Syy 03 2009
Minä, Jussi ja Joutsen
Suomen poliittinen temmellyskenttä sai potentiaalisen uuden osallistujan, kun suositulla Hommaforum-sivustolla alkunsa saanut Muutos 2011 rekisteröitiin yhdistykseksi. Seuraava askel yhdistyksen aktiiveilla on kerätä tarvittava määrä kannattajakortteja puolueeksi rekisteröimistä varten ja viedä Muutos vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Itse toivotan uuden puolueen yhtä tervetulleeksi (ja samoin toivotuksin) kuin Jyrki Kasvi toivotti jo rekisteröidyn Piraattipuolueen Uuden Suomen jutussa. Muutos 2011 on saanut toistaiseksi kasvoikseen Juha Mäki-Ketelän ja Perussuomalaisista eronneen Turkulaisen varavaltuutetun Jiri Kerosen. Todettakoon, että pidän itse Jiriä fiksuna nuorena miehenä ja toivon hänelle pelkästään hyvää, vaikka olinkin pettynyt, ettei hän halunnut jatkaa Perussuomalaisissa. Tästä huolimatta uskon, että voin jatkossakin keskustella hänen kanssaan asioista niiden oikeilla nimillä kuten tähänkin asti. Kuten Jirillä ja Muutos 2011 -yhdistyksellä, oma politiikkaan liittyvä historiani on niin lyhyt, että jopa historia-sanan käyttäminen on mielestäni liioittelua. Elän elämäni ensimmäistä vuotta, jolloin toimin kunnallisissa luottamustehtävissä ja koen jokaisen kunnalliseen toimintakalenteriin sijoittuvan tapahtuman ensimmäistä kertaa. Uudella tulokkaalla, kuten minulla tai Muutoksella, on edessään valtavasti työtä ja vaivannäköä, ehkä jopa hammastenkiristystäkin.
Muutos 2011 on perustettu ainakin osittain tarpeesta saada aikaan jotakin uutta ja erilaista yhteiskunnalliseen keskusteluumme. En voi kieltää, ettenkö jossain vaiheessa olisi saanut sitä kuvaa, että uutta puoluetta alettiin puuhaamaan sen takia, ettei Helsingin kaupunginvaltuutettua Jussi Halla-ahoa valittu Perussuomalaisten listoilta EU-vaalien ehdokkaaksi. Minulla ei ole tietoa siitä, miksei Halla-ahoa valittu ehdokaslistalle. Ehdokasasettelun ollessa vielä käynnissä keskustelu sai mielestäni typeriä piirteitä sekä Halla-ahon kannattajien että Perussuomalaisten taholta. Uskon, että Halla-aho saa Suomessa aikaan paljon enemmän nimenomaan yhteiskuntamme kannalta merkittäviä asioita kuin olisi saanut koskaan Euroopan Parlamentissa. Näin on jo käynyt. Halla-ahon viime viikkoinen oikeudenkäynti hänen blogikirjoituksensa viitoittamana on osoittanut miten arkaan paikkaan yksi tavallinen suomalaismies on osunut. Halla-aho ja nimenomaan hänen kirjoituksensa jakavat eittämättä vahvasti mielipiteitä, mutta niin tekevät aikaan saavien ihmisten mielipiteet aina. Toivon, että Halla-aho on Perussuomalaisten listalla ehdokkaana vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja haluan tällä lyhyellä kommentilla ilmaista tukeni Jussi Halla-aholle. Nykytilanne on varmasti kiusallinen hänelle ja varmaan joillekin Perussuomalaisille, mutta tässä mitataankin nyt viimeisen päälle sitä kenen henkinen kantti kestää.
Demokratia on siinä mielessä hassu juttu, että enemmistö päättää vaikka sinä sanoisit mitä. Se on myös siinä mielessä hilpeää, että toisistaan kaukaisilta vaikuttavat ryhmät voivat olla jostain ihmeellisestä syystä todella samaa mieltä jopa silloin kun sen ei kuvittelisi olevan mahdollista. Joskus ryhmien harmonia voi myös vahingossa pettää, kuten eräälle Turun valtuutetulle harmillisesti kävi maanantaina 31.8. kaupunginvaltuuston kokouksessa (http://yle.fi/alueet/turku/2009/08/valtuusto_kiisteli_korvauksista_967568.html). Turun poliittiseen elämään kuuluu muutenkin mielenkiintoisia uutisia, sillä sinivihreät ovat löytäneet toisensa ja saaneet näin aikaiseksi enemmistön päätöksentekoon. Ulkopuolelle jääneet perinteikkäästi turkulaiset SDP ja Vasemmistoliitto joutunevat hiomaan kuvioitaan tulevia valtataistoja varten. Asiasta lisää Aamusetin jutusta ottamassani kuvakaappauksessa:
Olen kahdeksan kuukautta kestäneen luottamustoimikokemukseni jälkeen hyvin hämmästynyt siitä, miten vähän mikään on oikeastaan hämmästyttänyt. Kaikki ne tarinat ja mielipiteet poliitikan koukeroista, siitä, miten asioita sovitaan pienellä porukalla, siitä, miten mielipide helposti muuttua ja siitä, miten jokin toimii lähes päinvastoin kuin sen aatemaailma antaa ymmärtää toimivansa, pitävät paikkansa. Eniten olen ihmeissäni siitä, miten vähän itsenäistä ajattelua politiikassa esiintyy. Ja ne harvat jotka ajattelevat, vaikuttavat olevan jossain määrin ulkona omasta porukastaan. Haluan muistuttaa siitä, että minulla ei missään vaiheessa ole ollut kuvitelmia siitä, mitä yksi ihminen esimerkiksi Turun kaupunginvaltuustossa voi saada aikaan olkootkin hänen ryhmänsä koko mikä tahansa. Maahanmuuttopoliittiset kysymykset ovat minun kiinnostuksen kohde, mutta on täysin epärealistista olettaa, että ne muuttuisivat yksin minun toimieni myötä Turussa tai Perussuomalaisten viiden kansanedustajan kautta valtakunnan tasolla. Päätöksiä varten tarvitaan aina merkittävä määrä samaa mieltä olevia ihmisiä, eikä sellaista saa aikaan muuten kuin vaalien myötä, äänestäjien kautta. Merkittävällä määrällä en tarkoita välttämättä enemmistöä, vaan niin isoa ryhmää jonka vaikutusvallan nähdään kannatuksen jatkuvan kasvun myötä kehittyvään sellaiseen suuntaan, että muut ryhmät alkavat muuntautua politiikassaan kasvavan ryhmän määrittelemään suuntaan.
Olen seurannut keskustelua tai sanoisinko välillä jopa suunpieksentää erinäisillä foorumeilla siitä, mitä Perussuomalaiset valtuutetut, jotka poikkeuksetta edustavat hyvin pieniä ryhmiä omissa valtuustoissaan, ovat tehneet tai jättäneet tekemättä. Ehdottomasti merkittävä valta-osa esimerkiksi Turun kaupunginvaltuustossa käsiteltävistä asioista koskevat jotain aivan muuta kuin maahanmuuttoa tai vanhusten kysymyksiä, jotka itse ilmoitin ennen kunnallisvaaleja olevan ne asiat, joista minä olen kiinnostunut ja joissa minä näen korjaamisen tarvetta. Olen pitänyt Turun kaupunginvaltuustossa tämän kauden aikana kolme puheenvuoroa puhujapöntöstä sekä osallistunut neljännen puheenvuoron valmisteluun, jonka piti puolestani varavaltuutettu Jiri Keronen ollessani estynyt osallistumaan kokoukseen. Nuo puheenvuorot ovat liittyneet sellaisten asioiden käsittelyyn, jotka koen merkittäviksi ja joissa pääsen tuomaan omia kantojani esille. Kun Turun Kauppatorin alle rakennettava pysäköintilaitos, ”Toriparkki”, oli valtuuston käsittelyssä keväällä, sain omasta puheenvuorostani todella hyvää palautetta useammaltakin lehtereillä yleisönä olleelta. Eräs rouva tuli myöhemmin kättelemään, kiitti sanoistani ja totesi, ettei olisi koskaan uskonut tätä tekevänsä. (Oletan, että hän viittasi siihen, ettei olisi voinut kuvitella näin tekevänsä perussuomalaiselle valtuutetulle.)
Puheenvuorojen käyttämiseen liittyy myös selkeitä sääntöjä, kuten aikaraja ja se, että asiassa on pysyttävä. Asiassa pysymisen haastavuutta kuvaa se, miten eräs turkulaisvaltuutettu sai viime maanantain kokouksessa vedettyä somalialaiset savimajat mukaan repliikkiinsä Lakkatien lastenkodin hankesuunnitelmasta. Voidaan kysyä, mitä hyötyä puhumisesta pelkän puhumisen takia on, jos puheenvuoron sisältö ei millään tavalla edistä käsittelyssä olevaa asiaa, turkulaisten asiaa tai edes puhujaa itseään? Turun valtuustossa on hyviä puhujia ja vähemmän hyviä puhujia, joista kiitos niille, joille kiitos kuuluu. Yksi henkilökohtaisesta suosikeistani on SDP:n Virpa Puisto, joka osaa sanoa sanottavansa kuuluvalla äänellä, lyhyesti ja selkeästi. Ottamatta mitenkään kantaa Puiston puheiden sisältöön tai SDP:n politiikkaan Turussa voin todeta, että Puiston puhuessa kuuloni terävöityy aina jos se olikin edellisen jaarittelijan jäljiltä jossain muualla. Valtuustokauden mieleenpainuvimman ja sisällöltään laadukkaimman puheen on pitänyt mielestäni RKP:n Stefan Wallin myös Toriparkki-keskustelun yhteydessä. Wallin äänesti Toriparkkia vastaan toisin kuin ryhmätoverinsa. Monelta ei mielipiteensä, tai ryhmänsä mielipiteen, esittäminen suju kovinkaan jouhevasti, mutta puhuminen ei todellakaan ole pelkkää suun liikuttamista vaan sisältää monia elementtejä esiintymistaidosta ja äänenkäytöstä lähtien, eivätkä ne nyt vain jokaiselta suju puoluekantaan katsomatta. Itselläni olisi paljon treenattavaa etenkin spontaaniudessa, mutta omaan pirtaani sopii paremmin asioiden ja puheiden harkitseminen ja punnitseminen etukäteen. Mykistä tai liian puheliaista valtuutetuista kirjoitti tänään Uuden Suomen blogissa Ari Alsio, joten suosittelen tutustumista hänen kirjoitukseensa aiheesta.
Kahdeksan kuukauden luottamustoimeni jälkeen omat visioni ovat selkeytyneet. Tavoitteeni on ilmaista mielipiteeni selkeästi ja rehellisesti, silloin kun minulla on perusteltu näkemys jostakin asiasta. Maahanmuuttoasioihin liittyvissä kysymyksissä roolini on pitää mielipiteeni esillä niin, että saisin pikkuhiljaa uusia ihmisiä kiinnittämään huomiota nykytilaan ja pohtimaan, mitä sille pitäisi tehdä. Valtuuston lisäksi olen rakennuslautakunnan jäsen, missä pääsen osallistumaan pienemmän ryhmän toimintaan ja tekemään niitä konkreettisia, pieniä päätöksiä, joilla on merkitystä paitsi yksittäisen lupahakijan myös esimerkiksi rakennusalan työllisyyden kannalta. Luottamushenkilö saa myös kutsuja sinne sun tänne seminaariin, paneeliin ja keskustelutilaisuuteen. Lisäksi sähköpostiin ja etanapostiin tulee monenmoista lippusta ja lappusta luettavaksi ja kommentoitavaksi. Yhden ihmisen aika on valitettavasti rajallinen, joten kaikkeen ei yksinkertaisesti ehdi paneutumaan tai osallistumaan. Päämääräni valtuutettuna onkin yllä kuvatun lisäksi tehdä hyviä päätöksiä siten, että painaessani äänestysnappulaa tiedän miksi valitsin juuri tämän vaihtoehdon. Sinä päivänä, kun en enää ole politiikassa mukana millään tavalla, haluan jättää sen taakseni puhtain sieluin. En halua pelata pelejä, en halua valehdella tai kieroilla. Kenties tuo kalskahtaa jonkun korvaan hurskastelulta tai suoranaiselta naivismilta, mutta en osaa tuntemuksiani paremminkaan kuvata.
P.S. Mielestäni Joutsenpuolue olisi ollut parempi nimi kuin Muutos 2011
“Ehdokasasettelun ollessa vielä käynnissä keskustelu sai mielestäni typeriä piirteitä sekä Halla-ahon kannattajien että Perussuomalaisten taholta.”
Minusta on jokseenkin sama mitä Halla-ahon kannattajat sanovat, sillä he eivät edusta Halla-ahoa millään tavalla. Sensijaan se, mitä Perussuomalaiset sanovat, ja ennenkaikkea mitä Soini sanoo, on aina kannanotto myös puolueen nimissä. Jos Halla-ahon ja samalla myös Perussuomalaisten kannattajien nimittely propellipäiksi ja telkän pönttöön kurkistelijoiksi on Perussuomalaisten linja puhua “omistaan”, eli maahanmuuttokriittisistä, niin en näe mitään järkeä heidän jäämisessään tällaiseen puolueeseen. On mielestäni valitettavaa, että maahanmuuttokriittisyys osoittautuikin lopulta pelkäksi tempuksi, jolla saatiin hetkeksi PS:lle kannattajia. Muutos 2011 ongelmaksi tuleekin muodostumaan sellaisten ehdokkaiden löytäminen, jotka uskaltavat lähteä nykyisistä puolueistaan muutoksen kelkkaan silläkin uhalla, että vaihdosta tuleekin poliittinen itsemurha. Toisaalta uskon, että heistä varsin moni onkin ns. yhden asian poliitikko, joten luulisi tahtoa löytyvän tähän riskiinottoon.
Perussuomalaisten linja ei varmasti ole pitää ketään propellipäinä tmv. Mielestäni olisi aika katsoa jo eteenpäin ohi yllättävien lausuntojen. Tämän saman jauhaminen ei kyllä edistä kenenkään asiaa, ei myöskään tulevan puolueen. Perussuomalaisten keskuudessa maahanmuuttopolitiikkaan suhtaudutaan kriittisellä silmällä, mutta se on kuitenkin yksi asia muiden joukossa: valtakunnallista kannatusta nauttiva puolue ei voi kokonaisuutena jäädä pyörimään yhden asian ympärille. Yksittäisiä puolueen jäseniä, kuten minua, ei ole koskaan kielletty puhumasta aiheista (maahanmuuttoasiat) joista olen puhunut. Minua ei ole myöskään kehotettu tai ohjeistettu toimimaan tämän asian suhteen millään puolueen määräämällä tavalla. Oman järjen käyttö on sallittua ja jopa toivottavaa. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö puolueen agendaan mahdu maahanmuuttopoliittiset kysymykset myös jatkossa.
Uskon, että Muutos 2011 saa liikkeelle sekä tuttuja että uusia kykyjä. Minulla ovat tärkeitä asiat eikä se kuka niitä tekee. Näin ollen toivon menestystä jokaiselle, joka paneutuu ja pistää toimeksi niiden asioiden suhteen joita pidän itsekin arvossa.
“En voi kieltää, ettenkö jossain vaiheessa olisi saanut sitä kuvaa, että uutta puoluetta alettiin puuhaamaan sen takia, ettei Helsingin kaupunginvaltuutettua Jussi Halla-ahoa valittu Perussuomalaisten listoilta EU-vaalien ehdokkaaksi.”
Voi sen noinkin nähdä, mutta mielestäni lopullinen sysäys uudelle puolueelle tuli sen jälkeen kun Soini alkoi haukkumaan omia äänestäjiään propellipäiksi ja kottaraisen pönttöön tuijottelijoiksi ja ties miksi. Sen vielä ymmärtäisin, jos Soini olisi antanut jokseenkin käsittämättömiä lausuntojaan jonkin muun puolueen äänestäjistä, mutta omistaan?
Miltäköhän sekin kuullostaisi, jos Vanhanen sanoisi, että 70 prosenttia Keskustan äänestäjistä on sisäsiittoisia tupauunoja?
Soini vanhana pelurina ei tietenkään vahingossa hyökännyt kannattajiaan vastaan: hän halusi todistaa salonkikelpoisuuttaan ja irtisanoutua puolueen maahanmuuttokriittisestä siivestä. Enkä tähän väliin viitsi mainita mitään pikkunokkelaa Soinin ministerihaaveista.
Noh, Soini sai mitä tilasi, eikä ainakaan minulle tuota minkäänlaisia vaikeuksia siirtyä Persuista Muutoksen puolelle.
Aika näyttää miten käy, mutta jos jotain arvaisin, niin arvaisin, että Persuista siirtyy Muutoksen puolelle parhaiten koulutettujen ja nuorien kaupinkilaisten porukka. Ainakin.
Hei Turunen. En millään tavalla pidä Halla-ahon jättämistä ehdokaslistan ulkopuolelle ainoana syynä uuden puolueen perustamiselle. Typerillä piirteillä viittaankin nimenomaan lausuntoihin, jotka ovat eittämättä loukanneet jotakuta em. asian käsittelyn yhteydessä. Se on vain niin sekä puhumisen että tällaisen kirjoittamisen kanssa että joskus lipsahtaa ulos jotain mitä ei välttämättä tarkoita tai minkä voi helposti ymmärtää väärin.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että jos Muutos 2011 vetää väkeä Perussuomalaisista niin he ovat enimmäkseen koulutettuja, nuoria kaupunkilaisia.
“Toivon, että Halla-aho on Perussuomalaisten listalla ehdokkaana vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja haluan tällä lyhyellä kommentilla ilmaista tukeni Jussi Halla-aholle. Nykytilanne on varmasti kiusallinen hänelle ja varmaan joillekin Perussuomalaisille, mutta tässä mitataankin nyt viimeisen päälle sitä kenen henkinen kantti kestää.”
Niin, tottahan tuo, mutta en vaan millään pysty ymmärtämään tai näkemään mitään järkevää syytä siihen, miksi ihmeessä asiassa olisi edes tarvetta mitata kenenkään kanttia millään tavoin? Miksi puoluejohdon pitäisi tällä tavoin mitata varsin lojaaliksi useasti osoittautuneen tukijansa kanttia – varsinkaan tässä mittakaavassa ja näin pitkään?
Asia olisi harvinaisen helppoa ja nopeaa selvittää. Muuta ei tarvittaisi kuin puoluejohdon sitova ilmoitus siitä, että heidän puolestaan Halla-aho on niin halutessaan 2011 ek-vaaleissa ehdokkana PS:n listalla
Jos puoluejohto olisi ryhdikäs, niin kyseinen ilmoitus julkistettaisiin jo huomenna 7.9.2009. Ylihuomenna, eli 8.9. julistaa Hgin käräjäoikeus tuomionsa Halla-ahon poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä, ts case Mika Illman vs. Jussi Halla-aho, ts. DEMLA & Illmanilainen sensuuritotalitarismi vs järjen ääni & sananvapaus.
“Typerillä piirteillä viittaankin nimenomaan lausuntoihin, jotka ovat eittämättä loukanneet jotakuta em. asian käsittelyn yhteydessä. Se on vain niin sekä puhumisen että tällaisen kirjoittamisen kanssa että joskus lipsahtaa ulos jotain mitä ei välttämättä tarkoita tai minkä voi helposti ymmärtää väärin.”
Okei. Ymmärtäisin tuon, jos sivulauseessa livahtaisi jotain “ei niin tarkoituksellista”, mutta kun sitä tarpeeksi toistaa ja painottaa, niin siitä tulee selkeästi tarkoituksellista.
Soini teki virheen: sen pitäisi uskollisimmakin persun uskaltaa myöntää.
Minä (ex-kaupunkilainen, jokseenkin koulutettu ja jokseenkin hyvinvoiva) olen tavallaan iloinen siitä, että Muutos 2011 tuli (tulee)osaksi poliittista kenttää.
Täytyy kuitenkin muistaa, että emme me homma-insinöörit tätä showta aloittaneet: sen aloitti Soini hyökkäämällä älymmystösiipeä (just) vastaan.
Tervetuloa Muutos 2011 -puolueen siipien alle.
Uudesta puolueesta puhutaan sujuvasti “maahanmuuttokriittisenä”. Sitä se varmasti onkin, mutta toinen kantava voima on suora demokratia. Suomen kaltaisessa, demokratiavajetta potevassa maassa suora demokratia on suorastaan vallankumouksellinen ajatus, olkoonkin että siihen liittyviä asioita, mm. kansanaloitetta on jo pohdittu valtion virkamieskoneistonkin tasalla.
Uudelle puolueelle on tarvetta myös, koska jäsenten ääni ei kuulu Perussuomalaisissa. Viime kevään puoluekokouksessa sammutettiin viimeinenkin toivo jäsenten suorista vaikutusmahdollisuuksista puolueen linjauksiin. Nyt voi hyvällä syyllä todeta – pitivät perussuomalaiset siitä tai ei – että Persut lienee Suomen epädemokraattisin puolue suhteessa jäseniinsä. Puolue on yhden miehen taskussa, ja vaikuttaa voivat ne, jotka ovat samaa mieltä Timpan kanssa. Tällainen on hyvin vaarallista mille tahansa organisaatiolle. Uuden puolueen yhtenä ideana (vs. perussuomalaisiin) on nähdäkseni edetä “leveämmällä kärjellä”, eli antaa myös jäsenille _oikeaa_ vaikutusvaltaa.
Miksei siitä toriparkista olisi voitu päättää kaupunkilaisten kansanäänestyksellä? Ottaen huomioon kuinka kauan tätäkin asiaa on taas pyöritelty, olisi säästetty aikaa ja luultavasti rahaa, sekä annettu turkulaisille itselleen valta heitä koskettavassa asiassa. Nyt asia hoituu periturkulaiseen “fundeerataan ja tehdään lehmänkauppoja”-tapaan. Samaan sarjaan kuuluivat kirjasto, Kakolan vedenpuhdistamo jne.
tällainen puolue olisi pitänyt pistää jo aikasemmin vireille:)mikä kanta tällä puolueella on Natoon?minun mielestä se olisi suomen viimeinen virhe.entä maanviljely ja sotaveraanejen tuet?milloin tulee “nimien keräys ” lista nettiin että puolue menee läp!?