Oletko koskaan pelannut SimCity-tietokonepeliä? Toiminnan nainen kun olen, niin se on minulle hieman tuntemattomampi, mutta avopuolisoni on aikoinaan tutustunut siihen enemmänkin. Wikipedian artikkelissa, johon tuo aiempi linkkikin viittaa, kuvaillaan useammasta erillisestä pelistä koostuvaa sarjaa seuraavasti: “Kaikissa sarjan peleissä on sama kantava idea. Pelaaja toimii kaupungin itsevaltiaana pormestarina, joka vastaa kaupunkisuunnittelusta. Hänen vastuullaan on kaupungin alueiden kaavoittaminen asumisalueiksi, liikealueiksi ja teollisuusalueiksi. Pormestari vastaa myös tieverkoston ja rautateiden rakentamisesta, koulujen, kirjastojen, sairaaloiden ja poliisiasemien sijoittelusta sekä verojen, muiden tulojen ja menojen hallinnoimisesta. Peli on pohjimmiltaan hyvin monimutkainen, eikä pelaaja voi aina välittömästi nähdä tekemiensä valintojen vaikutusta. Pelissä ei ole varsinaista tavoitetta –- useimmat pelaajat tavoittelevat mahdollisimman suurta asukasmäärää tai mahdollisimman paljon rahaa.”

Tutustuimme eilen illalla eduskunnassa käytyyn keskusteluun ulkomaalaislain muuttamisesta, jonka takana maahanmuuttoasioista vastaava ministeri Astrid Thors vankasti seisoo. Eilisessä keskustelussa hänen tuekseen asettuivat Minna Sirnö (vas) ja Anni Sinnemäki (vihr), minkä ei pitäisi ketään yllättää. Oma ideologia on heillä kaikilla niin vahva, ettei sekään haittaa, että Suomen mahdollinen uusi ulkomaalaispolitiikka on paljon höllempi kuin EU:n yleinen linja. Onhan se tosi hienoa, että vaikka EU:ta orjaillaan muuten kaikessa mahdollisessa niin löytyy edes yksi asia missä me haluamme olla vastarannan kiiskiä. Sääli vain, että tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että tähän maahan pääsevät jatkossa entistä helpommin juuri ne ihmiset, jotka eivät todennäköisesti tule vastaamaan Astridinkin voivotteleman työvoimapulan tarpeisiin. Voi vain arvata, miten laaja kirjo asioita tulee mahtumaan uuteen humanitäärisen suojelun kategoriaan. Sillä, minkälaisia seurauksia vastaavan politiikan harjoittamisessa on ollut muissa Euroopan maissa ja eritoten lempimallimaassamme Ruotsissa ei ole tietenkään mitään merkitystä. Tietyissä maailmaa syleilevissä piireissä (lue: etenkin Vihreät ja Vasemmistoliitto, joidenkin havaintojeni perusteella myös Keskusta-nuoret) täällä Suomessa on usein vallalla ajatus, jonka mukaan suomalaiset ovat typeriä, sisäänpäinkääntyneitä ja rasistisia juntteja, kun taas muualla Euroopassa ja lähestulkoon kaikkialla muualla koko maailmassa ollaan paitsi suvaitsevia, myös ylipäätään fiksuja ja filmaattisia. Toisin sanoen kaikkea muuta kuin mitä me suomalaiset olemme. Ymmärrän, että toki tuollaisia vieraiden maiden positiivia puolia kannattaakin kehua ja niitä juhlistaa. Siispä odotan jännityksellä, miten nopeasti fiksuista ja filmaattisista maista imetyt positiiviset poliittiset vaikutteet ja tavat näkyvät myös täällä Turun Varissuolla, jota ei suinkaan syyttä ole kehuttu jo nyt kulttuurisesti rikkaaksi paikaksi. Täällä on isoja parkkialueita ja vaikkapa jalkapallokenttiä, joilla voisimme kaikki tanssia käsi kädessä ympyrää parin palavan auton ympärillä juhliessamme ranskalaisen kulttuurin rantautumista. Varissuolla on myös yksi Suomen mittapuussa korkea kerrostalo, jossa voisi harrastaa nykyään niin muodikasta extreme-urheilua, jossa ainakin rohkeat ja ulospäinsuuntautuneet ruotsalaiset ovat kunnostautuneet.

Tavallisten kansalaisten joukossa on demokratian ja sananvapauden vielä ollessa jotakuinkin voimissaan myös niitä, jotka kyseenalaistavat vaikkapa Astrid Thorsin tai kenen tahansa muun poliitikon tavoitteet. Niin mekin teimme eilen illalla kotisohvaltamme. Yritimme löytää syitä siihen, miksi Astridin (tai itse asiassa hallituksen) tavoite on muuttaa ulkomaalaislakia, ja mitä muutoksen toteutumisista seuraisi. Sekä edellistä että jälkimmäistä voi vain arvuutella siihen asti kunnes konkreettiset syyt ja seuraukset näkyvät jossain, mutta näkisin yhtenä syynä sen että Astrid ja hänen aivoituksiaan kannattavat punavihreät poliitikot ovat irrallaan todellisesta elämästä, eikä heillä ole kosketuspintaa tavallisen kansalaisen arkeen. Mieheni esittikin osuvan vertauskuvan: Astrid&co ovat kukin kuin SimCityn pelaaja. Pelaaja istuu omalla korkea-arvoisella pallillaan ja saa rahaa siitä, että keksii joko yksin tai muiden omia pelejä pelaavien kanssa mihin rakentaa koulun, luo työpaikkoja tai virkistäytymisalueita ja niin edelleen. Pelaaja pääsee asemaansa vakuuttamalla tarpeeksi suuren joukon ihmisiä siitä mitä hän pyrkii tekemään sitten kun hänet on valitettu asemaansa. Asemassa ollessaan hänen tekemisiään ei käytännössä horjuta kukaan eikä mikään. Riittää, että hänen tekemisensä miellyttävät vaikkapa vain 6 000 pelinappulaa, jotka seuraavissa vaaleissa päättävät antaa hänen jatkaa tehtävässään. SimCity-pelissä kansalaiset voivat ilmeisesti hermostua pelaajan itsevaltaisista ja huonoista päätöksistä niin kovin, että he alkavat mellakoida ja hajottaa paikkoja. Tässä vaiheessa pelaaja voi todeta, että homma meni päin p******ä ja aloittaa yhteiskuntansa rakentamisen kokonaan alusta tai jostain aiemmasta tallennuspisteestä. Mitenhän olisi asian laita oikeassa elämässä?

Poliitikko ohjailee asemastaan riippuen oman kaupunkinsa tai jopa koko maan asioita. Poliitikon työ on hyvin erilaista kuin keskiverto palkansaajan työ. Vaikka kuka tahansa poliitikko on entisessä elämässään voinut olla ihan tavallinen palkansaaja, entinen arki alkaa varmaan pikkuhiljaa unohtua, kun kokouspöytien äärellä ja teatteriesityksissä istuu tarpeeksi kauan, ja käy riittävän monta kertaa valiokuntamatkoilla ties missä päin maailmaa. Astrid Thors haluaa helpottaa turvapaikanhakijoiden pääsyä Suomeen. Turku ottaa vastaan turvapaikanhakijoita ja heitä tavallisimmin sijoitetaan tänne Varissuolle. Minä asun Varissuolla lukuisten muiden suomalaisten kanssa. Astrid ei asu täällä. Astrid ei mitenkään voi nähdä tai kuulla niitä negatiivisiakin seuraamuksia, minkä kanssa varissuolaiset ja täällä asuvien ulkomaalaisten palvelujen parissa ahertavat työntekijät elävät. Astrid Thors pelaa norsunluutornissaan tämän lähiön ja muiden samankaltaisten lähiöiden tulevaisuudella.

Alan olla sen ajatuksen kannalla, että Suomessa pitäisi alkaa rajoittamaan sekä kansanedustajien että kunnallispoliitikkojen “valtakautta”. Esimerkiksi eduskunnassa saisi yksi henkilö saisi istua vaikkapa vain kolme kautta, niin että on vielä teoreettinen mahdollisuus siihen että hänellä säilyy kyky nähdä metsä puilta. Samalla turvattaisiin se, että eduskuntaan pääsisi aina mukaan tuoreita ja uusia ajatuksia. Olen joskus myös pohtinut sitä, miten paljon yksi ihminen ylipäänsä voi elämässään saada aikaan, ja voiko luottamustoimeen päässyt henkilö käydä ahnaaksi siten, että tuntiessaan päässeensä vallan kahvaan hän haluaakin lisää valtaa ja pyrkii saamaan lisää luottamustoimia.

Otan tähän esimerkiksi ulkoministeri Ilkka Kanervan, joka on ministeriytensä lisäksi myös esimerkiksi Turun kaupunginvaltuuston jäsen. En ota mitään kantaa ministeri Kanervan ansioihin, tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, vaan kysyn onko mahdollista että joku rauta jää vähemmälle huomiolle silloin kun niitä on tulessa näin monta yhtä aikaa:

• Eduskunnan jäsen (Kansallinen Kokoomus) vuodesta 1975
• Ulkoasiainvaliokunnan varajäsen 2003 -
• Eduskunnan pankkivaltuusto jäsen 2003 -
• Suppea pankkivaltuusto jäsen 2003 -
• Sitran hallintoneuvoston jäsen 2003 -
• Puhemiesneuvosto 1999 -
• Ulkoasiainministeri (Vanhasen hallitus) 2007 -
• Turun kaupunginvaltuuston jäsen 1972 -
• Varsinais-Suomen Liiton hallituksen puheenjohtaja 1995 -
• Nordea pankin valvoja 1995 -
• Maakuntaliittojen puheenjohtajafoorumin puheenjohtaja 2002 -
• Crusell-viikon hallintoneuvoston jäsen 1999 -
• Turun messut Oy, hallintoneuvoston puheenjohtaja 1990 -
• Suomi yhtiö, edustajiston jäsen 1997 -
• Turun Osuuskaupan edustajisto 2003 -
• Suomen Urheiluliiton valtuusto 1978 -
• Suomen Urheiluliiton kunniapuheenjohtaja 2005 -
• Suomen Olympiakomitean varapuheenjohtaja 1993 -
• International Association of Athletics Federation – IAAF:n hallituksen jäsen 2003 -
• SLLF/Europe (State Legislative Leaders Foundation) hallituksen jäsen 1998 -
• WEU:n Parlamentary Assemblyn Suomen edustaja 1999 -
• NATO:n Parlamentary Assembly Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja 2003 -
• Paasikivi-seurojen varapuheenjohtaja 1986 -
• Turun Paasikivi-seuran jäsen 1987 -

(Lähde)

Eduskunnasta ja kunnallispolitiikasta löytyy aivan varmasti muita samankaltaisia monitaitoisia tekijöitä, joilla on aikaa ylläpitää yhtä pitkää tai kenties pitempääkin luottamustoimilistaa. Miksi yhdelle ihmiselle kasaantuu näin monta asiaa? Eikö olisi mahdollista, että tulokset olisivat paremmat jos vastuu ja samalla työtaakka olisi jaettu useammalle?

Turun kaupungin jo pitemmän aikaa suljettuna ollut keskustelupalsta oli se kanava, jonka kautta ihmiset purkivat norsunluutornilaisille ajatuksiaan, sekä hyviä että niitä turhautuneimpia. Epäilemättä moni kirjoitti kiukuspäissään, pettyneenä tai vihaisena. Toisen tarkoitus saattoi olla loukata, toinen ei ehkä osannut muotoilla asiaansa niin että siitä ei saanut väärää rasistista, käsitystä. Luin itsekin usein tuota keskustelupalstaa, enkä kiellä etteikö siellä olisi ollut hyvinkin värikästä ja raflaavaa kielenkäyttöä. Tähän päivään asti en silti ymmärrä, miksi keskustelupalsta suljettiin, miksei sen moderointi riittänyt? Turussa opiskellaan esimerkiksi mediatutkimusta yliopistossa ja muita kulttuurintuotantoon liittyviä aloja muissa oppilaitoksessa. Eikö niistä opiskelijaresursseista riittäisi harjoittelijoita toimimaan keskustelupalstan siistijöinä? Näin maallikosta tuntuu, että keskustelupalsta suljettiin siksi että siellä ylipäänsä puhuttiin asioista, joista tässä kaupungissa ei haluta puhua, eikä sen takia miten niistä asioista puhuttiin.

Mielestäni keskustelupalsta pitäisi avata uudelleen, etenkin nyt kun kunnallisvaalit ovat tulossa. Asioista, myös Turussa tulenarasta maahanmuutosta ja maahanmuuttajista pitäisi voida puhua.