttipalstaa, mutta siinä oli kyllä artikkeli viime viikon asukasillasta. Sen voi käydä lukemassa osoitteessa www.kulmis.fi.

Loppuun liitän vielä kuvan meidän Joikusta, komeasta kollista. Kuvia kissoista ja muusta mukavasta on ollut tarkoitus laittaa nettisivuilleni, mutta niin se on vaan jäänyt kaiken muun tekemisen jalkoihin. Joiku on karismaattinen ja lempeä luonne. Minä rakastan sitä oikein paljon. Rakastan minä Leiaakin, vaikka se onkin vähän pahankurinen ja vaativa. Mutta sellaisia naisenpuolet ovat. Joskus hyvin hyvin harvoin.

On olemassa mahdollisuus, että referoin Asukkaan ääni -tapahtumaa suorapuheisemmin kuin joku muu olisi tehnyt. Suorasanaisuus ja kiertelemättömyys kumpuavat jostain selkäytimestä ja niitä on itse asiassa hyvin vaikea piilottaa, vaikka joskus siihen olisi syytäkin. Pidän niitä tyypillisinä pohjalaisen luonteenpiirteinä. Toisaalta samat luonteenpiirteet tulevat toisissa ihmisessä voimakkaammin esille kuin toisissa, vaikka heidän taustansa olisivatkin hyvin samankaltaiset. Pohjalaisetkin voivat olla hyvin ujoja otsa rutussa kulkijoita, mutta tarpeen vaatiessa rohkeita oman mielipiteensä sanojia.

Tasapainon vuoksi on hyvä perehtyä myös vastapuolen näkemyksiin siitä, miltä Asukkaan ääni kuulosti. Varsinaista muistiota tilaisuudesta ei vielä löydy netistä, mutta seuraavista linkeistä voitte lukea lyhyet yleiskatsaukset:

http://www.turku.fi/Public/default.aspx?contentid=81282&nodeid=12770

http://www.turku.fi/uutiskirje-varissuo-lauste

Joulukuu on yliopistolla yleensä aika hiljainen, sillä luentokurssit useimmiten päättyvät marraskuun lopulla. Tänään vaihdoin statukseni opiskelijasta takaisin työläiseksi. Palasin töihin joulukuun ajaksi, koska yliopistolla ei tapahdu mitään muutamaa tenttiä ihmeellisempää ja onhan se kiva ansaita vähän rahaakin säästöillä elelemisen sijaan. Töissäkin ylimääräinen käsipari on tarpeen, kun aika moni pyrkii pitämään lomia joulun tienoilla.

Olen keskeneräisten opiskelujeni takia ihmeellisessä väliinputoajatilanteessa taloudellisen tuen suhteen. Koska ansioni ylittävät tulorajat sekä tänä vuonna, että ensi vuonna sikäli kuin olen ihan normaalisti töissä loppuvuoden 2008 ajan opintovapaani päätyttyä keväällä, en voi nostaa opintotukea. Tukikuukausia on ihan reippaasti käyttämättä, mutta minulla ei ole mitään syytä nostaa tukea, koska joudun sen kuitenkin maksamaan takaisin. Olen aiemminkin joutunut palauttamaan tukea, koska en ollut osannut ennustaa tulevaisuutta, enkä täten tiennyt että tulen saamaan kokopäiväisen työpaikan, josta maksetaan Kelan mielestä hirveän paljon palkkaa. Tyhmä minä. Tästä kokemuksesta viisastuneena tiedän miten ei ainakaan kannata toimia.

Tuloni ovat syksyn ajat olleet tasan 0 euroa kuukaudessa. Opintolainaa olisin toki saanut nostaa yllin kyllin, mutta sitä on jo ennestään ihan tarpeeksi. Olen kustantanut normaalit menot säästöilläni, mikä on sinänsä ihan ok. Elämistä vartenhan ne ovat.

Kuukauden työskentely ei tuo pientä muutosta ainoastaan rahatilanteeseeni, vaan arkirutiineihini. Kirjoitin aiemmassa blogimerkinnässä siitä, miten paljon pidän shoppailusta. Täsmennettäköön tässä vielä, että erityisen paljon pidän vaatteiden ja kenkien ostamisesta. Työni on sellainen, johon mielelläni pukeuden siististi ja siellä tulee eteen myös tilanteita, joissa vaatetuksen on ehdottomasti oltava asiallinen. Syksyn ajan olen kuitenkin pitänyt joko verkkareita, tuulihousuja tai farkkuja joka ikinen päivä. Pääasiassa verkkareita ja tuulihousuja. Jalassa on ollut tennarit tai lenkkarit. Näine hyvineni olen istuskellut joko kotona tai yliopistolla ja olo on ollut mitä mainioin. Neljän tunnin luentosessiot eivät tunnu missään, kun vaatteet eivät purista tai kiristä, eikä jalkoja ole ahdettu muodikkaisiin saappaisiin. Eilen illalla iski pienoinen hätä, kun mietin mitähän laittaisin aamulla päälleni töihin. Kun en muuta keksinyt niin laitoin tuulihousut. Hyvin niillä pärjäsi, mutta ehkä silti skarppaan huomenna ja valitsen jotain fiksumpaa. Vaihtelu ainakin virkistää jos ei muuta.

Yliopistolla vietetty aika on saanut minut jälleen kerran pohtimaan miten köyhiä suomalaiset opiskelijat ovatkaan. Mielestäni yliopiston campus-alue muistuttaa Pariisin tai Milanon muotimessuja, niin viimeisen päälle tälläytynyttä porukkaa siellä liikkuu. Koko “look” on huippuunsa hiottu hiusten väristä ja leikkauksesta kengänkärkiin saakka. Jos haluat pysyä muodin mukana, tarvitset siihen pätäkkää. Millä rahalla köyhät opiskelijat siis itsensä vaatettavat. En minä sitä sano, etteikö opiskelijoiden joukkoon mahtuisi sellaisia, joilla ei ihan oikeasti ole yhtään ylimääräistä euroa. Silti väitän, että on aikamoinen määrä myös niitä, joiden vanhemmat esimerkiksi kustantavat kaikki elämiseen ja asumiseen liittyvät menot. Opintotuki on tällöin pelkkää käyttörahaa, jolla voi humputella. Opiskelijat bilettävät, juopottelevat, käyvät elokuvissa, teatterissa, konserteissa ja ruotsinlaivoilla. He matkustelevat ulkomailla. Nuorena pitää tehdä kaikkea kivaa, olen ehdottomasti sitä mieltä, mutta silti ihmettelen millä köyhät opiskelijat kustantavat kaikki nämä huvitukset. Viimeaikaisten opintotuen korotuspaineiden tiimoilta lehdissä on ollut paljon köyhien opiskelijoiden haastatteluja. He ovat kertoneet tulonsa ja menonsa, ja ynnäyksien tuloksena on todettu että rahaa menee enemmän kuin sitä tulee. En ole vielä ymmärtänyt miten se on mahdollista, vaikka olen kuullut näitä tarinoita useita. Lainaa ei yleensä kukaan ole ottanut tai edes halua ottaa, koska ei halua olla velkaa pankille eikä myöskään luota tulevaisuuteen sen vertaa että uskoisi pystyvänsä maksamaan lainansa takaisin. Suomessa tavallisen ansiotyöläisen osa on sikäli kurja, että eipä täällä ilman lainan ottamista taida kovin pitkälle pötkiä. Jos köyhä opiskelija kauhistelee parikymppisenä sitä, ettei halua ottaa tonnia lainaa elämistä varten, niin mietin miten kauhealta hänestä tuntuu sitten muutaman vuoden kuluttua, kun oman asunnon tai peräti talon hankkiminen (lainarahalla) alkaa kiinnostaa.

Korostan jälleen, etten missään tapauksessa kiistä sitä, etteikö Suomessa olisi oikeasti todella köyhiä opiskelijoita. Osalle köyhyys on tietynlainen elämäntapa. Vaatteet haetaan pelastusarmeijalta tai uffilta silloin harvoin kun haetaan, ja ruoka dyykataan roskiksista. Heidän lisäkseen löytyy köyhiä, jotka eivät ole sitä oman valintansa takia. He eivät pidä köyhänä olemisesta, mutta eivät satu omaamaan runsaita rahalahjoituksia antavia sukulaisia tai työpaikkaa. Satunnaiset työkeikat eivät tuo pitempiaikaista helpotusta rahatilanteeseen. Nämä opiskelijat eivät myöskään nosta lainaa, vaikka niin tekemällä tilanne helpottuisi.

Köyhien opiskelijoiden lisäksi on opiskelijoita, jotka pärjäävät ihan ok, vaikka virallisten köyhyysmittareiden alapäähän edelleen sijoittuvatkin. Heitä sponssaavat sukulaiset tai sitten he käyvät töissä ja ovat lisäksi nostaneet opintolainaa. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Olen opintojeni ohella ollut töissä enemmän tai vähemmän säännöllisesti ja akuuteimpaan tarpeeseen nostanut reippaasti opintolainaa. En ole koskaan pitänyt minään itsetarkoituksena kituuttaa makaronilla ja kaurapuurolla. Kyllä elämästä pitää mahdollisuuksiensa mukaan nauttia, myös opiskeluaikana. Itse olen sitä tehnyt osittain velkarahalla, enkä kadu yhtään. Kyllä työtä tekevälle löytyy (meillähän on työvoimapula tai ainakin sellainen on ihan takuuvarmasti tulossa) ja työtä tekemällä velkaansa saa pikkuhiljaa makseltua takaisin. Suomen (ja Pohjoismaiden) ilmainen korkeakoulujärjestelmä, jonka käymisestä vieläpä maksetaan, on erinomaisen hieno systeemi eikä siitä kannata luopua. Monessa maassa se mitä valtio meille tarjoaa on pelkkää utopiaa ja yliopistoista valmistuneilla voi olla kymmenien tuhansien edestä velkaa. Jatkuvan kitinän ja lisärahan pyytämisen sijaan toivoisinkin suomalaisilta opiskelijoilta pientä vastuunottoa omasta elämästään. Opintolainan ehdot eivät ole sieltä hirveimmästä päästä, joten eiköhän sen takaisinmaksustakin selviä. Nyt kun opintojen kestoa on rajattu, useampi varmaan joutuukin turvautumaan lainaan.

Mielenkiinnolla odotan mitä opintojen keston rajaamisesta seuraa. Töissä käymällä omaksuu valtavasti taitoja, joita ei opi millään luentokurssilla tai tenttikirjaa lukemalla. Opintoputkesta putkahtavat voivat olla työelämässä täysin kädettömiä ja monitaidottomia. Teoriaa kyllä osataan ja paljon hienoja sivistyssanoja, mutta Track changes tai CTRL+C ei sano mitään. Työvoimapulan edessä ei liene niin väliäkään.

Olin eilen illalla Turun normaalikoulussa pidetyssä Asukkaan ääni -tilaisuudessa. Tilaisuuden teemana olivat sosiaaliset kysymykset, Varissuo-Lausteen asukasrakenne, hyvinvointi sekä lasten ja nuorten tulevaisuus. Asukkaita oli paikalla ihan mukavasti. Maahanmuuttajien edustajia oli läsnä vain yksi, ja hänkin istui kysymyksiin vastanneessa kaupungin “edustajien” ryhmässä. Enemmistö kuulijoista oli vanhemman polven edustajia, mutta mukaan mahtui myös nuorten ja lasten vanhempia, jotka esittivät painavan huolensa Varissuon tilanteesta. Keskustelu pyöri pääasiassa vain yhden aiheen ympärillä, se oli yhtäaikaa sekä odotettavaa että valitettavaa. Yksi sosiaalinen ongelma on selkeästi ylitse muiden.

Paneelissa istuivat seuraavat henkilöt:

Mauri Kivilaakso, Akseli Kiinteistöpalvelut Oy tj., paneelin puheenjohtaja

Leila Matsson, sosiaalilautakunnan jäsen

Harry Nordqvist, opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston puheenjohtaja

Jukka Paaso, yleissuunnitteluarkkitehti, ympäristö- ja kaavoitusvirasto

Martti Hirvonen, kirkkoherra, Turun Katariinan seurakunta

Sheila Hacklin-Larumo, erityissosiaalityöntekijän sijainen, sosiaalikeskus, KOTO-toiminta

Hasan Habib, koordinaattori, nuorisoasiainkeskus

Kuten näemme, kukaan panelisteista ei varsinaisesti ole Turun päättäjä tai edes suoraan edusta heitä. Panelistit kuitenkin “vievät viestiä eteenpäin”, mikä tuli kuultua moneen kertaan parituntisen aikana. Keskustelun päätteksi Mauri Kivilaakso totesikin, että ne päättäjät joita tilaisuuteen oli kutsuttu olivat suoraan kieltäytyneet kunniasta tai peruneet jopa viime tipassa kuka mihinkin syyhin vedoten.

Tilaisuuden aiheeseen kuulijat johdatti Siirtolaisuusinstituutin tutkija Sirkku Wilkman. Työnsä ohella Wilkman on toiminut pakolaisavun sovitteluprojekteissa. Hän kertoi meille mukavia juttuja siitä, miten suomalaisia maahanmuuttajiakin on paljon ja kuinka meitä on runsain joukoin lähtenyt siirtolaisiksi mm. Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Ruotsiin. Mekin olemme ulkomailla asuessamme halunneet syödä ruisleipää, saunoa alasti ja puhua omaa kieltämme, joten tästä kokemuspohjasta ponnistaen meidän pitäisi ymmärtää miten Suomeen tulleet maahanmuuttajat haluavat tehdä oman kulttuurinsa asioita ja olla oman väkensä ympäröimänä. Wilkmanin puheenvuoron jälkeen päästiin itse aiheeseen. Puheenjohtaja Kivilaakso kommentoi myöhemmin Wilkmanin puheenvuoroa sanoen että Suomesta lähteneitä siirtolaisia tuskin voidaan rinnastaa Suomen nykyisiin maahanmuuttajiin, koska lähestulkoon kaikilla suomalaisilla Amerikkaan ja Ruotsiin lähteneillä on ollut työpaikka.

Seuraavaksi panelisteilla oli kullakin 3 minuutin puheenvuoro, jossa heidän oli tarkoitus vastata kysymykseen Mikä on Varissuo-Lausteen tulevaisuus – mihin asukasrakenteen kehitys johtaa? Tehtävässään osa panelisteista epäonnistui surkeasti, koska he käyttivät tuon lyhyen ajan selittämällä oman tehtäväkenttänsä asioita. Nordqvist kertoi sinänsä ihan asiallisesti siitä, miten Turun kaupungin taloudellinen tilanne yleensä ei ole kestävällä pohjalla. Myös opetustoimi tarvitsee lisää rahaa mm. siitä syystä, että koulutuksella ehkäistään syrjäytymistä. Varissuolla on erikseen pienryhmiä, jossa opetetaan koululaisille suomea toisena kielenä, mikä on Nordqvistin mukaan tärkeää ja välttämätöntä. Tuntikehykseen tarvitaan silti enemmän rahaa. Matsson kommentoi, että hänen mielestään Varissuo on viihtyisä ja miellyttävä asuinalue. Tiedossa kuitenkin on, että esimerkiksi työttömyydestä heijastuu moninaisia ongelmia sosiaaliseen kenttään. Oma lukunsa ovat vanhukset. Kultaista oljenkortta ratkaisuineen ei ole vielä löydetty. Kirkkoherra Hirvonen kertoi vuorollaan inkerinsuomalaisista, joiden kanssa hän itse on ollut enemmän tekemisissä. Itsekin varissuolainen vuodesta 1981 Hirvonen kuvaili alueen nykyistä nuorisoa sanalla “värikäs”.

Jukka Paaso osui puheenvuorollaan lähimmäksi itse kysymystä. Hän sanoi suoraan, että Varissuon tulevaisuus on kiinni kaupungin ratkaisuista ja poliittisesta kulttuurista. Hän kertoi, että esimerkiksi Satava-Kakskerran alueelle todennäköisesti ei tulla rakentamaan lainkaan vuokra-asuntoja, mikä on tietoinen ratkaisu. Maahanmuuttajathan sijoittuvat tyypillisesti juuri kaupungin vuokra-asuntoihin. [Ovatko Satava-Kakskerta-Hirvensalo-akselilla asuvat suvaitsemattomia eivätkä halua alueelleen sen enempää vuokralaisia kuin maahanmuuttajataustaisia vuokralaisia?]

Sheila Hacklin-Larumo olisi asemaansa nähden mielestäni voinut olla se rehellisin ja asiantuntevin, mutta pettymyksekseni hän kertoi hiljaisella äänellä KOTO-projektista ja mitä siellä tehdään. Hänen työnsä keskittyy pääasiassa kotihoidon tuella lapsiaan hoitavien kotiäitien ja työelämän ulkopuolella olevien vanhusten suomen kielen ja kulttuurin opetukseen. Työ on hänen mielestään erityisen tärkeää siksi, että opetettavien kautta tiedot ja taidot välittyvät myös muille perheenjäsenille. Hasan Habib kertoi kaupungin nuoristotalojen toiminnasta ja Yhdessä-yhdistyksestä. Hän kysyi maahanmuuttajanuorten puolesta miten suomalainen yhteiskunta ottaa heidät mukaan.

Avauspuheenvuorojen jälkeen Kivilaakso totesi, että olisi toivonut panelisteilta suoria vastauksia kysymykseen. Hän muistutti, että yhteiskunnan panostusta tarvitaan Varissuolla, koska täällä on yli 60:n eri kansalaisuuden ja äidinkielen edustajia. Varissuolla asuu myös paljon huono-osaisia suomalaisia, joilla ei ole edellytyksiä “huolehtia” maahanmuuttajista. Yleisön kysymyksiä alettiin käydä läpi seuraavaksi. Varissuon sosiaaliaseman työntekijä kertoi, että hänen luokseen tulee suomalaisia hakemaan apua. He kysyvät miten voisivat saada asunnon jostain muualta kuin Varissuolta, koska opetus alueen kouluissa on huonoa, lapset pitää saada parempaan ympäristöön. Esitettiin, olisiko mahdollista rajata asuntojen vuokraamista maahanmuuttajille. Mattsson vastasi, ettei se oikeastaan ole mahdollista, koska lain mukaan ei voida määrätä missä ihmiset asuvat ja maahanmuuttajat nimenomaan haluavat asua toisiaan lähellä. Toinen kuulija yleisöstä kertoi, että asukasrakenteen kehitys on todella huolestuttavaa. Vuonna 2006 ensimmäisen luokan aloittaneista lapsista 80 % oli ulkomaalaisia. Hirvonen kommentoi sanomalla että hänen mielestään kaupungin toiminta ulkomaalaisten sijoittamisessa Varissuolle on täysin tarkoituksellista. Asiasta on kuulemma puhuttu jo 20 vuotta, mutta mitään muutosta ei ole näkynyt. Hirvonen ei osaa sanoa kuka asian on päättänyt ja milloin, mutta selkeä suunnitelmallisuus on nähtävissä.

Panelistien mielestä nuoriin ja lapsiin pitäisi suunnata lisää resursseja mm. ottamalla kansalaisjärjestöt mukaan toimintaan, lisäämällä kerhojen ja yhdistysten määrää ja tekemällä hallintokuntien välistä yhteistyötä. Jossain välissä Paaso sanoi, että Raisio ja Kaarina pitäisi liittää osaksi Turkua. Tutut syytökset suomalaisia kohtaan kuultiin Hasan Habibin suusta: Maahanmuuttajilla on monia ongelmia, joihin voisimme vaikuttaa. Jos olisimme avoimempia, luottavaisempia, ennakkoluulottomampia ja maahanmuuttajilla olisi työtä, tilanne olisi parempi. Varissuon aluepoliisi Jauhiainen kertoi omasta kokemuksestaan NMKY:ssä, jossa 40 % mukana olevista on maahanmuuttajia. Heillä ratkaisu ongelmiin on yhteinen tekeminen ja se, että samat säännöt pätevät kaikille. Jos ei tottele, tulee potku persauksiin.

Surullisinta tilaisuudessa oli varmaan ryhmän äitejä puheenvuorot. Heillä oli lapsia joko päivähoidossa tai koulussa Varissuolla. Äitien mukaan maahanmuuttajat eivät ole niitä joita syrjitään, vaan suomalaislapset. Erästä lasta ei oltu otettu päiväkotiryhmään, mutta hänen sijastaan otettiin mamu-lapsi. Äidit huomaavat lasten kielessä muutoksia, suomea ei enää opita kunnolla. Ulkomaalaiset lapset ovat väkivaltaisia ja jopa pahoinpitelevät suomalaislapsia. Norssia kutsuttiin “hirviökouluksi”. Paikalla oli myös kaksi nuorta poikaa ja yksi nuori tyttö, mutta he eivät saaneet puheenvuoroa ja poistuivat paikalta. Tästä eräs äiti huomauttikin, että olisi kannattanut antaa oppilaiden kertoa oma näkemyksensä. Äitien toive oli, että homma ei pyörisi pelkän kielen opettamisessa vaan että mamuille opetetaan myös tapoja. Norssin rehtori oli paikalla ja sanoi että erilaisia ongelmia on ja niille yritetään tehdä jotain. On jo palkattu moku-taustaisia henkilöitä työskentelemään lasten kanssa. Mamujen määrä on kasvanut niin nopeasti niin suureksi, ettei kouluilla ole ollut kapasiteettia käsitellä tilannetta. Tarvitaan lisää resursseja.

Vanhempi rouva kertoi, että iäkkäämpien henkilöiden ulkoilu alueella varsinkin iltaisin on nykyään uhkarohkeaa toimintaa. Ulkomaalaislapset haukkuvat ja nimittelevät, tilanne koetaan pelottavaksi. Jos lapsille sanoo vastaan, he huutavat että tällainen kuuluu heidän kulttuuriinsa. Asukas peräsi käytöstapojen opettamista. Habib vastasi, että jos tapahtuu jotain rikollista toimintaa, on aina otettava yhteys poliisiin. Monikulttuurisuus ei hänen mukaansa ole aina positiivista.

Lausteen metsäpubikin tuli esille keskustelussa. Sehän on aikoinaan tehty sen takia että julkijuopottelu saataisiin kuriin. Ratkaisu on ollut ilmeisen toimiva, kuten paikalla ollut pubin käyttäjä ja Lausteen aluepoliisi kertoivat. Sekä käyttäjä että poliisi toivoivat kaupungilta pientä rahallista panostusta, että paikka säilyisi jatkossakin. Käyttäjillä ei ole rahaa ostaa esim. polttopuita. Alkkikset on haluttu siivota pois näkyviltä, joten pienellä tukemisella he myös pysyisivät poissa.

Viimeisessä yleisöpuheenvuorossa eräs rouva totesi painokkaasti, että kaupungilla tulee olemaan “pahat käsissä”, jos Varissuon asukasrakenteelle ei tehdä jotain. Hän myös kysyi, missä ovat päättäjät, joita piti olla paikalla.

Yksi päättäjä oli toki yleisössä, kaupunginvaltuutetttu Uolevi Alakurtti (kesk). Hän käytti muutamia puheenvuoroja, jotka valitettavasti olivat niin pitkiä, poliittisviritteisiä ja epäselviä, että ne menivät minulta lähes ohi. Jotain uimahallin rakentamisesta, Skanssin alueesta ja pallopeleistä hän puhui. Lopun aikaa Alakurtti pääasiassa kuiskuttelikin jonkin tuttavansa kanssa niin kovaäänisesti, että he häiritsivät kovasti meitä lähellä istuvia. Lopulta rohkaistuin pyytämään heitä olemaan hiljaa. Alakurtti on päättäjä, joten olisi suonut hänen keskittyvän kuuntelemiseen ja tarjoavan kenties omia ratkaisuehdotuksiaan. Oli niin sanotusti tuhannen taalan paikka hänelle.

Mauri Kivilaakso summasi lopulta koko keskustelun yhteen. Hän sanoi painokkaasti, että nykyinen meno ei voi toimia. Hän kysyi, onko missään Varissuon alueen asunnonmyynti-ilmoituksessa nähty käytettävän monikulttuurisuutta mainoskikkana. Voin vastata tähän että eipä tosiaan ole, koska seuraan itsekin aktiivisesti alueen asuntojen myynti-ilmoituksia ja hintatasoa. Päinvastoin, monikulttuurisuuden takia täältä muuttavat ensin pois lapsiperheet ja sitten muut. Tämä tiedetään myös kaupungissa, koska panelistit olivat huolissaan siitä että väki karkaa Varissuolta ja Turusta muualle.

Olen sitä mieltä, että Varissuon tilanne ei tule muuttumaan paremmaksi ennen kuin päättäjien joukossa on niitä, joita tilanne oikeasti kiinnostaa. Tarvitaan henkilöitä, jotka uskaltavat ja haluavat sanoa kokouksissa ja lautakunnissa ääneen sen mikä täällä tiedetään: maahanmuuttajista aiheutuu monenlaisia ongelmia ja kustannuksia.

Sen rikkauden lisäksi.
Ei ole rasismia myöntää ongelma. Hei päättäjä, aloita itsestäsi. Koetko olevasi rasisti? Enpä usko. Sinä olet vain rehellinen ja tiedät sen. Sinua tarvitaan, jotta median ei tarvitse tulevaisuudessa uutisoida Varissuolla mellastavista, autoja polttavista nuorisojoukoista.

Eikö tämä ikinä lopu? Miten kauan työnantajia aiotaan syyttää?

Ellei kuntia ja valtiota lasketa mukaan, Suomessa työnantaja on suurin piirtein sama asia kuin yrittäjä. Yrittämistä ei ole tässä maassa tehty mitenkään helpoksi, päinvastoin, se vaatii mukaan lähtevältä hurjan paljon rohkeutta, aikaa ja monenlaista henkistä ja rahallista satsausta. Yrittäjä perustaa yrityksen, kuka mistäkin syystä, mutta luulisin tietäväni muutaman. Henkilö varmaankin haluaa toteuttaa oman elämänsä ambioita ja olla ns. oman elämänsä herra, kun on itse vastuussa työstään. Henkilö voi myös haluta ansaita enemmän rahaa kuin saa tavallisesta palkkatyöstä. Eikö se ole yrityksen tarkoitus, tuottaa voittoa omistajalleen?

Valtion taholta yritykselle on määrätty läjä maksuja ja velvoitteita, ne eivät varmasti tee ainakaan pienen ja kasvua tavoittelevan yrityksen olemista helpoksi. Yksi tapa, jolla yritys voi kehittyä, on varmistaa että sen henkilöstö tietää mitä tekee ja on motivoitunut panostamaan työhönsä ja sen kehittämiseen. Työnantajalla on oltava oikeus valita palvelukseensa juuri sellaisia henkilöitä, joiden tuotos-panos-suhde on yrityksen toiminnan kannalta paras. Työnantaja päättää, mitä ominaisuuksia työntekijältä tarvitaan sen lisäksi mitä laki kenties koulutuksesta ja kokemuksesta määrää tietyillä aloilla. Varmaan suoranaista syrjintääkin esiintyy, mutta en usko että läheskään siinä määrin mitä uutisointi ja ministeri Thors lausunnoissaan antavat ymmärtää. Sitä paitsi, syrjitäänhän esimerkiksi raskaana olevia naisia ja liikuntarajoitteisia.

Tällaisen liioitellun vainoamisen sijasta valtio voisi helpottaa yrittämistä, sillä sitä täällä totisesti tarvittaisiin enemmän, kun porukkaa irtisanotaan siellä sun täällä. Antakaa yritysten ja yrittäjien tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Antakaa yrittäjien palkata lisää työntekijöitä. Juuri sellaisia työntekijöitä kuin parhaiten tarkoitukseen sopii. Kiintiöitä iän, sukupuolen, ihonvärin tai kielitaidon mukaisesti tässä viimeiseksi tarvitaan.

Kuluvan viikon Kulmakunta kolahti postiluukusta ja tekstiviestipalstalta löytyi taas kirjaimellisesti hyvin osuva mielipide:

“Olimme lauantai-iltana seitsemän maissa mieheni kanssa iltakävelyllä 15 vuotta kotikatunamme ollutta Kraatarinkatua. Nuorisotalon edessä lojui kuusi ulkomaalaispoikaa. Joku heistä heitti kiven mieheni selkään, onneksi ei osunut päähän, sillä kivi oli iso. Kymmenen vuotta sitten Varissuolla oli turvallista ulkoilla illallakin, mutta ei enää! Kotouttajat tms. opettakaa Suomen kulttuuria johon ei kivitys kuulu.”

Olen kuullut vastaavia kivityskertomuksia ennenkin. Ulkomaalaistaustaiset poikajoukot huvittelevat mm. paiskomalla kivillä ohikulkevia vanhuksia tai koiranulkoiluttajia koirineen. On vaikea keksiä syytä siihen miksi he tekevät näin. Joku ehkä kohauttaisi olkiaan ja sanoisi poikien olevan vain poikia. Ihmisten ärsytyskynnys on ilmeisesti kuitenkin laskenut, kun kokemuksista aletaan kirjoittamaan lehteen ja kommentti vieläpä julkaistaan. Kyse ei siis ole enää surullisesta yksittäistapauksesta. Jos tällaisesta väkivaltaan vivahtavasta häiriköinnistä on tullut ongelma Varissuolla, herää kysymys mitä ihmettä sille voidaan tehdä?

Mielipiteen kirjoittaja tuo esille oman 15 vuoden kokemuksensa, joka kertoo enemmän kuin mikään kaunisteltu tilasto tai uutinen: Varissuosta on hänen mielestään tullut taas turvaton. Lorvivat, pahatapaiset kakarat saavat ihmiset pelkäämään? Kuulostaa uskomattomalta, mutta on ilmeisesti totta. Yhtenä ratkaisuehdotuksena kirjoittaja perää suomalaisen kulttuurin opettamista ulkomaalaisväestölle. Aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, että mielestäni Turun ei pitäisi ottaa vastaan enää yhtään pakolaista tai turvapaikanhakijaa. En kannata ajatusta pelkästään taloudellisista syistä, vaan myös siksi että olemassa olevat resurssit on käytettävä täällä jo olevien opetukseen ja koulutukseen, jossa opetellaan tämän maan kieltä, tapoja ja kulttuuria. Mitä enemmän ulkomaalaisia yhteiskunnan tuilla eläviä Turkuun otetaan, sitä suuremmaksi kasvaa se joukko, joka jää joko omasta tahdostaan tai jostain muusta syystä normaalien arkielämän toimintojen ulkopuolelle. Yhteiskunnan maksukyky ei yksinkertaisesti riitä aloittamaan nollasta kaikkien tulijoiden kanssa, joista monet eivät saapuessaan osaa lukea tai kirjoittaa edes omaa kieltään. Toki on mahdollista lisätä opettajien, kurssien, koulutustarjonnan, erilaisten koulutuskeskusten ja koulujen määrää, mutta se kaikki maksaa. Niiden, jotka kannattavat monitaidottoman ulkomaalaisväestön määrän lisäämistä maassamme ja tässä kaupungissa, pitää vastata kysymykseen: mistä yhteiskunnan palvelusta juuri sinä olet valmis luopumaan, jotta rahaa vapautuu ulkomaalaisten ylläpitoon ja opetukseen?

Veroja ei voi loputtomiin korottaa, koska ennen pitkää maksajien mitta tulee täyteen. Jos jotain haluaa jostain on luovuttava. Kauniiden sanojen ja taivaanrannan maalauksen sijaan toivoisin maahanmuuttajien kotoutumisasioista päättävien keskittävän energiansa niistä huolehtimiseen, jotka jo ovat täällä. Maahanmuuttajien joukossa on varmasti myös niitä, jotka vilpittömästi haluavat oppia ja integroitua ja päästä töihin. Jos joukko päästetään kasvamaan hallitsemattomiin mittoihin, emme enää erota näitä jyviä akanoista.

Viime viikon kirjoituksessani lainasin myös varissuolaisen Kaija Hämälaisen sanoja. Myös tämän päivän Kulmakunnassa on hänen kirjoituksensa, samalla sivulla ulkomaalaisjengin kivitystarinan kanssa. Uudessa kirjoituksessaan Kaija puhuu kauniin sanoin Turusta ja sen kulttuuripääkaupungin statuksesta. Varissuolaisena Kaijalla on myös oma ideansa kulttuurikaupungin toteutusta ajatellen: “Toteutuksen suunnittelun käynnistyessä haluan tarjota oman kaupunginosani pääomaa osaksi Turun kulttuurikaupungin teemaa. Voisimme kaupunkina tulla esille kulttuurin integraation onnistujana, mikä olisi uutta ainakin täällä Pohjoismaissa.”

Toisaalta Kaijan positiivista päättäväisyyttä on pakko ihailla, toisaalta ihmetellä sitä, onko mahdollista että hän näkee vain yhden puun, muttei metsää sen takaa. Kaijalla on todennäköisesti käsitys siitä, mikä on se Varissuon pääoma, joka voisi olla osa kulttuuripääkaupungin teemaa, mutta lukijalle hän ei edelleenkään sitä valota. Myös se kulttuuri, jonka integraatio on onnistunut jää kirjoituksesta epäselväksi lukijalle. Kaija ja muut monikulttuurisuudesta ja sen rikkauksista tarinoivat voisivat vetoavien adjektiivien sijaan keskittyä puheissaan faktoihin. Konkreettiset, käytännön elämästä löydettävät esimerkit toimivat paremmin kuin sadut.

Olen jo pidemmän aikaa ollut Turun Sanomien tilaaja, mutta lehti on tullut vain viikonloppuisin. Silloin on tavallisesti heti aamusta aikaa keskittyä lehden lukemiseen ja aamukahvin juomiseen. Hiljattain vaihdoin tilaukseni jokapäiväiseksi, koska näin opintovapaalla on aikaa lukea lehteäkin paremmin. Turun tapahtumat ja toilailut saa myös parhaiten tietoonsa, kun lukee päälehteä ilmaisjakelujen ohella. Tänään TS kertoi asiasta, josta tällainen eläintenystävä iloitsee: kaupunginvaltuusto vahvisti maanantaina budjettikokouksessaan kaupungin eläinhoitolan uusien tilojen rahoituksen. Kaupungin eläinhoitola eläinsuojeluvalvoja Heidi Leyserin johdolla hoitaa Turun lisäksi 18 ympäristökunnan löytöeläinten vastaanoton. Eläinsuojeluvalvojan harteilla on myös eläinten huonoon kohteluun liittyvät asiat sekä eläinten hoitoon liittyvä tärkeä valistustyö, jonka Heidi Leyser toivookin lisääntyvän uusien tarkoituksenmukaisempien tilojen myötä. Keskustelua epäkäytännöllisistä, huonokuntoisista ja ahtaista tiloista on käyty pitkään. Vihdoin tärkeälle työlle osoitetaan sen kaipaamaa rahallista huomiota. Vielä kun eläinten hautausmaan ylläpitämiseen löytyisi pikkuisen rahallista avustusta vapaaehtoistoiminnan tueksi, sillä vaikka kunnat on velvoitettu osoittamaan hautapaikka kuolleille lemmikeille, alueen hoitamisesta ei ole mitään määräyksiä. Eläimet ovat tärkeitä monille ihmisille, joillekin lemmikki voi olla se paras ja ainoa ystävä. Eläinten hautausmaa muistomerkkeineen ja palavine kynttilöineen kertoo menneestä siteestä ja ystävyydestä, jonka arvoa ei pidä väheksyä vaikka toinen osapuoli on ollutkin vain eläin. Turkulaisten ja suomalaisten suhde eläimiin ja luontoon yleensä on merkittävä. Kunnioitus elävää luontoa kohtaan lienee peruja niistä ajoista, jolloin ihmisten elanto on ollut hyvin pitkälti riippuvainen eläimistä, pelloista ja metsistä, niiden antimista. Olemme ymmärtäneet että ympäristöämme ja sen asukkeja pitää hoitaa, jotta saamme ravintoa ja muuta tuloa myös tulevaisuudessa. Sota-aikoina luonnosta kovalla työllä saatu ruoka, ihmisten rinnalla sitkeästi työskennelleet hevoset ja sotilaiden luotettavina avustajina toimineet sotakoirat ovat vahvistaneet sidettämme luontokappaleisiin. Turku on myös eläinten kaupunki ja Suomi eläinten maa. Mielestäni on kunnia-asia huolehtia hyvin niistä, jotka eivät voi itseään mitenkään puolustaa.

Suomessa eläinten kohtelu on erinomaista verrattuna niin moneen muuhun maahan. Räikeitä ja järkyttäviä väärinkäytöksiä esiintyy ja niihin puututaan, mutta silti eläintenpitoon liittyvissä säädöksissä ja eritoten eläinsuojelurikosten rangaistuksissa lienee kiristämisen varaa. Henkilökohtaisesti en esimerkiksi vastusta lihansyöntiä, mutta kiinnittäisin tarkempaa huomiota siihen, miten tuotantoeläimiä kohdellaan niiden eläessä ja millaisissa olosuhteissa niitä pidetään. Eläinten, kaikkien eläinten, pitäisi päästä toteuttamaan luonnonmukaista käyttäytymistä sen sijaan että ne on ahdettu betonilattioisiin karsinoihin tai häkkeihin, jossa liikkuminen on hyvin rajoitettua. Tästä näkökulmasta esimerkiksi sikalat ja häkkikanalat ovat hirvittäviä paikkoja. Tuttu maanviljelijä Pohjanmaalta jutteli kerran, ettei hän voisi kuvitellakaan pitävänsä karjaansa sisällä parteen kiinnitettynä kesät talvet. Hän laskee kaikki eläimet laitumelle kevään tultua ja ottaa ne taas sisätiloihin kun ilmat kylmenevät syksyllä. Kesällä lypsyaikaan lehmät tulevat aamuin illoin säntillisesti käymään sisällä, omaan parteensa. Viljelijä sanoo, että eläinten ulkona oleminen tulee hänelle edullisemmaksi kuin niiden pitäminen sisällä, koska liikunnan ansiosta ne sairastavat vähemmän ja maidon laatu on parempaa. Tuotantoeläinten lauduntamista suositellaan, mutta siihen ei pakoteta vaikka ehkä syytä olisi myös taloudellisesta näkökulmasta.

Suomen laki velvoittaa lopettamaan eläimet kivuttomasti ja nopeasti. Ennen kuin eläin tapetaan, se tainnutetaan. Tästä en tinkisi mitenkään, mutta esimerkiksi Suomeen perusteilla olevalla islamilaisella puolueella on asiasta täysin vastakkainen näkemys. Islamin mukaan ja puolueen tavoitteiden mukaisesti eläin tapetaan nimenomaan niin, että se kituu ja kärsii. Näin käy, kun kurkku viilletään auki elävältä eläimeltä. Kun annetaan lainvastaisille vaatimuksille pikkusormi, menetetään lopulta koko käsi. Vielä en ole yhdenkään suvaitsevaisen suusta kuullut kannatusta sille, että Suomessakin täysin laillisesti voitaisiin tappaa eläin näin julmasti ja pelkän uskonnon varjolla, mutta en yhtään ihmettelisi jos tasa-arvon, kulttuurisen monimuotoisuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä joku alkaisi asiaa kannattamaan todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin.

Halosen myymälän edessä Turun Yliopistonkadulla öyhöttävät eläinten oikeuksien puolustajat jaksavat varsin radikaalein menetelmin hyökätä toistaiseksi täysin laillista elinkeinoa, eli turkistarhausta vastaan. Eipä silti, en itsekään kannata tai hyväksy turkistarhausta, mutta toistaiseksi se on mitä on ja muutokset asiaan pitää tehdä eduskunnassa. Me äänestämme ja turkistarhausta vastustavat eläinten puolustajat myös äänestävät eduskuntaan niitä, joiden he uskovat parhaiten asiaansa ajavan. Luulen (korjatkaa jos olen täysin väärässä!), että esimerkiksi Oikeutta eläimille -yhdistyksessä ja Animaliassa aktiivisesti toimivat henkilöt osuvat poliittisessa ajatusmaailmassaan jonnekin vihertävälle punertavalle vasemmistolinjalle. Ajatusmaailmaltaan jotakuinkin vihertävät tyypillisesti puolustavat eläinten oikeuksia hyvinkin voimakkaasti, mutta samaan aikaan he ovat myös juuri niitä, jotka haluavat tänne mahdollisimman paljon ulkomaalaisia, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, jotka useimmiten ovat muslimeja. Vihertävät myös toitottavat sitä, miten tulijoilla pitää olla oikeus omaan kulttuuriin. Muslimien kulttuuriin kuuluu leikata elävien, tajuissaan olevien eläinten kurkku auki. Muslimien mielestä esimerkiksi koirat ja siat ovat saastaisia eläimiä. Olen näkevinäni suvaitsevaisten ja vihertävien roolissa pienen ristiriidan. Luulevatko he, että kaikessa kiitollisuudessaan Suomeen tulijat haluavat lopettaa eläinten tappamisen kiduttamalla, vain siksi, että toistaiseksi lakimme kieltää tekemästä niin?

Suomalaiset ovat lihansyöjäkansaa ja pystyn sen tosiasian kanssa elämään vallan hyvin. Tottahan se kuitenkin on, että vähemmälläkin pihvin mussuttamisella pärjäisi. Jos maailmanlaajuisesti ajatellaan, niin nälänhätään voitaisiin vaikuttaa tehokkaammin, jos laidunmailla ei pidettäisi karjaa, vaan viljeltäisiin suhteessa enemmän viljaa ja kasviksia ruoaksi. Ei tekisi meille suomalaisillekaan yhtään pahaa, jos lautasella näkyisi enemmän niitä kuuluisia rehuja. Tässä olisi myös allekirjoittaneella paljon korjaamista. Terveellisemmät elämäntavat eivät ole haitaksi kenellekään.

Onpa meillä ollut toimelias ja mukava viikonloppu. Veljeni ajeli perjantaina pitkän matkan Pohjanmaalta luoksemme Turkuun. Mukanaan hän toi kuomullisessa peräkärryssä uuden pöydän ja tuoleja keittiöömme. Äitini ja tätini ovat ne entisöineet. Eipä uskoisi samoiksi huonekaluiksi, jotka tarttuivat heidän mukaansa huutokaupasta 50 eurolla. Saimme kauniin ruokailuryhmän, joka on isompikin kuin entinen. Mukavaa, että vieraat mahtuvat nyt paremmin pöydän ääreen.

Perjantaina saimme vihdoin myös viikkoja sitten tilatun uuden sängyn. Tai no toimitettiinhan se sänky jo pari viikkoa sitten, mutta valitettavasti mukana tuli vääriä osia. Sänky tehtiin Tanskassa asti, joten tovi meni ennen kuin oikeat osat tulivat. Siinä menikin perjantai-ilta, että runko saatiin kasattua. Uusi sänky ei olekaan ihan tavallinen, koska siinä on molemmilla puolilla ulosvedettävät laatikot. Todella käytännöllinen ratkaisu. Useampi hylly tyhjeni, kun sängynlaatikoihin sai piilotettua liinavaatteet ja pyyhkeet. Tilaa kerrostaloasunnossa ei koskaan voi olla liikaa.

Parvekkeelle ripustimme tänään, ankeana sadepäivänä jouluvalot, se onkin ensimmäinen kerta kun niin tein sen jälkeen kun lähes 10 vuotta sitten muutin vanhempieni luota pois. En ole kovin kimmellyksen, hohteen tai valojen välkkeen ystävä, mutta tuollaiset valoverhot, joissa on yksivärisiä pieniä lamppuja, ovat ihan nätit. Ne tuovat pehmeää valoa myös tähän sisälle olohuoneen puolelle, joten olkootpa nyt siinä jouluun asti.

Näin se meni viikonloppu. Puuhaa riitti kotitöiden parissa, mutta nyt voi nauttia tuloksista. Kellarikomeroon ja kellarikomerosta pois tuli kannettua yksi jos toinenkin esine ja laatikko, mutta samalla pääsimme eroon kaikenlaisesta tarpeettomasta romusta. Parin vuoden takaisia remonttikamojakin löytyi vaikka kuinka paljon. Miksihän mies haluaa esimerkiksi säilyttää sahan, jolla ei kuulemma voisi enää minkäänlaista oksaa katkaista, koska on niin tylsä.

Tässä tiimellyksessä meni sitten minulta hukkaan avainnippu, jolla pääsi varastoon ja kylmäkellariin. Eipä siitä kovin kauan ole, kun avomies edellisen kerran joutui hajottamaan kylmäkellarin lukon rälläkällä.

Liitän tähän kirjoitukseen skannaamani artikkelin, joka julkaistiin eilen Turun Sanomien Extra-liitteessä. Se kertoo Suomen suurimmasta maahanmuuttajapäiväkodista, joka sijaitsee täällä Varissuolla Koukkarinkadulla. Huomaa, että artikkelissa puhutaan nimenomaan maahanmuuttajapäiväkodista, tavallinen päiväkoti ei enää ilmeisesti aja asiaa. Päiväkodin hoitolapsista vain 25 % on “tavallisia” suomalaislapsia. Ihmettelyä voi herättää se, miksi niin paljon maahanmuuttajalapsia laitetaan samaan päiväkotiin. Eikö heitä pitäisi hajauttaa eri paikkoihin, jotta kontaktipintaa “tavallisiin” suomalaislapsiin syntyisi enemmän. Artikkelissa todetaan, että kielen oppiminen hidastuu maahanmuuttajavoittoisissa päiväkotiryhmissä, mutta vastapainoksi lapset saavat niissä tukea toisistaan. Mietin, mitähän se tuki on mitä nämä Koukkarinkadun päiväkodin maahanmuuttajalapset tarvitsevat toisiltaan. Ymmärtääkseni lapset ovat äärimmäisen sopeutuvaisia ja oppivat uusia asioita hämmästyttävällä tahdilla. Tietääkseni lapset myös nimenomaan haluavat sopeutua ja oppia, ja heillä on luontainen kiinnostus kaikkea uutta ja erilaista kohtaan. Tässä suhteessa lapset eroavat aikuisista. Työkomennuksilla ulkomailla olleet ovat kertoneet, miten lapset ovat ihan muutamassa kuukaudessa omaksuneet vieraan kielen perusteet ja mitä pidemmän aikaa maassa on vietetty, sitä paremmaksi taito on kehittynyt niin että se sujuu lähes yhtä hyvin kuin äidinkieli. En osaa sanoa, miten maahanmuuttajalapset Suomessa olisivat tässä suhteessa erilaisia. Eikö heillä muka ole vastaavia taitoja tai kykyä ottaa vastaan uutta kieltä ja muita sosiaalisia taitoja ja valjastaa niitä omaan käyttöönsä? Eivätkö päiväkoti-ikäiset lapset nimenomaan ole siinä iässä, jolloin monenmoisia taitoja karttuu sellaisella vauhdilla, että äidin, isän ja isovanhempien päätä huimaa? Onko niin, että maahamuuttajalapset kyllä oppisivat, sopeutuisivat ja pärjäisivät suomalaislasten kanssa samassa porukassa, mutta heidän vanhempansa eivät salli niin tapahtuvan? Onko mahdollista, että koska erityisesti muslimitaustaiset maahanmuuttajat vastustavat kaikenlaista länsimaista hapatusta, he kieltävät kaiken siihen liittyvän myös lapsiltaan. Se selittäisi sen, että maahanmuuttajille räätälöidään vain heidän tarkoitukseensa sopivia ryhmiä sijoittamalla heidät samoihin päiväkoteihin. Tässä tilanteessa voi toki kysyä millaista integraatiota suomalaisyhteiskuntaan näiltä lapsilta (tai heidän vanhemmiltaan) voidaan jatkossa odottaa. Suomessa ei liene vielä maahanmuuttajakouluja tai -lukioita, mutta eiköhän sellaisiakin aikaiseksi saada.

Rebekka Härkösen kirjoittamasta Extran jutusta käy ilmi, miten paljon Koukkarinkadun päiväkodissa suvaitaan, joustetaan ja sopeudutaan. Maahanmuuttajien tarpeet ja vaatimukset on otettu tosissaan ja niihin suhtaudutaan vakavasti. Lapsesta asti on näköjään tärkeintä säilyttää oma kulttuuri ja sen tavat siitä huolimatta millainen kulttuuri ja tapakulttuuri lasta ympäröi kodin ja päiväkodin ulkopuolisessa elämässä. Huomionarvoinen seikka on myös se, että monet päiväkodin lapsista ovat ilmeisesti pakolaisena Suomeen tulleista perheistä. Siitä huolimatta perheillä on varaa lähteä koko suvun kera Helsinkiin ostoksille. Heillä on myös tarpeeksi rahaa matkustaa kuukausiksi kotimaahansa. Monella “tavallisella suomalaisella” turkulaisella ei totisesti ole varaa lähteä shoppailemaan edes Raision Mylly-ostoskeskukseen saati sitten lentää vaikkapa hiihtoloman ajaksi Kanarialle. Pakolaisten rahatilanne on näköjään vallan toisenlainen. Kyseenalaiseksi tulee myös turvapaikkajärjestelmä ylipäänsä: miten turvaton tai turvallinen se kotimaa onkaan, kun sinne voi mennä ja perillä viipyä jopa kuukausia.

Pahoittelen, että jouduin jakamaan artikkelin neljään osaan. Kotiskannerimme ei ole kovin kummoinen, eivätkä sitä ole kuvankäsittelytaitonikaan siten, että olisin saanut näistä koottua yhden ison kuvan.

TS Extra 24.11.07 osa 1

TS Extra 24.11.07 osa 2

TS Extra 24.11.07 osa 3

TS Extra 24.11.07 osa 4

Päivän Kulmakunta tipahti postiluukusta parin muun ilmaisjakelun ja jouluisten mainosten kera. Joskus jakaja on liikkeellä ajoissa ja joskus joutuu odottelemaan pitempään. Tänään pääsin lueskelemaan Turun ja Varissuon kuulumisia hyvissä ajoin, kuuman kahvin kera.

Kulmakunnan tekstiviestipalstalta poimimani kommentti noudattaa samaa ajatusta, josta viime viikolla jo kirjoitin lyhyesti: maahanmuuttajien määrä Varissuolla. Lehdessä tänään ilman nimeä tai nimimerkkiä julkaistu kommentti kuuluu näin:

“Olen viihtynyt Varissuolla 29v. Palvelut täällä ovat mitä parhaat. Paljon on täällä muuttunut asumisviihtyvyydessä. Turun päättäjät, olette tehneet tästä pelottavan alueen. Mikä on tarkoitus asuttaa tänne kaikki maahanmuuttajat? He eivät elä maassa maan tavalla. Heille elämä on tehty liian helpoksi.”

Kirjoittaja on asunut Varissuolla jo aika kauan, lähes koko lähiön alkuajoista saakka. Hän on nähnyt alueen monta vaihetta, kokenut mm. ne ajat, jolloin kenelläkään ei ollut Varissuosta mitään hyvää sanottavaa. Vastaavasti hän on nähnyt myös sen, miten maine on pikkuhiljaa kohentunut. Kirjoittaja toteaa, että alueen palvelut ovat hyvät, joten ne varmaan vastaavat hänen tarpeitaan aika hyvin. Toisaalta elämänlaatu on heikentynyt sen takia, että viihtyisyys ei ole enää sitä mitä se oli ennen. Mistä tämä johtuu?

Olen jutellut monen vanhempaa ikäpolvea edustavan varissuolaisen kanssa ja mielestäni heitä kaikkia yhdistää yksi asia: tietynlainen positiivinen ylpeys kotiseudustaan ja huoli sen nykytilanteesta. Moni sanoo, että menneisyyden väkivaltaiset tapahtumat olivat niin pienten piirien touhuja, etteivät ne koskettaneet väestöä yleisellä tasolla. Niiden seurauksena ei tarvinnut pelätä ulkoilemista pimeän tultua. Aluetta tuntematon henkilö puolestaan muistaa edelleen mainita, että Varissuollahan asuu niitä pulsuja ja muita sosiaalipummeja, narkkareita ja yhteiskunnasta syrjäytyneitä holhottavia. ”Hyi kauhistus, miten kukaan voi tuollaisen sakin parissa elää!” Niin, tottahan se on, Varissuolla asuu myös sellaisia suomalaisia, joita elämä ei välttämättä ole silitellyt silkkihansikkain. Ihmisiä nämä Varissuon juopotkin silti ovat – ja kas kummaa – he ovat itse asiassa varsin harmittomia. Pahasti alkoholisoituneet, usein iäkkäämmät miehet, eivät yleensä aiheuta sen suurempaa häiriötä muille asukkaille. Eivät he tavallisesti tee mitään pahaa tuntemattomalle ohikulkijalle tai hajota paikkoja hajottamisen ilosta, korkeintaan he nahistelevat keskenään (ja nämä ovat nimenomaan niitä väkivallasta kertovia uutisia, jotka pääsevät lehtiin asti). Haitta on siis lähes pelkästään katsojan silmässä, eli se on puhtaasti esteettinen. Internetin keskustelupalstoilta tai joskus jopa lehdistä saa lukea mielipidekirjoituksia siitä, kuinka penkeillä ja portaikoissa lekottelevat miekkoset pitäisi siivota pois maisemaa rumentamasta. Myönnän, että on toki olemassa myös alkoholia nauttineita henkilöitä, jotka pelottavat ihmisiä. Tällaisia ovat esimerkiksi myöhään yöllä baareista poistuvat rähinäviinaa ottaneet, jotka haastavat riitaa ja tappelevat taksitolpalla ja nakkikioskin jonossa. He voivat pelottaa niitäkin, jotka eivät suoranaisesti ole osallisena tilanteessa vaan tarkastelevat sitä kauempaa. Nämä riehujat ovat useimmiten hyvin toisenlaisia kansalaisia kuin kirjaimellisesti aivonsa juomalla tuhonnut metsäbaarin väki ja voivat arvaamattomuudellaan aiheuttaa pelkoa.

Lukija voi päätellä lainaamastani mielipidekirjoituksesta, onko Varissuo pelottava sellaisenaan eli esimerkiksi juuri juoppojen takia vai onko alueesta tullut kirjoittajan mielestä pelottava sen seurauksena, että ”kaikki” maahanmuuttajat on kaupungin toimesta asutettu tänne. Tokihan Turku on ulkomaalaisväestöä sijoittanut muutamaan muuhunkin kaupunginosaan, mutta selkeästi eniten sitä on Varissuolla. Moni on kertonut kokevansa ulkomaalaisväestön pelottavana. Ihmiset eivät sano niin siksi, että he ovat rasisteja tai muuten vain ilkeitä. He sanovat niin, koska heillä on siihen syy. Varissuolaiset sanovat pelkäävänsä maahanmuuttajia, koska heillä itsellään, heidän sukulaisellaan, ystävällään tai naapurillaan on jokin negatiivinen ja pelottava kokemus maahanmuuttajista. Pelkoa voi aiheuttaa vaikkapa väkivaltaan tai aggressiiviseen käytökseen liittynyt tilanne. Epäilemättä on myös sellaisia varissuolaisia, jotka eivät pelkää maahanmuuttajia tai muitakaan alueen asukkaita. Pelon olemassaoloa ja pelkääviä asukkaita ei kuitenkaan saa väheksyä.

Ihmiset Varissuolla (ja missä tahansa muualla) puhuvat näkemästään ja kokemastaan. On yhtä tyhjän kanssa mitä esimerkiksi kaupungin päättäjien raportit kertovat maahanmuuttajien integroitumisesta ja heidän Varissuolle (ja Turkuun) tuomastaan rikkaudesta ja kaikesta muusta hyvästä ja kauniista, koska koko totuus tilanteesta leviää Varissuon asukkaiden parissa. Jos ihmisten kokemukset ovat pääsääntöisesti negatiivisia, sanahelinät positiivisista vaikutuksista eivät sitä muuksi muuta. Mielipiteen kirjoittaja esittää myös huolensa siitä, että maahanmuuttajat eivät kunnioita suomalaista elämäntapaa. Kirjoittaja sanoo, että maahanmuuttajien elämä on tehty liian helpoksi. Se, että vieras ei kunnioita talon tapoja, todennäköisesti loukkaa talon isäntää tai emäntää. Talon tavat ja emännän ja isännän oikeudet voidaan rinnastaa koko maata käsittäväksi. Suomalainen voi loukkaantua siitä, jos yhteiskunnan pelisääntöjä ei noudateta. Isäntä tai emäntä voi harmistua myös siitä, että heidän vieraanvaraisuuttaan ja avuliaisuuttaan ei arvosteta minkäänlaisella vastapalveluksella. Suomalainen veronmaksaja puolestaan voi toivoa ihan oikeutetusti, että maahanmuuttaja opettelee kielen ja menee töihin. Täten hän osoittaa yrittävänsä tulla osaksi yhteiskuntaa ja antaa hieman takaisin kaikesta siitä avusta minkä veronmaksajat ovat hänelle jo tarjonneet ilmaisen asunnon ja elämisen muodossa. Mitä enenevissä määrin tätä ei tapahdu, sitä negatiivisimpia maahanmuuttajavoittoisten asuinalueiden suomalaisten asukkaiden kokemukset ja mielipiteet maahanmuuttajista todennäköisesti ovat.

Kulmakunnan tekstiviestipalstan vieressä oli tänään julkaistu myös alueimagoryhmän jäsenen Kaija Hämäläisen kirjoitus. Hämäläinen aloittaa kirjoituksensa: ”Tulevaisuuden kaupunginosa, Varissuo, on lähtemässä nousuun. Uudet tuulet puhaltavat nyt Varissuolla! Nyt vihdoin ollaan pääsemässä alkuun tulevaisuuden rakentamisessa Varissuolle. Monikulttuurinen ja moniresurssinen väestöpohja on luomassa uudenlaista kaupunginosaa Turkuun.” Hämäläinen jatkaa kiittelemällä Varissuon kauppakeskuksen uutta johtajuutta sekä seurakuntien ja kolmannen sektorin uurastusta varissuolaisten hyväksi. Hän muistuttaa vielä: ”Yhteistyön ja yhteisymmärryksen kautta meillä on nyt mahdollisuus luoda kaupunginosallemme ainutkertainen tulevaisuus, yhdistämällä ja jalostamalla tämä monimuotoinen pääoma.”

Kaija on aivan oikeassa siinä, että Varissuo on monikulttuurinen, jos monikulttuurisuus tarkoittaa sitä miten paljon ja miten monien eri maiden väestöä alueella asuu. Sillä tiellä minkä Turku on Varissuolle valinnut, monikulttuurisuus väestön määrällä mitattuna tulee vain kasvamaan. Sen seurauksena epäilemättä puhaltavat melkoiset puhurit, mutta niistähän vuoden 2011 kulttuuripääkaupunki saa vain uutta potkua! Monikulttuurisuuden siis ymmärrän, mutta minulle on hieman epäselvää mitä tarkoittavat moniresurssinen väestöpohja ja monimuotoinen pääoma. Niitä ilmeisesti Varissuolta löytyy, mutta kaipaisin kuitenkin täsmennystä siihen, mistä ja keneltä. Mitä on se lisäarvo, minkä me saavutamme jalostamalla tätä monimuotoista pääomaa? Mikä on se hyöty, joka saavutetaan moniresurssisen väestöpohjan kautta?

Ensi viikon torstaina 29.11 Varissuon normaalikoululla pidetään Asukkaan ääni -tilaisuus. Vastaavia tilaisuuksia on pidetty ennenkin ja eri puolilla kaupunkia. Tilaisuuksien tarkoituksena on kartoittaa kunkin alueen asukkaiden näkemyksiä alueen heikkouksista ja vahvuuksista. Ensi viikon tilaisuus käsittelee sekä Varissuon että Lausteen tilannetta ja sen yleisteema on “Sosiaaliset kysymykset – miten säilyttää alue elinkelpoisena ja turvata kaikkien hyvinvointi?”. Asukkaiden kysymyksiin ovat vastaamassa ja omia mielipiteitään esittämässä joitakin kaupungin virkamiehiä ja erityisasiantuntijoita.

Toivon varissuolaisilta ja Lausteen väeltä runsasta osanottoa ja rohkeita, kiperiäkin kysymyksiä. Ihmisten täytyy pitää omaa ääntään kuuluvilla, sillä muuten asiat päätetään heidän puolestaan. Aion itse mennä tilaisuuteen kuulemaan ja oppimaan, toivottavasti minun ei tarvitse poistua pettyneenä, samoja vanhoja latteuksia ja kliseitä kuulleena. Myös Kaija Hämäläinen lienee läsnä tilaisuudessa, sillä hän kannusti Kulmakunnan kirjoituksessaan asukkaita tulemaan paikalla. Jos Kaija on yksi panelisteista, ehkä voin sitten pyytää häntä selittämään mitä moniresurssinen väestöpohja ja monimuotoinen pääoma ovat.

J.K. Word 2007 ei tunnista sanaa moniresurssinen. Googlekaan ei löytänyt yhtään osumaa.