Hei 02 2008

Kulmakunta: Opettajakysely monikulttuurisuuden haasteista

Kirjoittanut Maria Lohela kello 19:56

Kulmakunta N:o 26 2.7.2008 / Lauri Simola

Opettajakysely erittelee monikulttuurisuuden haasteita

Riittämätön suomen kielen taito, sekä suomalaisen kulttuurin ja tapojen puutteellinen hallinta. Nämä ovat suurimmat haasteet maahanmuuttajataustaisten lasten koulutiellä.

Tähän tulokseen päätyy Kaija Hämäläisen Turun ammatti-instituutille tekemä Monikulttuurisuuden haasteet perusopetuksessa -projektityö. Hämäläisen tutkimus keskittyy Varissuon kouluun, jonka oppilaista noin kaksi kolmasosaa on maahanmuuttajataustaisia. Hämäläisen projektityö pohjautuu Varissuon koulun opettajien täyttämien kyselylomakkeiden antiin.

Sen lisäksi, että opettaja-kysely kertoo monikultturisuuden aiheuttavan ongelmia Varissuon koulussa, ovat ongelmat kyselyn mukaan lisääntyneet viimeisen kahden vuoden aikana.

- Uskon, että ongelmien lisääntyminen johtuu maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrän jatkuvasta kasvusta, Hämäläinen näkee.

Uhittelua, nahistelua ja haukkumista

Opettajakyselyn paljastamat yleisimmät maahanmuuttajataustaisten oppilaiden ongelmatilanteet ovat alakouluikäisiä ajatellen hyvin perinteisen oloisia. Opettajakyselyssä mainitaan muun muassa uhittelut, nahistelut ja haukkumiset. Kyselyn mukaan oleellista kuitenkin on, että kyseistä häiriökäyttäytymistä esiintyy selkeästi useammin maahanmuuttajataustaisten oppilaiden parissa.

Ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi toimitaan tavallisesti rangaistuksin, oppilaan uudelleen sijoituksella tai asiantuntija-apuun turvaamalla.

Kyselytuloksissa pistää erityisesti silmään opettajien yksimielisyys siitä, että kaikista tehokkaimmin häiriökäyttäytymiseen pystytään puuttumaan huoltajatapaamisten avulla. Silmiinpistävää tässä on se, että samaista puuttumiskeinoa käytetään kuitenkin kyselyn mukaan kaikkein vähiten.

- Pitää muistaa, että lasten ohessa myös maahanmuuttajavanhemmat ovat usein kokeneet kovia ja kaipaavat itsekin tukea. Siinä tilanteessa lasten kouluasiat jäävät helposti vähemmälle huomiolle, Hämäläinen selvittää.

Maahanmuuttajataustaisten vanhempien kielitaito onkin monessa tapauksessa niin heikko, että huoltajatapaamisiin tarvitaan paikalle tulkkia. Tulkkipalveluiden käyttäminen taas hankaloittaa tapaamisten järjestelyä, mikä on yhtenä osasyynä vanhempaintapaamisten vähäisyyteen.

2 kommenttia

2 kommenttia artikkeliin “Kulmakunta: Opettajakysely monikulttuurisuuden haasteista”

  1. Elina 04 Hei 2008 kello 15:58

    Ehdottomasti vanhempien tapaaminen on tehokkain tapa vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen. Monet opettajat aristelevat tätä kuitenkin siksi, että lapsen vaara tulla kotona pahoinpidellyksi kasvaa. Tämä on varmasti realistinen pelko.

    Kasvatusmenetelmät ovat kehitysmaista tulleilla kuin meillä vaikkapa 1800-luvulla. Fyysiset rangaistukset, nöyryyttäminen ja alistaminen ovat ainoat keinot käsitellä lasta. Tämä tietysti toimii tavalla tai toisella yhtenäiskulttuurissa, onhan moni 60-70 -luvulla syntynyt saanut vielä remmiä siitä varsinaisesti kärsimättä, koska naapurin Mattikin sai saman kohtelun.

    Tällaisten kasvatusmetodien kuilu nyky-Suomessa kuitenkin vallitsevan ympäristön arvoihin on valtaisa. Siispä mamu-lapsetkin penäävät oikeuksiaan ja ovat lopulta törmäyskurssissa joka tahon kanssa.

    Ratkaisematon ongelma sanoisin, vaikken edes pidä itseäni pessimistinä.

  2. Julli 03 Elo 2008 kello 19:09

    Kaija Hämäläisellä on sellainen virheellinen käsitys, että maahanmuuttaja-vanhempien välinpitämättömyys heidän lastensa koulunkäynnin sujumista kohtaan johtuisi useimmiten kovista kokemuksista, joita he ovat joutuneet kokemaan menneisyydessään.

    Asia on näin vain muutamissa tapauksissa, yleensä maahanmuuttaja vanhempien välinpitämättömyys lasten koulunkäyntiä kohtaan johtuu muista syistä, jotka eivät etnopositiivisen koodin mukaan ole mahdollisia tai soveliaita ottaa esiin.

    Etnopositiivisen koodin mukaan on soveliasta, että vanhempien välinpitämättömyys lasten koulun käyntiä kohtaan johtuu lähes aina menneisyyden kokemuksista traumaattisista, joten näin asian sanotaan/uskotellaan olevan.

Trackback URI | Comments RSS

Onko sinulla jotain sanottavaa?