Osallistuin eilen 6.12.2011 Paimion kaupungin itsenäisyysjuhlaan. Juhla oli rauhallinen ja musiikkipainotteinen. Saimme kuulla Turun VPK:n puhallinorkesterin ja Paimion musiikkiopiston kuoro- ja soitinryhmän kauniita laulu- ja soittoesityksiä. Lisäksi tilaisuudessa luovutettiin Paimio-mitali kuvanveistäjä Raili Mikkoselle. Sain kunnian pitää tilaisuudessa juhlapuheen. Oli erittäin mukava aloittaa itsenäisyyspäivän vietto Paimiossa, sillä siinä virittyi hartaaseen, mutta iloiseen juhlatunnelmaan ennen illan suuria juhlia presidentin linnassa. Paimiossa pitämässäni puheessa halusin korostaa kansanvaltaa ja yhteisvastuuta, ja puhe kuului seuraavasti:

Arvoisat sotiemme veteraanit, itsenäisyyspäivän juhlavieraat

Tänään kunnioitamme Suomen itsenäisyyttä. Itsenäisyyspäivä on vakavoitumisen ja rauhoittumisen aikaa, mutta myös suuri juhlan aihe. Vaikka itsenäisyys on syy iloita jokainen päivä, on kuitenkin tärkeää kerran vuodessa, joulukuun kuudentena päivänä, pysähtyä ja hiljentyä muistelemaan ja kunnioittamaan niitä uhrauksia ja sitä valtavaa työtä, jonka ansiosta kuljemme täällä tänään vapaassa maassa.

Minulle niin rakas, jo poismennyt isoisäni oli sotaveteraani. Hän oli sitkeä ja työtä pelkäämätön, kuten ne tuhannet ja taas tuhannet muut miehet ja naiset, jotka kokivat sotavuodet ja niitä seuranneen maamme jälleenrakennuksen. Kokemuksistaan rintamalla isoisäni oli vähäsanainen, kuten niin moni muukin ne ajat elänyt. Sisäiset haavat ja synkät muistot hän sysäsi taka-alalle keskittyessään perheensä arjen rakentamiseen. Koko elämänsä ajan isoisäni oli hyvin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja seurasi herkällä korvalla uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Hän oli vankkumaton demokratian kannattaja ja puhui minulle jo silloin, kun olin vielä pikkutyttö, miten tärkeää on äänestää. Demokraattinen yhteiskunta, jossa politiikan suunnan päättää kansa äänestämällä ja yhteiskunta, jossa jokainen voi tehdä työtä, yrittää ja heikoimmistakin pidetään huolta voi olla meille jo itsestäänselvyys. Tällainen yhteiskunta on kuitenkin äärimmäisen harvinainen koko maailman mittakaavassa. Olemme tämän vuoden aikana saaneet seurata maista, jotka kipuilevat omien demokratiapyrkimystensä kautta. Askeleet kansanvaltaan ovat olleet horjuvia ja tarpeettoman väkivallan sävyttämiä, mutta yhtä kaikki ne on otettu. Näen, että Suomen on jatkossakin vaalittava kansanvaltaa, tuettava äänestysaktiivisuuden kehittymistä ja huolehdittava edustuksellisen päätöksenteon avoimuudesta ja luotettavuudesta. Kansainvälisellä tasolla meidän on tärkeää viedä eteenpäin omaa esimerkkiämme ja hyviä käytäntöjämme kannustaaksemme demokratian kehittymistä myös niissä maissa, joissa kansalaisten vaikuttamisen mahdollisuudet ovat vähäiset.

Muutaman vuosikymmenen aikana Suomesta on tullut yksi teknologisen kehityksen ja hyvinvoinnin kärkimaita. Vanhustenhoidon puutteet, työttömyys ja syrjäytyminen ovat muutamia esimerkkejä yhteiskuntamme epäkohdista ja haasteista, joilta ei pidä sulkea silmiään. Päinvastoin, niihin olisi pikaisesti paneuduttava sektorit ylittävällä yhteistyöllä. Epäkohdista huolimatta on tärkeää arvostaa niitä asioita, jotka ovat hyvin. Niitäkin riittää runsain mitoin. Elämän ei pitäisi liiaksi keskittyä siihen, että vaaditaan aina vain lisää ja enemmän, ja unohdetaan kiitollisuus jo saavutetuista asioista. Muuhun maailmaan verrattuna olemme ansioituneet esimerkiksi koulutuksen ja terveydenhuollon saralla, ja niitäkin voimme edelleen kehittää rakentavan ja keskustelevan yhteistyön kautta.

Kun päivän sana on usein talouskasvu, kilpailukyky tai tuottavuuden lisääminen on ollut liian helppoa juuttua oravanpyörään, jossa elämän tärkeimmiksi tavoitteiksi mielletään usein taloudellinen menestys ja tavaranpaljous. On selvää, että työnteosta, tuotteiden ja palveluiden myynnistä rahoitetaan yhteiskuntamme toiminnot, mutta on myös voitava kysyä, mikä on kohtuullista ja riittävää? Suomalaiseen perinteeseen kuuluu luonnon, eläinten ja ympäristön kunnioitus, sillä niiden hyvä hoito on ollut edellytys kestävälle hyvinvoinnin kasvulle. Luonnonvarat eivät kuitenkaan ole ehtymättömät Suomessa tai missään muuallakaan, mikä tulee lopulta asettamaan rajat kulutusyhteiskunnan laajentumiselle. Olisikin tärkeää havahtua pohtimaan muita kuin kuluttamiseen pohjautuvia visioita tulevaisuudesta.

Jokainen ihminen on tärkeä omana itsenään, heikkouksine ja vahvuuksineen. Vapaassa maassamme kaikille kuuluu kyseenalaistamattomia oikeuksia yksilöinä. Vapauteen kuuluu myös vastuuta ja velvollisuuksia, sillä olemme samanaikaisesti osa lähintä yhteisöämme sekä koko yhteiskuntaa. Suomen itsenäisyys ja sotien jälkeen luodut tasa-arvoiset rakenteet tarkoittavat sitä, että jokaisella on mahdollisuus koulutukseen, työhön ja itsensä kehittämiseen. Pidämme oman onnemme avaimia omissa käsissämme, mutta vastoinkäymisten varalta takanamme on sosiaaliturvan verkko, jonka tehtävä on kannatella ja auttaa jatkamaan matkaa eteenpäin. Aina on myös niitä, joilla ei eri syistä ole mahdollisuus huolehtia itsestään täysipainoisesti. Hyvinvointiyhteiskunnan yksiselitteinen tehtävä on taata myös heille laadukas elämä. Myös toisten avun varassa eläville kuuluu oikeus vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin.

Tehokkuuteen, suorittamiseen ja kilpailuun satsaavassa maailmassa aina joku putoaa kyydistä, sillä yhteiskunnan lonkerot eivät välttämättä toimi riittävän nopeasti tai kattavasti. Soisin näkeväni myös nykymaailmassa palasia joidenkin vuosikymmenien takaa, jolloin lapsien kasvattamiseen osallistui koko kylä ja naapuriapu oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Isoissa kaupungeissa naapurit voivat vuosienkin jälkeen olla tuiki tuntemattomia ja lähisukulaisetkin pahimmassa tapauksessa toisella puolen maata. Tarvitsemme kuitenkin jokainen toisia ihmisiä ystäviksi, avuksi ja tueksi. Toisten auttamista ei pidä ulkoistaa kokonaisuudessaan yhteiskunnan vastuulle, vaan jokainen voi kantaa osuutensa myös lähimmäisestään. Yhteisvastuu ei ole pelkkää verorahojen keräämistä, sillä hyvin pienillä arkea helpottavilla teoilla ja talkoohengellä voi saada ihmeitä aikaan – ja ainakin hyvän mielen. Yhdessä tekemisestä voimme ottaa oppia sotaveteraaneista ja vanhemmista ikäpolvista. Ilman yhteen hiileen puhaltamista ja pyyteetöntä lujaa työtä meillä ei olisi kaikkea sitä hyvää mitä näemme ympärillämme.

Paimion kaltaisissa pienissä kaupungeissa kasvaa yhdessä tekemisen siemen. Valtion taholta luetut  madonluvut ja kuntaliitospuheet kertovat karua kieltään kustannuspaineiden ja riittävien palveluiden yhteensovittamisesta. Pienten kuntien voimavara on niiden asukkaissa ja rakenteissa, jotka eivät ole niin jähmeästi muutettavissa kuin suurten kaupunkien. Nykyajan haasteiden kohtaamiseksi tarvitaan avointa ja ennakkoluulotonta ajattelua, jonka ohjenuorana on ihmislähtöisyys byrokratian ja eturyhmien sijaan. Päätöksenteko on pyrittävä pitämään avoimena ja mahdollisimman lähellä ihmistä niin kuntatasolla kuin eduskunnassakin, vaikka on mahdollista, että yhä suurempi osa itsenäisestä päätösvallastamme siirtyy maamme ulkopuolelle Euroopan Unionin levittäessä siipiään.

Suomi on osa Eurooppaa, osa maailmaa. Tänä päivänä ei pidä sulkea silmiään siltä, mitä ympärillä tapahtuu. Suomi on kuitenkin pieni maa, jossa on vähän asukkaita. Meidän on yhdessä huolehdittava maamme elinvoimaisuudesta, hyvinvoinnista ja itsenäisyydestä. Kukaan muu ei tee sitä meidän puolestamme. Meillä on oikeus mielipiteisiimme ja mahdollisuus vaikuttaa. Monilta ne puuttuvat. Huolehditaan siitä, että myös jatkossa itsenäisyyden myötä saavutetut mahdollisuudet ovat kaikkien Suomen asukkaiden ulottuvilla.

Hyvää itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta.