Minulta on syksyn kuluessa kysytty useammankin kerran mielipidettäni asevelvollisuudesta. Itse kytken asevelvollisuuden kiinteäksi osaksi isänmaallisuutta, mikä on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä asia. Pieni, viisimiljoonainen kansa on pikkuruinen osa koko maailman väestöä, mutta pidän armeijaa ja puolustusvoimia tärkeänä osana henkistä selkärankaamme, joka tuo meille uskottavuutta kansainvälisissä keskusteluissa. Pienenkin maan elinvoimainen armeija on henkinen ja taloudellinen este viholliselle, mutta toivon tietysti, että meidän ei koskaan enää tarvitse ratkoa maamme kohtaloa aseet käsissä.

Kannatan miesten yleistä asevelvollisuutta ja sitä, että naiset voivat halutessaan mennä armeijaan. Uskon, että sotatilanteessa useimpien miesten henkiset ja fyysiset kyvyt olisivat parempia kuin useimpien naisten henkiset ja fyysiset kyvyt kodin ja maan puolustamiseen rintamalla. Samoin olen sitä mieltä, että useimmat naiset soveltuisivat paremmin kuin useimmat miehet kotirintamasta huolehtimiseen. Sodassa puolustetaan yhtä asiaa ja taistellaan toista asiaa vastaan. Kodeista ja yhteiskunnan perustoiminnoista on huolehdittava, jotta rintamalta on mihin palata. Mielestäni olisi ihan järkevää pohtia voitaisiinko vaikkapa osalle naisista järjestää laajemmassa mittakaavassa koulutusta siitä, mitä sotatila tarkoittaa ja vaatii muualla kuin etulinjassa. Tilanteen niin vaatiessa koulutusta saaneet voisivat jakaa saamaansa tietoa eteenpäin.

Asevelvollisuutta on kritisoitu mm. siitä, että sen takia osa nuorista miehistä (ja toki myös pieni osa naisista) on tietyn ajan poissa tuottavasta työstä. Itse pidän huomattavasti suurempana yhteiskunnallisena ongelmana sitä, että osa työkykyisistä ihmisistä iästä riippumatta on eri syistä pitempiaikaisesti, pätkittäin tai jopa pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolella ja elää tulonsiirroilla joko osittain tai kokonaan. Näitä ihmisiä on n. 200 000 kun taas armeijaa käyviä on kerrallaan n. 30 000.

Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri otti syyskokouksessaan kantaa sotaveteraanien tilanteeseen ja maanpuolustukseemme. Voit lukea kannanoton tästä.

Vietän tätä itsenäisyyspäivää ulkomailla. Vastapäisessä toimistotalossa aherretaan työpisteissä jo täyttä päätä. Alakerran kauppaan toimitettiin tavaroita aamuvarhaisella kilinän ja kolinan kera. Suomessa tämä päivä on useimpien osalta hiljainen ja rauhallinen, erityisen arvokkuuden ja kiitoksen koskettama.

Meidän Ukko, sotaveteraani, nukkui pois lähes 10 vuotta sitten. Meidän Ukko ei ollut pappa eikä ukki eikä isoisä, vaan Ukko. Oli päivä mikä tahansa muistelen meidän Ukkoa suurella rakkaudella ja kiitollisuudella paitsi sen takia, miten valtavan tärkeä hän oli meidän perheelleemme, niin myös sen takia, mitä hän teki tuhansien ja taas tuhansien muiden miesten tapaan maamme eteen taistellessaan sodassa Suomen puolesta.

Tänään muistan Ukkoa alla olevin, äitini laatimin sanoin, jotka lausuin Ukon muistotilaisuudessa.

Ukolle

Pietilän ukon askel on vaiennut. Toppipuhdon hiljainen teräsmies on meidät jättänyt.

Me aina harhaanjohtavasti kuvittelimme, että meidän ukko on ikuinen. Kun hän suoraselkäisenä pitkin askelin kiirehti pihatiellä työstä toiseen, hänen kuvitteli liikkuvan siellä myös ensi vuonna, ja sitä seuraavina.

Meidän Ukko oli kodin ihminen, siellä hänen elämänsä oli elämisen arvoista. Ei siihen kaivannut ulkomaanmatkoja, ei kesämökkielämää, ei mitään suurta. Hän oli onnellinen kodistaan, Rauni-mummosta, pienestä perheestään, napeksesta, moposta ja rakkaasta Jere-koirastaan.

Hänellä ja Jerellä oli yhteinen kieli. He ymmärsivät toisiaan ilmeistä ja eleistä. Yhteisillä lenkkireissuilla ei vauhti päätä huimannut, eikä energiaa juurikaan kulunut, mutta sielu lepäsi. Mukava rapsuttelu, korppu ja sinturyyppy olivat palkinto rakkaalle eläinystävälle. Rakkaus eläimiin ja luontoon olivat ukon sydäntä lähellä.

Häneltä riitti aikaa ja ymmärrystä myös monille ystäville kodin ulkopuolella. Kun joku kavereista soitti ja pyysi häntä kylälle kauppaan tai Ouluun sairaalareissulle, Ukko sanoi: ”Onpa tässä aikaa.” Terävä kirves ja pystyvä saha olivat ne työkalut, joita viimeisessäkin avustustehtävässä tarvittiin. Niin vain tuli tienviitta pystyyn, vaikka henkeä ahdisti ja välillä piti istua levähtämään.

Me kotiväki sanoimme aina että Ukko on keksijä Pelle Peloton. Monet olivat ne ongelmaratkaisut joita hän teki. Mitään vanhaa ei heitetty pois, sillä sitä saattoi mahdollisesti vielä käyttää johonkin. Jopa kuurolle kattilalle syntyi uudet korvat.

Ukko oli rehellisin ihminen, jonka tunnemme. Hän ei sietänyt pienintäkään epärehellisyyttä eikä epäjärjestystä. Hän taatusti piti erillään omat ja toisten tavarat. Kun me erehdyimme sanomaan ettei se niin nuukaa ole, riittää kun on sinnepäin, Ukko siihen sanoi, että kunhan se vain on oikein. Koskaan emme kuulleet hänen kadehtivan toisten omaisuutta tai tavaroita. Hänelle riitti se leiviskä joka hänelle oli uskottu.

Lapsuudesta muistamme hänet hiljaisena, vähän kantaaottavana jopa sulkeutuneena miehenä. Hän harvoin puuttui asioiden kulkuun. Silloin kun hän ärähti, me emme taatusti kyseenalaistaneet asiaa, vaan totteleminen oli itsestäänselvyys.

Tulemme muistamaan Ukon äärimmäisen sinivalkoisena veteraanina. Hänen suuria rakkauksiaan olivat koti, usko ja isänmaa, joita hän oli nuorena miehenä rintamalla puolustanut. Suurena menetyksenä hän koki tulevan oman markan vaihtumisen euroon. Onneksi hänen ei tarvinnut sitä aikaa nähdä.

Viimeiset toistakymmentä vuotta ovat olleet ukon elämässä erittäin antoisia. Hänellä ei ollut rahahuolia, ei murheita terveydestä. Hän sai elää täysipainoista elämää, tehdä omat valintansa ja määrätä itse elämästään. Näihin päätöksiin kuuluikin esimerkiksi punaisesta maidosta luopuminen, kurriin asti kuitenkaan siirtymättä. Tietoisuus pahasta sydänsairaudesta elämän loppuvaiheessa ei kuitenkaan olisi elämänlaatua ainakaan parantanut. Sairaalakierteet, lääkitykset ja operaatiot olisivat olleet pelkkää myrkkyä aktiiviselle ihmiselle. Työteliäs mies sai lähteä työn parista, saappaat jalassa, saatuaan päivän työt päätökseen.

Ukko oli onnellinen eläessään päivä kerrallaan. Hän nautti elämästä ympärillään. Hänelle oli tärkeää seurata miten vuokralla olevat pellot ovat hyvässä hoidossa, kuinka vilja orastaa keväällä ja tähkäpäät taipuvat syksyn tuulessa. Ei tarvinnut surra hylättyjä, pajua kasvavia peltoja.

Koskaan emme kuulleet hänen sanovan että täältä joutaisi jo pois. Hänellä oli suunnitelmia ja unelmia. Suvun rakennushankkeisiin hän osallistui voimiensa mukaan. Olisi suonut, että hän olisi ehtinyt nähdä sinivalkolipun huojuvan salossa Pikkukorpelan pihalla. Monet kallisarvoiset ohjeet ja neuvot on jälkipolvi entiseltä timpurilta saanut rakennusurakan edistyessä. Naapurin lapsien kanssa sai suunnitella karhujahtia ja pistää ehdolle erinäisiä elämänasioita. Siinä oli nuorisolla aina miettimistä, että olikohan tuokin nyt tosiaankin noin.

Mukava on ollut vuosien varrella piipahtaa mummulassa pikkupannun kahvilla. Sitä oli aina vähän rajoitetusti saatavilla, mutta toki keitettiin lisää, jos kahvihampaan pakotus ei yhdellä kupillisella helpottanut.

Meidän rakas Ukkomme oli miesten mies. Hän oli suoraselkäinen suomalainen. Ei vain ruumiillisesti vaan ennen kaikkea henkisellä tasolla. Hänessä on meille miehenmallia ja esimerkkiä monissa arkipäivän toimissa. Kunpa meillä olisi elämässämme kykyä ja halua toimia saamamme esimerkin mukaan, ahkeruudella ja rakkaudella rehellisesti tätä rakasta isänmaata rakentaen ja sen arvomaailmaa ja menneiden sukupolvien työtä kunnioittaen.

Päivän touhut taakse jää,
minua jo väsyttää.
Kiitos, että nukkumaan
peiton alle mennä saan.
Hyvää yötä, Jumala!
Siunaa meitä kaikkia.

Kuljemme kohti kevään 2011 eduskuntavaaleja. Luvassa on paljon jännitystä, odotusta ja toiveita muutoksesta. Politiikkaa tehdään yhdessä, toisten avulla ja toisia tukien.

Olen Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Eduskuntavaaleihin liittyvä FB-sivuni löytyy täältä.

Tukiryhmäni puolesta voin kertoa seuraavaa:

Maria Lohelan tukiyhdistys on perustettu 14.11.2010. Tukiyhdistys on avannut pankkitilin, jonka tarkoituksena on toimia Maria Lohelan eduskuntavaalikampanjan rahankeräystilinä. Kampanjaa voi tukea rahallisesti alla mainituin tiedoin.

Tilin tiedot

Tilinumero: POP 471400-117274
IBAN: FI59 4714 0010 0172 74
BIC: HELSFIHH
Saaja: Maria Lohelan tukiyhdistys
Viite: 2011

Huomioitavaa

Ehdokkaan vaalirahoitukselle on asetettu useita rajoituksia. Niistä mainittakoon tässä yhteydessä erikseen anonyymin tuen kielto: Ehdokas, ehdokkaan tukiryhmä ja muu yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimiva yhteisö eivät saa vastaanottaa tukea, jonka antajaa ei voida selvittää.

Lisäksi mainittakoon euromääräinen katto: Ehdokas, ehdokkaan tukiryhmä ja muu yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimiva yhteisö eivät saa vastaanottaa suoraan tai välillisesti samalta tukijalta enempää tukea kuin arvoltaan 6000 euroa.

Ehdokkaan tulee tehdä saamastaan tuesta vaalirahoitusilmoitus. Tässä ilmoituksessa on erikseen ilmoitettava kukin yksittäinen tuki ja sen antaja, jos tuen arvo on vähintään 1 500 euroa. Yksityishenkilön nimeä ei saa ilmoittaa ilman hänen nimenomaista suostumustaan, jos hänen antamansa tuen arvo on pienempi kuin mainittu rahamäärä.

Osallistuin vuonna 2009 Nuorten Pohjoismaiden neuvoston kokoukseen, joka pidettiin Tukholmassa. Kokouksessa minulle osoitettiin paikka salin keskiosasta ja syyksi kerrottiin se, että myös varsinaisessa Pohjoismaiden neuvostossa Perussuomalaisten katsotaan kuuluvan keskiryhmiin. Nimikyltillä varustettu paikkani löytyikin salin keskeltä. Tänä vuonna Reykjavikin kokouksessa Perussuomalaisten edustaja oli heti alusta asti sijoitettu oikeaan laitaan.

Mikä muuttui vuoden aikana?

Onko tämä sitä politiikkaa?

Ihmetellään, miksi äänestysprosentit ovat niin alhaisia tai miksi ihmiset eivät tiedä tai ole kiinnostuneita politiikasta.

Onko se sitten oikeastaan edes mikään ihme, kun politiikassa ei hoidetakaan ihmisten yhteisiä asioita vaan poliitikkojen aika menee kikkailuun.

Kaupunkilehti Turkulainen on kuluneen viikon aikana nostanut esille keskustelua pakkoruotsista.

Asiaa puitiin pääkirjoituksessa 25.9.10:

Pakkoruotsista puhuminen syytä lopettaa

Samassa numerossa näkemyksensä kertoivat pakkoruotsiin myönteisesti suhtautuvat:

Pakkoruotsille ei löydy vastustusta

Vastarannan kiisket saivat mielipiteensä esiin Turkulaisessa 30.9.10:

Ei pakkoruotsille!

Perussuomalaiset, kuten kaikki muutkin Suomessa vaikuttavat puolueet, valmistautuvat ensi keväänä käytäviin vaaleihin. Puolueiden ohjelmissa kulkevat vuodesta toiseen lähes muuttumattomina tietyt teemat, kun taas osa ajatuksista heijastelee maailmassa tapahtuneita muutoksia. Yksi Perussuomalaisiin usein tiiviisti yhdistetty teema on pakkoruotsin vastustaminen, mikä ei ole lainkaan harhaan johtava väite esimerkiksi puolueemme vielä toistaiseksi uusimman eduskuntavaaliohjelman (Eduskuntavaaliohjelma 2007) mukaan. Ohjelmassa todetaan ruotsin kielen opetuksesta seuraavaa:

Opetuksen on oltava monipuolista ja sen on tuettava erilaisia taipumuksia. Tämän vuoksi myös taide- ja käsityöaineiden nykyistä suurempaan tuntimäärään olisi paineita. Resursseja voisi vapauttaa tekemällä pakkoruotsi vapaaehtoiseksi aineeksi myös peruskouluissa. Ylioppilastutkinnossa tämä pakollisuus on jo poistettu, eikä seurauksena ole ollut minkään luokan katastrofia. Kuitenkin resurssit ovat lukioissakin yhä kiinni ruotsinkielen opiskelussa, koska lukiolaisten tulee suorittaa useita pakollisia ruotsin kursseja vaikka eivät itse ainetta ylioppilaskirjoituksissa kirjoittaisikaan. Siihen nähden, miten paljon käytännön hyötyä ruotsin kielestä useimmille työelämässä tai jatko-opinnoissa on, voidaan puhua yhteiskunnan resurssien huonosti harkitusta kohdentamisesta. Pakko on tämän päivän näkökulmasta erikoinen tapa motivoida opiskelijoita. Vapaaehtoisuus ja valinnaisuus ovat mielestämme parempia vaihtoehtoja kuin pakko.

Saamieni yhteydenottojen ja esimerkiksi markkinatapahtumissa käytyjen keskustelujen perusteella uskon, että kielikysymys on monen mielessä. Uskon, että se voi ensi vuoden vaaleissa olla jopa tärkein yksittäinen äänestyspäätökseen vaikuttava tekijä.

Myös minä kyseenalaistan paitsi pakkoruotsin tarpeen myös ruotsin kielen aseman toisena virallisena kielenä Suomessa. On aika kohdata realiteetit ja todeta, että ajat ovat muuttuneet ja niitä edellytyksiä, joilla Suomen kaksikielisyydestä on aikanaan päätetty, ei ole ollut enää vuosikymmeniin. Virallisessa kaksikielisyydessä roikkuminen vain historiallisista syistä on ontuva perustelu ja tilanne on jo korkea aika arvioida puhtaalta pöydältä. Maamme väestöstä vain viitisen prosenttia on ruotsinkielisiä ja suurimmassa osassa maata ei ruotsinkielisiä ole juuri ollenkaan. On myös muistettava, että ruotsinkieliset pärjäävät usein vallan hyvin suomen kielellä. Kaksikielisyyden ylläpitäminen ei ole olosuhteiden sanelema pakkotilanne, vaan ruotsin kielen asema voidaan turvata vähemmistökielenä ja erityispalveluin alueilla, joissa on määrällisesti paljon ruotsinkielisiä (esimerkiksi Turku, pääkaupunkiseutu ja tietyt Pohjanmaan kunnat). Pakkoruotsista luopuminen kouluissa ei tarkoita ruotsin kielen kieltämistä tai ruotsin kielen opetuksen loppumista. Vapaaehtoisuuden vallitessa osa oppilaista varmasti valitsisi ruotsin.

Pohdin kielikysymystä kriittisesti jo kauan ennen liittymistäni Perussuomalaisiin. Kielikysymys, toistaiseksi pääosin vain suomen ja ruotsin kieleen liittyvä, on satunnaisesti esiin tuleva asia myös kunnallisessa päätöksenteossa erityisesti kunnissa, joissa ruotsia äidinkielenään puhuvia on ”paljon”. Turku koetaan vahvasti kaksikieliseksi kaupungiksi. Turun kaupungin tilastollisen vuosikirjan mukaan vuonna 2009 Turun 176 087 asukkaasta 9 249 (eli 5,3 %) puhui äidinkielenään ruotsia. Siis vain 5,3 %, kaupungissa, joka on yksi niistä kaikkein kaksikielisimmistä koko maassa.

Turun kaupunginvaltuustossa on meneillään olevan valtuustokauden aikana tehty kaksi päätöstä, joihin ruotsin kieli on liittynyt läheisesti. Ensimmäinen päätös liittyi Turun kaupungin Asukkaiden hyvinvointi -teemaan sisältyvään ohjelmapakettiin, jota käsiteltiin 28.9.09 pidetyssä valtuuston kokouksessa. Asukkaiden hyvinvointiin liittyvän ohjelmapaketin yksi osa on Lasten ja nuorten ohjelma, jossa erääksi toimenpide-ehdotukseksi esitettiin alkuperäisessä esityksessä seuraavaa:

Lasten ja nuorten 15–25 v. maahanmuuttajien suomen kielen opetus järjestetään seudullisesti ja luodaan rahoitusmalli kansalliseksi pilottihankkeeksi maahanmuuttajalasten ja nuorten kotouttamiseksi.

Valtuustolle esitettiin hieman muutettua tekstiä:

Lasten ja nuorten 15-25 v. maahanmuuttajien suomen ja ruotsin kielen opetus järjestetään seudullisesti ja luodaan rahoitusmalli kansalliseksi pilottihankkeeksi maahanmuuttajalasten ja nuorten kotouttamiseksi.

Valtuutettu Olavi Mäenpäätä (SKS) lukuun ottamatta valtuusto kannatti tehtyä muutosesitystä.

Tässä asiassa Turun valtuusto ei päättänyt pakkoruotsista tai kaksikielisyydestä, vaan tästä nimenomaisesta käsiteltävästä asiasta, ja jos valtakunnan viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi, niin tietenkin opetuksen järjestämisestä päätettäessä opetukseen liittyvät kielet tulevat olemaan suomi ja ruotsi. Yksikielisessä maassa opetettaisiin tietenkin suomea. Nyt ei kuitenkaan päätetty siitä, vaikka muutama minua lähestynyt henkilö onkin niin kuvitellut.

Mielestäni on tärkeämpää, että maahan muuttavat (tässä esimerkissä nuoret ja nuoret aikuiset) opiskelevat Turun seudulla mieluummin suomea tai ruotsia kuin että he eivät opiskelisi tuloksellisesti kumpaakaan (varsinkin jos ovat oppivelvollisuusiän reilusti ylittäneitä) tai että koulutuksen järjestämisessä korostettaisiin heidän oman äidinkielensä opiskelua. Eri kieliä äidinkielenään puhuvien määrä lisääntyy Suomessa ja myös Turussa jatkuvasti tänne oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden sekä perhesiteiden/perheenyhdistämisten kautta tulevien ihmisten määrän lisääntyessä vuodesta toiseen. Samanaikaisesti lisääntyy paine ja vaatimukset näiden vieraiden kielten opetukseen oman kulttuurin ja identiteetin vaalimisen nimissä. Näen, että maahanmuuttajan velvollisuuksiin kuuluu jomman kumman maamme kielen opiskelu niin, että sen avulla voi toimia itsenäisenä tässä yhteiskunnassa.

Tuoreempi esimerkki ruotsin kieleen liittyvästä päätöksenteosta Turun kaupungissa on tämän vuoden maaliskuulta, kun Turulle oltiin valitsemassa uutta apulaiskaupunginjohtajaa virastaan hyllytetyn henkilön tilalle. Ennen valinnan vahvistamista asialistalla oli myös hallintosäännön muutos, jossa mm.

Kielitaitosäännön yleinen vaatimus johtavassa asemassa olevien viranhaltijoiden molempien kotimaisten kielten hyvästä kirjallisesta ja suullisesta taidosta poistettaisiin ehdottomana vaatimuksena.

Toisin sanoen, valtuusto haluaa helpottaa johtavien virkamiesten kielitaitovaatimuksia juuri sopivasti ennen apulaiskaupunginjohtajan nimitystä. Tässäkään asiassa ei siis ollut kysymys kaksikielisyydestä tai pakkoruotsista, kuten jotkut ovat luulleet. Koska maa on valtakunnallisesti kaksikielinen ja Turku kuuluu vielä niihin vähiin ruotsinkielisimpiin alueisiin, niin kyllä korkeimpien virkamiesten kielitaitovaatimukset on se viimeinen kohta josta kaksikielisyyttä ja pakkoruotsia lähdetään purkamaan. Jos ei edes Turun johtavien viranhaltijoiden pidä osata ruotsia, niin miksi Joensuun poliisin pitää? Lisäksi oikeus päättää omista kielitaitovaatimuksista vahvistaa käsitystä hyväveli-verkoston elinvoimaisuudesta.

Edellä mainitsemistani syistä äänestin itse tätä muutosesitystä vastaan, mutta ennakoidusti hallintosäännön muutos meni ryminällä läpi.

Juuri edellisessä valtuuston kokouksessa maanantaina 30.8. valitsimme muuten kaupungillemme uuden johtajan, joka osaa ruotsia enää ”tyydyttävästi”.

Keväällä 2007 matkailu- ja kongressiorganisaatio Turku Touring järjesti mahdollisuuden ”vierailla” valtavia risteilijäaluksia rakentavalla Turun telakalla meritse. Juuri luovutettavissa oleva Liberty of the Seas -alus veti puoleensa kiinnostuneita katsojia, niin meitäkin. Ja olihan se upea. Pitkä, korkea, puhtaan valkoinen. Tuollaisen kyytiin olisi hienoa päästä!

Unelmasta tuli totta tammikuussa 2010, kun matkustimme Floridaan talvilomalle. Osavaltiota ihmetyttänyt poikkeuksellisen kylmä sää (eräänäkin aamuna +2 astetta) teki tuolloin tuhojaan appelsiiniviljelmillä ja shortseissaan tärisevät turistit saivat tuijotella puolityhjiä altaita, kun alligaattoripuistojen asukkeja oli viety lämpimämpiin sisätiloihin. Kun Liberty of the Seas käänsi keulansa kohti Länsi-Karibiaa aurinko pilkahteli pilvien raosta sen verran, että toive hieman lempeämmistä lomakeleistä heräsi uudelleen.

Valtameriristeilijät kuljettavat matkustajiaan elämyksiin eri puolilla maailmaa. Liberty of the Seas ei ole kooltaan suurin ristelijä, mutta sinnekin majoittuu n. 4 300 matkustajaa sekä n. 1 300 miehistön jäsentä. Laivaa voisi kuvailla ihmismääränsä ja toimintojensa perusteella paitsi pieneksi kaupungiksi, myös maailmaksi pienoiskoossa. Aluksella lomailevat turistit ovat kaikkialta maailmasta mutta niin ovat siellä työskentelevät ihmisetkin. Meidän risteilymme aikana matkustajat olivat kenties vuodenajasta johtuen pääasiassa Etelä-Amerikasta. Törmäsimme laivalla vain yhteen suomalaiseen työntekijään sekä kahteen lomalla olevaan ystävykseen, joista toinen oli – kukas muukaan kuin – vanhan ystäväni käly.

Laivan tuolloinen henkilökunta edusti n. 50 eri kansallisuutta. Hytteihin jaetut tietoiskut kertoivat monien muiden asioiden lisäksi siitä, mistä kaikista maista kotoisin olevia ihmisiä toimi eri tehtävissä. Hyttivastaavamme oli nuori, hiljattain opinnoistaan valmistunut kiinalainen mies, joka kertoi viihtyvänsä työssään hyvin ja voivansa palkkansa avulla auttaa Kiinassa asuvia vanhempiaan. Eräänä iltana laivan pääravintolassa tarjoilijaksemme sattui tunisialainen vanhempi mies, joka oli työskennellyt eri aluksilla jo yli 10 vuoden ajan. Hän oli vieraillut myös Turussa tutustumassa uuteen työpaikkaansa, kun sitä vielä rakennettiin telakalla. Mies jutteli käyneensä lenkkeilemässä Aurajoen rannalla keskellä kylmää talvea.

Kaikilla työntekijöillä oli rinnassaan nimikyltti, jossa luki myös hänen kotimaansa. Kielitaidottomampia matkustajia varmasti helpotti muistutus siitä, että laivalta löytyisi melko todennäköisesti joku työntekijä, jolla oli sama äidinkieli. Meidän seuruettamme ilahdutti suuresti se, miten sujuvaa ja eleetöntä kaikkien miehistön jäsenien toiminta omassa työympäristössään oli. Palvelu oli aina ystävällistä ja joustavaa, hiotulla koreografialla rullaavaa, minkä ansiosta jokainen matkustaja sai tuntea olevansa tärkeä. Työpisteen mukaan kaikilla sen työntekijöillä oli samanlainen työasu. Kaikkia matkustajia tervehdittiin ja autettiin hymyssä suin, ja kysymykset pyrittiin ratkaisemaan juuri sillä hetkellä eikä asiakasta pompoteltu tiskiltä toiselle. Jos henkilö ei tiennyt vastausta, hän selvitti sen eikä ohjannut asiakasta jonnekin muualle kysymään samaa asiaa toiselta ihmiseltä. Asiakaspalvelun merkityksen huomaa silloin kun se sujuu – ja silloin kun se ei suju lainkaan. Suomessa saa liian usein törmätä jopa siihen, että palveluammatissa työskentelevän henkilön sanavarastoon eivät kuulu edes sellaiset ilmaisut kuin ”kiitos” ja ”olkaa hyvä”. Loma Amerikassa muistutti siitä, että asiakas ei ole ainoastaan asiakas, vaan nimenomaan palvelusta maksava asiakas.
Valtameriristeilijää kuvaisin sanoin toimiva monikulttuurinen työyhteisö, jossa kaikki yhteisön jäsenet tekevät työnsä yhteisen päämärän eteen samoilla pelisäännöillä. Päämäärä lienee onnistuneen risteilyelämyksen tuottaminen matkustajille. Pinnan alla turistien silmiltä piilossa varmaankin kuplii, missäpä työyhteisössä ei kuplisi ainakin joskus, mutta asiakaslähtöisyyden näkökulmasta en ykskaks osaisi kuvitella onnistuneempaa ratkaisua.

Jos monikulttuurisuutta mitataan eri kansallisuuksien määrällä, valtameriristeilijöitä monikulttuurisempia (uivia) kyliä lienee vaikea löytää. Yhteisö, monikulttuurinenkin yhteisö, toimii kun sen jäsenet noudattavat yhteisiä sääntöjä.

Turussa on rakennettu, monikulttuurisen työyhteisön voimin, upeita laivoja, joilla turisti saa kokea kimmeltävän täysihoidolla varustetun irtioton arjesta. STX:n Turun telakan tilauskirja näyttää tällä hetkellä tyhjää. Pelko osaamisen ja työpaikkojen valumisesta jonnekin Suomen rajojen ulkopuolelle on olemassa.

Alla oleva kuva on otettu yhdestä päiväsatamista eli Belizessä. Risteilijät, joita tuolloinkin oli paikalla useita, ankkuroituivat merelle, josta matkustajat pääsivät halutessaan pienemmillä aluksilla maihin.

13 perussuomalaista kunnallispoliitikkoa ja vuoden 2011 eduskuntavaalien ehdokasta, mm. kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (Helsinki) ja Perussuomalaisten Nuorten pj Vesa-Matti Saarakkala (Kurikka), julkaisee maahanmuuttopoliittisen vaalimanifestin.

Manifesti on yksityiskohtainen ohjelma maahanmuuttopolitiikan saattamiseksi kestävälle ja järkevälle pohjalle. Manifestin allekirjoittajat sitoutuvat valituksi tullessaan edistämään siinä määriteltyjä tavoitteita. Manifestin tiimoilta järjestetään tiedotustilaisuus Turun kaupunginkirjastossa, Linnankatu 2, lauantaina 24.7.2010, klo 15.

Kiinnostuneet tiedotusvälineiden edustajat kutsutaan paikalle. Painettu manifesti on ennakkotutustumista varten noudettavissa samasta paikasta tuntia aiemmin eli klo 14. Kysymykset ovat tervetulleita.

Perussuomalaiset Nuoret ovat tänään lausuneet seuraavaa Maassa maan tavalla -debaattiin liittyen:

Perussuomalaiset Nuoret ovat päättäneet jalkauttaa maahanmuuttoon liittyvän ajankohtaisen kotouttamiskeskustelun kansan keskuuteen lanseeraamalla t-paidan ”Maassa maan tavalla” –tekstillä varustettuna.

Muiden puolueiden toimijat ovat antaneet ymmärtää, ettei iskulause ”Maassa maan tavalla” olisi Perussuomalaisten kehittämä. Perussuomalaiset Nuoret
myöntävät, että se pitää paikkansa, sillä iskulause on kulkenut kansan suussa jo vuosisadat. Kyseinen iskulause kuitenkin esiintyy vain Perussuomalaisten vaaliohjelmassa.

Perussuomalaiset Nuoret haluavat muistuttaa, että vain Perussuomalaiset on se puolue, joka uskaltaa sanoa maahanmuuttokeskustelussa asiat niin kuin ne ovat. Pidämme selviönä sitä, että jos Perussuomalaiset eivät olisi avanneet maahanmuuttopoliittista keskustelua, kukaan muu ei olisi sitä tehnyt.

Perussuomalaisten Nuorten mielestä nyt tulee selvittää se, ketkä ovat aidosti ja oikeasti kansan asialla maahanmuuttopolitiikassa. Toivomme, että myös SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen tilaisi meiltä t-paidan ja ottaisi sen kovaan käyttöön.

Paidan väritys on mustavalkoinen ja paitaa on myynnissä 20 euron kappalehintaan sisältäen postikulut.

Lisätiedot:

Vesa-Matti Saarakkala
Perussuomalaiset Nuoret ry:n puheenjohtaja
puh. 0400 917 353

Haluaisin itse muistuttaa tässä yhteydessä myös siitä, että Maassa maan tavalla -sanonta ei ole suomalainen keksintö tai peräpohjolan tuppukyläläisten visio maailmankaikkeudesta. Monitulkintainen se varmasti on ja maan tavasta voidaan olla montaa mieltä. Yhtä kaikki varmaa on se, että jossain päin maailmaa sanontaa noudatetaan kirjaimellisesti ja toisaalla sen ääneen lausuminen nostattaa kamalan metakan ja paheksuntamyrskyn. Liekö sekin sitten maan tapa.

Maassa maan tavalla -paitaa voit tilata kesäisen leppoisissa väreissä Perussuomalaisten nuorisojärjestöltä .

Tilausohjeet ja lisätiedot täällä.

Viime maanantaina Turun kaupunginvaltuusto kokoontui viimeisen kerran ennen kesätaukoa. Seuraava kokoontuminen on vasta elokuun lopulla. Kokous kesti yli kymmeneen asti illalla, sillä asialistalla oli muutama tunteita herättävä kaava. Samalla kun tunteet heräävät herää myös joillakin halu puhua: joko asiasta tai asian vierestä.
Kaupunginvaltuuston roolin vahvistamisesta on myös riittänyt puhetta eri tahoilla. Puheiden tärkeyttä en todellakaan vähättele, mutta niiden merkitystä kylläkin jos niitä eivät seuraa teot. Kaupunginvaltuustoja kutsutaan joskus kumileimasimiksi ja Turun kohdalla en näe lempinimeä kovinkaan harhaanjohtavana. Vuoden 2009 tammikuussa alkaneen valtuustokokemukseni jälkeen olen kuullut paljon puheita, mutta en juurikaan muuttuneita asioita. Esityslistan mukana tulevat kaupunginhallituksen päätösehdotukset, jotka menevät pääsääntöisesti läpi sellaisinaan. Joskus niihin tehdään pieniä kosmeettisia muutoksia, kuten poistetaan tai lisätään muutama sana.
Todellisuudessa päätökset tehdään jossain muualla: lautakunnissa, johtokunnissa, kaupunginhallituksessa, ties minkälaisissa virallisissa tai epävirallisissa palaverikokoonpanoissa ja porukoissa. Politiikkaa tehdään koko ajan kaikkialla yksittäisten ihmisten ja puolueryhmittymien välisissä kanssakäymisissä. Niin sanotun kaupungin ylimmän päätöksentekoelimen, eli kaupunginvaltuuston, tehtävät ovat moninaiset, mutta käytännössä se vain siunaa muualla tehdyt päätökset. Toisaalta kaupunginvaltuusto on ainoa paikka, missä kaikki poliittiset ryhmittymät ovat tasa-arvoisesti läsnä ilman valikoituja osallistujia, mitä muutoin harrastetaan erinäisistä syistä. Olisi hienoa joskus mennä valtuustoon niin, että tietäisi listalla olevan asian jonka äänestystulos ei olisi etukäteen selvillä. Valtuustokauteni aikana vain Toriparkki-asiaa käsiteltäessä viime vuoden maaliskuussa pulssini kohosi jännityksestä, sillä ennakkospekuloinnin perusteella oli odotettavissa jonkin verran hajontaa yksittäisten valtuutettujen näkemyksissä. Totuus oli kuitenkin toista, sillä esimerkiksi kaksi ennakkoon Toriparkkia vastustanutta Kokoomuksen valtuutettua painoi kuitenkin kiltisti vihreää nappia kaavan puolesta ryhmänsä enemmistön näkemyksen mukaisesti. Sittemmin Toriparkin sisältävä kaava on joutunut vastatuuleen ja joutunemme odottamaan ratkaisua vielä tovin.
Maanantain valtuuston kokouksesta jäi erityisesti mieleeni pienehkö episodi asian 8, Tarkastuslautakunnan raportti vuoden 2009 arvioinnista, kohdalla. Vasemmiston valtuutettu Mirka Muukkonen on tiivistänyt blogissaan hyvin paitsi koko kokouksen tapahtumat, myös tuon yksittäisen episodin, joten linkitän hänen kirjoituksensa tähän. Kannattaa lukea!
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun valtuutettu Mäenpää on maininnut negatiivisella tavalla minut tai Perussuomalaiset tai jonkun muun yksittäisen ihmisen nimeltä valtuustossa paasatessaan. En väheksy valtuutettu Mäenpään aktiivisuutta, eli sitä tarmoa millä hän tonkii ja setvii sitä sun tätä, mutta sitä kummastelen miten tavattoman kiinnostunut hän on yksittäisten ihmisten tekemisistä. Olen myös kysymysmerkkinä sen suhteen mitä kyseinen valveutunut kansalainen luulee saavansa toiminnallaan aikaan. Ajaako hän siten turkulaisten asioita? Vaikuttaako hän toisia valtuutettuja haukkumalla positiivisesti esimerkiksi Turun työttömyystilanteen hoitamiseen tai kotihoidon palvelujen laatuun ja määrään?
Valtuutettu Mäenpään hyökkäyksen kohteeksi ei joutunut ainoastaan minä vaan samassa, sano, hengenvedossa myös KD:n Raija Eeva. Eevan ryhmätoveri Väinö Lindberg käytti puheenvuoron, jossa hän tuki Eevaa puolustamalla yksilön oikeutta mielipiteeseen ja sananvapauteen. Lindberg myös totesi haluavansa sanoa muutaman sanan, vaikka ei pitäisikään provosoitua silloin kun provosoidaan. Käytin myös itse lyhyen puheenvuoron, jossa kummastelin valtuutettu Mäenpään tapaa ajaa Turun tai turkulaisten asiaa kyttäämällä kahden yksittäisen valtuutetun tekemisiä. Mainitsin tuon olevan erityisen outoa siksi, että sekä minä että valtuutettu Eeva edustamme hyvin pieniä ryhmiä ja että Turun asioiden hoidossa on kyse paljon isommista tekijöistä kuin me kaksi. Totesin, että tämän asian ymmärtävät valtuustossa kaikki muut valtuutettu Mäenpäätä lukuunottamatta.
Olen samaa mieltä Lindbergin kanssa siitä, että provosoitaessa provosoituminen ei ole järkevää. Puolustautuminen on toinen asia. Jos en tarpeen vaatiessa puolusta itseäni, sitä ei tee kukaan muukaan minun puolestani. Valtuutettu Mäenpään soisin keskittävän rajattoman aikansa ja uteliaisuutensa sellaisiin yksityiskohtiin, joilla on todellista merkitystä ja vaikutusta käytännön toimiin.
Siitä huolimatta, että politiikka on näyttänyt minulle kasvojensa rumemman puolen, olen tyytyväinen että lähdin ”peliin” mukaan. Olen oppinut paljon, nähnyt ja kuullut monenlaista, tavannut mielenkiintoisia ihmisiä, saanut ystäviäkin. Valtuutetun luottamustoimessa olen kuitenkin täysin yksin. Miten mieluusti minäkin joskus kääntyisin vieressä istuvan ryhmätoverin puoleen ja kuiskuttelisin käsiteltävästä asiakysymyksestä, kuten muut tekevät. Miten mielenkiintoista olisikaan pitää ryhmätapaaminen kerran viikossa ja käydä porukalla läpi esityslistoja ja satojen sivujen oheismateriaalia. Näin muut ryhmät toimivat, mutta minulla ei ole ketään. Omalla panoksellani haluan ensisijaisesti pohjustaa Perussuomalaisten toimintaympäristöä tulevaisuutta ajatellen. Tähän mennessä pohjaa ei ole edes ollut: puolueellamme ei ole ollut ennen edellisiä kunnallisvaaleja yhtään valtuutettua tai muita luottamustoimia.
Valtuutettu Mäenpään kritiikki kohdistui minun ja valtuutettu Eevan äänestyskäyttäytymiseen. Aion vastedeskin ottaa asiat asioina siitä huolimatta millä värisävyllä niitä esittävä ihminen puhuu. Maanantaina olin yksi Vasemmiston Pasi Heikkilän jättämän aloitteen allekirjoittaneista. Aloite oli seuraava:

Rakennus- ja telakkateollisuuden alihankintaketjujen harmaa talous vaarantaa rehellisesti toimivien suomalaisten rakennusalan yritysten ja telakkateollisuuden alihankkijayritysten kilpailukykyä urakkatarjouskilpailussa. Välittömiin toimenpiteisiin tulisi ryhtyä myös kaupungin vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi ja turvata siten Turulle tuloutettavien yhteisöverojen taso.
Esitänkin seuraavaa:
Turun kaupunki esittää, että työsuojelupiirin on lisättävä tarkastusresurssejaan rakennustyömaiden ja telakkateollisuuden osalta harmaan talouden kitkemiseksi.

Huoli, kenties pettymyskin, harmaan talouden elinvoimaisuudesta on yhteinen puoluekannasta riippumatta. Perussuomalaisten maakuntavaltuutetut Pentti Alinen, Lauri Heikkilä ja Veijo Nummi olivat jättäneet myös 14.6. pidetyssä maakuntavaltuuston kokouksessa seuraavan aloitteen:

Aloite koskien todellisten urakkakulujen ja kotimaisen työvoiman käytön kustannusten arviointia edullisimman tarjouksen valinnassa.
Nykyisin käy kuntien ja valtion urakka- ja hankintakilpailussa usein niin, että ulkomaille rekisteröity yritys voittaa tarjouskilpailun. Tästä seuraa yleensä myös se, että työt tekevät alipalkatut, heikosti koulutetut tai peräti kouluttamattomat ulkomaiset työntekijät, jotka eivät maksa sen enempää kuntien kuin valtionveroakaan Suomeen. Sama koskee myös ulkomaista isäntäyritystä. Tällöin työttömyys ei yhtään helpota Suomessa.
Tämän seurauksena yritykseltä tilattu urakka tai muu palvelu on helposti 20-30 % kalliimpi kuin kotimaisella työvoimalla tehty urakka, josta valtio ja kunnat saavat verotulot. Tähän voidaan lisätä vielä se, että samaan aikaan vastaava suomalainen yritys käy vajaateholla ja suomalainen ammattimies nostaa työttömyyskorvausta ja mahdollisia muita yhteiskunnan tukia. Tästä aiheutuu helposti työvoimakulujen osalta urakkahintaan taas 20-30 % lisäkorotus, kun asiaa katsotaan kunnan tai valtion kannalta. Monesti kunnat ja valtio joutuvat palkkaamaan erikseen kielitaitoista ja paremmin koulutettua väkeä hallinnoimaan näitä ulkomaisten firmojen kanssa tehtäviä töitä. Saatetaanpa joutua turvautumaan lakimiehiin ja konsultteihinkin ennen kuin kaikki kulttuurierot sopimuksissa on saatu selvitettyä. Voipa olla, että alkuperäistä urakkasopimuksen hintaa joudutaan korottamaan huomattavastikin ennen kuin valmista syntyy. Ääriesimerkkinä tästä taitaa olla jo kolme vuotta aikataulustaan myöhässä oleva ranskalaisten hallinnoima ydinvoimalatyömaa.
Näiden käytännön näkökohtien pohjalta me Perussuomalaiset maakuntavaltuutetut ehdotamme, että maakuntahallitus ottaisi kiireellisenä käsiteltäväksi maakuntaliitossa ohjeistuksen laatimisen todellisten kustannusten arvioimiseksi, koskien kuntien ja valtion järjestämiä tarjouskilpailuja ja muita hankintapäätöksiä Varsinais-Suomessa. Varsinaiset hankintapäätökset tulisi tehdä arvioitujen todellisten kokonaiskustannusten mukaan, jossa on otettu huomioon myös saatavat verot ja kotimainen työllisyysvaikutus.
Toivomme myös, että maakuntaliitto lähtee neuvottelemaan eduskunnan suuntaan, että mahdollisesti tarvittavat lakimuutokset saadaan vireille ennen kuin hyvinvointi- Suomesta on EU:n syleilyssä tullut kehitysmaa.

Yhteisömme ja koko yhteiskuntamme ovat isojen kysymysten äärellä. Globaalit kysymykset tuntuvat joskus nielaisevan pikkuruisen maamme, jossa edelleen riittää hyvinvointia mutta enenevissä määrin myös pahoinvointia. Äänestäjien luottamustoimiinsa valitsemien henkilöiden soisin keskittyvän ongelmien ratkaisemiseen eikä niiden määrän lisäämiseen keskinäisellä nokkapokalla, selkäänpuukottamisella ja arvostelulla.