Suomen johtokuntaan kuuluu yksi jäsen kustakin eduskuntaryhmästä. Johtokunta osallistuu puheenjohtajan lisäksi jonkin verran vaihtelevalla kokoonpanolla IPU:n kansainvälisiin yleiskokouksiin. IPU kokoontuu yleiskokoukseen joka vuosi keväällä ja syksyllä. Syksyn kokous pidetään yleensä Euroopassa ja kevään kokous jossain muussa maailman kolkassa. Lisäksi pohjoismaiden IPU-delegaatioilla on tapana tavata kulloinkin puheenjohtajavuorossa olevassa maassa. Viime vuonna aloittaessani IPU-ryhmän puheenjohtajana pohjoismaiden kokousten johtovuoro oli juuri Suomella, joten varsinaista yleiskokousta edeltävä tapaaminen pidettiin kotikaupungissani Turussa.

IPU:n yleiskokous pidettiin viime syksynä Sveitsin Bernissä. Eri maiden delegaatteja vilisevässä tapahtumassa oli runsain mitoin kokouksia, keskusteluja ja uusien ihmisten tapaamisia. Koska yksi ihminen ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, kokousaikataulut on jaettu kaikkien delegaation edustajien kesken, niin että osallistuja löytyy kustakin kokouksesta, jos se vain suinkin on aikataulullisesti mahdollista. IPU:ssa on esimerkiksi kolme pysyvää komiteaa, jotka kokoontuvat aina yleiskokouksien yhteydessä. Komiteoiden teemat ovat rauha ja kansainvälinen turvallisuus, kestävä kehitys, talous ja kauppa sekä demokratia ja ihmisoikeudet. Syksyn kokouksessa minun paikkani löytyi demokratiaa ja ihmisoikeuksia käsittelevästä komiteasta, jonka keskusteluteemana oli tällä kertaa naisten ja lasten terveyteen liittyvät haasteet.

Komitean yleiskeskustelua varten pienempi raportointiryhmä oli laatinut raporttiluonnoksen, jossa käsiteltiin aiheeseen liittyviä tilastoja ja ongelmia, joihin maailman parlamentaarikkojen olisi syytä omassa toiminnassaan kiinnittää huomiota. Yleiskeskustelussa jokaisella maalla oli mahdollisuus käyttää kahden minuutin kommenttipuheenvuoro, jossa sai antaa palautetta tai esittää kysymyksiä raportin laatijoilla. Tämän palautteen perusteella raportoijat tulisivat laatimaan päivitetyn julkilausumaesityksen hyväksyttäväksi seuraavana keväänä pidettävään maailmanlaajuiseen kokoukseen. Omassa puheenvuorossani, joka löytyy pöytäkirjatiivistelmän sivulta 10, otin ensimmäisenä keskustelijoista esille naisten ympärileikkauksen, jota ei raporttiluonnoksessa ollut mainittu lainkaan. Tämä selkeästi tuomittava ja yksiselitteisen brutaali naisten itsemääräämisoikeuteen ja terveyteen kohdistuva väkivalta on toki vaikea ja herkkä aihe, mutta vaikenemalla se ei tule koskaan poistumaan. Sain tukea puheenvuorolleni hieman myöhemmin Norjan edustajalta. Myös Ugandan, Ghanan ja Irlannin edustajat ottivat aiheen sittemmin esille.

Ensi maaliskuussa IPU:n kokous pidetään Kampalassa, Ugandassa, ja kokouksen komiteoiden päätöslauselmaluonnokset ovat jo luettavina Internetissä. Ilahduin huomatessani, että naisten ympärileikkaukseen nostaminen ratkaistavaksi ongelmaksi on nyt mukana sekä päivitetyssä raportissa että raportin pohjalta laaditussa päätöslauselmaehdotuksessa. Tuntuu, että olen ollut mukana ottamassa pienen pientä askelta edistääkseni niiden epäkohtien korjaamista, joista olen puhunut. Tällaistako tämä politiikka on? Maailman mittakaavassa pikkuruisia nytkähdyksiä eteenpäin, mutta omassa sydämessä ne tuntuvat suurina saavutuksina.

Tällä hetkellä, tässä tammikuun lopun helliessä mahtavilla pakkasilla, olen puolivälissä maanpuolustuskurssin suorittamista. Kurssilla vietetään pitkät päivät ja saamme tietoa useilta eri osa-alueilta hyvin laajasti ja kattavasti. Vaikka homma on kesken voin helposti sanoa että kyllä on kannattanut. Tästä lisää sitten myöhemmin.

Tänään aamulla nipistin päivän alkajaisiksi hippusen aikaa myös eduskunnassa käymiseen ja otin vastaan muutaman vieraan. Luonani kävivät pari Kirkon Ulkomaanavun työntekijää sekä kaksi heidän kollegaansa Ugandasta. Tavatessani Kirkon Ulkomaanavun edustajia aiemmin kävi ilmi, että heillä on kehitysyhteistyökohteita myös Ugandassa, joten tästä olikin helppo siirtyä suunnittelemaan heidän työhönsä tutustumista Kampalan kokousmatkan yhteydessä. Suomessa Kirkon Ulkomaanavun luona vierailevat ugandalaiset tulivat eduskuntaan kertomaan minulle lyhyesti maastaan, sen ongelmista sekä kehitysyhteistyökohteista. Lyhyt tapaaminen oli erittäin hyvä ja informatiivinen, ja ugandalaiset olivat selkeästi paneutuneita asiaansa ja kertoivat hankkeidensa tuloksista. Niiden selkeä painopiste on ihmisten aktivoiminen siten, että he voivat auttaa paitsi itseään ja perhettään niin myös yhteisöään. Kehitysyhteistyö herättää laajalti tunteita laidasta laitaan, mutta sitä pitää voida arvioida kriittisesti kuten mitä tahansa muuta verovaroin rahoitettua toimintaa. Perussuomalaiset ovat esittäneet kehitysapumäärärahojen leikkaamista yhtenä toimena talouden tasapainottamiseen, mutta ajatus ei ole saanut kannatusta. Absoluuttisen rahan määrän lisäämisen sijasta meidän tulisi voida mitata kehitysavun onnistumista tuloksilla. Näihinkin teemoihin tulen palaamaan myöhemmin, mutta odotan suurella mielenkiinnolla kehitysaputoimintaan tutustumista paikan päällä, yhdessä kohteessa. Toivon voivani palata Ugandasta hyvien uutisten kera.

Eilen taloussopimuksesta annettiin lausunto ulkoasiainvaliokunnassa, jossa itse istun. Tänään aamulla sopimusta käsitteli perustuslakivaliokunta ja tätä kirjoittaessani koolla on suuri valiokunta. Jätimme eilen ulkoasiainvaliokunnassa valiokunnan puheenjohtaja Soinin kanssa eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon taloussopimuksesta. Kaikki muut puolueet, myös keskusta, kannattivat asiassa etenemistä. Eriävä mielipiteemme oli seuraava:

ERIÄVÄ MIELIPIDE
Perustelut

Perussuomalaiset kannattavat talouskurin tiukentamista, mutta eivät ehdotettua sopimusta, jossa talouskurin varjolla annetaan tarpeettomasti pois Suomen talouspoliittista itsenäisyyttä. Suomi ei tarvitse kriisimaiden tavoin EU:ta tai komissiota vahvistamaan markkinoiden luottamusta siihen, että Suomi harjoittaa vastuullista talouspolitiikkaa. Suomen valtionvelan korkotaso on historiallisen alhaalla ja suurin uhka luottoluokituksen laskulle sekä korkotason nousulle ei ole julkisen sektorin liiallinen alijäämä, vaan Suomen jäsenyys euroalueessa.

Nyt ehdotettu uusi budjettikurin mittari, rakenteellinen alijäämä, on täysin teoreettinen konsepti, jota voidaan helposti manipuloida ylioptimistisilla talousennusteilla. Ehdotetussa sopimukses-sa mainitaan myös, että “poikkeuksellisissa taloudellisissa olosuhteissa” alijäämärajat voidaan rikkoa. Poikkeukselliset taloudelliset olosuhteet ovat käytännössä täysin tulkinnanvaraisia, mikä vesit-tää sääntöjen merkityksen käytännössä. Perussuomalaiset haluavat myös kiinnittää huomiota siihen, että Suomen kaltaiselle pienelle taloudelle ehdotetun kaltaiset alijäämäsäännökset eivät sovi yhtä hyvin kuin Saksan ja Ranskan tapaisille suurille talouksille. On myös kyseenalaista, ovatko ehdote-tut sanktiot sääntöjä rikkoville valtiolle toimivia. Sakkojen jakaminen jo ylivelkaantuneelle valtiolle vain pahentaisi sen velkaongelmaa ja toisaalta sakko on niin pieni, että se tuskin estää vastuuttoman talouspolitiikan harjoittamista hyvinä aikoina.

Ehdotetussa sopimuksessa on myös kohtia, jotka viittaavat liittovaltiokehityksen vauhditta-miseen. Sopimuksella luodaan alustavaa rakennetta myöhemmille toimivallansiirroille jäsenmailta unionille. Perussuomalaiset pitävät maamme talouspoliittisen vallan siirtoa Brysselin byrokraateille epäedullisena suomalaisille, eivätkä näin ollen voi sitä hyväksyä.

On myös selvää, ettei Suomen eduskunnan budjettivallan kaventaminen voi tulla kyseeseen siten, että siitä voitaisiin päättää eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä. Kyse on merkittävästä toimivallan siirrosta Suomen rajojen ulkopuolelle. Perussuomalaiset paheksuvat sitä, että tämän mittaluokan asia yritetään runnoa kiireellä läpi kesken eduskunnan istuntotauon. Herää kysymys, käykö tässä samalla tavalla kuin ERVV:stä päätettäessä, jolloin osa muiden puolueiden kansanedus-tajista ei äänestäessään ymmärtänyt, mistä oikeastaan oli sovittu.

Suomen poisjäänti ei kaataisi koko sopimusta, sillä kyseessä on hallitustenvälinen sopimus eikä perussopimusmuutos. Halutessaan Suomi voisi yksin säätää kansallisella tasolla vastaavanta-paiset, mutta paremmin Suomelle sopivat alijäämäsäännökset ilman budjettivallan luovutusta.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella esitämme

että suuri valiokunta ottaa edellä olevan huomioon eikä hyväksy valtioneuvoston kantaa so-pimukseen.

Helsingissä 19 päivänä tammikuuta 2012
Timo Soini /ps
Maria Lohela /ps

 Taloussopimus on jälleen uusi sopimus muiden joukossa ja askel eteenpäin liittovaltiokehityksessä. Taloussopimuksen myötä osa maamme itsenäisestä budjettivallasta luovutetaan ulkopuolelle, sellaisten vallanpitäjien käsiin, joiden valinnasta emme ole itse päättäneet. Euroopan Unioni on muiden suomalaisten puolueiden suosiollisella myötävaikutuksella ulottanut otteensa hyvin laajalle yhteiskuntaamme. Perussuomalaiset kannattavat nyt ja tulevaisuudessa kansainvälistä yhteistyötä, vapaata kauppaa, tiedonvälitystä ja avoimuutta, mutta itsenäistä harkintavaltaa omaa maatamme koskevista asioista emme halua ulkoistaa. Suomalaiset valtaapitävät pyrkivät systemaattisesti kieltämään liittovaltiokehityksen Euroopassa, mutta reilu kuukausi sitten liittokansaleri Merkel oli vallan toista mieltä. Nähtäväksi jää, tanssitaanko unionin pöytien ympärillä valtavan talousmahdin Saksan vai piskuisen Suomen pillin mukaan.

Nolojen ja kohtuuttomien epäkohtien tullessa julki niitä on tietenkin alettu vimmatusti korjaamaan. Jälkien paikkailu ei kuitenkaan heti korjaa luottamusvajetta, joka on syntynyt muhkeista eduista nauttineiden sekä niin sanotun tavallisen kansan välille, jonka arkea ei piristä mikään erityinen lisä mistään suunnasta. Kreikan poliittinen eliitti ja muu hallintokoneisto ovat kyenneet esteettä luomaan itseään hyödyttäviä järjestelmiä, sillä niitä ei ole aukottomasti kontrolloinut mikään ulkopuolinen taho. Epärehellisyyttä ja itsekeskeisyyttä vastaan voi käydä vain avoimuudella ja tiedonvälityksellä, sillä ilman julkista painetta pontimia toimintatapojen muutokseen ei juuri ole enemmistön ollessa sitä mieltä, että asioiden tilassa ei ole muutettavaa.

Kreikkalaiset esimerkit palkitsemisjärjestelmistä ovat täysin käsittämättömiä, mutta osataan sitä meilläkin. Tänään 11.1. Taloussanomat kertoi miten kannattavaa valtionyhtiöiden hallintoneuvostoon kuuluminen on, vaikka ei kävisi kokouksissa lainkaan. Viime kesäkuuhun asti Ylen hallintoneuvostossa istunut nykyinen ministeri Guzenina-Richardson tienasi viime vuoden aikana mukavat 1 230 euroa, vaikkei osallistunut kumpaankaan kahdesta pidetystä kokouksesta. Vuoden toisella puoliskolla kokouksia oli neljä, mutta niissäkin muutamalla kansanedustajalla oli osallistumisvaikeuksia, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Palkkiot kuitenkin juoksivat, kuten ne tekevät siihen asti että uudet säännökset astuvat voimaan. Hallitus on nimittäin reagoinut, aivan aiheellisesti, valtionyhtiöiden hallintoneuvostojen palkkiokäytäntöjen epäsuhtaan. Jatkossa säännöllisestä kuukausipalkkiosta luovutaan, mutta samalla tarkistetaan kokouspalkkioiden kohtuullisuus ja kannustavuus.

Mikäli kannustavuusperusteella kokouspalkkioita nostetaan merkittävästi tulos voi olla rahankäytön kannalta se ja sama. Olennaista onkin se palkitaanko nimenomaan paikallaolosta, kun aiemmin ylimääräisiä euroja on saanut ilman minkäänlaista velvoitetta osallistumiseen. Yleisesti ottaen pidän kokouspalkkioita normaalina vaivannäön vastineena sellaisesta yleensä työajan ulkopuolella tehtävästä työstä, joka on säännöllistä ja vie aikaa. En kyseenalaista kokouspalkkioiden maksamista tai muunlaista kulujen kattamista, vaan korostan sitä, että niiden kuuluu olla kohtuullisia ja oikeudenmukaisia. Korvauksien saaminen ilman osallistumista ei ole oikeudenmukaista.

Kokouspalkkioiden kanssa suhmurointi on vain yksi osa isoa kuvaa, vallan keskittymistä. Vallassa olijoiden on mahdollista toimia siten, että he voivat luoda ja ylläpitää itselleen taloudellisessa ja/tai poliittisessa mielessä hyödyllisiä rakenteita. Perussuomalaiset haluaa purkaa näitä rakenteita ja lisätä niiden läpinäkyvyyttä. Viime syksynä teimme eduskunnassa talousarvioaloitteen, jossa esitettiin puoluetuen leikkaamista 15 prosentilla. Tähän muut eduskuntapuolueet eivät tarttuneet. Viime vaalien tulos oli suomalaiselle puoluekentälle paitsi henkinen shokki niin myös taloudellinen nyrjähdys, ja jotta oma koneisto pysyy rasvattuna ei yhteisestä potista otetusta rahasta voi tinkiä – vaikka se olisikin kohtuullista yleiset sopeutustoimet huomioiden. Puoluetukia on maksettu vuosien aikana satoja miljoonia, ja niillä on pyöritetty puoluetoimistoja ja paikallisyhdistyksiä. Raha on osaltaan ylläpitämässä demokratiaa, mutta toisaalta se myös rajoittaa sitä, sillä eduskunnan ulkopuolisten puolueiden on hyvin hankala ponnistaa pinnalle ilman rahaa. Tältä osin myös puoluetukijärjestelmä olisi syytä käydä läpi ja uudistaa reilumman pelin hengessä. Ehkä pitäisikin puhua ennemmin politiikkatuesta kuin puoluetuesta. Vaaleissa sitten päätetään millaista politiikkaa kannatetaan.

Toinen esimerkki vallan keskittymisestä on meneillään oleva vaalipiiriuudistus, jota on piirrelty vuosikausia. Vaalipiiriuudistuksen jalot tavoitteet vaalipiirien suhteellisuuden lisäämisestä ja äänikynnyksen madaltamisesta ovat kannatettavia, mutta voitaneen kysyä sekoitetaanko niihin kylmiä laskelmia muutosten vaikutuksista oman puolueen vaalitulokseen. Uudistuksen parissa hiljattain askarrelleet hallituspuolueiden(!) puoluesihteerit luonnollisesti tyrmäävät spekuloinnin oman edun ajamisesta uudistuksessa. SDP ja Kokoomus ovat kuitenkin eripuraisia itäisen Suomen vaalipiirijaosta. Näkemykset vaalipiirijaon oikeudenmukaisuudesta eriävät syistä, joita ulkopuolinen voi vain arvuutella. Ilmeisesti demarikansanedustaja Kari Rajamäki on jossakin vaiheessa kuitenkin haistanut jonkin sortin poliittista peliä, sillä hän vaatii ponnekkaasti sen jättämistä syrjään vietäessä uudistusta eteenpäin. Huomionarvoista on myös se, että demokratiaa edistävä vaalipiiriuudistus toteutetaan hallituspuolueiden suunnitelmien pohjalta. Mukana työssä ei ole oppositiota saati sitten eduskunnan ulkopuolisia rekisteröityjä puolueita, joiden asiaa uudistuksen mainitaan myös ajavan.

Olin loppusyksystä kahden bulgarialaisen toimittajan haastateltavana. He olivat Suomessa kuulemassa näkemyksiä Suomen viime vuoden puolella torppaamasta Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyydestä. Keskustelun aikana sivuttiin kuitenkin monia aiheita, sillä perussuomalaisten vaalimenestys on edelleen laajalti kiinnostusta herättävä. Haastattelun lopuksi toimittaja kysyi minulta mielenkiintoisen kysymyksen: Onko sinun mielestäsi Suomessa korruptiota? Vastasin myöntävästi, tosin korostin sitä seikkaa että suomalainen korruptio on vähäisempää kuin monissa muissa maissa. Kerroin suomalaiseen korruptioon kuuluvan hyvä veli -järjestelmän sekä poliittiset virkanimitykset, joissa tehtäviin valitaan sopivin henkilö parhaan ehdokkaan sijaan – kun puoluekirja on oikea. Jostain syystä tämä osio haastattelusta oli jätetty pois.

Ensi syksynä käydään kuntavaalit. Monessa kunnassa valtaapitävien takaraivossa kolkuttelee pelko edellisten eduskuntavaalien kaltaisen tuloksen toistumisesta. Kolme perinteistä suurta ovat tähän asti saaneet pyörittää kuntakenttää kohtuullisen vaihtovälein ja vihreille on käynyt kaikki. Juuri meneillään olevissa presidentinvaaleissa perussuomalaiset saivat Turussa hurjat neljä varajäsenen paikkaa vaalilautakuntiin. Toivottavasti suhteellisuus toteutuu jatkossa paremmin demokraattisessa yhteiskunnassamme.

Kampanjointi presidentinvaaleihin on ollut käynnissä pari kuukautta ja tahti luonnollisesti kiihtyy kaikkien ehdokkaiden omien tilaisuuksien ja yhteisten vaalitenttien osalta viimeisinä viikkoina ennen ensimmäisen kierroksen vaalipäivää, joka näissä vaaleissa on 22. tammikuuta.

Minun ääneni menee perussuomalaisten ehdokkaalle, puheenjohtaja ja kansanedustaja Timo Soinille. Timo Soini on ihmisläheinen, sinnikäs ja avoin ihminen sekä poliitikko, jota on helppo lähestyä. Häneltä liikenee aina hyväntuulinen kädenpuristus ja muutama sana jokaiselle häntä lähestyvälle, henkilön taustasta riippumatta. Soini kohtaa jokaisen ihmisen ihmisenä, vaikka kaikesta ei oltaisikaan samaa mieltä.

Tasavallan presidentin tehtävä on kuulla ja huomioida jokaista yhteiskunnan molemmilta laidoilta ja niiden väliltä. Timo Soini on jo useiden vuosien ajan ollut ihmisten tavoitettavissa turuilla ja toreilla tehdessään sinnikästä jalkatyötä perussuomalaisten puolueen tulevaisuuden eteen. Vastoinkäymisistä huolimatta hän ei ole antanut periksi, sillä usko ja luottamus omaan asiaan eivät ole milloinkaan hiipuneet. Tätä esimerkkiä vaivannäöstä arvostan suuresti.

Työssäni kansanedustajana en ole vain Timo Soinin puoluetoveri, vaan työkaveri perussuomalaisten eduskuntaryhmässä. Eduskunnassa Soini toimii puheenjohtajana ulkoasiainvaliokunnassa, jonka jäsen itse olen. Ulkoasiainvaliokunnan työ on kansainvälistä, ja siihen kuuluu ulkomaalaisten delegaatioiden vastaanottaminen kotimaassa sekä matkat ulkomaille tutustumaan esimerkiksi suomalaisiin lähetystöihin ja toisten maiden parlamentteihin tai kansainvälisiin järjestöihin. Viime syksyn aikana minulla oli mahdollisuus osallistua Soinin johtamille valiokuntamatkoille, joiden aikana sain seurata läheltä hänen työtään diplomatian parissa kansainvälisissä ympyröissä. Kielitaitoinen Soini on elementissään myös ulkomailla. Hänen läsnäolonsa ja keskustelutaitonsa on yhtä vahvaa kuin kotimaan kamaralla. Työ europarlamentaarikkona on vahvistanut hänen kansainvälistä osaamistaan.

Presidentti on paitsi arvojohtaja, myös kannanottaja ja keskustelunavaaja, jonka ei tulisi keskittyä oman poliittisen taustansa värittämiin aiheisiin. Uskon, että henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ja ihmislähtöisyytensä vuoksi Soini on juuri sellainen henkilö, joka kykenee tarttumaan kipeimpiinkin kysymyksiin rohkeasti asiallisella ja rakentavalla tavalla.

Presidentin työssä korostuu edustuksellisuus monella tapaa paitsi kotimaassa myös ulkomailla, sillä ulkopoliittinen toiminta on merkittävässä osassa presidentin työnkuvaa. Soinin kansainvälinen kokemus, sujuva esiintyminen ja hyvä kielitaito ovat melkoinen valttikortti kansainvälisissä yhteyksissä.

Minä äänestän Soinia.

Perimmäinen ongelma on se, miksi viinaa juodaan niin, että siitä tulee ongelma. Jos ei pysty hillitsemään itseään kännissä, ei pitäisi juoda lainkaan. Toinen kysymys on se, mitä rattijuopoille pitäisi tehdä. Ministeri Kyllönen kiirehtii alkolukkojen käyttöönoton laajentamista mikä on kannatettavaa, mutta ei estä päihtynyttä henkilöä ajamasta sellaista autoa, jossa alkolukkoa ei ole.

Tänään olen lukenut Hesarin verkkoversiosta kuinka vangit kaikissa Suomen vankiloissa saattavat pian päästä nettiin. Paljuselleistä uikutetaan tasaisin väliajoin, vaikka niidenkin poistamiseen on ihan hallitusohjelmassa asti sitouduttu. Vankeuteen liittyvä keskustelu on usein ihmisoikeuskeskustelua ja arviointia näiden oikeuksien toteutumisesta Suomen vankiloissa sen sijaan, että muistettaisiin vankeuden, kiven sisään joutumisen perimmäinen tarkoitus. Vankilassa ei varmaankaan ole kivaa, mutta ei kai ole tarkoituskaan olla. Vankila toki voi ja sen tuleekin pyrkiä palauttamaan rikolliset yhteiskuntakelpoisiksi erinäisin päihteettömyyttä, elämänhallintaa ja kouluttautumista tukevin toimenpitein, mutta sen ei tule poistaa rikoksen tehneen velvollisuutta sovittaa rikoksensa ja olla eristettynä normaalista arkielämästä. Rikoksesta saatavan seuraamuksen peloite tulisi olla rikoksen tekemistä estävä tekijä, mutta toisinkin voi käydä, mistä esimerkkinä sakon muuntorangaistuksesta luopuminen. Sakon muuntorangaistuksen uudistustarpeet ovat hallitusohjelman mukaan selvityksen alaisia – kuten huomattavan moni muukin juttu.

Suomessa moni kokee, etteivät erilaisista rikoksista saadut tuomiot vastaa ihmisten oikeuskäsitystä. Tällaisen löyhän yleistyksen voi tehdä jopa eri puoluerajojen, kunhan vain muistaa ettei tämäkään yleistys koske jokaista. Rattijuopumus, joka on aina riski vakavammille seuraamuksille on yksi rikostyyppi, jolle ei riitä ymmärrystä. Rangaistusten keveyttä erityisesti henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista toistuvasti ihmetelleenä olisin toki niitä tiukentamassa myös rattijuopumusten osalta. Alkolukko käyttöön heti ensimmäisen rattijuopumuksen jälkeen tai auto valtiolle määräajaksi tai merkittävästi pidempi ajokielto. Toistuvasta rikkomuksesta seuraamus olisi
pysyvä. Yhdyskuntapalvelun laajentaminen sakkorangaistuksen lisäksi voisi olla yksi vaihtoehto. Käytössä olevia rattijuopumustuomioita sivuttiin lyhyesti eduskunnan kyselytunnilla joulukuussa 2011. Tuolloin oikeusministeri Henriksson ei nähnyt muutostarpeita nykyisissä rangaistusasteikoissa rattijuopumuksissa. Hän on tietenkin aivan oikeassa siinä, että ihmisen itsensä on ymmärrettävä, ettei humalassa tule ajaa. Emme voi kuitenkaan vaikuttaa yksittäisen ihmisen päätöksentekoon kännissä ajamisen suhteen, mutta voimme vaikuttaa siihen, millainen vastuu hänelle ratkaisustaan koituu. Kiinnittäisin myös huomiota edustaja Tuupaisen hieman hymy suupielessä esittämään ajatukseen paluusta häpeärangaistuksiin. Eivät tällaiset ideat mitään tuulesta temmattuja ole, vaan niitä esittävät ihan oikeat ihmiset silloin tällöin. En itse koe että kukaan olisi keskelle toria mitään häpeäpaaluja pystyttämässä, vaan että puheet pikemminkin kertovat omaa kieltään juuri siitä, että nykymeininkiä ei koeta riittäväksi tai oikeudenmukaiseksi.

Ihminen tekee virheitä ja huonoja valintoja. Onneksi niistä voi oppia ja välttää tekemästä niitä uudestaan. Rikoksista koituvien seuraamuksien on oltava tarpeeksi kovia, jotta ne herättävät yksilön itsensä tajuamaan tekonsa.