Arkisto: Syyskuu 2008

Syy 26 2008

Perjantaitunnelmissa

Kirjoittanut Maria Lohela kello 22:52

Viime aikoina:

  • mieleeni on palannut millaista on asua yksin. Aamulla pitää tarkistaa kahteen kertaan tulivatko avaimet mukaan, sillä jos ne unohtuisivat, vara-avaimia pitäisi lähteä hakemaan naapurikunnasta asti. Tästä tulikin mieleeni että vara-avainten sijoituspaikaksi kannattaisi valita jokin muu paikka.
  • olen muistanut, että autoon pitää vaihtaa talvirenkaat, kun se aika tulee. En ole koskaan ennen omistanut autoa eikä minun ole tarvinnut huolehtia renkaiden vaihdosta. Tässä lähistöllä on kuulemma paikka, jossa asiasta huolehditaan puoli-ilmaiseksi, jos vain roudaan talvirenkaat paikan päälle, mutta kuulemani mukaan maksetusta summasta ei anneta kuittia. En mene toiste paikkaan, joista ei saa kuittia edes pyydettäessä. Turustakin löytyy useita tällaisia “yrityksiä”, joiden kassakoneesta on “paperi loppu”.
  • olen käynyt karaokekilpailussa, johon ystäväni osallistui. Hänellä on todella kaunis ääni, jota on ilo kuunnella. Harmi, että tälla kertaa rahkeet eivät riittäneet erittäin kovatasoisessa seurassa kärkipaikoille asti. Kilpailu järjestettiin Ruissalon kylpylässä, jossa yleisönä oli muiden muassa runsas joukko kylpylävieraina olleita sotaveteraaneja. Tanssilattia oli jatkuvasti täynnä, sillä kappalevalinnat painottuivat ikivihreisiin ja iskelmään. Eräs sotaveteraani tammenlehvä pukunsa rintapielessä haki myös minua tanssimaan. Paniikki iski, sillä enhän minä osaa tanssia, valitettavasti. Toisaalta tanssiinkutsusta on epäkohteliasta kieltäytyä, joten keräsin rohkeuteni. Suoraselkäinen vanha herra totesikin hyvin pian, ettei sinun ole tainnut tulla kovin valssia tanssittua. Ei ole, ja voi että miten hävetti oma kompurointi, paidanselkämys hiestä märkänä ja reidet maitohapoilla pelkästä jännityksestä. “Noh”, hän lohdutti, “onhan minulla ollut 60 vuotta enemmän aikaa harjoitella, kyllä sinäkin vielä ehdit.” Siinä tanssin lomassa ehdimme vaihtaa muutaman sanan hänen sotavuosistaan ja nykymaailmasta. Menemättä tässä sen enempää keskustelun yksityiskohtiin totean vain, että nämä ovat juuri niitä lyhyitä hetkiä, joiden sisällöstä ja kokemisesta olen kiitollinen.
  • olen ollut kiireinen töissä. Hiirikäsi on taas ollut koetuksella, ja olen toivonut että asioita hoidettaisiin enemmän puhelimitse kuin sähköpostilla. Joskus puhelin laulaa jatkuvasti, sitten menee päiviä jolloin tuntuu ettei kukaan käytä muuta kuin sähköpostia. Koska vietän niin paljon aikaa tietokoneella, en ole jaksanut naputella enää iltaisin.
  • olen iloinnut Perussuomalaisten valtavasta ehdokasmäärän kasvusta edellisiin vastaaviin vaaleihin verrattuna. Turun Perussuomalaisilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia (yrittää) ostaa ääniä rusinapullalla tai epäekologisilla ilmapalloilla, mutta uskon että asialla ja asiassa pysymisellä voimme pärjätä.
  • olen käynyt vaalikeskusteluissa, joiden jälkeen en edelleenkään osaa olla ihmettelemättä miten tiettyjen puolueiden edustajat lässyttävät ihan samaa lässytystä kuin puolueidensa johtohahmot lässyttävät ajasta, paikasta ja mediasta riippumatta. Se kuulostaa niin ulkoaopetellulta että tunnen myötähäpeää. Toivon, että ennen kuin kansalaiset äänestävät taas sitä samaa henkilöä/puoluetta kuin aina ennenkin, he selvittäisivät mitä ehdokas/puolue on kuluneella kaudella tehnyt tai sanonut ja miten äänestänyt. Tekikö mitä lupasi tai tekikö edes mitä aikoi yrittää tehdä?
  • minusta on tuntunut siltä kuin kotiini olisi tunkeuduttu. Kuivaruokakaapista löytyi erittäin ei-toivottuja tuholaisia, johon ensiapuna kannoin valtavan määrän ruokaa suoraan roskikseen. Olen desinfioinut hyllyjä ja pessyt tolulla kattoa, sen jälkeen kun havaitsin siellä luikertelevan rumia matoja. Matoja löytyi myös eräästä keksipaketista, mutta vasta hetki sen jälkeen kun olin syönyt niitä keksejä. Ajatus matojen syömisestä ällötti (ja ällöttää edelleen), eikä oloani helpottanut yhtään se, että minua yritettiin lohduttaa Intiasta saakka toteamalla, että madothan  ovat lähes pelkkää proteiinia ja täällä niitä pistellään menemään kurkusta alas tuosta vain. Kiva juttu, että Intiassa, ja epäilemättä monessa muussa paikassa syödään matoja ja kaikkea muuta mahdollista mikä jollain tapaa on liikkunut elämänsä jossain vaiheessa, mutta en koe jääneeni suomalaisena jostain paitsi vain siksi että meidän kulttuuriimme ei kuulu matojen syönti. Ehkä suomalaisten ravintoloiden ja koulujenkin kannattaisi järjestää jotain tosietnopäiviä tms, jolloin mekin kaikkea uutta ja vierasta kammoavat saisimme maistaa oikeasti monikulttuurisempia ruokia. Se olisi varmasti rikastuttava ja voimavaraistava kokemus. Pizza ja pasta eivät kuulu tähän aitoja kokemuksia lisäävään kategoriaan.
  • olen matoasian murehtimisen lisäksi seurannut tuholaistorjujalta saamaani ansaa. Se ei poista ongelmaa, mutta sen avulla voi seurata minkä verran näitä ikäviä seuralaisia kotoa löytyykään, sillä madoista kehittyvät perhoset kuulemma menevät sinne ansaan jonkun hajun houkuttelemana. Tiedän, että monissa paikoissa maailmaa eletään kaikenmaailman öttiäisten keskellä, toiset varmasti tahtomattaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ei-toivottuja öttiäisiä pitäisi vilistä pitkin seiniä täälläkin. Tällä perusteella olen sallinut itselleni sen, että tämä asia on nyt pian parin viikon ajan harmittanut minua suuresti ja harmittaa edelleen, koska en tiedä pääseekö siitä koskaan eroon.
  • olen tavannut erään tosi mukavan piikkiöläisen bloggaajan, joka on nasevien ja hauskojen juttujen kirjoittamisesta pitänyt viime aikoina paussia. Tosielämässä hän on fiksu ja huumorintajuinen, joten toivon että paussi on edelleenkin vain väliaikainen, jotta päästään taas lueskelemaan hänen kekseliäitä tuotoksiaan.
  • olen harmitellut sitä, että en ole vielä vastannut hiljattain saamiini sähköposteihin. Eräs niistä käsittelee ruotsin kielen roolia Turussa ja kuntavaaliteemanakin, toinen taas muslimeiden uimahallivuoroja, joita täällä Turussa toteutetaan Lausteen uimahallissa.

2 kommenttia

Syy 26 2008

Ehdokasnumerokseni varmistui 589

Kirjoittanut Maria Lohela kello 11:22

Muut Turun Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaat ehdokasnumeroineen löydät täältä.

Lisään sivuilleni tietoja muista Perussuomalaisista ehdokkaista muualla Suomessa, joita minä äänestäisin jos kyseisissä kunnissa tai kaupungeissa asuisin.

Ei kommentteja

Syy 24 2008

PS-nuoret: Nuorten mielenterveys on yhteinen asiamme

Kirjoittanut Maria Lohela kello 13:00

Nuorten mielenterveys on yhteinen asiamme

Perussuomalaiset Nuoret ry:n hallituksen kannanotto

Julkaisuvapaa 24.9. klo 13

Itsemurha on suomalaisten nuorten yleisin kuolinsyy. Tästä huolimatta kunnollisia panostuksia nuorten mielenterveystyöhön ei ole tehty. Hallitus on väistämässä vastuunsa, sillä Jokelan turmasta huolimatta lasten ja nuorten mielenterveystyö on jäänyt valtion säästöbudjetin jalkoihin.

Pääministeri Vanhanen korosti Kauhajoen joukkomurhan tiedotustilaisuudessa yhteisöllisyyttä ja lähimmäisen vastuuta. Mielestämme on eriskummallista, ettei pääministerimme puhunut paperitehtaiden alasajojen yhteydessä yhteisöllisyydestä, vaan hyvät ja taloudellisesti kannattavat työyhteisöt voitiin lakkauttaa. Tämä on todellista seteliselkärankaisuutta, jos mikä.

Nuorten itsemurhia ei voida ehkäistä pelkästään yhteisöllisyydellä. Tarvitaan myös rahallista panostusta lasten ja nuorten mielenterveystyöhön sekä erityisopetukseen.

Myös terveet suomalaiset perusarvot on nostettava keskiöön, jotta olisi pohjaa, jolle yhteisöllisyyttä voidaan rakentaa. Yltiöyksilöllisyys, monikulttuurisuus ja äärimmilleen viety tehokkuus eivät juuri pohjaa anna. Nämä valtaapitävien suosimat trendiarvot nakertavat myös hyvinvointiyhteiskunnan palveluita, sillä moniarvoisessa yhteiskunnassa palvelutarve muodostuu rajattomaksi, mikä ei ole poliittisesti, taloudellisesti eikä lopulta myöskään inhimillisesti kestävää.

Yleisesti ottaen myös vanhempien on keskityttävä entistä enemmän siihen, millaisia rajoja he lapsilleen asettavat. Katseet kohdistuvat niin ikään sellaisiin päättäjiin, jotka sen sijaan, että puuttuisivat hyvin tiedossa oleviin epäkohtiin itse, vaativat lähinnä äänioikeusiän alentamista ja vastuun siirtämistä nuorille.

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala, puh. 050 919 6079
tai varapuheenjohtaja Ville Vähämäki, puh. 040 542 9179

1 kommentti

Syy 17 2008

Roskat pois omista nurkista…

Kirjoittanut Maria Lohela kello 21:52

…ja toisten siivottavaksi.

Taloyhtiömme jätepiste näytti tänä aamuna yhdeksän aikoihin tältä:

17092008012.jpg

Joinakin aamuina sieltä löytyy sohva tai sohvan kappaleita, nojatuoleja, televisio, jääkaappi – kaikkea mitä ihmisten kodeista voi kuvitella löytyvän. Mielestäni on vähintäänkin omituista, että esimerkiksi nuo kuvassa näkyvät pyöränrenkaat on jätetty maahan, kun keräyskartonkiastian toisella puolella on erillinen astia poltettavaksi kelpaamatonta jätettä varten. Mustaa jätesäkkiä ei ole jaksettu laittaa sekajätteeseen, jonne on tuosta paikasta muutama hassu askel matkaa. Riemastunut harakkaparvi oli jo ennättänyt nokkia säkin rikki, mutta ne pakenivat kun astelin paikalle. Juhlat epäilemättä jatkuivat poistuttuani.

Varissuolla huonekalujen, romujen ja muun tarpeettoman isomman tavaran dumppaaminen taloyhtiöiden roska-astioiden läheisyyteen tai rappukäytäviin, mitä meidänkin talossamme harrastetaan, ihmetyttää minua suuresti, sillä alueen huoltoyhtiö Akseli Kiinteistöpalvelut ylläpitää toimipisteessään romujen keräyspistettä. Huoltotoimen asiakkaina olevien kiinteistöjen asukkaat (Varissuolla ja Lausteella) voivat toimittaa sinne tarpeettomia tavaroitaan, kuten rikkinäisiä huonekaluja. Palvelu on ilmainen, mutta jätteet on itse kuskattava huoltoyhtiöön. Se onkin riittävä syy dumpata tarpeettomat tavarat roskakatoksiin yön pimeinä tunteina.

Turun Sanomat uutisoi tänään piittaamattoman asumistyylin ja jätteiden holtittoman käsittelyn aiheuttamista kustannuksista ja ylimääräisestä työstä. Jutussa kerrottiin kuinka rikkinäisten kodinkoneiden ja muun romun dumppaaminen paikkoihin, joihin ne eivät kuulu, aiheuttaa paitsi vaaratilanteita myös runsaasti työtä kiinteistöjen hoidosta vastaaville huoltomiehille. Ongelmaa on yritetty ratkaista Turun lähiöissä tiedottamalla erilaisten projektin puitteissa yhteisistä pelisäännöistä. Viesti ei kuitenkaan aina mene perille ihan jokaiselle ja ongelmaa syventää asukkaiden suuri vaihtuvuus sekä myös joidenkin puutteet suomen kielen taidoissa.

Minä en ole aina ihan vakuuttunut siitä, että ohjeita ja käytäntöjä ei tiedetä tai niitä ei ymmärretä. Kuinka usein olette nähneet jonkun, suomalaisen tai ulkomaalaisen, raahaavan huonekaluja tai kodinkoneita pihalle tai rappukäytävään ja jättävän ne sinne keskellä kirkasta päivää?

Oma kokemukseni on se, että jos illalla olen käynyt itse viemässä roskia niin aamulla 10 tuntia myöhemmin jätepisteeseen on muutettu jonkun olohuone ja osa keittiöstä. Myyräntyö suoritetaan tietenkin silloin kun valvovia silmiä on mahdollisimman vähän paikalla. Roskaamisessa ei voi aina olla kyse tietämättömyydestä, vaan pelkästä piittaamattomuudesta, laiskuudesta ja vastuuttomuudesta, ja tällainen huono käytös onnistuu taatusti sekä suomalaisilta että ulkomaalaisilta.

Erilaisten järjestyshäiriöiden määrä tuntuu vain lisääntyvän ja lisääntyvän, vaikka en tähän pystykään heittämään mitään faktaa tai tilastoa näkemykseni perusteeksi. Tuntuma asiasta perustuu omiin havaintoihini. Olen huomannut pohtivani entistä enemmän sitä, että Suomessa käyttäydytään monin tavoin huonosti siksi, koska pahanteosta ei useinkaan seuraa mitään rangaistusta. Käytöstä poistettuja romuja viskotaan vaikka parvekkeelta pihalle, koska siitä ei todennäköisesti aiheudu mitään seuraamuksia etenkään silloin kun teosta ei todennäköisesti jää edes kiinni. TS:n jutussa kerrottiin että törkeimpiä taloyhtiöissä tapahtuvia roskaamisia pyritään jäljittämään rikkomalla roskapussit ja selvittämällä niiden heittäjä. Mielestäni näin pitäisi toimia poikkeuksetta. Meidän taloyhtiössämme on keskusteltu valvontakameroiden asentamisesta jo pitkään kestäneen romunhylkäysongelman ratkaisemiseksi, mutta kustannusten ja valvonnan järjestämisen takia asia on jäänyt pelkän ajatuksenvaihdon asteelle. Silti, aina kun jätepisteemme näyttää kaatopaikalta huomaan toivovani että sotkut aiheuttanut henkilö voitaisiin jäljittää valvontakameroiden avulla. Hänen käteensä kuuluisi lasku sotkujen siivoamisesta. Sen sijaan taloyhtiön jätemaksut nousevat mukavasti joka vuosi.

Yleistä jätevalistusta ja maahanmuuttajien opastusta suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen tavoille voi samalla jatkaa erilaisten rahoitusten turvin parempia, siistimpiä aikoja odotellessa.

2 kommenttia

Syy 16 2008

Ehdokaslista on jätetty

Kirjoittanut Maria Lohela kello 13:52

Ehdokaslistamme on jätetty Turun keskusvaalilautakunnalle. Lopullinen Perussuomalaisten ehdokasmäärä täällä Turussa on 39.

Erityiskiitos viisaista sanoista, lujasta uskosta ja hurjasta työstä Turun Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Manu J. Vuoriolle.

2 kommenttia

Syy 12 2008

Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaita Turussa nyt 34

Kirjoittanut Maria Lohela kello 19:42

LISÄYS 14.9.08: Perussuomalaisten ehdokkaita Turussa on nyt 37

Täyteen listaan on vielä pitkä matka, mutta Perussuomalaisten lista tulevissa kunnallisvaaleissa näyttää Turussa jo nyt erinomaiselta, hienolta saavutukselta. Edellisessä vastaavissa vaaleissa Perussuomalaisten listalla Turussa oli kuusi ehdokasta.

Turun tilanne on vertailukelpoinen koko muun maan tilanteeseen: Perussuomalaiset on vahvassa kasvussa ja toiminnassa on mukana ahkeria, asiaansa uskovia ihmisiä. Ilman työtä, vaivannäköä ja itsensä peliin laittamista tähän tilanteeseen ei ole päästy. Perussuomalaiset on todellinen vaihtoehto, eikä mikään protestiäänien purkautumiskanava. MTV3:n vajaa viikko sitten  teettämä kannatustutkimus ennakoi perussuomalaisten kunnallisvaalikannatuksen nelinkertaistumista lokakuun vaaleissa.

Turun ehdokaslistalla on vielä tilaa.

Jos sinä tunnet itsesi perussuomalaiseksi, tule mukaan.

Jos sinä haluat muutosta, osallistu itse muutoksen aikaan saamiseen.

Ehdokaslistat tulee toimittaa keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 16.9.2008 klo 16.

6 kommenttia

Syy 08 2008

Syksy on saapunut ja mitäs se tuokaan tullessaan

Kirjoittanut Maria Lohela kello 21:33

Alkaneessa syksyssä tulee olemaan monenlaisia jännityselementtejä. Luonnollisesti odotan kovasti syksyn kunnallisvaalien tuloksia paitsi paikallisella myös valtakunnallisella tasolla. Erityisen mielenkiinnon kohteena on myös entinen kotikuntani Nivala, jossa sielläkin valtuusto kaipaisi pöllytystä kuntaliitosunelmointiensa ja paras-hankkeidensa keskellä.

Turun Perussuomalaisten porukka on ilahduttavasti kasvanut kuluneen vuoden ajan ja ehdokkaita lokakuun kunnallisvaaleihin on tulossa varsin mukava määrä edellisiin vastaaviin vaaleihin verrattuna. Ehdokaslistojen jättämiseen on viikko aikaa, joten jos juuri sinä olet pohtinut ehdokkaaksi asettumista… vielä ehdit toimia!

Syksyyni tuo synkän säväyksen se että paras tukijani ja rohkaisijani ei ole täällä paikalla. Avomieheni ulkomaankomennus on ollut esillä jo pidemmän aikaa, mutta nyt asia on varmistunut. Muutaman päivän kuluttua lentokone vie hänet muutaman kollegan kera Intiaan koko talveksi. Olen todella iloinen ja ylpeä hänen puolestaan, sillä mahdollisuus päästä käyttämään ja kehittämään ammattitaitoaan toisessa maassa, niinkin erilaisessa kuin Intia, ei tule joka päivä vastaan. On myös hurjaa huomata, että suomalaisella yrityksellä on sellaista erikoisosaamista ja taitoa, jota ei ole löytynyt ennestään Intiasta. Siellä sentään on miljardi asukasta! Tämän konkreettisen esimerkin kaltaista kansainvälisyyttä ja maiden välistä bisnestä minun visioihini paremmasta Suomesta mahtuisi enemmänkin.

Maahanmuuttokeskustelussa nähtiin tänään avaus, joka oli odotettavissa: HS tiesi kertoa, että Euroopan maat sulkevat oviaan maahanmuutolta. Jo pelkkä otsikko saanee monelta päiväkahvit väärään kurkkuun. Toivon ettei uutisen käsittely jää tähän, mutta en silti ihmettelisi jos se muutettaisiin epätodeksi vaikenemalla ja vaientamalla. Norjassa maahanmuutosta povataan ensi vuoden vaalien kärkiteemaa. Suomessa maahanmuutto, monikulttuurisuus ja niiden välttämättömyys on ollut jatkuva teema tietyissä medioissa oli vaaleja tai ei. Milloinhan asiallinen, perusteltu kritiikki nousee voimavarojen ja rikkauksien rinnalle. Oli vaaleja tai ei.

3 kommenttia