Viime aikoina olemme kuulleet tapauksista, joissa maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen kohdistuvaa kritiikkiä esittäneet ovat saaneet tuntea suvaitsevaisuuden puukon nahoissaan. On seurannut tutkintapyyntöjä, syytteiden nostamisia, oikeudenkäyntejä ja sakkotuomioita. En yhtään epäile etteikö niitä tulisi lisää.

Nuo kurjat katkerat ihmispahat on toisten mielissä epäilemättä tuomittu myös raivokkaiksi rasisteiksi, ylemmyydentuntoisiksi VHM-rodun edustajiksi. Siitäs saitte kun kehtaatte olla eri mieltä.

Minäkin olen eri mieltä. Minä suhtaudun Suomen maahanmuuttopolitiikkaan ja monikulttuurisuuden ihannointiin kriittisesti. Kartoitin hieman elämääni ja tulin hämmästyttävään lopputulokseen: voisin aivan yhtä hyvin olla myös suvaitsevaisen märkä päiväuni. Jossain vaiheessa olen harhautunut oikealta polulta. Miksi? Miten se on mahdollista, kun otetaan huomioon, että taustani on tämä:

1. Jo pienestä pitäen olen ollut hyvin viehättynyt kielestä ja kielten opiskelusta. Oman ja vieraiden kielten omaksuminen on aina ollut minulle helppoa ja mikä tärkeintä, mielestäni todella mukavaa. Vieraiden kielten opetteluun ei liity pelkän kieliopin pänttääminen, vaan samalla perehdytään niiden maiden kulttuureihin, joissa kieltä puhutaan. Sekin on aina ollut mukavaa, olen kuullut näistä asioista mielelläni ja koulun ohella tutustunut muihin maihin ja niiden tapoihin omalla ajallani. Aikoina ennen Internetiä tämä tapahtui kirjojen, television ja ennen niin yleisten ulkomaisten kirjeystävien avulla. Niitä minullakin oli runsaasti, kunnes jostain ihme syystä kirjeitä alkoi virrata Lähi-Idän maista. Sain tummien miesten kuvilla höystettyjä avioliittotarjouksia ja pyyntöjä lähettää rahaa tai maahantulokutsuja. Se tuntui perin kummallliselta yläasteikäisestä tytöstä.

2. Vanhempani ovat aina kannustaneet minua näkemään, kokemaan ja tekemään. Terve järki mukaan ja vain maailma on rajana. Molemmat vanhempani pitävät matkustelusta ja isäni erityisesti on näyttänyt kansainvälisyydessä minulle esimerkkiä, sillä hän on työskennellyt useita vuosia eri maissa, muun muassa Irakissa.

3. Minäkin olen aina ollut kiinnostunut näkemään muita maita ja tapoja, sen seurauksena olenkin asunut yhteensä kolme vuotta ulkomailla, kolmessa eri maassa. Olen joko ollut omalla kustannuksellani opiskelemassa tai tehnyt työtä, josta saadulla palkalla olen kustantanut elämiseni. (Pieni kertomus yhdestä monikulttuurisesta kokemuksestani löytyy täältä. Huomaa, että kyseinen visiitti venyi 1,5 vuoteen ja että sen aikana tapahtui asioita, joiden takia tekstissä esitetyt tulevaisuudensuunnitelmat eivät toteutuneet. Mutta sellaistahan se elämä on, eikä harmita yhtään.)

4. Päästyäni yliopistoon olen ollut pääaineopiskelija humanistisessa tiedekunnassa, pääpaino on ollut kielissä ja kulttuureissa. Sen lisäksi olen saanut saavillisen suvaitsevaisuus- ja asennekasvatusta erityisesti maailman parantamisen keinot omaavilta kanssa(humanisti)opiskelijoilta.

5. Olen työskennellyt monikansallisessa yrityksessä, eri kielten ja eri kulttuurien edustajien sekamelskassa. Se oli aika hauskaa. Olen työskennellyt alalla, jossa olen päivittäin ollut tekemisissä ulkomaalaisten asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden kanssa. Samoissa hommissa olen päivittäin työskennellyt Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten kanssa. Minulla ei ole heistä mitään pahaa sanottavaa.

6. Asun Turussa, Varissuon lähiössä. Löytyykö Suomesta tämän monikulttuurisempaa etnispositiivista, eri kulttuurien yhteiselon aikaansaamaa onnellista leikkikenttää? Kaikkien pro-mokujen luulisi kadehtivan minua.

Kun tausta ja nykytilanne ovat sitä mitä ne ovat, niin missä on vika?

Tieto lisää tuskaa.

Minun tapauksessani on kyse juuri siitä.

Kun ei ole tietoa, on vain luulo, usko ja asenne.