Ministeri Thors: “Humanitääristä suojelua myönnettäisiin, jos edellytyksiä turvapaikan tai toissijaisen suojelun antamiselle ei ole mutta ulkomaalainen ei kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan vallitsevan tilanteen vuoksi voi sinne palata. ”

Täysistunnon pöytäkirja PTK 3/2008 vp

Eilen iltapäivällä kello 14 aikoihin (oletettavasti) arabiankieliset sulosoinnut valtasivat jälleen alaa taloyhtiössämme. Kotimme valkoiset seinät vain raikuivat nuottien kimpoillessa perisuomalaisista Marimekon kukkakuvioisista pöytätableteista. Edellisestä musiikkituokiosta viisastuneena päätin tutkia oliko rukouskutsu-teoriassani mitään perää. Mikäli rukouskutsua tulee soittaa hieman ennen rukoushetkeä, joka eilen oli ainakin Helsingissä klo 14.15 iltapäivän osalta, niin on pikkiriikkinen mahdollisuus että kaikuinen ulvonta liittyi jotenkin siihen.

Tovi sitten olin juuri lähdössä viemään roskapusseja ulos. Seisoin punaisissa kumppareissani eteisessä kun se alkoi taas. Ajankohta ei oikein mätsännyt rukousaikatauluun, joten se on sitten vain pelkkää musiikkia. Huulilta taisi päästä joku kirosana höystettynä sanoilla “ei voi olla totta” avatessani asunnon oven. Rappukäytävässä raikasi ja silloin muistin, että joku tai jotkut joskus jokin aika sitten olivat kertoneet, että myös meidän rappuumme muuttaa etnistä värinää erään henkilön muutettua pois. Pysähdyin hetkeksi kyseisen asunnon oven taakse ja imin itseeni itämaalaisia musiikkivaikutteita. Kauempaakin olisi kuullut oikein hyvin.

Roskapussireissulla havaitsin myös, että taloomme on ilmestynyt ensimmäinen lautasantenni. Kaikissa naapuritaloissa niitä jo onkin.

Olen tässä istuskellut sosiaalipolitiikan opintopäiväkirjaa kirjoitellen ja mietiskellyt syntyjä syviä. Pohdin muun muassa sitä, miten erilaisista asioista ihmiset ärtyvät ja riitelevät keskenään. Mitä ihmeellisimmistä naapurisovun rikkoutumisen syistä kuulee, jotkut nokkapokat päätyvät käräjille asti. Useimmat suomalaiset varmaan pitävät rauhasta ja hiljaisuudesta riitelyn ja kyräilyn sijaan,  ja en yhtään epäröi tunnustautua tuohon joukkoon kuuluvaksi. Mitkä ovat niitä syitä, joiden katsotaan rikkovan kohtuulliseksi katsottua rauhan ja hiljaisuuden rajaa ja milloin niistä on sopivaa huomauttaa? Jos minun henkilökohtaiseen kulttuuriini kuuluvat rauha ja hiljaisuus ovat selkeästi ristiriidassa jonkun toisen kulttuuriin kuuluvien erityispiirteiden, kuten ulvomismusiikin kuuntelun kanssa, niin mitä tehdä? Jäänkö minä rauhani, hiljaisuuteni ja maltillisuuteni kanssa vain odottelemaan sulosointujen loppumista, koska monikulttuuriset musiikkituokiot hakkaavat mennen tullen tällaisen värittömän ja harmaan sisäänpäinkääntyneen suomalaisen panoksen? Minun kulttuurini ominaisuudethan eivät ole mitään muiden maahantuotujen rikkauksien rinnalla, jolloin ehdottomasti viisain ratkaisu olisi kuunnella. Se varmaan vaikuttaa ainakin suvaitsevaisuuteen ja tulevaisuudensuunnitelmiin.