Arkisto: Huhtikuu 2008

Huh 26 2008

Autoilevalle sattuu tjsp

Kirjoittanut Maria Lohela kello 19:52

Nyt harmittaa. Pari tuntia sitten harmitti enemmän, nyt hieman vähemmän.

Viime helmikuussa, ystävänpäivänä, kävimme ostamassa auton, jollaisen hankkimisesta olimme kauan haaveilleet. Reilu kuukausi myöhemmin eräs nuorimies peruutti autollaan sen kylkeen, johon peräkoukku teki komean lommon. Erinäisten viivästysten ja autokorjaamon kiireiden takia vauriot korjattiin vasta viime viikolla. No, tulipahan talvirenkaat vaihdettua alta pois siinä samalla.

Johan me ehdimmekin ihailla hyvin tehdyn työn jälkeä kahdeksan päivää kun taas tänä iltana napsahti. Rouva peruutti parin viikon ikäisellä kaarallaan siihen samaan kylkeen, vähän eri kohtaan.

Tämän illan pientä mielenharmia lukuunottamatta päivä on ollut kerrassaan loistava. Voisi melkein sanoa että kirjaimellisesti loistava, siihen malliin aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämmitti ruumista ja mieltä. Vietimme päivän ulkoilemalla Kaarinan puolella, Pyhän Katariinan Poluilla. Feelmaxien kera kiipeily ja kapuilu on tosi kivaa ja tuntuu hyvältä. Kannattaa kokeilla lenkkarien sijaan jos tykkää pienimuotoisesta metsissä ja poluilla tarpomisesta.

Muutama viime viikko on ollut aika kiireinen. Tai sanotaanko näin että moni tehtävä asia on kasautunut ja kun kasa on tarpeeksi suuri, jokin jää tekemättä. En ole blogilleni ehtinyt suoda muuta kuin lukuisia hyviä aikomuksia ja lupauksia kirjoittamisesta. Viime viikon olin muuten taas töissä. Opintovapaa oli ja meni, kannatti kaikin puolin mutta oli kyllä hauskaa mennä takaisin leipäpuun ääreen. Minulla on työ, josta pidän ja kaupanpäällisinä iso joukko upeita työkavereita.

Huomenna lähden päiväseltään käymään Helsingissä. Koko päivä menee suurin piirtein sisätiloissa istuskellessa. Joku sääukko povasi aurinkoistakin aurinkoisempaa kesää, joten näillä tiedoilla pitäisi ulkoiluilmoja riittää tulevinakin viikonloppuina.

img_0371.JPG

1 kommentti

Huh 14 2008

TYY:n kehy-viikko on käynnissä

Kirjoittanut Maria Lohela kello 19:30

Turun yliopiston ylioppilaskunnan kehitysyhteistyöviikko on käynnissä. Viikon teemana on ruoka ja juoma. Kehy-viikon puitteissa on mahdollista osallistua esimerkiksi teemaa käsitteleville luennoille tai vaikkapa maistella maailman ruokia.

Keskiviikko 16.4 on järjestöpäivä, jolloin eri kansallisjärjestöjen on mahdollista esitellä toimintaansa Educariumin aulassa, n. klo 11-14. Myös perussuomalaiset ovat paikalla.

Lisätietoja kehy-viikosta löydät täältä.

Ei kommentteja

Huh 12 2008

Siivouspäivä

Kirjoittanut Maria Lohela kello 15:34

Perinteiset Varissuon yleisten alueiden siivoustalkoot käynnistyivät tänään klo 9. Akseli Kiinteistöpalvelut, entinen Varissuon huolto, jakoi pihallaan osallistujille hanskoja ja jätesäkkejä. Toisille riitti mukaan teknisiä apuvälineitä urakkaa helpottamaan.

Koska eilen illalla säätiedotukset lupailivat aurinkoista ilmaa ajattelin minäkin lähteä vähän siivoilemaan, tulee ulkoiltua ja saa nautiskella kauniista kevätpäivästä. Ankeutta ja synkeyttä sääherralta on viime aikoina riittänytkin ihan yli ymmärryksen.

Siinä roskia noukkiessani mietiskelin roskaavatko roskaajat myös kotonaan. Heitetäänkö karkkipaperit ja käytetyt patterit lattialle vai mihin ne laitetaan. Vai onko se vaan niin että kun tietää, että itse ei varmasti missään olosuhteissa joudu jälkiään siivoamaan, roskan pudottaminen julkisella alueella maahan on ikään kuin refleksinomainen liike.

Yleisten alueiden kunnossapidossa riittäisi kesätöitä useammallekin kotona ja biitsillä makoilevalle nuoren polven edustajalle. Eihän se nyt mitään mieltä ylentävää hommaa ole, mutta ei turhan vaikeaakaan. Saa hyötyliikuntaa ja voi olla ulkona. Joku sääukko povasi Suomeen jopa poikkeuksellisen lämmintä kesää.

Jos päivät tekisi reippaasti fyysistä työtä, voisi jäädä kirkkoveneiden kuvat tuhrimatta toisten talojen seiniin, kun ei jaksaisi enää hiipiä pahuuden tekoon illan pimennyttyä.

Vaarallisinta mitä roskankeräyksessä näin oli tyhjä Diapam-paketti ja rikotut kaljapullot. Niin, ja koiranpaska. Sitä oli valtavasti. Ne, jotka eivät koiriensa jätöksiä kerää, onnistuvat ulkoiluttamaan rekkujaan ovelasti niihin aikoihin, jolloin kiinni jäämisen / valituksen / pahennuksen kohteeksi joutumisen riski on pienin (vrt. kirkkovenearkkitehdit). Pääsääntöisesti esimerkiksi työhönmenon aikoihin kadulla kohdatut koiranulkoiluttajat keräävät kiltisti koiriensa jätökset pieniin pusseihin ja vievät ne mukanaan roskiin. Niiden koirista, jotka eivät parhaiden ystäviensä jätöksiä kerää, kertyykin aika hurjia määriä tavaraa. Jos yhdessä talossa on yhdellä perheellä Rekku ja Musti ja naapurisssa vielä Nappe, ja kun niitä käytetään tunnollisesti sillä samalla tutulla 200 metrin lenkillä korttelin ympäri pari kertaa päivässä, niin ei voi olla muita lopputulemia, jos Rekun, Mustin ja Napen omistajat ovat sitä laiskaa ja välinpitämätöntä sakkia. +/- 365 x 3.

Mies on tänään/huomenna viettämässä ystävänsä polttareita ja otti ihkauuden digikameramme mukaansa. Otin kuitenkin kännykkäkameralla muutamia otoksia erään vuokra-asuntokeskittymän lähettyvillä sijainneesta citykaatopaikasta. Valitettavasti siellä olleet televisio ja huonekalut eivät mahtuneet roskasäkkiin.

Harmillista kyllä, roskakierroksella kännykkäkameralla ottamani kuvat ovat jostain ihme syystä äärimmäisen huonolaatuisia. Mitähän se kameran käyttäjä taas töpeksi.

12042008360.jpg

12042008361.jpg

12042008363.jpg

6 kommenttia

Huh 10 2008

Kuka heidät hoitaa?

Kirjoittanut Maria Lohela kello 14:01

Osallistuin hiljattain mielenkiintoiselle, ajatuksia herättävälle luennolle. Luennoitsija kertoi inspiroivaan sävyyn globaaleista sosiaalipoliittisista haasteista sekä esitteli myös joitakin köyhissä maissa paikallisesti käytettyjä ratkaisuja. Hän tiesi mistä puhui laajan ja kansainvälisen työkokemuksensa perusteella.

Suomalainen yhteiskunta pitää ikääntymistä sosiaalipoliittisena haasteena, ellei peräti ongelmana. Väestö ikääntyy ja se maksaa rahaa, vaivaa ja aikaa. Koska vanhuksemme tulevat tarvitsemaan entistä enemmän hoitoa ja hoitajia, me emme itse pysty huolehtimaan heistä tai samanaikaisesti piinaavan työvoimapulan takia suoriutumaan minkään muunkaan alan töistä. Tarvitsemme siis hoitajia ja muita työntekijöitä ulkomailta.

Maailmanlaajuisia sosiaalipoliittisia kipukohtia esittelevällä luennolla näin taulukon, joka sai ainakin minut katsomaan suomalaisten ikääntymistä uudesta perspektiivistä. Suomalaisia ihmisiä, jotka vanhevat kukin samaan tahtiin on noin 5 miljoonaa. Muutkin kuin suomalaiset vanhenevat:

Väestö 60+ miljoonaa 2000 2050 +%
Maailma 605,8(10.0%) 1 969,8(21.1%) +225%= 3.3 x
Kehitt. maat 231,4(19.4) 395,1(33.5) +70 %
Kehitysmaat 347,3(7.7) 1 568,7(19.3) +319%= 4,2 x

Eri maissa vanhuus ja vanhus tarkoittavat erilaisia asioita kuin täällä Suomessa. Köyhissä kehitysmaissa vanhuus koittaa huomattavasti aiemmin ja se voi kestää vähemmän aikaa kuin hyvinvointivaltion palveluista nauttivilla. Yhtä kaikki, kansalaisuudesta riippumatta normaaliin elinkaareen kuuluu se aika, jolloin voimat hiipuvat ja työn tekeminen ei enää onnistu. Voi tulla erilaisia sairauksia, kolotuksia ja kipuja. Moni ihminen löytää itsensä tilanteesta, jossa tarvitsee muiden apua. Toisille riittää vähempi tuki, toinen tarvitsee auttavaa kättä lähes kaikessa jopa vuosien ajan. Tässä suhteesssa me emme varmasti ole kovinkaan erilaisia riippumatta siitä missä asumme tai mitä kieltä puhumme.

Suomelle väestön ikääntyminen on ongelma, vaikka

  • maamme on rikas, sivistynyt ja demokraattinen hyvinvointivaltio
  • terveydenhuoltojärjestelmämme palvelee laajasti koko väestöä, myös vanhuksia
  • sosiaaliturvamme on monipuolinen ja universaali
  • terveydenhuollon parissa työskentelevät ovat erittäin korkeasti koulutettuja
  • terveydenhuollossamme käytetään huipputeknologiaa, saatavilla ovat viimeisintä huutoa olevat pelit ja vehkeet sekä tutkimus- että hoitokäytössä
  • lääkkeistä, puhtaasta vedestä ja sanitaatiosta ei ole pulaa

Jos väestön ikääntyminen on ongelma Suomelle yllä mainituista asioista sekä väestömme loppujen lopuksi aika pienestä koosta huolimatta, millainen ongelma se on kehitysmaissa, joissa vuoteen 2050 mennessä ikääntyneen väestön (yli 60-vuotiaat) määrä nelinkertaistuu käsittäen n. 1,5 miljardia ihmistä?

Kuka heidät hoitaa?

Mielestäni työvoima- ja etenkin hoitajapulasta vouhottaminen on pöyristyttävää ja äärimmäisen itsekästä tästä näkökulmasta tarkasteltuna. Suomalaisten ikääntymiseen, siitä seuraaviin kysymyksiin ja yleiseen työvoimapulahössötykseen en vastaisi hakemalla tekijöitä sieltä, missä heidän voimiaan, taitojaan ja mahdollista koulutustaan tarvitaan paljon kipeämmin kuin täällä. Sillä vain lisätään kurjuutta toisesssa paikassa kun toisessa sitä nimellisesti vähennetään.

Toivoisin Suomelta ja suomalaisilta ensisijaisesti enemmän yhteisvastuuta ja yhteisöllisyyttä siten, että esimerkiksi perheen sisällä huoltovastuuta kannettaisiin myös muista kuin alenevista polvista, eli lapsista. Hoidettavien ja autettavien määrä vähenee ja työtaakka kevenee, kun vastuunkantajiksi ryhtyvät muutkin kuin vanhainkodit tai sairaaloiden vuodeosastot. Yhteiskunnan puolelta apua tulisi antaa rahallisesti omaishoitoon sekä muihin tukitoimiin, joilla edistetään ihmisten selviytymistä omassa kodissaan tai muissa tuetun asumisen yhteisöissä. Laitoshoidon tarve ei tule koskaan katoamaan, mutta voisiko sitä kuitenkin vähentää?

Mielestäni avun tarpeessa olevia ihmisiä pitää auttaa. Kaikkia ihmisiä asuinpaikasta huolimatta. Apu tulee kohdentaa mahdollisimman lähelle siten, että vahvistetaan yksilöiden kykyä auttaa itseään ja lähipiiriään.

(Tarkempia tietoja aiheesta kiinnostuneille: lähde 1, lähde 2)

3 kommenttia

Huh 04 2008

Isänmaan toivot vauhdissa

Kirjoittanut Maria Lohela kello 17:49

Jyväskylän talonvaltausprojekti on näkynyt ja kuulunut netissä.

Yhden äänekkään puheenvuoron asian puolesta käyttää tällä videopätkällä esiintyvä nuori nainen.

Viime viikonloppuna Turun maalaismarkkinoilla oli Vasemmistoliiton teltta. Sen lähettyvillä parveili hyvin samannäköistä porukkaa kuin esimerkiksi juuri tuo rohkea, omilla kasvoillaan esiintyvä henkilö, joka haluaa vaikuttaa asioihin.

8 kommenttia

Huh 03 2008

Kuvaterveisiä Varissuolta

Kirjoittanut Maria Lohela kello 20:33

Erään Turun kaupungin vuokratalon ulkoseinällä on alla olevissa kuvissa näkyvät tekstit. Olen useampaan kertaan ohi kävellessäni mietiskellyt että mitähän ihmettä seinällä lukee ja millä kielellä. Joku muukin on asiaa ihmetellyt, mutta onneksi Aimo Massinen osasi Turun Sanomien kysymyspalstallaan vastata.

No, tänään päätin joka tapauksessa taltioida ihmettelyni kohteen upouudella Hulluilta Päiviltä ostetulla digikameralla. Jihuu, meidänkin pieni kahden hengen perhe siirtyi digiaikaan. Jospa nyt tulee otettua kuviakin kun se käy kätevämmin kuin tähän asti käytössä olleilla kännyköiden kameroilla.

Tämäkin taideteos on tietenkin tehty varissuolaisten viihtymistä ajatellen. Tokihan Varissuo on mainettaan parempi paikka ja erinäisilla taideprojekteilla, joita rahoittaa milloin mikäkin taho, sen maine luonnollisesti kohentuu entisestään. Taidetta ei kai tarvitse aina edes kirjaimellisesti ymmärtää. Millään kielellä tai kulttuurilla.

img_0032.JPG

img_0034.JPG

2 kommenttia

Huh 02 2008

Perussuomalaiset Nuoret ensimmäistä kertaa OPM:n avustuksen piiriin

Kirjoittanut Maria Lohela kello 20:10

Perussuomalaiset Nuoret on päässyt ensimmäistä kertaa Opetusministeriön valtakunnallisille nuorisojärjestöille myöntämän tuen piiriin:

Itsenäisesti ajatteleville 4 000 euroa
02.04.2008

Perussuomalaiset Nuoret on päässyt ensimmäistä kertaa Opetusministeriön avustuksen piiriin. Haimme 4 750 euron avustusta toimintaamme vuodelle 2008. Myönnetty summa oli 4 000 euroa.
Muut poliittiset nuorisojärjestöt saivat avustuksia seuraavasti:
Kokoomuksen Nuorten Liitto 593 000, Kommunistinen nuorisoliitto 6 000, Sosialidemokraattiset Nuoret 566 000, Suomen Keskustanuoret 634 000, Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret 35 000, Svensk Ungdom 205 000, Vasemmistonuoret 288 000 ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto 60 000. Lisäksi avustuksia annettiin myös poliittisille opiskelijajärjestöille. Näiden avustusten lisäksi monet kunnat antavat avustuksia suurimmille poliittisille nuorisojärjestöille.
Kuten yllä olevasta voi päätellä, Perussuomalaisten Nuorten toiminta ei perustu ensisijaisesti rahaan, vaan aatteeseen, jonka kannatus on vakaassa kasvussa. Kun ottaa huomioon avustuksemme pienuuden, voimme olla tyytyväisiä siihen, että jäsenmäärämme kasvaa tällä hetkellä niin reaalisesti kuin prosentuaalisesti selvästi nopeinta tahtia verrattuna muihin poliittisiin nuorisojärjestöihin. Myös nuorisovaaleissa mitattu kannatuksen kasvu Perussuomalaisille antaa viitteitä entistä valoisammasta tulevaisuudesta.
Vuotuinen budjettimme on n. 10 000 euroa, mikä on varsin edullinen hinta yhteiskunnalle siitä, että suomalaisilla nuorilla on mahdollisuus toimia monikulttuurikriittisessä ja kansallisvaltiota korostavassa nuorisojärjestössä, joka ajattelee ja jossa ajatellaan itsenäisesti.

—————————————————————————————————————————-

Opetusministeriön tiedote nuorisojärjestöille myönnetystä tuesta.

5 kommenttia

Huh 02 2008

Väitös “Sosiaalityö ja maahanmuuttajat. Lastensuojelun ammattilaisten ja asiakkaiden vuorovaikutus ja tulkinnat” luettavissa verkossa

Kirjoittanut Maria Lohela kello 9:18

Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitos ilmoittaa sivuillaan, että Merja Aniksen vuonna 2008 julkaistu väitöskirja “Sosiaalityö ja maahanmuuttajat. Lastensuojelun ammattilaisten ja asiakkaiden vuorovaikutus ja tulkinnat” on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteesta https://oa.doria.fi/handle/10024/35938.

1 kommentti

Huh 01 2008

Kanervalle kävi köpelösti

Kirjoittanut Maria Lohela kello 17:08

En tiedä mitään kuusikymppisten äijien sielunmaailmasta, mutta villi arvaukseni on, ettei Turun ylpeys, konkaripoliitikko Ilkka Kanerva ole tehnyt tai tekstaillut mitään sellaista, jota eivät jotkut muutkin hänen kaltaisensa olisi harrastaneet. Se, mitä Kanerva on sanonut tai tehnyt ei ole mielestäni ongelma. Yksityiselämänsä koukeroissa kukin seuratkoon omaa moraaliaan ja järkeään.

Mielestäni julkisessa asemassa ja vastuullisessa virassa toimivan henkilön ei yksinkertaisesti kannattaisi valehdella. Kanerva vuoroin kielsi ja myönsi ja pyöritteli ja selitteli tätäkin kohua ja kappas vain miten kävi. Lisäksi hän petti kokoomuksen puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle viime vuonna antamansa lupauksen siitä, ettei Kanervan värikäs elämä tule saattamaan häntä tai kokoomusta kiusalliseen tilanteeseen. Nyt Kanerva saa maata itse petaamassaan sängyssä.

Eiväthän hänellä vapaaherran päivät koita missään nimessä, vaikka ministerinkiireet helpottavatkin. Ehkäpä nyt hän ennättää paremmin myös Turun kaupunginvaltuuston kokouksiin. Viime vuoden maaliskuun jälkeen hän on ollut paikalla neljässä kokouksessa neljästätoista. Hiljattain käydyissä Turun Osuuskaupan edustajiston vaaleissa Kanerva valittiin uudelleen samaiseen edustajistoon äänikuninkaan ominaisuudessa 339 äänellä. Tämä siitä huolimatta, että edellisellä vaalikaudella hän ei osallistunut yhteenkään edustajiston kokoukseen. Kenties uudella kolmivuotiskaudella on toinen ääni kellossa.

Politiikka on ihmeellistä, mutta vielä ihmeellisempää on se miten pitkälle voi päästä henkilö, jolla on riittävästi karismaa.

5 kommenttia