Naiset ovat tehneet tasa-arvon nimissä ihmeellisiä asioita. Pohjoismaalaiset feministit pääsevät aina yllättämään, sillä uusin tempaus on tissit paljaana uiminen Sundsvallin uimahallissa. Enpä olisi juuri mitään mieltä, jos vastaavaa harrastettaisiin vaikka kaikissa Suomen uimahalleissa, koska miellän tasa-arvon paljon laajemmaksi kokonaisuudeksi. En ole myöskään asennoitunut kielteisesti esimerkiksi mies-sanan runsauteen eri sanojen osina, vaan uutiset sukupuolineutraalin kielenkäytön edistämisestä viime syksynä pääsivät myös yllättämään. Eihän se sinänsä paha asia ole korjata tällaisia “epäkohtia”, vaan uusien termien adoptoiminen on kansalaisen suussa pelkkä totuttelukysymys. Jos kotona joskus sähköjohdot paukahtelevat, muistan tilata kotiini sähköasentajan palveluja, en sähkömiehen.

Suomen kielen lautakunta on laatinut kannanottonsa sukupuolineutraalista kielenkäytöstä, koska sitä pyydettiin kansalaisaloitteessa. Euroopan neuvosto on myös antanut suosituksen seksismin karmiseksi kielestä, ja suosituksessa todetaan, että hyvistä tavoitteista huolimatta todellinen sukupuolten välinen tasa-arvo ei vielä toteudu sosiaalisten, kulttuuristen ja muiden esteiden vuoksi. Luonnollisesti suomen kielen lautakunta keskittyy kieleen ja sen käyttöön liittyviin yksityiskohtiin, mutta mitä nuo muut tasa-arvoa rajoittavat sosiaaliset, kulttuuriset ja muut esteet ovat? Jos ei ajatella nyt koko Eurooppaa, vaan pelkästään Suomea, niin mistä noita esteitä löytyy tai mistä niitä voi tulla?

Miesten ja naisten välinen tasa-arvo on hankala määritellä, sillä kukin kokee sen varmaan omalla tavallaan, laajemmin tai suppeammin kuin mitä laki siitä sanoo. Tasa-arvo on myös normaalia arkipäivää, normeja ja yhteisiä sääntöjä, joita noudatamme ilman että kukaan meitä erikseen ohjaa tiettyyn käyttäytymiseen. Pohtiessani tasa-arvoa nyt, ajattelen sen olevan yhtäläistä vapautta ja oikeutta koulunkäyntiin, opiskeluun ja työntekoon. Yhteiskunnassa voi toimia sukupuolesta riippumatta, mennä ja tulla lähes rajoituksetta. Naiset eivät ole tervetulleita miesten pukuhuoneeseen ja päinvastoin, mutta siinäpä ne esteet näin suurin piirtein ovatkin. Vinkkejä omien ajatusten hahmotteluun ja tarkempaa määrittelyä sukupuolten väliselle tasa-arvolle voi hakea vaikkapa tasa-arvovaltuutetun www-sivuilta.

On olemassa kulttuureja ja maita, joissa naisen ja miehen välinen tasa-arvo on vallan jotain muuta. Sitä ei ole edes olemassa. Naiset eivät esimerkiksi saa näkyä tai kuulua, opiskella, käydä töissä, ajaa autoa, omistaa tai periä omaisuutta. Kulttuurista ja maasta riippuen naiset eivät saa tehdä mitään näistä, tai he saavat tehdä jotain rajoitetusti tai juuri sen maan ja kulttuurin omalla uniikilla tavalla. Nainen voi olla käytännössä miehen omaisuutta, jota voi hallita ja määrätä juuri siten kuin mies haluaa. Naisen elämää voidaan säädellä mitä brutaaleimmin keinoin, kuten ympärileikkauksella ja naittamalla hänet 10-vuotiaana naapurikylän 45-vuotiaalle miehelle, jolla on jo ennestään viisi muuta vaimoa. Nainen voidaan tappaa sen takia, että hänet on raiskattu. Toisaalta raiskaus voi miehen puolelta olla hyväksyttävä ja jopa kannustettava teko, etenkin jos raiskattu on “vääräuskoinen”, mikä ikinä se väärä usko sitten onkin. Maille ja kulttuureille, joissa naisen elämä voi olla edellä kuvatun tapaista on yksi todennäköinen yhteinen tekijä: islaminusko. Kyseisen uskonnon puolestapuhujat toistavat, että koraani/islam/Allah/Muhammed ei alista naista tai anna miehille määräysvaltaa elämässä, mutta yhtä kaikki näin toimitaan. Joku tai jokin on joskus käskenyt tai ohjannut toimimaan näin, joten olkoot se mikä tai kuka hyvänsä, naisen elämä voi edelleen vuonna 2008 olla alistettua ja rajoitettua yllä kuvailluilla ja lukuisilla muilla tavoilla. Hiljattain murhattu Benazir Bhutto, Pakistanin oppositiojohtaja ja harras musliminainen, antoi ennen kuolemaansa haastattelun suomalaiselle ihmisoikeusaktiiville. Haastattelu esitettiin eilen 45 minuuttia -ohjelmassa. Bhutto antoi ymmärtää, että muslimaissa (l. islaminuskoisissa maissa) naisten asema on huono ja alistettu. Bhutto ei osoittanut syyttävällä sormella koraania/islamia/Allahia/Muhammedia, mutta jonkin tai joidenkin takia tilanne kuitenkin on se mikä se on islaminuskoisissa maissa. Jos Bhutto sanoi näin, kannattaisiko meidän uskoa häntä, koska hän tietää mistä puhuu todennäköisemmin kuin joku valkoihoinen eurooppalainen uskontotutkija?

Kannatan täydestä sydämestäni kaikkea sitä työtä, mitä naisten oikeuksien puolesta tehdään ympäri maailmaa. Sitä työtä pitää jatkaa sinnikkäästi, mutta muutosvoimaksi tarvitaan myös isoja poliittisia päätöksiä. Yksittäiset hyvää tarkoittavat ihmiset ja vapaaehtoisryhmät epäilemättä saavat aikaiseksi hyviä asioita, mutta taakseen he tarvitsevat valtakoneistoja, jotka seisovat saman tavoitteen takana. Maailman naisten asiat eivät olet niin hyvin kuin meidän suomalaisten naisten, mutta se ei tarkoita sitä että meidän pitäisi ottaa kirjaimellisesti kantaaksemme osa siitä kärsimyksestä. Sillä, että muslimimaissa naisten kokemaa vääryyttä jaetaan muillekin ei oikeuteta tai korjata mitään epäkohtaa, päinvastoin, sillä lisätään tuskaa. Minua kauhistuttaa se tapa, millä virallinen Suomi suhtautuu muslimeihin, ja heidän kyseenalaistamattomaan oikeuteensa ylläpitää omaa kulttuuriaan ja uskontoaan. Pidän uhkaavana sitä tulevaisuuskuvaa, millaisten asioitten kanssa Suomi, suomalaiset naiset, miehet ja lapset joutuvat elämään sen jälkeen, kun muslimiväestön määrää on suunnitelmallisesti kasvatettu esimerkiksi ehdoin tahdoin tuomalla tänne (miespuolista) väkeä islamilaisista maista kuten Turkista, Egyptistä ja Tunisiasta.

On kovin omituista, että islaminuskoisten jotenkin kuin taikaiskusta oletetaan tänne tulleessaan jättämään rajalle ne kaikki väärät ja lakimme mukaan laittomat tavat ja uskomukset, kuten tyttölasten ympärileikkaus. Vastaavasti heidän uskotaan säilyttävän vain kaikki kaunis ja ihana, jonka ylläpitämistä meidän sitten tulee väsymättömästi tukea rahallisesti ja lainsäädännöllisin keinoin. Esimerkiksi Egyptissä ympärileikataan yli 75 prosenttia naisista ja Somaliassa luku hipoo 100 prosenttia (lähde). Oletetaan, että tänne tulee 500 työikäistä miestä Egyptistä hakemaan töitä upouudella työnhakuviisumillaan. Musliminaisten tulemista tänne en pidä kovin todennäköisenä, koska he tuskin saavat edes matkustaa minnekään ilman miestään, koulutuksen puutteesta puhumattakaan. Jos nuo 500 miestä jäävät tänne ja jos heitä seuraa heidän ympärileikatut vaimonsa, niin onko joku syy olettaa etteivät he haluaisi ympärileikkauttaa pientä tytärtään tai niitä muita tyttäriä, jotka eivät ole vielä syntyneetkään? Miten me voimme estää kaikki nämä ympärileikkaukset? Kotisivuillaan maahanmuuton horjumaton puolustaja ministeri Thors sanoo, että maahanmuutolla tulee olla myös yhteisiä arvoja. Hän listaa, että meidän ei pidä missään olosuhteissa hyväksyä tyttöjen katoamista, koulutukseen tai työhön pääsyn estämistä, ympärileikkauksia tai perheväkivaltaa. Kukaan täysijärkinen suomalainen ei noita asioita hyväksykään, joten se ei ole ongelma. Ongelma on se, miten me pystymme nuo tyypillisesti islaminuskoisten kulttuuriin kuuluvat asiat estämään. En enää muista kaikkia yksityiskohtia, mutta jokin aika sitten televisiossa tamperelainen uussuomalainen muslimi, ilmeisesti yhteisössään johtavassa asemassa oleva henkilö sanoi tyttöjen ympärileikkauksista kysyttäessä, ettei hän ole veljensä vartija. Vastaus on mielestäni sikäli ympäripyöreä, että siitä voi päätellä ympärileikkauksia jo tehdyn ja että niitä tulee tapahtumaan myös jatkossa, eikä muslimiyhteisö tule niihin puuttumaan. Suomi ei niitä hyväksy, mutta uskon, että ilman ehdottomia kieltoja, yksiselkeän jyrkkää linjaa ja rikkomuksista langetettavia kovia tuomioita me tulemme vielä näkemään miten naista alistavia tapoja toteutetaan myös Suomessa yhä enenevässä määrin.

Suomalaisena naisena olisin huolissani myös raiskausten määrän kasvusta ja eritoten siitä, että ulkomaalaisten osuus tekijöissä on suhteettoman suuri siihen nähden miten vähän heitä on Suomessa. Tuorein muistutus asiasta on täältä Turusta. Viime vuonna tehdyistä seksuaalirikoksista ulkomaalaistaustaisten tekemiksi ilmoitettiin yli 34 %, vaikka ulkomaalaistaustaisia Turun väestöstä on vain 6 %. Kun otetaan huomioon, että tuohon kuuteen prosenttiin sisältyvät myös pienet lapset, naiset ja raihnaiset vanhukset, jotka eivät raiskaa, jää jäljellä loppujen lopuksi aika pieni porukka miehiä. Jos et ole vielä lukenut tuota kyseistä Turun Sanomien juttua, tee se nyt. Jutusta on poimittavissa muitakin huomionarvoisia seikkoja, joista lukija omalla vastuullaan voi ammentaa tietoa. Pidän raiskauksia ja etenkin niistä annettuja rangaistuksia myös jonkinlaisina tasa-arvoasioina, sillä tekoon liittyvään raakuuteen sekä uhria henkisesti ja fyysisesti arpeuttavaan vaikutukseen nähden niistä jaellaan varsin helläkätisiä tuomioita. Useimmiten raiskattu on naispuolinen ja tässä uusimmassa tapauksessa uhri on vain pieni tyttö. Jos näin kävisi sinun tyttärellesi tai sisarellesi, luuletko että Suomen oikeuslaitos olisi hänen puolellaan sen enempää kuin Ilta-Sanomien jutussa mainitun 8-vuotiaankaan? Niin kauan kun raiskaamisesta (ja muunlaisesta väkivallasta) ei koidu tarpeeksi kovia seuraamuksia, niitä tehtailevat edelleen sekä suomalaissyntyiset että ulkomaalaistaustaiset miehet. Naisasialiikkeen naiset ja naiset päättävässä asemassa, kenen puolella te tässä asiassa olette?

Olen usein pohtinut mihin perustuu se, että naiset ovat enemmistössä siinä porukassa, joka haluaa monenmoisilla houkutuksilla ja virityksillä tuoda tähän maahan lisää monikulttuurista (islaminuskoista) kansaa. Ihan niin kuin sillä ei olisi mitään rajaa, vaan säännöllinen tulijoiden virta voisi jatkua vaikka hamaan loppuun saakka. Tunnen toki monenlaisia ja monenlaista ajattelua edustavia ihmisiä, mutta muutaman esimerkin valossa voi saada hiukan osviittaa siitä, mihin naisten himo ulkomaalaistaustaiseen väestöön perustuu. Taannoin juttelin erään korkeasti koulutetun naishenkilön kanssa monikulttuurisuudesta, mutta keskustelu tyssäsi hyvin lyhyeen hänen perusteltuaan monikulttuurisuuden hienoutta sillä, että hänestä on kiva kun kaduilla on eriväristä porukkaa. Se oli niin kertakaikkisen tyhjentävä vastaus, että minulta meni ihan pasmat sekaisin. Mitä tuohon olisi voinut sanoa? Toinen esimerkkini liittyy joukkoraiskauksiin, joita urakoitiin noin vuosi sitten useampi. Korkeasti koulutettu eskustelukumppanini ei nähnyt asiassa mitään erityisen pahaa, koska raiskaavathan suomalaisetkin. Sen lisäksi hän korosti, että on se sentään hyvä, ettei islaminuskoisten kulttuuriin kuulu lapsiin sekaantuminen. Kolmas esimerkki on suhteellisen tuore äiti, joka on myös hyvin koulutettu ja hyvässä työssä. Hän kertoi, että lapsensa syntymän jälkeen hän on sydän verellä katsellut uutiskuvia Afrikan surkeista lapsista. Hänen mielestään heidät kaikki pitäisi tuoda tänne, koska meillä ei mitenkään voi olla oikeutta kaikkeen tähän hyvinvointiin vaan se pitäisi jakaa kaikille. Hän myönsi, ettei kaikkien afrikkalaisten tuonti tänne varmaan käytännössä onnistuisi, mutta siitä huolimatta niin tekeminen olisi oikein.

En missään tapauksessa halua yleistää tai väittää että seuraava pätee kaikkiin suomalaisiin naisiin iästä, koulutuksesta tai työpaikasta riippumatta, mutta uskon, että useimmilla naisilla on luontainen tarve hoitaa, ymmärtää, auttaa ja huolehtia. He haluavat tehdä näin kaikille siitä huolimatta mitä autettavat ovat ehkä itse tehneet toisille tai millaista arvomaailmaa he edustavat. Kenestä tahansa voidaan tehdä se onneton uhri, joka tarvitsee vain ymmärrystä, apua, tukea, sopeuttamista, rahaa, neuvoja ja oikeuden omaan itseensä ja omaan kulttuuriin. Suomalaiset naiset voivat myös olla jokseenkin tietämättömiä ympäröivän yhteiskunnan tapahtumista. Esimerkiksi lapsen syntymän jälkeen on täysin mahdollista, että äiti ei pahemmin katso uutisia tai lue lehtiä, koska vauva/lapsi on pitkän aikaa lähes ainoa elämän sisältö. Nuorten naisten elämän puolestaan täyttävät deittailu, viinin juonti ja maailman parantaminen kaveriporukassa. Monet ikäiseni naiset ovat joskus ohimennen sanoneet, että he eivät seuraa lainkaan yhteiskunnallisten asioiden tai politiikan kehittymistä. Kun koittaa vaalien aika, moni on todennut että äänestää vihreää naista. “Miksi?” “No, en minä nyt tiedä.”

Jotta kukaan ei pääse syyttämään minua yleistämisestä, korostan vielä että kaikki suomalaiset naiset eivät todellakaan ole yllämainitun kaltaisia. Tiedän tämän varsin hyvin. Silti väitän, että tiedon puute vaikuttaa myös suomalaisten naisten toimintaan. Kun ei ole mitään kyseenalaistettavaa, uskomus omaan ideologiaan ja ajatukseen kaikkien yhteisestä rakastavasta maailmasta riittää.

Ihmeellistä tässä asiassa on se, että minäkin olen suomalainen nainen ja minäkin haluan auttaa ihmisiä. Vihreitä naisia äänestävällä ja minulla, perussuomalaisella, on täten todella paljon yhteistä. Eroavaisuudet löytyvät sieltä mitä auttaminen konkreettisesti on ja miten se toteutetaan.

Pelkään, että nykymenolla suomalaiset naiset tulevat ampumaan jalkaan itseään ja tyttäriään. Varissuolaiset äidit varmaan osaisivat jo tästä kertoa enemmänkin. He ovat joutuneet symbolisiksi maalitauluiksi niiden toimesta, jotka ovat tehneet tästä lähiöstä monikultturismin kehdon.