Osallistuin eilen 6.12.2011 Paimion kaupungin itsenäisyysjuhlaan. Juhla oli rauhallinen ja musiikkipainotteinen. Saimme kuulla Turun VPK:n puhallinorkesterin ja Paimion musiikkiopiston kuoro- ja soitinryhmän kauniita laulu- ja soittoesityksiä. Lisäksi tilaisuudessa luovutettiin Paimio-mitali kuvanveistäjä Raili Mikkoselle. Sain kunnian pitää tilaisuudessa juhlapuheen. Oli erittäin mukava aloittaa itsenäisyyspäivän vietto Paimiossa, sillä siinä virittyi hartaaseen, mutta iloiseen juhlatunnelmaan ennen illan suuria juhlia presidentin linnassa. Paimiossa pitämässäni puheessa halusin korostaa kansanvaltaa ja yhteisvastuuta, ja puhe kuului seuraavasti:

Arvoisat sotiemme veteraanit, itsenäisyyspäivän juhlavieraat

Tänään kunnioitamme Suomen itsenäisyyttä. Itsenäisyyspäivä on vakavoitumisen ja rauhoittumisen aikaa, mutta myös suuri juhlan aihe. Vaikka itsenäisyys on syy iloita jokainen päivä, on kuitenkin tärkeää kerran vuodessa, joulukuun kuudentena päivänä, pysähtyä ja hiljentyä muistelemaan ja kunnioittamaan niitä uhrauksia ja sitä valtavaa työtä, jonka ansiosta kuljemme täällä tänään vapaassa maassa.

Minulle niin rakas, jo poismennyt isoisäni oli sotaveteraani. Hän oli sitkeä ja työtä pelkäämätön, kuten ne tuhannet ja taas tuhannet muut miehet ja naiset, jotka kokivat sotavuodet ja niitä seuranneen maamme jälleenrakennuksen. Kokemuksistaan rintamalla isoisäni oli vähäsanainen, kuten niin moni muukin ne ajat elänyt. Sisäiset haavat ja synkät muistot hän sysäsi taka-alalle keskittyessään perheensä arjen rakentamiseen. Koko elämänsä ajan isoisäni oli hyvin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja seurasi herkällä korvalla uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Hän oli vankkumaton demokratian kannattaja ja puhui minulle jo silloin, kun olin vielä pikkutyttö, miten tärkeää on äänestää. Demokraattinen yhteiskunta, jossa politiikan suunnan päättää kansa äänestämällä ja yhteiskunta, jossa jokainen voi tehdä työtä, yrittää ja heikoimmistakin pidetään huolta voi olla meille jo itsestäänselvyys. Tällainen yhteiskunta on kuitenkin äärimmäisen harvinainen koko maailman mittakaavassa. Olemme tämän vuoden aikana saaneet seurata maista, jotka kipuilevat omien demokratiapyrkimystensä kautta. Askeleet kansanvaltaan ovat olleet horjuvia ja tarpeettoman väkivallan sävyttämiä, mutta yhtä kaikki ne on otettu. Näen, että Suomen on jatkossakin vaalittava kansanvaltaa, tuettava äänestysaktiivisuuden kehittymistä ja huolehdittava edustuksellisen päätöksenteon avoimuudesta ja luotettavuudesta. Kansainvälisellä tasolla meidän on tärkeää viedä eteenpäin omaa esimerkkiämme ja hyviä käytäntöjämme kannustaaksemme demokratian kehittymistä myös niissä maissa, joissa kansalaisten vaikuttamisen mahdollisuudet ovat vähäiset.

Muutaman vuosikymmenen aikana Suomesta on tullut yksi teknologisen kehityksen ja hyvinvoinnin kärkimaita. Vanhustenhoidon puutteet, työttömyys ja syrjäytyminen ovat muutamia esimerkkejä yhteiskuntamme epäkohdista ja haasteista, joilta ei pidä sulkea silmiään. Päinvastoin, niihin olisi pikaisesti paneuduttava sektorit ylittävällä yhteistyöllä. Epäkohdista huolimatta on tärkeää arvostaa niitä asioita, jotka ovat hyvin. Niitäkin riittää runsain mitoin. Elämän ei pitäisi liiaksi keskittyä siihen, että vaaditaan aina vain lisää ja enemmän, ja unohdetaan kiitollisuus jo saavutetuista asioista. Muuhun maailmaan verrattuna olemme ansioituneet esimerkiksi koulutuksen ja terveydenhuollon saralla, ja niitäkin voimme edelleen kehittää rakentavan ja keskustelevan yhteistyön kautta.

Kun päivän sana on usein talouskasvu, kilpailukyky tai tuottavuuden lisääminen on ollut liian helppoa juuttua oravanpyörään, jossa elämän tärkeimmiksi tavoitteiksi mielletään usein taloudellinen menestys ja tavaranpaljous. On selvää, että työnteosta, tuotteiden ja palveluiden myynnistä rahoitetaan yhteiskuntamme toiminnot, mutta on myös voitava kysyä, mikä on kohtuullista ja riittävää? Suomalaiseen perinteeseen kuuluu luonnon, eläinten ja ympäristön kunnioitus, sillä niiden hyvä hoito on ollut edellytys kestävälle hyvinvoinnin kasvulle. Luonnonvarat eivät kuitenkaan ole ehtymättömät Suomessa tai missään muuallakaan, mikä tulee lopulta asettamaan rajat kulutusyhteiskunnan laajentumiselle. Olisikin tärkeää havahtua pohtimaan muita kuin kuluttamiseen pohjautuvia visioita tulevaisuudesta.

Jokainen ihminen on tärkeä omana itsenään, heikkouksine ja vahvuuksineen. Vapaassa maassamme kaikille kuuluu kyseenalaistamattomia oikeuksia yksilöinä. Vapauteen kuuluu myös vastuuta ja velvollisuuksia, sillä olemme samanaikaisesti osa lähintä yhteisöämme sekä koko yhteiskuntaa. Suomen itsenäisyys ja sotien jälkeen luodut tasa-arvoiset rakenteet tarkoittavat sitä, että jokaisella on mahdollisuus koulutukseen, työhön ja itsensä kehittämiseen. Pidämme oman onnemme avaimia omissa käsissämme, mutta vastoinkäymisten varalta takanamme on sosiaaliturvan verkko, jonka tehtävä on kannatella ja auttaa jatkamaan matkaa eteenpäin. Aina on myös niitä, joilla ei eri syistä ole mahdollisuus huolehtia itsestään täysipainoisesti. Hyvinvointiyhteiskunnan yksiselitteinen tehtävä on taata myös heille laadukas elämä. Myös toisten avun varassa eläville kuuluu oikeus vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin.

Tehokkuuteen, suorittamiseen ja kilpailuun satsaavassa maailmassa aina joku putoaa kyydistä, sillä yhteiskunnan lonkerot eivät välttämättä toimi riittävän nopeasti tai kattavasti. Soisin näkeväni myös nykymaailmassa palasia joidenkin vuosikymmenien takaa, jolloin lapsien kasvattamiseen osallistui koko kylä ja naapuriapu oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Isoissa kaupungeissa naapurit voivat vuosienkin jälkeen olla tuiki tuntemattomia ja lähisukulaisetkin pahimmassa tapauksessa toisella puolen maata. Tarvitsemme kuitenkin jokainen toisia ihmisiä ystäviksi, avuksi ja tueksi. Toisten auttamista ei pidä ulkoistaa kokonaisuudessaan yhteiskunnan vastuulle, vaan jokainen voi kantaa osuutensa myös lähimmäisestään. Yhteisvastuu ei ole pelkkää verorahojen keräämistä, sillä hyvin pienillä arkea helpottavilla teoilla ja talkoohengellä voi saada ihmeitä aikaan – ja ainakin hyvän mielen. Yhdessä tekemisestä voimme ottaa oppia sotaveteraaneista ja vanhemmista ikäpolvista. Ilman yhteen hiileen puhaltamista ja pyyteetöntä lujaa työtä meillä ei olisi kaikkea sitä hyvää mitä näemme ympärillämme.

Paimion kaltaisissa pienissä kaupungeissa kasvaa yhdessä tekemisen siemen. Valtion taholta luetut  madonluvut ja kuntaliitospuheet kertovat karua kieltään kustannuspaineiden ja riittävien palveluiden yhteensovittamisesta. Pienten kuntien voimavara on niiden asukkaissa ja rakenteissa, jotka eivät ole niin jähmeästi muutettavissa kuin suurten kaupunkien. Nykyajan haasteiden kohtaamiseksi tarvitaan avointa ja ennakkoluulotonta ajattelua, jonka ohjenuorana on ihmislähtöisyys byrokratian ja eturyhmien sijaan. Päätöksenteko on pyrittävä pitämään avoimena ja mahdollisimman lähellä ihmistä niin kuntatasolla kuin eduskunnassakin, vaikka on mahdollista, että yhä suurempi osa itsenäisestä päätösvallastamme siirtyy maamme ulkopuolelle Euroopan Unionin levittäessä siipiään.

Suomi on osa Eurooppaa, osa maailmaa. Tänä päivänä ei pidä sulkea silmiään siltä, mitä ympärillä tapahtuu. Suomi on kuitenkin pieni maa, jossa on vähän asukkaita. Meidän on yhdessä huolehdittava maamme elinvoimaisuudesta, hyvinvoinnista ja itsenäisyydestä. Kukaan muu ei tee sitä meidän puolestamme. Meillä on oikeus mielipiteisiimme ja mahdollisuus vaikuttaa. Monilta ne puuttuvat. Huolehditaan siitä, että myös jatkossa itsenäisyyden myötä saavutetut mahdollisuudet ovat kaikkien Suomen asukkaiden ulottuvilla.

Hyvää itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta.

Nivalan koululaitos juhli 130-vuotista taivaltaan ja Nivalan kirjastolaitos 150 vuottaan perjantaina 18.11.11. Minut oli kutsuttu tilaisuuteen pitämään juhlapuhe ja se olikin mieluisa tehtävä, koska kotiseudulle menen aina mielelläni. Juhlan aikana saimme nauttia myös mainioista nivalalaisten oppilaiden musiikkipitoisista esityksistä. Erityisesti mieleen jäi ison kuoron komeasti kajauttamat laulut. Kopioin tähän alle tilaisuudessa pitämäni puheen. Toivottavasti tilaisuuksia vierailla Nivalassa ja muualla Pohjanmaalla tulee lisää.

Arvoisat juhlavieraat

Olen iloinen siitä, että minut kutsuttiin mukaan juhlimaan Nivalan 150-vuotiasta kirjastolaitosta ja 130-vuotiasta koululaitosta. Nivalaan on aina hyvä tulla, sillä koti on kaikissa sellaisissa paikoissa, joissa sydänkin on. Vaikka oma arkipäiväni on ollut reilun vuosikymmenen ajan Turussa, osa sydämestäni on täällä Nivalassa.

Minun koulutaipaleeni alkoi Sarjankylän ala-asteelta vuonna 1985. Pieni koulu metsänreunassa oli turvallinen ja rauhallinen oppimisympäristö. Ensimmäiseen kouluvuoteen kuului monenlaista uutta ja jännittävää, mutta oppitunneilla aikani meinasi välillä käydä kovin pitkäksi. Osasin nimittäin jo ennen koulun alkamista suurin piirtein lukea ja kirjoittaa, minkä takia ajatukset alkoivat harhailla hyvin helposti. Muuten koulutaival käynnistyi lempeästi ja sujuvasti, sillä koulussa, jossa oli koko ala-asteaikani aina hädin tuskin kolmekymmentä oppilasta, opettajalla oli hyvin aikaa opastaa kaikkia yhdessä ja erikseen. Sarjankylän koululla opiskeltiin innokkaasti ja sen vastapainoksi vietettiin paljon aikaa ulkona. Välitunneilla pelattiin jalkapalloa tai jääkiekkoa, leikittiin milloin mitäkin leikkiä tai laskettiin mäkeä. Kirjastoauton vierailu oli aina erittäin suosittu tapahtuma, samoin kuin kirjojen lainaaminen koulun omasta, yhden kapean kirjahyllyn kokoisesta kirjastosta.

Vuonna 1985 Sarjankylällä oli vielä käytössä erikoisuus, jota ei moni pikkukoululainen tänä päivänä osaisi edes kuvitella. Meillä ei nimittäin ollut lainkaan sisävessaa, vaan hädän yllättäessä piti kipaista takapihalla olevaan ulkohuussiin, satoi tai paistoi. Huussiin sopi puolikymmentä koululaista asioilleen yhtä aikaa. Sisävessat ja pukuhuoneet suihkuineen rakennettiin 80-luvun loppupuolella, mikäli oikein muistan, ja ne toivat melkoisen muutoksen koulupäiviin.

Pikkuisella Sarjankylän koululla oli kaksi opettajaa, kaksi luokkahuonetta, liikuntasali ja erillinen huone käsityötunteja varten. Oma keittäjä loihti joka päivä maukkaat ruuat ja piti samalla paikat moitteettomassa kunnossa. Muistan kuinka talvisin, joskus kovinakin pakkaspäivinä, me oppilaat istuimme rivissä punaisilla penkeillä lämpöisessä käsityöluokassa ja katselimme isosta laatikkotelevisiosta hiihtokilpailuja. Samalla tapaa kuin vuosia myöhemmin lukiossa meillä oli mahdollisuus seurata koulutuntien aikana hienon hiihtäjän Mika Myllylän voitokasta menoa kansainvälisissä kisoissa.

Koulussahan ei toki aina ole huippukivaa, joten eräänä syysaamuna meidän yläluokan, eli 3-6-luokkalaisten porukka intoutui lakkoilemaan. Koimme, että koska opetussuunnitelmaan ei kuulu englannin kielen kerhoon osallistuminen, meidän ei sinne tarvitse myöskään mennä. Kerhon sijaan hipsimmekin metsään piiloon ja kurkimme sieltä mitä opettaja mahtaa asiasta tykätä. Vastustus englannin kielen kerhoa vastaan jäi vain sen kerran mittaiseksi, eikä siitä tiettävästi seurannut mitään muutakaan haitallista. Minäkin, yksi lakkoilijoista, päädyin lopulta opiskelemaan yliopistoon pääaineenani englannin kääntäminen. Toinen lakkoilija meni opiskelemaan englannin kieltä ja työskentelee tänä päivänä englannin kielen lehtorina.

Viimeisenä syksynä ennen yläasteelle siirtymistäni Sarjankylän koulun yläluokan opettajaksi tuli Arto Hänninen. Arto oli vauhdikas ja edistyksellinen, ja tutustutti meidät aivan uuteen urheilulajiin, nimittäin pesäpalloon. Siihen asti me olimme pelanneet ainoastaan nelimaalia. Harjoittelimme ahkerasti ja seuraavana keväänä pääsimme pelaamaan Kyösti Kallion joukkuetta vastaan. Köpisläisillä oli ilmiselvästi kotikenttäetu puolellaan, sillä ottelu päättyi Sarjankylän oppilaiden kannalta hieman heikosti lukuihin 43-3. Mutta liikunnan ilo on tietysti tärkeintä, eikä pelkkä voitto.

Ollessani ala-asteella oppilaiden päivät olivat suurimmaksi osaksi huolettomia, monipuolisia ja turha kiire puuttui. Yhdessä touhuttiin monenlaista ja opettajilla oli aikaa jokaiselle. Yläasteella mukaan tulivat ensimmäiset tietokoneet, joilla tallennettiin yksinkertaisia tekstitiedostoja korpuille ja lerpuille. Lukiossa tietokoneiden käyttö oli jo lisääntynyt ja kännykätkin soivat joidenkin taskuissa. Tänään, vajaa 15 vuotta myöhemmin monien on vaikea kuvitella millaista olisi arkipäivä ilman niitä. Maailma on pirisevä ja piippaava uuden tiedon ja viestien kulkuväylä. Ajan hermolla pysyminen ja tavoitettavissa oleminen on helppoa, nopeaa, mutta joskus myös raskasta. Elämän syke on hurjan nopeaa, kilpailu kaikilla elämän alueilla kovaa ja päivät täynnä ohjelmaa. 80-luvulla koululaisen elämä oli jotain aivan muuta.

Menneisyydessä emme elä, mutta voimme ammentaa sieltä niitä hyviä asioita, joilla voisi vaikuttaa myönteisesti tuleviin päiviin. Yksi asia nykypäivän kouluelämässä, josta olen huolissani paitsi yksilönä niin myös kansanedustajana on luokkakokojen kasvu. Pelkään että liian isoiksi paisuvat koululuokat vaikeuttavat tarpeettomasti oppilaiden opiskelua ja opettajien työtä. Pienet Sarjankylän koulun tapaiset kyläkoulut ovat siirtyneet vähitellen osaksi historiankirjoja yhteiskuntarakenteiden muuttumisen ja taloudellisten paineiden myötä. Voitaneen kuitenkin aiheellisesti kysyä millaisia vaikutuksia yhä suuremmat koululuokat saavat aikaan oppilaissa ja koulujen henkilökunnassa. Kaikilla poliittisilla päätöksillä on hintalappu.

Nyt kun minulla on tämä ainutlaatuinen tilaisuus, haluaisin kiittää Nivalan kaupunkia, sen opettajia ja muuta henkilökuntaa kaikilla kouluasteilla saamastani laadukkaasta ja kannustavasta opetuksesta. Minä ja koulutoverini saimme henkilökohtaista tukea ja opastusta silloin kun sitä tarvittiin, mutta samalla meitä kaitsettiin eteenpäin ryhmänä toimiaksemme osana laajempaa yhteiskuntaa. Ison kiitoksen haluaisin osoittaa erikseen äidinkielenopettajilleni Aino Åmanille ja Leo Jaakolalle, jotka pitivät yllä rakkauttani suomen kieleen. Kiitän myös englannin opettajiani Heli Allosta, Toini Lohtanderia ja Aino Veteläsuota, jotka johdattelivat minut taitavasti englannin kielen salojen ääreen. Kiitos Pirkko ja Heikki Sytelälle, jotka johdonmukaisesti ja tarvittaessa sopivan tiukasti ohjasivat meitä teini-ikäisiä oikeaan suuntaan.

Toivotan opettajille ja muulle kouluhenkilökunnalle jaksamista tärkeässä työssänne. Toivon, että olette aktiivinen osa yhteiskunnallista keskustelua ja tuotte esille oman näkemyksenne siitä, mihin suuntaan ja miten koulumaailmaa ja opetusta tulisi kehittää.

Toivotan oppilaille sinnikkyyttä ja tsemppiä oppikirjojen äärellä. Pyytäkää apua vanhemmilta, opettajilta ja muilta aikuisilta silloin, kun jokin asia tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta. Kysyvä ei koskaan eksy tieltä. Vaalikaa omia unelmianne ja pyrkikää niitä kohti määrätietoisesti. Kaikki haaveet eivät välttämättä toteudu, mutta jokin niistä voi toteutua, kun jaksaa uskoa ja yrittää.

Kiitos.

Yle Turku kutsuu Varsinais-Suomen kansanedustajat kukin vuorollaan käymään lyhyen keskustelun kuulumisista ja ajankohtaisista asioista. Oma vuoroni oli tänään maanantaina 7.11.2011. Kysymyksiin johdatteli toimittaja Hannu Vähämäki ja omat kommenttinsa antoi tutkija Mari K. Niemi Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksesta. Keskustelun voi kuunnella Yle Areenassa. Radiopätkän jälkeen juttelin pitempään Niemen kanssa. Eduskuntatutkimuksen historian ja nykypäivän käsittelyssä riittää perattavaa tutkijoille, aivan kuten mediallekin. Ihmisten aktivoituminen ja uskon lisääntyminen äänestämisellä vaikuttamiseen on ilahduttava asia sekä Niemen että minun mielestäni.

Jätin tänään kirjallisen kysymyksen maahanmuuttajakeskittymien syntymisestä asianomaiselle ministerille vastattavaksi. Viittaan kysymyksessä kolmeen lehtiartikkeliin, jotka löytyvät internetistä. Englannissa toimivista sharia-oikeusistuimista uutisoi Helsingin Sanomat jo helmikuussa 2009 sekä Yle tämän vuoden huhtikuussa. Englantilainen Daily Mail kertoi viime heinäkuussa yrityksistä, joilla alueiden asukkaat pyrkivät saattamaan voimaan sharian mukaisia käyttäytymisnormeja. Malmössä tilanne on kärjistynyt ajoittain erittäin ikävällä tavalla, kuten Helsingin Sanomat ja The Local kirjoittivat. The Economistin tuoreessa lokakuisessa artikkelissa kerrotaan tulehtuneesta tilanteesta Ranskassa, jota suuretkaan rahavirrat eivät ole kyenneet ratkaisemaan.

Monikulttuurisuuteen liittyy edelleen muualla ja meillä Suomessa täysin ratkaisemattomia kysymyksiä. Useimpia ongelmia yhteiskunnan eri sektoreilla ei ylipäätään pystytä ratkaisemaan pelkällä rahan syytämisellä, vaan on mietittävä miten raha käytetään ja millaisia poliittisia ratkaisuja tehdään. Raha on osa ratkaisua, kun tuloksia voidaan mitata ja todeta saavutusten olevan positiivia ja hyödyttävän paitsi taloudellisesti niin myös sosiaalisesti ihmisten hyvinvointia – olivatpa he sitten maahanmuuttajataustaisia tai kantaväestöön kuuluvia.

KIRJALLINEN KYSYMYS

Maahanmuuttajakeskittymien syntyminen

Eduskunnan puhemiehelle

Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden merkittävä osuus asukkaista tietyillä kaupunkialueilla on uusi, mutta koko ajan voimistuva ilmiö. Turun Varissuo on Suomen maahanmuuttajavaltaisin lähiö. Turun kaupungin julkaiseman uusimman ”Muutoksen suunnat” -ajankohtaisraportin 3/2011 mukaan muunkielisiä, eli muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien osuus Varissuon asukkaista on 37 %. ”Muutoksen suunnat” -raportin 3/2007 mukaan muunkielisten osuus Varissuolla oli 31 %.

Muualta Euroopasta saadut esimerkit maahanmuuttajakeskittymistä kertovat, että maahanmuuttajavaltaisilla alueilla on tyypillisesti ongelmia, kuten työttömyyttä ja syrjäytymistä. Integraatio ympäröivään yhteiskuntaan on ohutta. Maahanmuuttajat pysyvät omissa kulttuuripiireissään ilman kosketusta kantaväestöön. Esimerkiksi Englannissa toimii useita maallisen lain sijasta uskontoon perustuvia sharia-oikeusistuimia. Joissakin Englannin ja Ranskan sekä myös Ruotsin maahanmuuttajalähiöissä väkivalta ja jopa mellakointi on tyypillistä. Ruotsin eräässä maahanmuuttajavaltaisimmassa kaupungissa, Malmössä Rosengårdin ja Herrgårdenin lähiössä tilanne on mennyt jo niin pahaksi, että viranomaiset eivät voi suorittaa tehtäviään ilman poliisin turvaa. Vuoden 2005 mellakat Pariisissa muistetaan yhä. Sen jälkeen Ranskassa on käytetty 35 miljardia euroa lähiöiden viihtyvyyden parantamiseksi, mutta tämän jälkeen tehdyn tutkimuksen tuloksena todettiin, että segregaatio on rahallisesta panostuksesta huolimatta vain lisääntynyt.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen tiettyjen Suomen lähiöiden kehityskulusta ja mitä se aikoo tehdä, jotta Euroopassa koetut ongelmat eivät toistu Suomessa?

Helsingissä 2 päivänä marraskuuta 2011

Maria Lohela /ps

Suomessa vietetään eläinten viikkoa 4.-10.10.  Viikko alkaa 4.10. vietettävällä kansainvälisellä eläinten päivällä. Eläinten viikon viettämisen aloitti Suomen Eläinsuojeluyhdistys vuonna 1959, joten eläintenystävien ja -suojelijoiden yhteisellä tapahtumaviikolla on jo pitkät perinteet.

Eläimet ovat meidän ihmisten uskollisia kumppaneita, väsymättömiä apureita ja hiljaisia elinkeinon lähteitämme. Suuri osa ihmisistä kantaa vastuunsa ja hoitaa sanattomat luontokappaleet parhaansa mukaan olivatpa ne sitten lemmikeitä kodeissa tai tuotantoeläimiä piharakennuksissa. Eläinten kohtelussa paljastuu ajoittain törkeitä rääkkäystapauksia ja on myös päivänselvää, että monen eläimen hoito ei ole lähellekään niin hyvässä jamassa kuin sen kuuluisi olla, mutta lainrikkomisen tunnusmerkit eivät kuitenkaan täyty. Lainsäädännön puutteista ja epäkohdista huolimatta pidän nykytilannetta erittäin kehityskelpoisena ja pohja on lupaava tulevaisuutta ajatellen. Eläinten huono hoito tai suoranainen laiminlyönti voivat olla seurausta ihan puhtaasta ihmisen laiskuudesta ja välinpitämättömyydestä, mutta myös vaikeuksista omassa elämässä. Kun mikään ei suju tai terveys on kovalla koetuksella, voivat oheiskärsijöiksi joutua sekä perheenjäsenet että lemmikit. Sosiaalipoliittiset syyt vaativatkin aivan toisenlaista näkökulmaa ja ongelmien lähtökohtien tiedostamista.

Tuotantoeläinten kohtelussa on otettu EU:n myötä lainsäädännöllinen askel häkkikanaloiden kiellon myötä. Uuden lainsäädännön myötä perinteiset häkit kielletään, mutta ne voi korvata ns. virikehäkeillä, joissa kanoilla on aikaisempaan verrattuna joitakin mahdollisuuksia toteuttaa lajinmukaista käytöstään. Perinteisissä häkkikanaloissa mahdollisuuksia niitä ei ollut lainkaan. Suomi on tässäkin asiassa ollut etulinjassa toteuttamassa määräyksiä, mitä eläintenystävänä en voi tällä kertaa kovin paheksua. Toisaalta useat isot EU-maat – Italia, Puola, Ranska ja Espanja – jälleen kerran vitkastelevat eivätkä pysy aikataulussa. Suomen olisikin nyt oltava valppaana siinä, että luvattomasti tuotetut munat eivät pääse markkinoille.

Toinen huomioni herättänyt EU:n myötä tulossa oleva asetus on uskonnollisiin syihin perustuvan rituaaliteurastuksen salliminen. Rituaaliteurastaminen kuuluu islaminuskoisten ja juutalaisten elämäntapaan. Tähän asti EU-maissa on ollut asiassa vaihtelevia käytäntöjä. Joissakin maissa on ollut sallittua leikata tajuissaan olevan eläimen kurkku auki. Näin voidaan toimia esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa. Toisaalla on edellytetty eläimen tainnuttamista ennen kurkun leikkaamista. Suomi on esimerkki jälkimmäisestä toimintatavasta. Rituaaliteurastus on sallittua, mikäli eläin tainnutetaan samanaikaisesti kurkun auki viiltämisen kanssa. Näkemys asiasta on, että käytännön syistä tainnutus tapahtuu ensin. Hollannissa taas rituaaliteurastus on ilman tainnutusta kiellettiin hiljattain. Uuden asetuksen myötä Suomikin joutuu ottamaan asiaan kuitenkin kantaa, sillä asetuksessa on kunkin jäsenmaan oman lainsäädännön kokoinen aukko. Mikäli nykymallia halutaan jatkaa, on siitä kirjattava poikkeus eläinsuojelulakiin. Tutustumisen arvoista tekstiä löytyy EU:n rahoittaman DIALREL-projektin sivuilta, joilla taustoitetaan rituaaliteurastukseen liittyvää selvitystyötä ja näkymiä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala oli asiassa hyvissä ajoin hereillä ja kysyi kirjallisesti rituaaliteurastuksiin liittyvästä EU:n suunnitelmasta asiasta vastaavan maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen kantaa. Voit lukea koko kysymyksen johdanto-osineen eduskunnan sivuilta, mutta itse kysymys kuului seuraavasti:

 Miten hallitus aikoo varmistaa Suomen nykyisen eläinsuojelulain tulkinnan säilymisen, ettei eläinten rituaaliteurastamista tulevaisuudessakaan sallittaisi ja aikooko Suomi toimia EU:ssa sen puolesta, että rituaaliteurastus saataisiin loppumaan unionin alueella?

Myös ministerin pitempi vastaus löytyy samaisesta dokumentista, mutta sen loppupuolelta löytyy jutun punainen ja tärkein lanka:

Suomen tarkoituksena on säilyttää nykyiset uskonnollisista syistä noudatettavaa teurastustapaa koskevat säännökset voimassa jatkossakin.

Vaikka kirjaus tässä kirjallisen kysymyksen vastauksessa ei välttämättä täysin kiveenhakatulta kuulostakaan, tulkitsen sitä kuitenkin siihen suuntaan, että nykykäytäntöön ei olla suunnittelemassa muutoksia. Tämä yksittäinen asia on varmaankin hippusen kiusallinen hallituspuolue vihreille, jotka joutuvat ainakin tässä kysymyksessä tasapainottelemaan roolissaan erilaisten kulttuurien ja elämäntapojen suvaitsijana sekä luontoarvojen ja eläinten hyvinvoinnin puolustajina. Perimmiltään tässä onkin kysymys siitä kumpi on tärkeämpää: ihmisen oikeus uskomustensa mukaisiin tapoihin vai eläinten hyvinvointi.

Vastauksessaan edustaja Saarakkalalle ministeri Koskinen avasi rituaaliteurastuksen nykytilannetta EU:ssa hieman pidemmällekin kertoessaan, että rituaaliteurastuksen määrät ovat EU:ssa lisääntyneet huomattavasti verrattuna uskonnollisten yhteisöjen kulutuksen tarpeeseen. EU:ssa ei tarvitse myöskään merkitä eläimen teurastustapaa tuotteisiin. Kun maahanmuuton ja uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvien määrä koko ajan kasvaa, odotukset ja vaatimukset tietynlaisen ravinnon tarjolla olemisen osalta myös kasvavat. Kenties tulevaisuudessa olisi oltava lihatuotteissa myös maininta siitä onko liha teurastettu jonkin uskonnollisen normin mukaan. Minä ainakin haluan tehdä kulutusvalinnan myös tässä asiassa.

Sivustoni ja blogini ovat olleet poissa toiminnasta teknisten ongelmien vuoksi melkein kolme kuukautta. Uuden palveluntarjoajan avulla ongelmat ovat nyt taakse jääneitä ja olen päässyt taas sivujen päivityksen ja sitä myöten myös blogin kimppuun. Tilanne oli harmillinen, mutta toisaalta kohtuullisen hyvänä korvikkeena on toiminut Facebook-sivuni, jonne on helppo ja nopea kirjoittaa kuulumisia ja ajatuksia. Seuraan sitä joka tapauksessa päivittäin, ja olen iloinen siitä, että ihmiset kirjoittavat sinne myös omia kommenttejaan ja kysymyksiään. Ne ovat erittäin tervetulleita myös jatkossa!

Tänä iltana lisäsin kalenteriini suurimman osan säännöllisistä kokouksista, jotka ovat ohjelmassa tämän vuoden loppuun mennessä. Kokousajat eduskunnassa eivät kuitenkaan ole ihan kiveen hakattuja, vaan niitä muutetaan tarpeen niin vaatiessa. Erityisesti tämä pätee ulkoasiainvaliokunnan kokouksiin. Merkitsin kalenteriin myös muutaman tiedossa olevan ja varmistuneen matkan kotimaassa ja ulkomailla. Säännölliseen viikko-ohjelmaan kuuluu myös esimerkiksi eduskuntaryhmämme kokous, joka pidetään torstaisin. Kaikki eduskuntaryhmät kokoontuvat suurin piirtein samoihin aikoihin, joten torstai-iltapäivä ennen kyselytuntia on varattu ryhmien työskentelylle.

Päiväohjelmassa on usein myös erilaisten järjestöjen tai eturyhmien tapaamisia, seminaareja tai luentoja. Esimerkiksi eilen tapasin Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen jäsenen Matti Tujulan, joka antoi tiiviin briiffauksen liiton tavoitteista sekä liiton laatiman toimenpide-ehdotuksen, joka sisältää keinoja työurien pidentämiseen. Esitys sisälsi hyvää pohdintaa ja erityisiä pisteitä annan ajatuksille akateemisen yrittäjyyden edistämisestä! Yrittäjyys pitäisi ehdottomasti nähdä ja kokea todellisena vaihtoehtona työllistymiselle, mutta ensin se vaatii kyllä sitä, ettei yrittäjäksi ryhtyneestä tule ikään kuin lurjusta, joka putoaa kaiken turvan ulkopuolelle yhdessä yössä. Tässä on tekemistä paitsi asenteissa niin myös sosiaaliturvan kehittämisessä.

Sidosryhmätapaamisia en siis ole eritellyt kalenteriin sen kummemmin, ainakaan vielä, sillä tilanteet muuttuvat ja aikatauluja päivitetään tarpeen mukaan. Viikonloput sekä maanantait vietän pääsääntöisesti Turussa ja osallistun jatkossakin kaupunginvaltuuston kokouksiin jos se vain on suinkin mahdollista. Viikonloppuisin on vapaamuotoisempia tapahtumia, kuten markkinoita, joissa Varsinais-Suomen Perussuomalaiset ovat aktiivisia ja joille he osallistuvat tapansa mukaan ahkerasti. Esimerkiksi tulevana viikonloppuna on kahdet markkinat. Lauantaina olen paikalla Uudenkaupungin syysmarkkinoilla klo 10-12 ja sunnuntaina Liedon Mikkelinmarkkinoilla klo 11-13. Jos olet tuolloin markkinavieraana tule tervehtimään minua ja muita Varsinais-Suomen perussuomalaisia.

Hiljattain minut valittiin eduskunnan IPU-ryhmän johtokunnan puheenjohtajaksi ja tämän myötä pääsen tutustumaan kansainväliseen politiikkaan syvemmin. Myös jäsenyyteni Ulkopoliittisen Instituutin neuvottelukunnassa takaa toisenlaista tietoa ja analyysia kansainvälisistä kysymyksistä. Ulkoasiainvaliokunnan jäsenyys on uskomattoman laaja ikkuna koko maailmaan ja niihin puitteisiin, joiden kautta Suomi on osa maailmanlaajuista yhteisöä. Olen tyytyväinen, että muut kansanedustajuuden myötä eteen tulleet luottamustoimet tukevat valiokuntatyötäni näin hyvin.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä on hyvä henki ja mukava ilmapiiri. Yhdessä puskemme eteenpäin ja siinä samalla sysäämme syrjään eteen tulevat vastoinkäymiset. Joka päivä opimme uutta ja kehitymme paitsi yksittäisinä edustajina niin myös ryhmänä. Meillä on ison ryhmämme ansiosta nyt useita paikkoja kaikissa valiokunnissa ja muissa toimielimissä, ja saamme näin runsain mitoin sellaista kokemusta ja tietoa, mistä edellisellä vaalikaudella ei ollut tietoakaan. Informaatiotulva on todellakin valtava, mutta vain asioita ja tilanteita kokemalla niistä pystyy omaksumaan olennaisen ja luomaan sujuvat toimintatavat tulevaa varten. Alku on kuitenkin ollut ryhmän sisältä katsoen erittäin hyvä, vaikka toki muutama harmillinen tapahtumakin on tässä viiden kuukauden aikana ollut. No, sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee!

Syksy on siis täydessä käynnissä. Olemme jo täysistunnoissa ja valiokunnissa käsitelleet isoja ja perussuomalaisille erityisen tärkeitä asioita, kuten maamiinakieltoa, takauspaketteja, ERVV-sopimusta ja kuntauudistusta. Lisää mielenkiintoisia asioita on luvassa ja odotan innolla eduskuntatyön jatkamista, nyt jo syysiltojen pimetessä. Kevään ja kesän odottava tunnelma on vaihtunut tosimenoon. Tänään uutisoitiin siitä ikävästä tosiasiasta, että suomalaiset istuvat liikaa, ja se tuntuukin omalta kohdalta tällä hetkellä erittäin todelta. Penkinkuluttamisen vastapainoksi on yritettävä liikkua aina kun mahdollista, sillä se pitää yllä paitsi kuntoa niin myös yleistä vireystilaa ja takaa hyvät yöunet.

Tästä, pian takana olevasta päivästä, voisin kertoa vielä tähän loppuun yhden mukavan kokemuksen. Sain aamupäivällä pyynnön eduskunnan kansainvälisten asioiden toimistosta tulla tapaamaan ryhmää afrikkalaisia toimittajia, jotka olivat tutustumassa Suomeen lähinnä Suomen YK-turvaneuvoston jäsenyyshakemuksen puitteissa. Minua ennen toimittajat olivat tavanneet puhemies Heinäluoman sekä edustaja Jungnerin ja minun jälkeeni ohjelmassa oli vielä keskustelutilaisuus ministeri Tuomiojan kanssa. Afrikkalaisten vieraiden toiveena oli nimenomaan saada tavata naiskansanedustaja, sillä monissa Afrikan maissa naisten määrä vaikuttajina ja poliittisina päättäjinä on hyvin vähäinen. Keskustelu oli rento ja vapaamuotoinen, ja sain vastata lukuisiin kysymyksiin. Toimittajia kiinnosti mm. se, miten olin päätynyt politiikkaan ja se, mikä erottaa perussuomalaiset SDP:stä. Lisäksi minulta kysyttiin esimerkiksi näkemystäni Afrikasta tulevasta maahanmuutosta, naiskiintiöistä päätöksenteossa ja kehitysyhteistyöstä. Tämä erittäin mielenkiintoinen ja antoisa tilaisuus on vain yksi esimerkki niistä lukuisista tilanteista, joita kansanedustajan työssä voi tulla tupsahtaa eteen noin vain. Haasteita ei varmasti tule puuttumaan millään tasolla.

Alla oleva täysistunnossa 29.6.11 käyttämäni puheenvuoro on kopioitu eduskunnan pöytäkirjasta minkä vuoksi tekstissä ovat myös edustaja Zyskowiczin esittämät huomautukset puheenvuoroni aikana. Hallitusohjelmaa käsiteltäessä kuultiin varmaankin muutama sata puheenvuoroa, joiden sisältö tuppasi toistamaan aika kovasti itseään. Uskon, että kun päästään jatkossa käsittelemään hallituksen esityksiä voivat puheenvuorot olla jo värikkäämpiäkin.

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelman kolme painopistealuetta tukevat toisiaan ja ovat yhteiskuntamme eteenpäinmenon varmistamiseksi välttämättömiä. Painopistetavoitteiden saavuttamiseksi lienee tärkeää sekä hallituksen että opposition kuunnella herkällä korvalla ohjelmaan liittyvää palautetta, sekä sitä hyvää että huonoa.

Painopisteistä nostan erikseen esille köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentämisen. Lähestyn asiaa Turussa sijaitsevan kotilähiöni Varissuon näkökulmasta, koska sinne on tiivistynyt ikään kuin 9 000 asukkaan pienoiskoossa kaikki mahdolliset esimerkit siitä, miten köyhyys, eriarvoisuus ja syrjäytyminen yhteiskunnassamme näkyvät.

Varissuon työttömyysaste on tämän vuoden maaliskuussa ollut 23,7 prosenttia. Samassa tilastokatsauksessa todettiin, että muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien osuus asukkaista on 37 prosenttia ja alle 55-vuotiaiden joukossa he ovat enemmistö. Muunkielisten osuus työttömistä työnhakijoista on 49 prosenttia. Tulo- ja koulutustaso Varissuolla on Turun alhaisin. Asunnoista yli puolet on vuokra-asuntoja. Yksin asuvien osuus kaikista asuntokunnista on puolet.

Hallitusohjelmakokonaisuutta ajatellen on huomionarvoista, että vaikka yksin asuvat ovat yliedustettuina sosiaalitoimen asiakkaissa ja vaikka heidän määränsä kasvaa perheitä nopeammin koko massaa, niin tässä hallitusohjelmassa heitä ei huomioida erityisryhmänä. Yhteiskuntamme on rakentunut kahden ansaitsijan perhemallin mukaan, eikä se ole pystynyt väestössä tapahtuvien muutosten mukana.

Varissuo on ollut tunnettu niin sanottuna ongelma-alueena, sillä sinne on kasaantunut paljon sellaisia ihmisiä, joilla on suuria vaikeuksia, suoranaista köyhyyttä, työttömyyttä, syrjäytymistä, vakavia päihdeongelmia. Maahanmuuttajaväestön haasteet puolestaan liittyvät erityisesti työttömyyteen, suomalaisen yhteiskunnan toiminnan ulkopuolella olemiseen, kielitaidottomuuteen ja omissa kulttuuripiireissä pysymiseen. Viime vuosien aikana alueella lisääntynyt ympäristön kunnossapito- ja korjausrakentaminen on toki hyvä asia ja kohottaa ulkoista imagoa, mutta se ei poista juuri mainitsemiani perimmäisiä haasteita. Ne ovat olemassa tänäänkin, ja niiden ilmenemismuodot moninaistuvat väestökehityksen myötä.

Hallitusohjelmassa luvataan tai vähintäänkin tavoitellaan sataa kaunista ja tuhatta hyvää. Totta kai on välttämätöntä, että on olemassa tavoitteita. Köyhyys- ja syrjäytymiskehityksen pysäyttämisestä minulle tulee kuitenkin väistämättä mieleen Varissuon kaltainen esimerkki. Sen perusteella teen karkean asioiden yksinkertaistamisen, sillä ihminen tarvitsee hyvään elämään pääsääntöisesti vain työtä, toimeentuloa ja mielekästä tekemistä, ja kun niitä ei ole, kuten Varissuon kaltaisilla alueilla, toivottomuus ja turhautuminen purkautuvat yksilöä itseään ja ympäristöä vahingoittavilla tavoilla, mistä seuraa inhimillistä kärsimystä, ja se tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi.

Nyt on kaunis kesäinen päivä. Minulla ei ole tarkoitus maalata synkkiä pilviä tuon auringonpaisteen päälle. En halua väittää, että tiedossa on pelkkää pahaa, enkä halua väittää, että Varissuo tai sen kaltaiset alueet muualla Suomessa, joita on isoimmissa kaupungeissa, olisivat asuinpaikkoina täysin menetettyjä ja ettei niissä olisi jotain hyvääkin. Mutta toivoisin todella, että tällaisten erityisalueiden negatiivisiin kehitysnäkymiin koko maassa suhtauduttaisiin nykyistä suuremmalla vakavuudella myös tämän hallitusohjelman eri elementtien toimeenpanossa. (Ben Zyskowicz: Mitä te esitätte?)

On otettava huomioon myös ne pahimmat vaihtoehdot eikä keskittyä sinisilmäisesti toivomaan parasta, sillä tämä on koko yhteiskunnan etu. Yhteiskunta toimii sujuvammin, kun sen eri laidat ovat sosiaalisesti ja taloudellisesti lähempänä toisiaan ja kun kaikilla on yksi yhteinen intressi eli toiminta ei ainoastaan oman edun vaan kokonaisedun hyväksi. Syrjäytyminen ja alueiden eriytyminen ja tästä seuraavat negatiiviset ilmiöt ovat aiempien hallitusten politiikan aikaansaannoksia, ja odotan mielenkiinnolla, miten nykyhallituksen resurssit, keinot ja rahat riittävät tilanteen korjaamiseen. (Ben Zyskowicz: Asiaa puhuitte, mutta mitkä ovat teidän keinonne?)

Arvoisa puhemies! Mielessäni on käynyt ajatusleikki siitä, pitäisikö uudistettavana olevaan vaalilainsäädäntöön tulla jonkinlainen äänestäjää suojaava, kuluttajansuojalain kaltainen takuu siitä, että tavara on sitä, mitä sen pitäisi olla. Viittaan tällä ajatuksella siihen, että reilu kuukausi sitten, ennen vaaleja, mielipiteet Portugalin tukemisesta olivat hyvin monelle jotain toista kuin ne ovat nyt. Mietin, kokeeko joku äänestäjä kenties tulleensa jekutetuksi.

Kuten edustaja Halla-aho tuossa äsken mainitsi, tukipaketeista puhuttaessa on toistuvasti puhuttu vastuun kantamisesta ja solidaarisuudesta. Minun mielestäni suomalaiset ovat varsin vastuullista ja solidaarista kansaa. Täällä uskotaan yhteisvastuuseen, toisten auttamiseen ja yhteisiin pelisääntöihin, joita kaikki kunnioittavat. Portugalin tukipaketissa nämä tärkeät ominaisuudet ovat ristiriidassa, eivät siksi, etteikö varmasti pohjimmiltaan itse tavoite, jos se nimenomaan on kaikkien kansalaisten tulevaisuuden turvaaminen, ole hyvä ja oikea, vaan siksi, että keinot tavoitteeseen pääsemiseksi ovat kyseenalaiset.

Euroopan unioni on luonut valtavan pykäläviidakon, joka ohjaa ja säätelee tavallisen ihmisen arkea lukemattomilla tavoilla. Joskus pykälien noudattaminen erityisesti Suomessa tuntuu menevän kaiken ymmärryksen yläpuolelle. Tässä tapauksessa näyttää siltä, että unionin tasolla yhteisön omien sääntöjen noudattaminen ei olekaan välttämätöntä, kun vain itse päätetään niin. Tukipakettiratkaisulla käydään periaatteisella tasolla itse luotuja sääntöjä vastaan.

Velkavetoinen talous ei ole kestävällä pohjalla. Tätä suitsimaan on luotu kasvu- ja vakaussopimuksia sekä säännöt, että EU-valtiot eivät saa rahoittaa toisia jäsenmaita. EU:ta ja euroa on myyty suomalaisille näillä ehdoilla, ja näihin olemme sitoutuneet. Miksi näitä sääntöjä ei nyt noudateta? Velaksi voi toki elää, mutta voidaan myös kysyä, miten järkevää se on, sillä velat on joskus maksettava. Kyse on siitä, kuka maksaa, kenen velkoja ja millä ehdoilla.

Suomen hallituksen kanta Portugali-pakettiin on myönteinen reunaehtojen puitteissa. Yksi näistä ehdoista on se, että Portugali käynnistää neuvottelut yksityisten lainanantajiensa kanssa näiden pysymiseksi maassa vastineeksi ohjelmasta ja lainoituksesta. Keskustelujen käynnistäminen kuulostaa aika heppoiselta ollakseen ehto. Kun on kyse miljardista eurosta tai 78 miljardista eurosta, niin uskon, että kyllä siinä aika moni varmaan keskustelee vaikka mitä ja vaikka millä kielellä, mutta tuloksista ei ole mitään takuita.

Perussuomalaiset viettää tulevan viikonlopun 18.-19.6. Tampereella puoluekokouksen merkeissä. Kokouksen suosio tullee olemaan ennennäkemätön yleisömenestys sekä puolueen jäsenten että median läsnäolon osalta. Puolueen viime vuosina tapahtunut kasvu ja vakiintuminen, joka konkretisoitui kaksi kuukautta sitten pidetyissä eduskuntavaaleissa merkittävänä vaalivoittona, inspiroi osallistumaan niitäkin, jotka aiemmin ovat olleet pidättyväisempiä lähtemään mukaan. Politiikka on laji, jota moni mielellään seuraa, mutta sen tekeminen itse ei ole yhtä houkuttelevaa. Pienen puolueen vetovoimaisuutta ei ole edesauttanut se, että perussuomalaisten julkisuuskuva ei ole ollut mainostoimistosiirapilla voideltu, vaan pikemminkin päinvastoin; siinä on ollut tahroja ja särmiä, kuluneisuuttakin, ikään kuin kaikuja jostain menneestä. Katson itse aina asioiden pinnan lisäksi niiden alle ja taakse. Näin tein myös silloin, kun taannoin liityin perussuomalaisiin. Puolueen rosoisen kuoren alla vaikutti olevan mielenkiintoista asiaa ja mielenkiintoisia ihmisiä. Olin siinä oikeassa. Se on helppo sanoa nyt, kun olen itse ollut puolueen toiminnassa mukana jo useamman vuoden.

Tampereella pidettävässä puoluekokouksessa kuullaan asiaa, mutta siellä tehdään myös tärkeitä henkilövalintoja. Valitut tulevat luotsaamaan puolueen elämää eteenpäin seuraavan kaksivuotiskauden. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini ja puoluesihteeri Ossi Sandvik ovat mielestäni ilmiselviä valintoja jatkamaan hyvää ja sinnikästä työtään, mutta varapuheenjohtajien ja puoluevaltuuston paikat ovat jaossa. Minun oma valintani Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaksi on Hanna Mäntylä, ensimmäisen kauden kansanedustaja Lapista.

Puoluejohdon tehtävä on johtaa koko puoluetta mitään maan kolkkaa unohtamatta tai yhtäkään suosimatta. Johto visioi ja linjaa, tekee päätöksiä ja ohjaa muuta organisaatiota. Johdon on oltava koko puolueen johto ja kaikkien käytettävissä. Tehtävä on vastuullinen ja haastava, erityisesti nyt, kun puolueen toiminta on vaalimenestyksen myötä saanut tukevan jalansijan, jota täytyy vahvistaa tulevia koitoksia varten. Tutustuttuani Hanna Mäntylään uskon, että hänellä on edellytykset varapuheenjohtajuuteen. Hannan monipuoliset näkemykset yhteiskunnan toiminnasta, idearikkaus ja rakentava tapa tehdä yhteistyötä tulisivat puoluejohdossa oivaan käyttöön toiminnan kehittämisessä ja organisaation vahvistamisessa. Päinvastaisista mediassa luoduista mielikuvista huolimatta perussuomalaiset on kaikkien ihmisten puolue ikään ja sukupuoleen katsomatta. Miehisyyden ja miesvaltaisuuden korostaminen mediassa on pelkästään toimittajien oma valinta, sillä riveistämme löytyy avoimia, osaavia ja fiksuja nuoria naisia. Hanna on yksi heistä ja haluan tukea hänen ehdokkuuttaan Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaksi.

Toivon menestystä Hannalle ja avointa ja rehtiä kisaa puolueen luottamustoimista! Tutustu Hannaan tarkemmin hänen omilla sivuillaan osoitteessa www.hannamantyla.fi. Näkemisiin Tampereella ensi viikonloppuna!

Aika on rientänyt vaalien jälkeen – ja hallitusneuvottelujen käynnistämisen jälkeen. Vaalit olivat niin poikkeukselliset ja mieleenpainuvat, ettei jälkimaininkien seurauksena ajan kulumista ole juurikaan huomannut. Minulta on ihan viime päiviin saakka kyselty, joko olen toipunut vaaleihin liittyvästä ”järkytyksestä”. Ilmeisesti moni ei ole. Kenties joillekin on jäänyt päälle kestojärkytys ja -pelko, jotka kaihertavat mieltä ainakin seuraaviin poliittista päätöksentekoa hämmentäviin vaaleihin saakka. Minua vaalitulos ei millään tavalla järkyttänyt, mutta ihan näin hienoa tulosta en kuitenkaan odottanut. Olin suunnattoman iloinen ja tyytyväinen tultuani itse valituksi eduskuntaan, mutta sitäkin tyytyväisempi olin Perussuomalaisten kokonaiskannatuksesta, sillä siitä riippui paitsi omani myös kaikkien muiden valituksi tulleiden perussuomalaisedustajien menestys. Hyvin harva tulee valituksi omalla äänisaldollaan, ja jos tuleekin, eduskuntaryhmä on pieni. Vaalimenestys vaatii koko ehdokaslistan onnistumisen ja siihen me näissä vaaleissa ylsimme. Sen ansiosta Perussuomalaisilla on 39 motivoitunutta ja positiivisella asenteella eteenpäin menevää kansanedustajaa aiemman kuuden edustajan sijaan.

Eduskuntatyö on ollut alun organisoitumiskiireiden ja koulutuspäivien jälkeen enemmänkin perusasioihin perehtymiseen keskittymistä – ja odottelua. Hallitusneuvottelujen viipymisen vuoksi arki ei rullaa sellaisella intensiteetillä kuin normaalitilanteessa. Ennen istuntosalin istumapaikkojen päättämistä kaikki edustajat sijoittuivat saliin aakkosjärjestyksessä ja minun toisena vieruskaverinani täysistunnoissa oli Päivi Lipponen (sd.). Hän kertoi ystävällisesti omia kokemuksiaan edustajan työn aloittamisesta ja lupaili tulevan syksyn olevan jo aivan jotain muuta. Uskon, että monen sormet jo syyhyävät päästä kunnolla hommiin käsiksi!

Edustajan työstä merkittävä osa kuluu valiokuntatyöskentelyssä. Itse olen ulkoasiainvaliokunnan jäsen sekä sivistysvaliokunnan varajäsen. Ulkoasiainvaliokunta on näköalapaikka Suomen kansainväliseen toimintaan. Valiokuntaa johtaa perussuomalaisten Timo Soini ja toinen perussuomalaisten varsinainen jäsen on Tom Packalen. Kansanedustajat osallistuvat myös erilaisiin toimielimiin, työryhmiin ja neuvottelukuntiin, joiden jäsenyyksiä jaetaan poliittisten voimasuhteiden mukaan. Näin ollen eduskunnan kolmanneksi suurin ryhmä Perussuomalaiset pääsee osallistumaan tätäkin kautta huomattavasti aiempaa laajempaan toimintaan.

Oma työhuoneeni löytyy Pikkuparlamentin puolelta, ja ikkunastani saan ihailla Mannerheimintien vilinää sekä Kiasmaa. Jokaisella kansanedustajalla on mahdollisuus saada työtään tukemaan henkilökohtainen avustaja, joka voi työskennellä joko Helsingissä tai maakunnassa. On myös mahdollista, että sama henkilö avustaa kahta kansanedustajaa, mikä onkin se ratkaisu, johon olen itse päätynyt. Sanni Kulkki, joka oli alun perin Jussi Halla-ahon avustaja, avustaa nyt meitä molempia. Järjestely on toiminut tähän saakka hyvin, mutta tilanne arvioidaan toki uudelleen syksyllä arjen palattua raiteilleen.

Puolentoista kuukauden edes takaisin junailemisen ja tuttavien nurkissa majoittumisen jälkeen olen päätynyt vuokraamaan asunnon Helsingistä nyt kesäkuun alusta alkaen. Neljä tuntia junassa per päivä ei ole oikein minun juttuni, sillä vaikka moni kehuu käyttävänsä matkustusajat hyödyksi niin minua junakyyti alkaa lähinnä nukuttamaan. Eduskunnassa tapahtuu pääsääntöisesti edustajien osalta neljänä päivänä viikossa, eli tiistaista perjantaihin, joten jatkossa vietän tuon ajan Helsingissä ja muun ajan Turussa. Varissuon kotimme seinät ovat edelleen pystyssä, vaikka lämpölaitoksen rakennustyömaalla rakennetaan niin että koko talo välillä tärisee.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin, ja vaikka hallituksen ulkopuolelle jääminen kirpaisikin hetkellisesti, yksituumaisen päätöksen perusteet ovat jokaiselle ryhmän jäsenelle selvät. Seuraan mielenkiinnolla millaisen porukan ja hallitusohjelman nykyiset neuvottelijat saavat arvomaailmoineen ja kynnyskysymyksineen aikaiseksi. Perussuomalaisten päätös pysyä periaatteellisen linjansa takana Euroopan kriisimaiden tukemisessa kirvoitti ankaraa ja joskus halpamaistakin kritiikkiä, mutta sitä samaa sorttia olisi tullut, jos olisimme hallitukseen menneet. Silloin ”vastuunpakoilijan” tilalle olisi vain tullut ”takinkääntäjä” tai jotain muuta yhtä omaperäistä. Elämässä ja politiikassa ei voi koskaan miellyttää kaikkia, mutta tärkeintä on olla rehellinen. Tässä suhteessa Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ja hallitusneuvotteluihin osallistuneen ryhmän päätös oli oikea. Oppositiossa puolueen on mahdollista kasvaa ja kehittyä paitsi oppositiotyössä niin myös politiikassaan, sillä seuraavat vaalit ovat jo nurkan takana. Valtakunnan tasolla tehdyt päätökset ja linjaukset, niin hallituksen kuin opposition osalta, heijastelee myös kuntavaalien tuloksiin.

Kiitän tässä vielä kaikkia minua äänestäneitä luottamuksen osoituksesta. Tulen tekemään parhaani edustamieni arvojen ja näkemysten pohjalta eduskuntatyössä osana Perussuomalaisten eduskuntaryhmää. Kannustan kaikkia seuraamaan ainakin silloin tällöin mitä se oma edustaja tai edustajat ylipäätään touhuavat. Se onnistuu kätevästi eduskunnan sivuilta hakemalla edustajaa nimellä, jonka kautta  pääsee selaamaan kyseisen edustajan valtiopäivätoimia. Kirjoittelen itse tämän blogin lisäksi myös pikakuulumisia Facebook-sivuilleni, jonne on muutamalla lauseella kätevä ja nopea tiedottaa erilaisista tapahtumista tai kommentoida uutisia. Käy kurkkaamassa!

Eduskuntavaaleissa 2011 äänestäjät ottivat kantaa siihen, mitä mieltä he ovat paitsi yksittäisistä poliittisista kysymyksistä niin myös siitä, mihin suuntaan Suomea on viime vuosina viety. Uskon ja toivon, että näin tullaan tekemään jatkossakin. Kaikesta huolimatta äänestämällä voi vaikuttaa.