Huh 02 2008
Perussuomalaiset Nuoret ensimmäistä kertaa OPM:n avustuksen piiriin
Itsenäisesti ajatteleville 4 000 euroa
02.04.2008
Perussuomalaiset Nuoret on päässyt ensimmäistä kertaa Opetusministeriön avustuksen piiriin. Haimme 4 750 euron avustusta toimintaamme vuodelle 2008. Myönnetty summa oli 4 000 euroa.
Muut poliittiset nuorisojärjestöt saivat avustuksia seuraavasti:
Kokoomuksen Nuorten Liitto 593 000, Kommunistinen nuorisoliitto 6 000, Sosialidemokraattiset Nuoret 566 000, Suomen Keskustanuoret 634 000, Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret 35 000, Svensk Ungdom 205 000, Vasemmistonuoret 288 000 ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto 60 000. Lisäksi avustuksia annettiin myös poliittisille opiskelijajärjestöille. Näiden avustusten lisäksi monet kunnat antavat avustuksia suurimmille poliittisille nuorisojärjestöille.
Kuten yllä olevasta voi päätellä, Perussuomalaisten Nuorten toiminta ei perustu ensisijaisesti rahaan, vaan aatteeseen, jonka kannatus on vakaassa kasvussa. Kun ottaa huomioon avustuksemme pienuuden, voimme olla tyytyväisiä siihen, että jäsenmäärämme kasvaa tällä hetkellä niin reaalisesti kuin prosentuaalisesti selvästi nopeinta tahtia verrattuna muihin poliittisiin nuorisojärjestöihin. Myös nuorisovaaleissa mitattu kannatuksen kasvu Perussuomalaisille antaa viitteitä entistä valoisammasta tulevaisuudesta.
Vuotuinen budjettimme on n. 10 000 euroa, mikä on varsin edullinen hinta yhteiskunnalle siitä, että suomalaisilla nuorilla on mahdollisuus toimia monikulttuurikriittisessä ja kansallisvaltiota korostavassa nuorisojärjestössä, joka ajattelee ja jossa ajatellaan itsenäisesti.
—————————————————————————————————————————-
Opetusministeriön tiedote nuorisojärjestöille myönnetystä tuesta.
Kiinnittäkää huomiota Kommunistisen Nuorisoliiton persuja suurempaan osuuteen, vaikka he edustavat eduskunnan ulkopuolella olevaa puoluetta. Isojen vakiintuneiden puolueiden osuudet pohjautuvat tietenkin ilmoitettuihin jäsenmääriin, joista 80% on kuolleita sieluja. Jäsen on voinut joskus 16-vuotiaana täyttää jäsenhakemuksen ja listalla pysyy vähintään 30-vuotiaaksi, vaikka ei olisi antanut itsestään mitään elonmerkkejä osallistumisen tai maksettujen jäsenmaksujen muodossa. Satuin näkemään kerran Forssan kokoomusnuorten jäsenluettelon: Jäsenten joukossa oli istuvia Kepun kunnanvaltuutettuja:).
Kuuntelin kerran korvat punaisena mihin esim. kokoomusnuoret laittavat rahansa ja kyllä tuli mieleen, että onpa minun verorahoilleni keksitty käyttöä. Mutta on se kiva, että jotkut voivat dokata ja pitää hauskaa verorahoilla, samalla hännystellä “oikeita poliitikkoja” ja nyökytellä mukana. Toivottavasti kokoomusnuoret laittavat näillä rahoilla puutarhat kuntoon ja persut tekevät rahoillaan jotain ihan muuta.
Tuomolle: Ilmaisella alkoholilla kokoomusnuoret hankkivat kirjoihinsa “biomassaa”, jotka parhaimmassa tapauksessa jopa äänestävät KNL:n omia ehdokkaita. Varsinaisia toimijoita, jotka näkevät itsensä huomispäivän alexanderstubbeina jossain EU-toimessa, on pieni määrä. Tuskinpa yli kolmeakymmentä täällä Varsinais-Suomessakaan.
Avustusten jakoperusteet ovat muuttuneet viime vuosina. Nyt ei enää katsota niin tarkasti jäsenmääriä. Tämä siksi, kuten Raimo Rosendahl toteaa, niin jäsenluetteloista löytyy tekaistuja nimiä. Kuitenkin hakemuslomakkeissa kysytään jäsenmäärä. Perussuomalaisilla Nuorilla jäsenmäärä ymmärrettävästi on pieni, sillä järjestö on perustettu aika tarkalleen kaksi vuotta sitten 31.3.2006. Hakemuksessa kysyttiin jäsenmäärää 31.12.2006, joten voitte arvata ettei jäsenmäärä ollut hääppönen. Muutenkin tuolla kysytään muistaakseni alle 28 vuotiaiden jäsenten määrää. Joka tapauksessa tuolloinen jäsenmäärä varmasti vaikuttaa avustusten määrään.
Samalla hakemuksella haetaan tukia myös piirijärjestöille yms. Meillä ei vielä ole niitä, mutta toivottavasti tämän vuoden aikana niitä syntyy. Tämä puute osaltaan vaikuttaa tuen saantimahdollisuuksiin hyvin paljon. Kun kerran tuen myöntämisperusteissa tuloksellisuus on kovassa arvossa, niin meillä tulosta voi tehdä vain yksi järjestö Perussuomalaiset Nuoret ry. Muilla puolueilla kun on omia alaosastoja, piirijärjestöjä ym. Niin näistä jokainen voi tehdä oman toimintasuunnitelman jolla haetaan avustuksia. Ja avustuksia myös myönnetään.
Osaltaan avustuksiin vaikuttaa historia. Perussuomalaiset Nuoret saivat ensimmäistä kertaa jotakin. Muut ovat saaneet avustuksia hyvin pitkän aikaa. Yksi huomioitava asia myös se, että avusten myöntämisprosessissa on mukana puolueiden edustajia. Eduskuntapuolueista vain Perussuomalaisilta ja Kristillisdemokraateilta puuttuu edustaja. Joku voisi sanoa tämän vaikuttavan avustusten määrään.
Kommunisteista sen verran, että heidän järjestönsä on toisaiseksi ollut isompi kuin meidän. Huomautetaan nyt, että toistaiseksi. Epäilen meidän kasvuvauhtimme ohittavan heidät, vaikka emme ole tehneet jäsenhankintaa. Tulevaisuudessa tehdään. Nyt kuitenkin kasvuvauhti on sitä, että avustushakemuksessa ollut jäsenmäärä on kasvanut 450 prosenttia. Määrä on silti pieni, mutta suunta on selvä.
Ensi syksynä tullaan takuulla hakemaan enemmän rahaa kuin nyt. Kun meiltä löytyy piirijärjestöjä ja mahdollisesti opiskelijajärjestöjä, niin avustusten määrä melkeinpä väenväkisin kasvaa. Tietty tuloksellisuutta vaaditaan, ei niitä avustuksia ilman työtä saa.
Keskisuomalainen julkaisi tänään mielipidesivullaan tiedon OPM:n avustuksista ja Perussuomalaisten Nuorten osuudesta.