Perussuomalaiset, kuten kaikki muutkin Suomessa vaikuttavat puolueet, valmistautuvat ensi keväänä käytäviin vaaleihin. Puolueiden ohjelmissa kulkevat vuodesta toiseen lähes muuttumattomina tietyt teemat, kun taas osa ajatuksista heijastelee maailmassa tapahtuneita muutoksia. Yksi Perussuomalaisiin usein tiiviisti yhdistetty teema on pakkoruotsin vastustaminen, mikä ei ole lainkaan harhaan johtava väite esimerkiksi puolueemme vielä toistaiseksi uusimman eduskuntavaaliohjelman (Eduskuntavaaliohjelma 2007) mukaan. Ohjelmassa todetaan ruotsin kielen opetuksesta seuraavaa:

Opetuksen on oltava monipuolista ja sen on tuettava erilaisia taipumuksia. Tämän vuoksi myös taide- ja käsityöaineiden nykyistä suurempaan tuntimäärään olisi paineita. Resursseja voisi vapauttaa tekemällä pakkoruotsi vapaaehtoiseksi aineeksi myös peruskouluissa. Ylioppilastutkinnossa tämä pakollisuus on jo poistettu, eikä seurauksena ole ollut minkään luokan katastrofia. Kuitenkin resurssit ovat lukioissakin yhä kiinni ruotsinkielen opiskelussa, koska lukiolaisten tulee suorittaa useita pakollisia ruotsin kursseja vaikka eivät itse ainetta ylioppilaskirjoituksissa kirjoittaisikaan. Siihen nähden, miten paljon käytännön hyötyä ruotsin kielestä useimmille työelämässä tai jatko-opinnoissa on, voidaan puhua yhteiskunnan resurssien huonosti harkitusta kohdentamisesta. Pakko on tämän päivän näkökulmasta erikoinen tapa motivoida opiskelijoita. Vapaaehtoisuus ja valinnaisuus ovat mielestämme parempia vaihtoehtoja kuin pakko.

Saamieni yhteydenottojen ja esimerkiksi markkinatapahtumissa käytyjen keskustelujen perusteella uskon, että kielikysymys on monen mielessä. Uskon, että se voi ensi vuoden vaaleissa olla jopa tärkein yksittäinen äänestyspäätökseen vaikuttava tekijä.

Myös minä kyseenalaistan paitsi pakkoruotsin tarpeen myös ruotsin kielen aseman toisena virallisena kielenä Suomessa. On aika kohdata realiteetit ja todeta, että ajat ovat muuttuneet ja niitä edellytyksiä, joilla Suomen kaksikielisyydestä on aikanaan päätetty, ei ole ollut enää vuosikymmeniin. Virallisessa kaksikielisyydessä roikkuminen vain historiallisista syistä on ontuva perustelu ja tilanne on jo korkea aika arvioida puhtaalta pöydältä. Maamme väestöstä vain viitisen prosenttia on ruotsinkielisiä ja suurimmassa osassa maata ei ruotsinkielisiä ole juuri ollenkaan. On myös muistettava, että ruotsinkieliset pärjäävät usein vallan hyvin suomen kielellä. Kaksikielisyyden ylläpitäminen ei ole olosuhteiden sanelema pakkotilanne, vaan ruotsin kielen asema voidaan turvata vähemmistökielenä ja erityispalveluin alueilla, joissa on määrällisesti paljon ruotsinkielisiä (esimerkiksi Turku, pääkaupunkiseutu ja tietyt Pohjanmaan kunnat). Pakkoruotsista luopuminen kouluissa ei tarkoita ruotsin kielen kieltämistä tai ruotsin kielen opetuksen loppumista. Vapaaehtoisuuden vallitessa osa oppilaista varmasti valitsisi ruotsin.

Pohdin kielikysymystä kriittisesti jo kauan ennen liittymistäni Perussuomalaisiin. Kielikysymys, toistaiseksi pääosin vain suomen ja ruotsin kieleen liittyvä, on satunnaisesti esiin tuleva asia myös kunnallisessa päätöksenteossa erityisesti kunnissa, joissa ruotsia äidinkielenään puhuvia on ”paljon”. Turku koetaan vahvasti kaksikieliseksi kaupungiksi. Turun kaupungin tilastollisen vuosikirjan mukaan vuonna 2009 Turun 176 087 asukkaasta 9 249 (eli 5,3 %) puhui äidinkielenään ruotsia. Siis vain 5,3 %, kaupungissa, joka on yksi niistä kaikkein kaksikielisimmistä koko maassa.

Turun kaupunginvaltuustossa on meneillään olevan valtuustokauden aikana tehty kaksi päätöstä, joihin ruotsin kieli on liittynyt läheisesti. Ensimmäinen päätös liittyi Turun kaupungin Asukkaiden hyvinvointi -teemaan sisältyvään ohjelmapakettiin, jota käsiteltiin 28.9.09 pidetyssä valtuuston kokouksessa. Asukkaiden hyvinvointiin liittyvän ohjelmapaketin yksi osa on Lasten ja nuorten ohjelma, jossa erääksi toimenpide-ehdotukseksi esitettiin alkuperäisessä esityksessä seuraavaa:

Lasten ja nuorten 15–25 v. maahanmuuttajien suomen kielen opetus järjestetään seudullisesti ja luodaan rahoitusmalli kansalliseksi pilottihankkeeksi maahanmuuttajalasten ja nuorten kotouttamiseksi.

Valtuustolle esitettiin hieman muutettua tekstiä:

Lasten ja nuorten 15-25 v. maahanmuuttajien suomen ja ruotsin kielen opetus järjestetään seudullisesti ja luodaan rahoitusmalli kansalliseksi pilottihankkeeksi maahanmuuttajalasten ja nuorten kotouttamiseksi.

Valtuutettu Olavi Mäenpäätä (SKS) lukuun ottamatta valtuusto kannatti tehtyä muutosesitystä.

Tässä asiassa Turun valtuusto ei päättänyt pakkoruotsista tai kaksikielisyydestä, vaan tästä nimenomaisesta käsiteltävästä asiasta, ja jos valtakunnan viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi, niin tietenkin opetuksen järjestämisestä päätettäessä opetukseen liittyvät kielet tulevat olemaan suomi ja ruotsi. Yksikielisessä maassa opetettaisiin tietenkin suomea. Nyt ei kuitenkaan päätetty siitä, vaikka muutama minua lähestynyt henkilö onkin niin kuvitellut.

Mielestäni on tärkeämpää, että maahan muuttavat (tässä esimerkissä nuoret ja nuoret aikuiset) opiskelevat Turun seudulla mieluummin suomea tai ruotsia kuin että he eivät opiskelisi tuloksellisesti kumpaakaan (varsinkin jos ovat oppivelvollisuusiän reilusti ylittäneitä) tai että koulutuksen järjestämisessä korostettaisiin heidän oman äidinkielensä opiskelua. Eri kieliä äidinkielenään puhuvien määrä lisääntyy Suomessa ja myös Turussa jatkuvasti tänne oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden sekä perhesiteiden/perheenyhdistämisten kautta tulevien ihmisten määrän lisääntyessä vuodesta toiseen. Samanaikaisesti lisääntyy paine ja vaatimukset näiden vieraiden kielten opetukseen oman kulttuurin ja identiteetin vaalimisen nimissä. Näen, että maahanmuuttajan velvollisuuksiin kuuluu jomman kumman maamme kielen opiskelu niin, että sen avulla voi toimia itsenäisenä tässä yhteiskunnassa.

Tuoreempi esimerkki ruotsin kieleen liittyvästä päätöksenteosta Turun kaupungissa on tämän vuoden maaliskuulta, kun Turulle oltiin valitsemassa uutta apulaiskaupunginjohtajaa virastaan hyllytetyn henkilön tilalle. Ennen valinnan vahvistamista asialistalla oli myös hallintosäännön muutos, jossa mm.

Kielitaitosäännön yleinen vaatimus johtavassa asemassa olevien viranhaltijoiden molempien kotimaisten kielten hyvästä kirjallisesta ja suullisesta taidosta poistettaisiin ehdottomana vaatimuksena.

Toisin sanoen, valtuusto haluaa helpottaa johtavien virkamiesten kielitaitovaatimuksia juuri sopivasti ennen apulaiskaupunginjohtajan nimitystä. Tässäkään asiassa ei siis ollut kysymys kaksikielisyydestä tai pakkoruotsista, kuten jotkut ovat luulleet. Koska maa on valtakunnallisesti kaksikielinen ja Turku kuuluu vielä niihin vähiin ruotsinkielisimpiin alueisiin, niin kyllä korkeimpien virkamiesten kielitaitovaatimukset on se viimeinen kohta josta kaksikielisyyttä ja pakkoruotsia lähdetään purkamaan. Jos ei edes Turun johtavien viranhaltijoiden pidä osata ruotsia, niin miksi Joensuun poliisin pitää? Lisäksi oikeus päättää omista kielitaitovaatimuksista vahvistaa käsitystä hyväveli-verkoston elinvoimaisuudesta.

Edellä mainitsemistani syistä äänestin itse tätä muutosesitystä vastaan, mutta ennakoidusti hallintosäännön muutos meni ryminällä läpi.

Juuri edellisessä valtuuston kokouksessa maanantaina 30.8. valitsimme muuten kaupungillemme uuden johtajan, joka osaa ruotsia enää ”tyydyttävästi”.