Suomen poliittinen temmellyskenttä sai potentiaalisen uuden osallistujan, kun suositulla Hommaforum-sivustolla alkunsa saanut Muutos 2011 rekisteröitiin yhdistykseksi. Seuraava askel yhdistyksen aktiiveilla on kerätä tarvittava määrä kannattajakortteja puolueeksi rekisteröimistä varten ja viedä Muutos vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Itse toivotan uuden puolueen yhtä tervetulleeksi (ja samoin toivotuksin) kuin Jyrki Kasvi toivotti jo rekisteröidyn Piraattipuolueen Uuden Suomen jutussa. Muutos 2011 on saanut toistaiseksi kasvoikseen Juha Mäki-Ketelän ja Perussuomalaisista eronneen Turkulaisen varavaltuutetun Jiri Kerosen. Todettakoon, että pidän itse Jiriä fiksuna nuorena miehenä ja toivon hänelle pelkästään hyvää, vaikka olinkin pettynyt, ettei hän halunnut jatkaa Perussuomalaisissa. Tästä huolimatta uskon, että voin jatkossakin keskustella hänen kanssaan asioista niiden oikeilla nimillä kuten tähänkin asti. Kuten Jirillä ja Muutos 2011 -yhdistyksellä, oma politiikkaan liittyvä historiani on niin lyhyt, että jopa historia-sanan käyttäminen on mielestäni liioittelua. Elän elämäni ensimmäistä vuotta, jolloin toimin kunnallisissa luottamustehtävissä ja koen jokaisen kunnalliseen toimintakalenteriin sijoittuvan tapahtuman ensimmäistä kertaa. Uudella tulokkaalla, kuten minulla tai Muutoksella, on edessään valtavasti työtä ja vaivannäköä, ehkä jopa hammastenkiristystäkin.

Muutos 2011 on perustettu ainakin osittain tarpeesta saada aikaan jotakin uutta ja erilaista yhteiskunnalliseen keskusteluumme. En voi kieltää, ettenkö jossain vaiheessa olisi saanut sitä kuvaa, että uutta puoluetta alettiin puuhaamaan sen takia, ettei Helsingin kaupunginvaltuutettua Jussi Halla-ahoa valittu Perussuomalaisten listoilta EU-vaalien ehdokkaaksi. Minulla ei ole  tietoa siitä, miksei Halla-ahoa valittu ehdokaslistalle. Ehdokasasettelun ollessa vielä käynnissä keskustelu sai mielestäni typeriä piirteitä sekä Halla-ahon kannattajien että Perussuomalaisten taholta. Uskon, että Halla-aho saa Suomessa aikaan paljon enemmän nimenomaan yhteiskuntamme kannalta merkittäviä asioita kuin olisi saanut koskaan Euroopan Parlamentissa. Näin on jo käynyt. Halla-ahon viime viikkoinen oikeudenkäynti hänen blogikirjoituksensa viitoittamana on osoittanut miten arkaan paikkaan yksi tavallinen suomalaismies on osunut. Halla-aho ja nimenomaan hänen kirjoituksensa jakavat eittämättä vahvasti mielipiteitä, mutta niin tekevät aikaan saavien ihmisten mielipiteet aina. Toivon, että Halla-aho on Perussuomalaisten listalla ehdokkaana vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja haluan tällä lyhyellä kommentilla ilmaista tukeni Jussi Halla-aholle. Nykytilanne on varmasti kiusallinen hänelle ja varmaan joillekin Perussuomalaisille, mutta tässä mitataankin nyt viimeisen päälle sitä kenen henkinen kantti kestää.

Demokratia on siinä mielessä hassu juttu, että enemmistö päättää vaikka sinä sanoisit mitä. Se on myös siinä mielessä hilpeää, että toisistaan kaukaisilta vaikuttavat ryhmät voivat olla jostain ihmeellisestä syystä todella samaa mieltä jopa silloin kun sen ei kuvittelisi olevan mahdollista. Joskus ryhmien harmonia voi myös vahingossa pettää, kuten eräälle Turun valtuutetulle harmillisesti kävi maanantaina 31.8. kaupunginvaltuuston kokouksessa (http://yle.fi/alueet/turku/2009/08/valtuusto_kiisteli_korvauksista_967568.html). Turun poliittiseen elämään kuuluu muutenkin mielenkiintoisia uutisia, sillä sinivihreät ovat löytäneet toisensa ja saaneet näin aikaiseksi enemmistön päätöksentekoon. Ulkopuolelle jääneet perinteikkäästi turkulaiset SDP ja Vasemmistoliitto joutunevat hiomaan kuvioitaan tulevia valtataistoja varten. Asiasta lisää Aamusetin jutusta ottamassani kuvakaappauksessa:

Olen kahdeksan kuukautta kestäneen luottamustoimikokemukseni jälkeen hyvin hämmästynyt siitä, miten vähän mikään on oikeastaan hämmästyttänyt. Kaikki ne tarinat ja mielipiteet poliitikan koukeroista, siitä, miten asioita sovitaan pienellä porukalla, siitä, miten mielipide helposti muuttua ja siitä, miten jokin toimii lähes päinvastoin kuin sen aatemaailma antaa ymmärtää toimivansa, pitävät paikkansa. Eniten olen ihmeissäni siitä, miten vähän itsenäistä ajattelua politiikassa esiintyy. Ja ne harvat jotka ajattelevat, vaikuttavat olevan jossain määrin ulkona omasta porukastaan. Haluan muistuttaa siitä, että minulla ei missään vaiheessa ole ollut kuvitelmia siitä, mitä yksi ihminen esimerkiksi Turun kaupunginvaltuustossa voi saada aikaan olkootkin hänen ryhmänsä koko mikä tahansa. Maahanmuuttopoliittiset kysymykset ovat minun kiinnostuksen kohde, mutta on täysin epärealistista olettaa, että ne muuttuisivat yksin minun toimieni myötä Turussa tai Perussuomalaisten viiden kansanedustajan kautta valtakunnan tasolla. Päätöksiä varten tarvitaan aina merkittävä määrä samaa mieltä olevia ihmisiä, eikä sellaista saa aikaan muuten kuin vaalien myötä, äänestäjien kautta. Merkittävällä määrällä en tarkoita välttämättä enemmistöä, vaan niin isoa ryhmää jonka vaikutusvallan nähdään kannatuksen jatkuvan kasvun myötä kehittyvään sellaiseen suuntaan, että muut ryhmät alkavat muuntautua politiikassaan kasvavan ryhmän määrittelemään suuntaan.

Olen seurannut keskustelua tai sanoisinko välillä jopa suunpieksentää erinäisillä foorumeilla siitä, mitä Perussuomalaiset valtuutetut, jotka poikkeuksetta edustavat hyvin pieniä ryhmiä omissa valtuustoissaan, ovat tehneet tai jättäneet tekemättä. Ehdottomasti merkittävä valta-osa esimerkiksi Turun kaupunginvaltuustossa käsiteltävistä asioista koskevat jotain aivan muuta kuin maahanmuuttoa tai vanhusten kysymyksiä, jotka itse ilmoitin ennen kunnallisvaaleja olevan ne asiat, joista minä olen kiinnostunut ja joissa minä näen korjaamisen tarvetta. Olen pitänyt Turun kaupunginvaltuustossa tämän kauden aikana kolme puheenvuoroa puhujapöntöstä sekä osallistunut neljännen puheenvuoron valmisteluun, jonka piti puolestani varavaltuutettu Jiri Keronen ollessani estynyt osallistumaan kokoukseen. Nuo puheenvuorot ovat liittyneet sellaisten asioiden käsittelyyn, jotka koen merkittäviksi ja joissa pääsen tuomaan omia kantojani esille. Kun Turun Kauppatorin alle rakennettava pysäköintilaitos, ”Toriparkki”, oli valtuuston käsittelyssä keväällä, sain omasta puheenvuorostani todella hyvää palautetta useammaltakin lehtereillä yleisönä olleelta. Eräs rouva tuli myöhemmin kättelemään, kiitti sanoistani ja totesi, ettei olisi koskaan uskonut tätä tekevänsä. (Oletan, että hän viittasi siihen, ettei olisi voinut kuvitella näin tekevänsä perussuomalaiselle valtuutetulle.)

Puheenvuorojen käyttämiseen liittyy myös selkeitä sääntöjä, kuten aikaraja ja se, että asiassa on pysyttävä. Asiassa pysymisen haastavuutta kuvaa se, miten eräs turkulaisvaltuutettu sai viime maanantain kokouksessa vedettyä somalialaiset savimajat mukaan repliikkiinsä Lakkatien lastenkodin hankesuunnitelmasta. Voidaan kysyä, mitä hyötyä puhumisesta pelkän puhumisen takia on, jos puheenvuoron sisältö ei millään tavalla edistä käsittelyssä olevaa asiaa, turkulaisten asiaa tai edes puhujaa itseään? Turun valtuustossa on hyviä puhujia ja vähemmän hyviä puhujia, joista kiitos niille, joille kiitos kuuluu. Yksi henkilökohtaisesta suosikeistani on SDP:n Virpa Puisto, joka osaa sanoa sanottavansa kuuluvalla äänellä, lyhyesti ja selkeästi. Ottamatta mitenkään kantaa Puiston puheiden sisältöön tai SDP:n politiikkaan Turussa voin todeta, että Puiston puhuessa kuuloni terävöityy aina jos se olikin edellisen jaarittelijan jäljiltä jossain muualla. Valtuustokauden mieleenpainuvimman ja sisällöltään laadukkaimman puheen on pitänyt mielestäni RKP:n Stefan Wallin myös Toriparkki-keskustelun yhteydessä. Wallin äänesti Toriparkkia vastaan toisin kuin ryhmätoverinsa. Monelta ei mielipiteensä, tai ryhmänsä  mielipiteen, esittäminen suju kovinkaan jouhevasti, mutta puhuminen ei todellakaan ole pelkkää suun liikuttamista vaan sisältää monia elementtejä esiintymistaidosta ja äänenkäytöstä lähtien, eivätkä ne nyt vain jokaiselta suju puoluekantaan katsomatta. Itselläni olisi paljon treenattavaa etenkin spontaaniudessa, mutta omaan pirtaani sopii paremmin asioiden ja puheiden harkitseminen ja punnitseminen etukäteen. Mykistä tai liian puheliaista valtuutetuista kirjoitti tänään Uuden Suomen blogissa Ari Alsio, joten suosittelen tutustumista hänen kirjoitukseensa aiheesta.

Kahdeksan kuukauden luottamustoimeni jälkeen omat visioni ovat selkeytyneet. Tavoitteeni on ilmaista mielipiteeni selkeästi ja rehellisesti, silloin kun minulla on perusteltu näkemys jostakin asiasta. Maahanmuuttoasioihin liittyvissä kysymyksissä roolini on pitää mielipiteeni esillä niin, että saisin pikkuhiljaa uusia ihmisiä kiinnittämään huomiota nykytilaan ja pohtimaan, mitä sille pitäisi tehdä. Valtuuston lisäksi olen rakennuslautakunnan jäsen, missä pääsen osallistumaan pienemmän ryhmän toimintaan ja tekemään niitä konkreettisia, pieniä päätöksiä, joilla on merkitystä paitsi yksittäisen lupahakijan myös esimerkiksi rakennusalan työllisyyden kannalta. Luottamushenkilö saa myös kutsuja sinne sun tänne  seminaariin, paneeliin ja keskustelutilaisuuteen. Lisäksi sähköpostiin ja etanapostiin tulee monenmoista lippusta ja lappusta luettavaksi ja kommentoitavaksi. Yhden ihmisen aika on valitettavasti rajallinen, joten kaikkeen ei yksinkertaisesti ehdi paneutumaan tai osallistumaan. Päämääräni valtuutettuna onkin yllä kuvatun lisäksi tehdä hyviä päätöksiä siten, että painaessani äänestysnappulaa tiedän miksi valitsin juuri tämän vaihtoehdon. Sinä päivänä, kun en enää ole politiikassa mukana millään tavalla, haluan jättää sen taakseni puhtain sieluin. En halua pelata pelejä, en halua valehdella tai kieroilla. Kenties tuo kalskahtaa jonkun korvaan hurskastelulta tai suoranaiselta naivismilta, mutta en osaa tuntemuksiani paremminkaan kuvata.

P.S. Mielestäni Joutsenpuolue olisi ollut parempi nimi kuin Muutos 2011