Perussuomalainen vaihtoehto

Huhtikuun 17. päivä käytävät eduskuntavaalit näyttävät Suomen suunnan seuraavaksi neljäksi vuodeksi. On selvää, että niin kauan kuin vanhat puolueet äänestetään valtaan, jatkuu myös niiden harjoittama politiikka.

Tuoreimpia esimerkkejä vanhojen puolueiden apulaisineen harjoittamasta politiikasta ovat melkoisen sotkun aikaansaanut jätevesiasetus, vihreä energiaverouudistus, Euroopan, ellei koko maailman, vapaamielisimpiin kuuluva maahanmuuttolaki, vaalirahasotkut, Kreikka-lainat, kohtuuttomat hallintoneuvostojen palkkiot ja poliittiset virkanimitykset. On perusteltua kysyä, miten nämä asiat ovat ajaneet tavallisen suomalaisen etua?

Perimmäinen ongelma on se, että päättäjät ovat unohtaneet olevansa kansaa varten eikä päinvastoin. Demokraattisilla vaaleilla valitut kansanedustajat tekevät työtään kansaa varten ja saavat siitä palkkaa. Jos kansa haluaa selkiyttää maahanmuuttopolitiikkaa, poistaa pakkoruotsin tai hylätä jätevesiasetuksen, jää päättäjien tehtäväksi etsiä ja toteuttaa ratkaisu, joka vastaa kansan tahtoa parhaalla mahdollisella tavalla.

Perussuomalaiset ovat Suomen ja suomalaisten asialla. Perussuomalaisten tavoite on toimia ensisijaisesti Suomen parhaaksi ilman, että olemme jämähtäneet poliittiseen ideologiaan, joka estää toimimasta järkevällä tavalla ja tekemästä maamme ja sen asukkaiden edun mukaisia päätöksiä. Perussuomalaisten mielestä terveydenhuoltoon, vanhustenhoitoon ja vammaispalveluihin sekä muihin lain edellyttämiin, kaikille kuuluviin palveluihin liittyvät asiat on yksiselitteisesti hoidettava kuntoon, ennen kuin käytämme rahaa toissijaisiin kohteisiin. Silloin, kun hoitohenkilökuntaa ei ole riittävästi avustamaan vanhusta käymään vessassa, on irvokasta käyttää miljoonia euroja kulttuuripääkaupungin kaltaisiin hankkeisiin.

EU:n mallioppilaana olemisen on loputtava, eikä kansainvälisissä pöydissä pidä hyväksyä maallemme epäedullisia sopimuksia. On oltava tahtoa ja rohkeutta sanoa tarvittaessa ei, sillä jos 5-miljoonainen kansamme ei huolehdi itsestään, ei sitä tee kukaan muukaan. Monessa velvoitteessa Suomi on jo saavuttanut tavoitteensa, tai jopa ylittänyt ne, joten meillä on varaa odottaa, kunnes muut saavuttavat omansa.

Me perussuomalaiset teemme tätä työtä, jotta tavallinen ihminen saataisiin uskomaan ja luottamaan siihen, että asioihin voi vaikuttaa. Nyt sinulla on mahdollisuus. Tee se äänestämällä.

————————————————————–

Kolumni on julkaistu Turkulainen-lehdessä 19.2.2011. Digilehden voi lukea täältä.

Kävin eilen tutustumassa Turun Seudun Ampujien sisäampumarataan Kupittaan urheiluhallissa, kun Varsinais-Suomen reserviläiset pitivät siellä ilma-asemestaruuskilpailuaan. Ammunta on harrastus, jota on hartaasti demonisoitu Jokelassa ja Kauhajoella tapahtuneiden tragedioiden seurauksena. On menty niin pitkälle, että aselakia on muutettu voimakkaasti ilmeisesti siinä toivossa, ettei aseita enää käytettäisi tappamisen välineenä. Tavoite olisikin sinänsä ymmärrettävä, mutta keino mielestäni väärä. Aselain muutoksella ei estetä ihmisen mieltä järkkymästä. Yhteiskunnassamme on globaalin kilpailun aiheuttaman vauhtisokeuden seurauksena entistä helpompi jäädä yksin tai ilman riittävää tukea silloin, kun elämä koettelee. Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia tekoja erilaisilla tavoilla laista huolimatta.

Kirjoitin aiemmin laajemmin omasta suhteestani aseisiin, joten pyydän tämän lukijaa vilkaisemaan tuota lähes parin vuoden takaista blogikirjoitustani, mikäli aihe kiinnostaa. Omien vanhojen merkintöjen lukeminen on omasta mielestäni mielenkiintoista, sillä usein huomaan ettei mielipiteeni ole juuri lainkaan muuttunut, kuten kävi tässäkin tapauksessa. Eilisen vierailun aikana kilpailua seuratessa ja harrastajien kanssa jutellessa nimenomaan huomasin, että käsitykseni ampumaurheilusta olivat osuneet oikeaan.

Ammunta vaatii paitsi vakaata kättä myös vakaata mieltä. Suorituksesta ei tule mitään, jos epämiellyttävät ajatukset pyörivät päässä. Mielen tyhjentäminen, rauhoittuminen ja keskittyminen ovat välttämättömiä onnistumisen edellytyksiä. Leppoisa ilmapiiri ja hyväntuulinen jutustelu harrastajien joukossa vaimenevat kilpailusuorituksen ajaksi. Tilanne on kontrolloitu ja yhteiset säännöt ovat yksiselitteiset ja kaikkien noudattamat. Kuulostaa melkein siltä kuin kyseessä olisi patentoitu stressinpoistaja!

Eilinen vierailu ampumaradalla vain selkiytti positiivista ennakkoarviotani ammunnasta harrastuksena ja aion käydä sitä kokeilemassa, kun sopiva hetki löytyy. Aselainmuutoksesta huolimatta olen myös edelleen sitä mieltä, että mielenterveysongelmiin ei vieläkään kiinnitetä Suomessa riittävästi huomiota. Jokainen mielenterveyden kanssa taisteleva ei todellakaan mene ja tapa lukuisia ulkopuolisia ihmisiä, mutta jokaisen sairaan oma ja lähipiirin suru, huoli ja kärsimys ovat tragedioita nekin.

Poliitikot ja virkamiehet suunnittelevat ja toteuttavat päätöksiä asioista, joista heillä ei ole tarkkaa tietoa tai omaa kokemusta. Yhden ihmisen kyky vastaanottaa ja omaksua informaatiota on tietenkin rajallinen, mutta toivoisin päättäjien mahdollisuuksien mukaan tutustuvan käytännössä asiaan, johon kulloinkin ollaan tekemässä muutoksia. Päätöksenteon hetken ei tulisi olla tunnetila, johon päättäjä on ulkoapäin tulevilla ärsykkeillä kiihotettu. Päätöksenteon pitäisi perustua järkeen eikä helpon reitin valintaan. Asianmukaisen aseharrastustoiminnan hankaloittaminen on helppo tapa kuvitella ongelman poistuvan, mutta todellisuus voi olla myös jotain muuta: erään tuntemani poliisin mukaan Suomessa on kenen tahansa kaduntallaajan helpompi saada käsiinsä laiton kuin laillinen ase.

Useimmilla on jonkinlainen harrastus. Se vie kenties paljonkin aikaa tai rahaa, vaatii erityistaitoja tai vuosia kestävää harjoittelua, tai on kenen tahansa saavutettavissa ilman suurempia satsauksia. Harrastuksien kautta pääsee kehittämään itseään ja oppimaan uusia taitoja, tulee hyvälle tuulelle ja saa muodostettua ystävyyssuhteita.  Harrastukset vaihtelevat villitysten ja trendien mukaan ja harrastajien määrässä voi tapahtua muutoksia, kun uutta ja ihmeellisempää tulee tilalle. Minusta tuntuu, että olen oman harrastukseni kanssa ainakin melkein ajan hermolla. Minä olen nimittäin sekaisin peleistä.

No, sekaisin oleminen ei kirjaimellisesti pidä paikkaansa. Se on ennemminkin vahvasti liioiteltu kuvaus siitä positiivisesta tunteesta, jonka pitkäaikaisen harrastuksen elvyttäminen tuo aina tullessaan. Kuten olen aiemminkin kertonut, pelaaminen erityisesti konsoleilla on ollut minulle jo kauan mieluisa tapa viettää vapaa-aikaa. Joulun jälkeen olen päässyt taas oikein kunnon pelisessioiden makuun, kun olen juoksennellut salamurhaajana ympäri Roomaa joululahjaksi saadussa Assassins Creed Brotherhood -pelissä. Järkytykseni on ollut suurta, kun taistelun tuoksinassa on tullut vahingossa sivallettua niitä pelin sivullisiakin pahisten sijaan. Pettymyksen ja epäonnistumisen tunteita olen kokenut, kun Ezio on tolkuttoman monesta yrityksestä huolimatta hypännyt väärään paikkaan ja äkkikuolemaan, kunnes olen pelifoorumeita selatessani huomannut muiden kommenteista, että ohjauksen tarkkuudessa on teknisellä puolella vielä parantamisen varaa – eli en minä niin surkea pelaaja olekaan kuin joskus tuntuu.

Olen peliharrastukseni kanssa vähän yksin, sillä tuttavapiiriini ei satu juuri intohimoisia pelaajia kuulumaan. (Mikähän siihen on syynä?) Edelleen mielestäni ihana ja söpö, vuoden 2008 lopun suuri pelimaailman hitti LittleBigPlanet on jäänyt himpun verran vajaaksi kokemukseksi, sillä osa pelistä edellyttää tiimipelaamista. Se on toki mahdollista tuiki tuntemattomien eri puolilla maailmaa olevien verkkopelaajien kanssa, mutta jotenkin tuntuisi, että kavereiden kanssa kenttien valloittaminen olisi monin verroin hauskempaa. Olen joskus kokeillut verkkopelaamista, mutta suorituspaineet ovat iskeneet välittömästi ja hahmoni on nolosti syöksynyt samoin tein mihin lie tulimereen tai krokotiilin suuhun. Kuului vain blop ja toinen blop ja pelikaverini ovat häipyneet etsimään taitavampia seuralaisia. Puutteellisista kokemuksistani huolimatta ymmärrän kuitenkin erittäin hyvin niitä, joille pelaaminen on mieluisa tapa viettää aikaa kavereiden kanssa – vaikka joskus verkon yli ilman nimiä tai kasvoja.

Maailmalla pelaaminen on valtava, jatkuvasti kasvava bisnes. Olen ilahtunut viimeaikaisista pelialan suomalaisuutisista, joissa on otettu askelia eteenpäin. Rovio Mobilen Angry Birds on valloittanut kännykkäpelaajia ympäri maailmaa ja on nyt pelattavissa myös konsolilla. Hartaasti odotettu Remedyn Alan Wake ei yltänyt ihan siihen mitä toiveet antoivat odottaa, mutta peli oli kuitenkin suosittu ja kehuttu myös kansainvälisesti. Uusimpana tulokkaana on rovaniemeläisen Lapland Studion keväällä odotettavissa oleva julkaisu Julius Styles: The International.

Voisiko peliteollisuudella olla saumoja suuremmaksi suomalaiseksi menestystekijäksi? Harrastelijan näkökulmasta sanoisin, että Suomessa on yleisesti ottaen merkittävää ohjelmointiosaamista, sekä laaja joukko pelialasta kiinnostuneita ja sitä pitkään seuranneita ja harrastaneita. Pelialan koulutus Suomessa kuitenkin vaikuttaa pinnallisen etsimisen perusteella olevan suhteellisen hajanaista ja suppeaa, mikä ei ainakaan auta asiaa. Työn ja tuotannon karatessa ulkomaille puhutaan kauniita sanoja uudenlaisen ajattelun tarpeesta, innovoinnin edistämisestä sekä uusien alojen tukemisesta. Miksei peliala voisi olla sellainen?

Minusta olisi hienoa, jos se olisi. Tulevaisuuden häikäiseviä pelikokemuksia odotellessa jatkan harrastukseni parissa. Tällä viikolla postiluukusta pitäisi tipahtaa LittleBigPlanet2, joka on toivottavasti juuri yhtä kiva kuin edeltäjänsä – myös yksin pelatessa.

Perussuomalaiset Nuoret ratsastaa pakkoruotsilla eduskuntaan

Hufvudstadsbladetin mukaan keskusta haluaa koota suurimmat puolueet keskustelemaan pakkoruotsin käsittelystä vaalikampanjoissa. Puoluesihteeri Timo Laaninen toivoo, että eduskuntaan ei yritettäisi ratsastaa pakkoruotsilla.

Keskustan järjestämä puoluekartelli häpäisee länsimaalaisen demokratian, johon ei sovi vaalikeskustelun minkäänlainen ennaltamäärääminen. Puheenjohtaja Mari Kiviniemen uusi ja avoin keskusta muistuttaa vahvasti Matti Vanhasen vanhaa ja sulkeutunutta.

Kansan äänen unohtaminen ei ole keskustalle harvinaista – opetusministeri Johannes Virolainen sopi kulissien takana Rkp:n kanssa pakkoruotsista 1970-luvun peruskoulu-uudistuksessa. Siitä lähtien suomalaiset ovat saaneet maistaa pakkoruotsin karvasta kalkkia.

Perussuomalaiset Nuoret uskoo, että ensi vaaleissa eduskuntaan nousee ennätyksellisen paljon nuoria, kieliopintojen valinnanvapautta kannattavia ehdokkaita. Uuden sukupolven myötä pakkoruotsin loppu on vain ajan kysymys– mitä nopeammin, sen parempi.

Perussuomalaiset Nuoret vaativat jo vuonna 2009, että Suomesta tehdään virallisesti yksikielinen maa. Nykyinen kielilainsäädäntö ei vastaa kansalaisten todellista tahtotilaa – tutkimusten mukaan valtaosa suomenkielisistä ja merkittävä osa ruotsinkielisistä haluaisi luopua pakkoruotsista.

Perussuomalaiset Nuoret ratsastaa eduskuntaan pakkoruotsilla, koska se on kansan tahto. Rkp:n kanssa tehtävien lehmänkauppojen aika on ohi ja kansanvallan aika on alkanut.

Lisätietoja:

Simon Elo
Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja
simon.elo[at]ps-nuoret.net
p. 0400 988960

(Lähde)

“We can’t solve problems by using the same kind of thinking we used when we created them.” – Albert Einstein

Albert Einstein sanoi, ettemme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin niitä luodessamme. Vanhoja puolueita äänestämällä jatkuu vanhojen puolueiden politiikka. Jos täten uskoo edistävänsä Suomen ja suomalaisten etua, voi kysyä itseltään, millä tavoin suomalaisten etu näkyy jätevesilaissa, uudessa aselaissa, Iso-Britannian EU-jäsenmaksualennuksissa, valtion velkaantumisessa tai saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamisessa Kreikan ja Irlannin lainoiksi naamioituneina. Entä miten Suomea ja suomalaisia hyödyttävät säntääminen E10-bensaan ensimmäisenä, energiaverojen korottaminen, lähialuetukien maksaminen, ajokortin uusiminen 10 tai 15 vuoden välein, hallintoneuvostojen huimaavat palkkiot, uusi ulkomaalaislaki, uusi postilaki, sakkojen muuntorangaistuksien poistaminen, yksilönvapauksien kaventaminen ja vaalirahasotkut?

Yhteiskuntamme tila vastaa valtaapitävien puolueiden politiikkaa. Tavallisen ihmisen asioista vieraantuneelle poliittiselle eliitille tarvitaan uskottava vastavoima, jotta politiikasta ei tule pelkkää herrakehon ja maailmanparantajien mielitekojen välinettä. Vastavoima on realisoitumassa Suomessa huhtikuun 2011 vaaleissa, sillä perussuomalainen vaihtoehto voi viedä oman viestinsä eduskuntatalon pääovesta sisään.

Suomalaisten edun ajaminen ei tarkoita muiden riistämistä, vaan omien resurssiemme, työmme verotuksen ja lainsäädäntömme käyttämistä meihin itseemme sen sijaan, että lahjoittaisimme ne muille. Suomalaista verotetaan jo nyt selkä vääränä mitä moninaisimmin keinoin ja verukkein, joten rahaa kyllä on. Rahan hassaamisen ja vastikkeettoman pois antamisen on loputtava. Yhteiskunnassamme on käytävä laaja keskustelu siitä, mitkä asiat kuuluvat valtion ja kuntien vastuun piiriin ja mitkä eivät. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito perustuu yksinomaan veronmaksajan veronmaksuhalukkuuteen. Maksuhalukkuuteen vaikuttaa se, että maksajalla on käsitys siitä mihin hänen rahansa menevät ja se, että rahojen käytöstä vallitsee jonkinlainen yleinen yhteisymmärrys. Suomalaiset ovat olleet jopa valmiita maksamaan enemmän veroja, jos kerätyt varat kohdistettaisiin erityisen tärkeinä pidettyihin kohteisiin, kuten vanhustenhuoltoon. Olisi voitava keskustella siitä, ovatko esimerkiksi nykyisellään usein ylimitoitetut kulttuuri- ja muut vapaa-ajanhankkeet sellaisia peruspalveluita, jotka yhteiskunnan tulee rahoittaa.

Täällä kotilähiössäni Varissuolla, Suomen monikulttuurisimmalla alueella, yksi selkeimmistä yhteiskunnallisista kysymyksistä on maahanmuutto, sillä vallinneen politiikan seuraukset näkyvät täällä konkreettisesti. Suomen maahanmuuttopolitiikan on oltava tiukkaa sellaisen maahanmuuton osalta, jonka vaikutukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat kielteiset. Suomella ei ole varaa eikä velvollisuutta toimia maailmanlaajuisena sosiaalivirastona. Sen sijaan Suomen on oltava avoin sellaiselle maahanmuutolle, jonka vaikutukset ovat neutraalit tai myönteiset. Tämä merkitsee sitä, että maahanmuuttaja, joka sopeuttaa ja elättää itse itsensä, on tervetullut.

Tavalliset maahanmuuttajat arvostavat samoja asioita kuin tavalliset suomalaisetkin: kohtuullisia veroja, hyvää koulutusjärjestelmää, yhteiskuntarauhaa, turvallisuutta. Huono maahanmuutto nakertaa pohjaa näiltä vetovoimatekijöiltä. Mitä avokätisemmin Suomi kohtelee sosiaalisia maahanmuuttajia, sitä vähemmän Suomi pystyy kilpailemaan hyvistä ja osaavista maahanmuuttajista.

Lue lisää maahanmuuttopolitiikkaan ja kehitysapuun liittyvistä kysymyksistä Nuivasta Vaalimanifestista, jonka yksi allekirjoittaja olen 13 perussuomalaisen eduskuntavaaliehdokkaan joukossa.

Suomalaiset ovat onnekasta kansaa siinä mielessä, että suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu uuttera työnteko ja ajatus itsensä elättämisestä. Kukaan ei kuitenkaan jaksa tehdä määräänsä enempää työtä ja toisaalta täydestä työpäivästä pitää jäädä sen verran rahaa käteen, että sillä pärjää ja voi silloin tällöin toteuttaa unelmiaankin. Jatkuvat osa-aikaisuudet ja töiden ketjutukset, työlainsäädännön kierto vuokratyövoiman käytöllä sekä harmaa talous ovat jo ujuttautuneet työmarkkinoille. Suomessa on tehtävä valtavia rakenneuudistuksia, joiden kautta yrittäminen ja työn tekeminen on aina kannattavampi vaihtoehto kuin tulonsiirtojen varassa notkuminen. Jokaisella pitäisi tilanteen niin vaatiessa olla mahdollisuus tehdä satunnaisia töitä omien kykyjensä mukaan, joko omalla toiminimellä tai yksinkertaisella työsopimuksella. Tilanne ei saa olla sellainen, että työnteko on estetty poliittisella päätöksellä. Työllä luodaan hyvinvointia yksilölle ja yhteisölle.

Jokaisella taustastaan huolimatta on oltava mahdollisuus laadukkaaseen ja puolueettomaan koulutukseen, joka ei ole ainoastaan tiedon jakamista, vaan myös valinnoissa ohjaamista ja kannustamista elämässä eteenpäin. Ammatillisen ja jatkokoulutuksen painopisteiden tulisi heijastella ympäröivän yhteiskunnan tarpeita. Pakkoruotsi ei ole enää kansainvälistymisen edellytys, vaan pikemminkin hidaste, sillä se vie koulutuksessa arvokkaita resursseja pois muiden, laajemmin puhuttujen kielten opiskelulta.
Ihminen on tärkeä kaikenikäisenä. Mahdollisuus vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin omien kykyjensä mukaan on myös vanhuksen oikeus. Ikäihmisten osalta yhteiskunnan ja perheen tuen tulisi kohdata toisensa paremmin silloin, kun apua tarvitaan. Hyvinvointivaltiossa luotettavat ja riittävät julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kuuluvat kaikille, mutta yksityinen sektori voi toimia julkista sektoria täydentävästi. Sosiaali- ja terveyssektorilla näkisin mieluusti lisää panostusta ennaltaehkäisyyn, jolla ihmisten omaa tietämystä ja vastuuta oman hyvinvointinsa ylläpidosta lisättäisiin.

Huhtikuussa 2011 käytävien eduskuntavaalien tulos näyttää suunnan, jota kohti Suomi kulkee seuraavan neljän vuoden ajan. Eduskunnassa verrattain pieni joukko ihmisiä käyttää harkintaansa, tekee arvovalintoja ja päätöksiä, jotka vaikuttavat kaikkien suomalaisten ja Suomessa asuvien elämään. Tästä syystä toivoisin, että mahdollisimman moni äänioikeutettu käyttäisi huhtikuussa sen yhden äänen, joka heille on kussakin vaalissa annettu käytettäväksi. Yksi demokratian menestymisen edellytys on se, että ihmiset yrittävät vaikuttaa. Vaikuttamisen keinoja ovat ehdokkaaksi asettuminen ja äänestäminen.

Olen perussuomalainen. Perussuomalaiset on isänmaallinen puolue, joka tuo esiin kodin ja juurtumisen tunnetta mitä nykymaailman välillä holtitonkin meininki on horjuttanut. Meno ja kilpailu on kovaa, ja kyydistä putoaa aivan liian moni. Maahamme edellisen vuosisadan aikana kovalla työllä luotu hyvinvointiyhteiskunnan pohja on lujaa materiaalia ja sen varaan on hyvä rakentaa. Tässä rakennusprojektissa haluan olla mukana, sillä olen sen velkaa sotaveteraanipapalleni ja kaikille muille tuhansille miehille ja naisille, joiden tavallinen arki iloineen ja suruineen vaihtui sotaan. Meidän on pidettävä huoli siitä mitä olemme saaneet.

Perussuomalaisten tavallisuus, rehellisyys, suorapuheisuus ja isänmaallisuus alkavat olla aina vain kovempaa valuuttaa vauhdilla muuttuvassa maailmassa. Perussuomalaiset haluavat kantaa vastuuta tästä maasta ja sen tulevaisuudesta niin, että täällä voidaan hyvin ja pärjätään sen myötä myös kansainvälisillä kentillä. Oman kodin on oltava kunnossa.

Minulta on syksyn kuluessa kysytty useammankin kerran mielipidettäni asevelvollisuudesta. Itse kytken asevelvollisuuden kiinteäksi osaksi isänmaallisuutta, mikä on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä asia. Pieni, viisimiljoonainen kansa on pikkuruinen osa koko maailman väestöä, mutta pidän armeijaa ja puolustusvoimia tärkeänä osana henkistä selkärankaamme, joka tuo meille uskottavuutta kansainvälisissä keskusteluissa. Pienenkin maan elinvoimainen armeija on henkinen ja taloudellinen este viholliselle, mutta toivon tietysti, että meidän ei koskaan enää tarvitse ratkoa maamme kohtaloa aseet käsissä.

Kannatan miesten yleistä asevelvollisuutta ja sitä, että naiset voivat halutessaan mennä armeijaan. Uskon, että sotatilanteessa useimpien miesten henkiset ja fyysiset kyvyt olisivat parempia kuin useimpien naisten henkiset ja fyysiset kyvyt kodin ja maan puolustamiseen rintamalla. Samoin olen sitä mieltä, että useimmat naiset soveltuisivat paremmin kuin useimmat miehet kotirintamasta huolehtimiseen. Sodassa puolustetaan yhtä asiaa ja taistellaan toista asiaa vastaan. Kodeista ja yhteiskunnan perustoiminnoista on huolehdittava, jotta rintamalta on mihin palata. Mielestäni olisi ihan järkevää pohtia voitaisiinko vaikkapa osalle naisista järjestää laajemmassa mittakaavassa koulutusta siitä, mitä sotatila tarkoittaa ja vaatii muualla kuin etulinjassa. Tilanteen niin vaatiessa koulutusta saaneet voisivat jakaa saamaansa tietoa eteenpäin.

Asevelvollisuutta on kritisoitu mm. siitä, että sen takia osa nuorista miehistä (ja toki myös pieni osa naisista) on tietyn ajan poissa tuottavasta työstä. Itse pidän huomattavasti suurempana yhteiskunnallisena ongelmana sitä, että osa työkykyisistä ihmisistä iästä riippumatta on eri syistä pitempiaikaisesti, pätkittäin tai jopa pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolella ja elää tulonsiirroilla joko osittain tai kokonaan. Näitä ihmisiä on n. 200 000 kun taas armeijaa käyviä on kerrallaan n. 30 000.

Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri otti syyskokouksessaan kantaa sotaveteraanien tilanteeseen ja maanpuolustukseemme. Voit lukea kannanoton tästä.

Vietän tätä itsenäisyyspäivää ulkomailla. Vastapäisessä toimistotalossa aherretaan työpisteissä jo täyttä päätä. Alakerran kauppaan toimitettiin tavaroita aamuvarhaisella kilinän ja kolinan kera. Suomessa tämä päivä on useimpien osalta hiljainen ja rauhallinen, erityisen arvokkuuden ja kiitoksen koskettama.

Meidän Ukko, sotaveteraani, nukkui pois lähes 10 vuotta sitten. Meidän Ukko ei ollut pappa eikä ukki eikä isoisä, vaan Ukko. Oli päivä mikä tahansa muistelen meidän Ukkoa suurella rakkaudella ja kiitollisuudella paitsi sen takia, miten valtavan tärkeä hän oli meidän perheelleemme, niin myös sen takia, mitä hän teki tuhansien ja taas tuhansien muiden miesten tapaan maamme eteen taistellessaan sodassa Suomen puolesta.

Tänään muistan Ukkoa alla olevin, äitini laatimin sanoin, jotka lausuin Ukon muistotilaisuudessa.

Ukolle

Pietilän ukon askel on vaiennut. Toppipuhdon hiljainen teräsmies on meidät jättänyt.

Me aina harhaanjohtavasti kuvittelimme, että meidän ukko on ikuinen. Kun hän suoraselkäisenä pitkin askelin kiirehti pihatiellä työstä toiseen, hänen kuvitteli liikkuvan siellä myös ensi vuonna, ja sitä seuraavina.

Meidän Ukko oli kodin ihminen, siellä hänen elämänsä oli elämisen arvoista. Ei siihen kaivannut ulkomaanmatkoja, ei kesämökkielämää, ei mitään suurta. Hän oli onnellinen kodistaan, Rauni-mummosta, pienestä perheestään, napeksesta, moposta ja rakkaasta Jere-koirastaan.

Hänellä ja Jerellä oli yhteinen kieli. He ymmärsivät toisiaan ilmeistä ja eleistä. Yhteisillä lenkkireissuilla ei vauhti päätä huimannut, eikä energiaa juurikaan kulunut, mutta sielu lepäsi. Mukava rapsuttelu, korppu ja sinturyyppy olivat palkinto rakkaalle eläinystävälle. Rakkaus eläimiin ja luontoon olivat ukon sydäntä lähellä.

Häneltä riitti aikaa ja ymmärrystä myös monille ystäville kodin ulkopuolella. Kun joku kavereista soitti ja pyysi häntä kylälle kauppaan tai Ouluun sairaalareissulle, Ukko sanoi: ”Onpa tässä aikaa.” Terävä kirves ja pystyvä saha olivat ne työkalut, joita viimeisessäkin avustustehtävässä tarvittiin. Niin vain tuli tienviitta pystyyn, vaikka henkeä ahdisti ja välillä piti istua levähtämään.

Me kotiväki sanoimme aina että Ukko on keksijä Pelle Peloton. Monet olivat ne ongelmaratkaisut joita hän teki. Mitään vanhaa ei heitetty pois, sillä sitä saattoi mahdollisesti vielä käyttää johonkin. Jopa kuurolle kattilalle syntyi uudet korvat.

Ukko oli rehellisin ihminen, jonka tunnemme. Hän ei sietänyt pienintäkään epärehellisyyttä eikä epäjärjestystä. Hän taatusti piti erillään omat ja toisten tavarat. Kun me erehdyimme sanomaan ettei se niin nuukaa ole, riittää kun on sinnepäin, Ukko siihen sanoi, että kunhan se vain on oikein. Koskaan emme kuulleet hänen kadehtivan toisten omaisuutta tai tavaroita. Hänelle riitti se leiviskä joka hänelle oli uskottu.

Lapsuudesta muistamme hänet hiljaisena, vähän kantaaottavana jopa sulkeutuneena miehenä. Hän harvoin puuttui asioiden kulkuun. Silloin kun hän ärähti, me emme taatusti kyseenalaistaneet asiaa, vaan totteleminen oli itsestäänselvyys.

Tulemme muistamaan Ukon äärimmäisen sinivalkoisena veteraanina. Hänen suuria rakkauksiaan olivat koti, usko ja isänmaa, joita hän oli nuorena miehenä rintamalla puolustanut. Suurena menetyksenä hän koki tulevan oman markan vaihtumisen euroon. Onneksi hänen ei tarvinnut sitä aikaa nähdä.

Viimeiset toistakymmentä vuotta ovat olleet ukon elämässä erittäin antoisia. Hänellä ei ollut rahahuolia, ei murheita terveydestä. Hän sai elää täysipainoista elämää, tehdä omat valintansa ja määrätä itse elämästään. Näihin päätöksiin kuuluikin esimerkiksi punaisesta maidosta luopuminen, kurriin asti kuitenkaan siirtymättä. Tietoisuus pahasta sydänsairaudesta elämän loppuvaiheessa ei kuitenkaan olisi elämänlaatua ainakaan parantanut. Sairaalakierteet, lääkitykset ja operaatiot olisivat olleet pelkkää myrkkyä aktiiviselle ihmiselle. Työteliäs mies sai lähteä työn parista, saappaat jalassa, saatuaan päivän työt päätökseen.

Ukko oli onnellinen eläessään päivä kerrallaan. Hän nautti elämästä ympärillään. Hänelle oli tärkeää seurata miten vuokralla olevat pellot ovat hyvässä hoidossa, kuinka vilja orastaa keväällä ja tähkäpäät taipuvat syksyn tuulessa. Ei tarvinnut surra hylättyjä, pajua kasvavia peltoja.

Koskaan emme kuulleet hänen sanovan että täältä joutaisi jo pois. Hänellä oli suunnitelmia ja unelmia. Suvun rakennushankkeisiin hän osallistui voimiensa mukaan. Olisi suonut, että hän olisi ehtinyt nähdä sinivalkolipun huojuvan salossa Pikkukorpelan pihalla. Monet kallisarvoiset ohjeet ja neuvot on jälkipolvi entiseltä timpurilta saanut rakennusurakan edistyessä. Naapurin lapsien kanssa sai suunnitella karhujahtia ja pistää ehdolle erinäisiä elämänasioita. Siinä oli nuorisolla aina miettimistä, että olikohan tuokin nyt tosiaankin noin.

Mukava on ollut vuosien varrella piipahtaa mummulassa pikkupannun kahvilla. Sitä oli aina vähän rajoitetusti saatavilla, mutta toki keitettiin lisää, jos kahvihampaan pakotus ei yhdellä kupillisella helpottanut.

Meidän rakas Ukkomme oli miesten mies. Hän oli suoraselkäinen suomalainen. Ei vain ruumiillisesti vaan ennen kaikkea henkisellä tasolla. Hänessä on meille miehenmallia ja esimerkkiä monissa arkipäivän toimissa. Kunpa meillä olisi elämässämme kykyä ja halua toimia saamamme esimerkin mukaan, ahkeruudella ja rakkaudella rehellisesti tätä rakasta isänmaata rakentaen ja sen arvomaailmaa ja menneiden sukupolvien työtä kunnioittaen.

Päivän touhut taakse jää,
minua jo väsyttää.
Kiitos, että nukkumaan
peiton alle mennä saan.
Hyvää yötä, Jumala!
Siunaa meitä kaikkia.

Kuljemme kohti kevään 2011 eduskuntavaaleja. Luvassa on paljon jännitystä, odotusta ja toiveita muutoksesta. Politiikkaa tehdään yhdessä, toisten avulla ja toisia tukien.

Olen Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Eduskuntavaaleihin liittyvä FB-sivuni löytyy täältä.

Tukiryhmäni puolesta voin kertoa seuraavaa:

Maria Lohelan tukiyhdistys on perustettu 14.11.2010. Tukiyhdistys on avannut pankkitilin, jonka tarkoituksena on toimia Maria Lohelan eduskuntavaalikampanjan rahankeräystilinä. Kampanjaa voi tukea rahallisesti alla mainituin tiedoin.

Tilin tiedot

Tilinumero: POP 471400-117274
IBAN: FI59 4714 0010 0172 74
BIC: HELSFIHH
Saaja: Maria Lohelan tukiyhdistys
Viite: 2011

Huomioitavaa

Ehdokkaan vaalirahoitukselle on asetettu useita rajoituksia. Niistä mainittakoon tässä yhteydessä erikseen anonyymin tuen kielto: Ehdokas, ehdokkaan tukiryhmä ja muu yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimiva yhteisö eivät saa vastaanottaa tukea, jonka antajaa ei voida selvittää.

Lisäksi mainittakoon euromääräinen katto: Ehdokas, ehdokkaan tukiryhmä ja muu yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimiva yhteisö eivät saa vastaanottaa suoraan tai välillisesti samalta tukijalta enempää tukea kuin arvoltaan 6000 euroa.

Ehdokkaan tulee tehdä saamastaan tuesta vaalirahoitusilmoitus. Tässä ilmoituksessa on erikseen ilmoitettava kukin yksittäinen tuki ja sen antaja, jos tuen arvo on vähintään 1 500 euroa. Yksityishenkilön nimeä ei saa ilmoittaa ilman hänen nimenomaista suostumustaan, jos hänen antamansa tuen arvo on pienempi kuin mainittu rahamäärä.

Osallistuin vuonna 2009 Nuorten Pohjoismaiden neuvoston kokoukseen, joka pidettiin Tukholmassa. Kokouksessa minulle osoitettiin paikka salin keskiosasta ja syyksi kerrottiin se, että myös varsinaisessa Pohjoismaiden neuvostossa Perussuomalaisten katsotaan kuuluvan keskiryhmiin. Nimikyltillä varustettu paikkani löytyikin salin keskeltä. Tänä vuonna Reykjavikin kokouksessa Perussuomalaisten edustaja oli heti alusta asti sijoitettu oikeaan laitaan.

Mikä muuttui vuoden aikana?

Onko tämä sitä politiikkaa?

Ihmetellään, miksi äänestysprosentit ovat niin alhaisia tai miksi ihmiset eivät tiedä tai ole kiinnostuneita politiikasta.

Onko se sitten oikeastaan edes mikään ihme, kun politiikassa ei hoidetakaan ihmisten yhteisiä asioita vaan poliitikkojen aika menee kikkailuun.

Kaupunkilehti Turkulainen on kuluneen viikon aikana nostanut esille keskustelua pakkoruotsista.

Asiaa puitiin pääkirjoituksessa 25.9.10:

Pakkoruotsista puhuminen syytä lopettaa

Samassa numerossa näkemyksensä kertoivat pakkoruotsiin myönteisesti suhtautuvat:

Pakkoruotsille ei löydy vastustusta

Vastarannan kiisket saivat mielipiteensä esiin Turkulaisessa 30.9.10:

Ei pakkoruotsille!