Hel 06 2008
Lautasantenni
Eilen iltapäivällä kello 14 aikoihin (oletettavasti) arabiankieliset sulosoinnut valtasivat jälleen alaa taloyhtiössämme. Kotimme valkoiset seinät vain raikuivat nuottien kimpoillessa perisuomalaisista Marimekon kukkakuvioisista pöytätableteista. Edellisestä musiikkituokiosta viisastuneena päätin tutkia oliko rukouskutsu-teoriassani mitään perää. Mikäli rukouskutsua tulee soittaa hieman ennen rukoushetkeä, joka eilen oli ainakin Helsingissä klo 14.15 iltapäivän osalta, niin on pikkiriikkinen mahdollisuus että kaikuinen ulvonta liittyi jotenkin siihen.
Tovi sitten olin juuri lähdössä viemään roskapusseja ulos. Seisoin punaisissa kumppareissani eteisessä kun se alkoi taas. Ajankohta ei oikein mätsännyt rukousaikatauluun, joten se on sitten vain pelkkää musiikkia. Huulilta taisi päästä joku kirosana höystettynä sanoilla “ei voi olla totta” avatessani asunnon oven. Rappukäytävässä raikasi ja silloin muistin, että joku tai jotkut joskus jokin aika sitten olivat kertoneet, että myös meidän rappuumme muuttaa etnistä värinää erään henkilön muutettua pois. Pysähdyin hetkeksi kyseisen asunnon oven taakse ja imin itseeni itämaalaisia musiikkivaikutteita. Kauempaakin olisi kuullut oikein hyvin.
Roskapussireissulla havaitsin myös, että taloomme on ilmestynyt ensimmäinen lautasantenni. Kaikissa naapuritaloissa niitä jo onkin.
Olen tässä istuskellut sosiaalipolitiikan opintopäiväkirjaa kirjoitellen ja mietiskellyt syntyjä syviä. Pohdin muun muassa sitä, miten erilaisista asioista ihmiset ärtyvät ja riitelevät keskenään. Mitä ihmeellisimmistä naapurisovun rikkoutumisen syistä kuulee, jotkut nokkapokat päätyvät käräjille asti. Useimmat suomalaiset varmaan pitävät rauhasta ja hiljaisuudesta riitelyn ja kyräilyn sijaan, ja en yhtään epäröi tunnustautua tuohon joukkoon kuuluvaksi. Mitkä ovat niitä syitä, joiden katsotaan rikkovan kohtuulliseksi katsottua rauhan ja hiljaisuuden rajaa ja milloin niistä on sopivaa huomauttaa? Jos minun henkilökohtaiseen kulttuuriini kuuluvat rauha ja hiljaisuus ovat selkeästi ristiriidassa jonkun toisen kulttuuriin kuuluvien erityispiirteiden, kuten ulvomismusiikin kuuntelun kanssa, niin mitä tehdä? Jäänkö minä rauhani, hiljaisuuteni ja maltillisuuteni kanssa vain odottelemaan sulosointujen loppumista, koska monikulttuuriset musiikkituokiot hakkaavat mennen tullen tällaisen värittömän ja harmaan sisäänpäinkääntyneen suomalaisen panoksen? Minun kulttuurini ominaisuudethan eivät ole mitään muiden maahantuotujen rikkauksien rinnalla, jolloin ehdottomasti viisain ratkaisu olisi kuunnella. Se varmaan vaikuttaa ainakin suvaitsevaisuuteen ja tulevaisuudensuunnitelmiin.
Onhan noista häiriötapauksissa olemassa esimerkkejä vaikka kuinka paljon. Tehokkain tapa aluksi on käsittääksen tehdä naapureiden kanssa valitus isännöitsijälle, joka on silloin velvollinen käsittelemään asian. Ainakin meidän taloyhtiössä, jossa elää aika paljon vanhempia mummoja, on häiriköt ( ihan suomalaisetkin) hiljentyneet.
Oman kokemukseni mukaan ulkomaalaisten kanssa voi sellaisestakin asiasta keskustella ihan asiallisesti toisin kuin suomalaisen naapurin, joka vaan vääntää lisää volyymiä.
Tosin elämä aiheuttaa aina ääntä. Ja voisi olla sinullekin mielenkiintoinen kokemus viettää vuosi Santiagon pääkadun varrella.
Mutta korvatulpat on kova sana satunnaisen melun torjunnassa.
“Oman kokemukseni mukaan ulkomaalaisten kanssa voi sellaisestakin asiasta keskustella ihan asiallisesti toisin kuin suomalaisen naapurin, joka vaan vääntää lisää volyymiä.”
Kuka nyt yleistää? Omien kokemusteni mukaan usean suomalaisenkin kanssa asiasta voi keskustella, ilman räyhäämistä.
Sinun hyvät kokemuksesi eivät välttämättä päde kaikkiin ulkomaalaisiin. Somali- tai arabitaustaiset ovat hyvin ponnekkaita pitämään kiinni tavoistaan ja tottumuksistaan. Tiedän kokemuksesta ammattini parissa.
Miten siinä vaiheessa puuttuisit häiriöihin, jos näitä “lautasantennitalouksia” olisi yhden sijasta kymmenen? Menisitkö jokaisen luo erikseen keskustelemaan vai tehtailisitko jokaisesta erikseen valituksen? Vai muuttaisitko pikkuhiljaa muiden kantaväestön edustajien perässä muualle (vrt. Rinkeby, mamu-% yli 90)?
Siksi kirjoitinkin vain ja ainoasataan omasta kokemuksestani. Oman ammattini kokemuksen perustella myös suomalaiset voivat olla melkoisia jääräpäitä. Siitä kai tuo maailmankuulu SISU onkin peräisin.
Ja kuten totesin. Paras väylä on ryhmävalitus isännöitsijän kautta. Kun on monta jotka valittavat samasta asiasta, se ei voi olla vain yhden ihmisen liiallista herkkyyttä.
Onhan asunto-osakeyhtiöissä olemassa järjestyssäännöt. Samat taitaa olla myös vuokra-asunnoissa. Kyllä niitä voi ilman omantunnontuskia vaatia noudatettavaksi.